nark narration

Teoistaan jokainen tosissaan oikein uskova ja aito vanhurskas ihminen vieläkin täällä kaikkialla maan päällä tunnistetaan, eikä suinkaan joistakin jonnninjoutavista sanoistaan, näin on myös oleva ihan hamaan loppuun saakka.
Teot kyllä tosiaankin "puhuvat" aitoa asiaa aina, siis kertovat ihmisestä aivan kaiken tarpeellisen.

Mutta ihmisen itsensä luoma ja tekemä sekä vankasti todistelema omakuva ja ulospäin näkyvä julkikuva omasta uskonnollisuudesta ja omasta uskonnosta ei hyödytä yleensäkään ketään, esim. todistaminen omasta uskosta ei ole juurikaan sen kummenpaa ja muuta kuin avointa kerskaamista ja ylen suurta turhuutta ja niillä yltiöpäisyyteen venyvää tyhjän ylistämistä ja hokemista väsymiseen asti. Jolla yleensä saadaankin vain pilkallista ivanaurua tai säälivää juoruilua aikaiseksi, joka sekin hämmentää joskus monia sivustaseuraajia ja ihmismielen syväluotaajia ynnä ihmisluonteen tutkijoita.

Todisteleminen sanoilla on siis turhaa ja aikaa vievää epämääräistä touhua, silloin kun se liittyy ihmisen uskoon. Kyllä Luojamme, taivaallinen Isä näkee ja kuulee erityisen hyvin sekä myös tuntee ihmisen läpikotaisin, ei Hänelle tarvitse meidän yhdenkään, kenenkään, näytellä. Elikä, kyllä
ihminen joka aidosti uskoo, osittaa sanansa yhden tietyn rukouksen ohessa suoraan luomakuntamme ja ihmiskunnan Luojalle, taivaalliselle Isälle juuri siten kuten ihmisen Poika, Kristus useita kertoja esimerkillisesti toimi ja jo aikoja sitten opetti. Siis jokaisen meidän tulisi tehdä se siten, jos meillä ihmisillä on jotakin asiaa Hänelle, Isälle, eikä vaan hölistä täällä jossakin turhuuden markkinoilla jupisten omiamme.
11254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kun se valehteli,,mihin kategoriaan sitten panet Jeesuksen sanat..........
Luuk. 12:8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
noin sanoo pinoc,,,eikun td....
///Todisteleminen sanoilla on siis turhaa ja aikaa vievää epämääräistä touhua, silloin kun se liittyy ihmisen uskoon.///
mina taidan kuitenkin uskoa Sanaa enka pinocc..eikun
td...tere..l-h

Äänestä
  • Teillä lahkolaisilla on ikiomat jumalat sekä ikiomat sääntönne, joilla ei tee yhtikäs mitään, mutta ettehän te kristittyjä olekkaan. Joten, teidän sananne ne ovat yhtä vain tyhjän kanssa. Ja vaikka te lainaatte riitojen kylväntää ja vihan lietsontaa varten Raamatun jakeita, niin ei se teitä tule pelastamaan.

    Katsos nyt eksyttäjä, teidän lävitse näkee sokeinkin ihminen, saati sitten Luoja, meidän ihmisten Jumala, Hän joka korkeuksissa teidätkin on jo tuominnut, siis taivaallinen Isä jonka silmiltä ette tekään piilopaikkaa tule saamaan.

    ps. Raamatun jakeita voi kuka hyvänsä lainata, jopa sellaisetkin jotka vihaavat meitä valittuja.

    Äänestä

  •    elä ja voi hyvin
    Kirjoittanut: Trubaduuri 10.9.2007 klo 06.30

       Kaikkeuden Korkein ja mahtavin, luomakuntamme Luoja, taivaallinen Isä kyllä todella sallii ihmisen kyllä elää täysin itsellistä ja itsenäistä elämää, täällä kerran luomallaan, maa pallon päällä, vaikka jotkut herätysliikkeiden edustajat ja saarnaajat tuotakin ajatusta meluten, ja joskus voimakeinoin, vastusvatkin. Siis elää jokainen saa, mutta toiset eläväiset huomioiden ja sääntöjä myös noudattaen. Ihmisen Poika, Kristus noin kaksi tuhatta vuotta sitten kävi ääneen lausutusti nuo säännöt läpi ja myös julkisesti ihmisten keskellä. Ja nuo ihmiset, siis yksi tietty osa heistä omaksuivat nuo helpot ja ikimuistettevat säännöt, joita vieläkin pidetään kunniassaan kristityiden parissa, kuten keskinäistä rakkauttakin. Asiasta lisää Raamatun sivuilla, esim. Matteuksen kirjassa
    , luvusta viisi lähtien.

    Äänestä

  •    taas tuota samaa
    Kirjoittanut: Trubaduuri 4.9.2007 klo 06.00

       Näinhän se mennee jotta tämän maallisen maailman pääinkvisaattori ja sen pikku apulaiset eivät väsy kyselemisistään ja eivätkä tule kylläisiksi väkivaltaisista teoistaan. On meinaan juuri siten sekin joten se Raamatussa sanotaan olevan aikojen lopussa. Ei siis mitään uutta auringon alla taaskaan.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Teillä lahkolaisilla on ikiomat jumalat sekä ikiomat sääntönne, joilla ei tee yhtikäs mitään, mutta ettehän te kristittyjä olekkaan. Joten, teidän sananne ne ovat yhtä vain tyhjän kanssa. Ja vaikka te lainaatte riitojen kylväntää ja vihan lietsontaa varten Raamatun jakeita, niin ei se teitä tule pelastamaan.

    Katsos nyt eksyttäjä, teidän lävitse näkee sokeinkin ihminen, saati sitten Luoja, meidän ihmisten Jumala, Hän joka korkeuksissa teidätkin on jo tuominnut, siis taivaallinen Isä jonka silmiltä ette tekään piilopaikkaa tule saamaan.

    ps. Raamatun jakeita voi kuka hyvänsä lainata, jopa sellaisetkin jotka vihaavat meitä valittuja.

    olet jo nostanut itsesi taivaaseen,ja määrannyt minut jonnekkin muualle....voi sinua..
    Matt. 7:1
    "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
    armosta -yksin ARMOSTA-- ei teoilla-ei oman 'hännän'nostolla

    Äänestä

  • lue ja hämmästy kirjoitti:

       elä ja voi hyvin
    Kirjoittanut: Trubaduuri 10.9.2007 klo 06.30

       Kaikkeuden Korkein ja mahtavin, luomakuntamme Luoja, taivaallinen Isä kyllä todella sallii ihmisen kyllä elää täysin itsellistä ja itsenäistä elämää, täällä kerran luomallaan, maa pallon päällä, vaikka jotkut herätysliikkeiden edustajat ja saarnaajat tuotakin ajatusta meluten, ja joskus voimakeinoin, vastusvatkin. Siis elää jokainen saa, mutta toiset eläväiset huomioiden ja sääntöjä myös noudattaen. Ihmisen Poika, Kristus noin kaksi tuhatta vuotta sitten kävi ääneen lausutusti nuo säännöt läpi ja myös julkisesti ihmisten keskellä. Ja nuo ihmiset, siis yksi tietty osa heistä omaksuivat nuo helpot ja ikimuistettevat säännöt, joita vieläkin pidetään kunniassaan kristityiden parissa, kuten keskinäistä rakkauttakin. Asiasta lisää Raamatun sivuilla, esim. Matteuksen kirjassa
    , luvusta viisi lähtien.

    ...

    Trubaduuri ,ovat mielestäsi hyviä? ihmettelen!!

    Äänestä

  • "///Todisteleminen sanoilla on siis turhaa ja aikaa vievää epämääräistä touhua, silloin kun se liittyy ihmisen uskoon.///"

    Luulo ei ole tiedon väärtti!

    Äänestä

Mitä tarkoitat noilla sanoillasi " ,eikä vaan hölistä täällä jossakin turhuuden markkinoilla jupisten omiamme "?

Tarkoitatko turhuuden markkinoilla mahdollisesti näitä palstoja?
Minun mielestäni juuri tällä palstalla on mielenkiintoista käydä lukemassa ,vaikka en juurikaan osallistu keskusteluun , ovat sen verran itseäni oppineempia ja kirjaviisaita muutamat.Nimimerkittömiä en juurikaan lue.

Äänestä
  • Turhuuden markkinat kattavat koko tämän olemassa olevan ja näkyvän maailmamme, siis sen, jossa me parastaikaan hengitämme ja elämme. En suinkaan pyri estämään kenenkään sanomisia tai latistamaan sanomisen tarvetta. Kunhan vaan laiton taas muutaman faktan esille, luettavaksi.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Turhuuden markkinat kattavat koko tämän olemassa olevan ja näkyvän maailmamme, siis sen, jossa me parastaikaan hengitämme ja elämme. En suinkaan pyri estämään kenenkään sanomisia tai latistamaan sanomisen tarvetta. Kunhan vaan laiton taas muutaman faktan esille, luettavaksi.

    ....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Trubaduuri kirjoitti:

Teoistaan jokainen tosissaan oikein uskova ja aito vanhurskas ihminen vieläkin täällä kaikkialla maan päällä tunnistetaan, eikä suinkaan joistakin jonnninjoutavista sanoistaan, näin on myös oleva ihan hamaan loppuun saakka.
Teot kyllä tosiaankin "puhuvat" aitoa asiaa aina, siis kertovat ihmisestä aivan kaiken tarpeellisen.

Mutta ihmisen itsensä luoma ja tekemä sekä vankasti todistelema omakuva ja ulospäin näkyvä julkikuva omasta uskonnollisuudesta ja omasta uskonnosta ei hyödytä yleensäkään ketään, esim. todistaminen omasta uskosta ei ole juurikaan sen kummenpaa ja muuta kuin avointa kerskaamista ja ylen suurta turhuutta ja niillä yltiöpäisyyteen venyvää tyhjän ylistämistä ja hokemista väsymiseen asti. Jolla yleensä saadaankin vain pilkallista ivanaurua tai säälivää juoruilua aikaiseksi, joka sekin hämmentää joskus monia sivustaseuraajia ja ihmismielen syväluotaajia ynnä ihmisluonteen tutkijoita.

Todisteleminen sanoilla on siis turhaa ja aikaa vievää epämääräistä touhua, silloin kun se liittyy ihmisen uskoon. Kyllä Luojamme, taivaallinen Isä näkee ja kuulee erityisen hyvin sekä myös tuntee ihmisen läpikotaisin, ei Hänelle tarvitse meidän yhdenkään, kenenkään, näytellä. Elikä, kyllä
ihminen joka aidosti uskoo, osittaa sanansa yhden tietyn rukouksen ohessa suoraan luomakuntamme ja ihmiskunnan Luojalle, taivaalliselle Isälle juuri siten kuten ihmisen Poika, Kristus useita kertoja esimerkillisesti toimi ja jo aikoja sitten opetti. Siis jokaisen meidän tulisi tehdä se siten, jos meillä ihmisillä on jotakin asiaa Hänelle, Isälle, eikä vaan hölistä täällä jossakin turhuuden markkinoilla jupisten omiamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu