Tuomari Luopio

Näin ollen se, joka epäilee siinä määrin, että tulee luopioksi, asettuu tuomariksi. Hän luulee tietävänsä asiat paremmin kuin hänen kristityt toverinsa ja myös paremmin kuin ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, jonka kautta hän on oppinut suurimman osan, ellei kaikkea, siitä mitä hän tietää Jehova Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan. Hän kehittää riippumattomuuden henkeä ja tulee ”ylpeämieliseksi”, mikä on ”Herralle kauhistus”. (Sananl. 16:5) Jotkut luopiot luulevat tietävänsä jopa paremmin kuin Jumala hänen säätämänsä tapahtumien järjestyksen hänen toteuttaessaan tarkoituksiaan. Kaksi muuta luopumuksen syytä ovat sen tähden kiittämättömyys ja julkeus. – 2. Piet. 2:10b–13a.

12 Yksi välitön seuraus luopumuksen tien omaksumisesta on ilon menetys. Luopio paatuu kapinallisilla teillään. Toinen seuraus on se, ettei hän ota vastaan ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” antamaa hengellistä ravintoa, mikä johtaa hengelliseen heikkouteen ja hengen murtumiseen. Esittäessään uskollisten palvelijoittensa onnellisuuden ja luopioitten surullisen tilan vastakohtaisuuden Jehova sanoi profeetallisesti:

”Katso, minun palvelijani syövät, mutta te näette nälkää; katso, minun palvelijani juovat, mutta te kärsitte janoa; katso, minun palvelijani iloitsevat, mutta te joudutte häpeään. Katso, minun palvelijani riemuitsevat sydämen onnesta, mutta te huudatte sydämen tuskasta ja voivotatte mielimurteissanne.” – Jes. 65:13, 14.

13 Sen jälkeen kun luopiot ovat antaneet myöten sellaisille lihan teoille kuin ”vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot”, he lankeavat usein muitten lihan tekojen uhreiksi, esimerkiksi ”juopotteluun”, ”irstauteen” ja ”haureuteen”. (Gal. 5:19–21) Pietari varoittaa meitä niistä, jotka ”halveksivat herrautta” halveksimalla teokraattista järjestystä, jotka ”puhuvat pilkkaavasti” niistä, joille on uskottu vastuu kristillisessä seurakunnassa, ja jotka siten ’hylkäävät suoran tien’. Hän sanoo, että ’heidän viimeiset olosuhteensa ovat tulleet heille pahemmiksi kuin ensimmäiset’. – Lue huolellisesti Pietarin 2. kirjeen 2. luku
12875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

sarjakuvalehdet on jättänyt merkkinsä.

Äänestä
  • vekiin

    Äänestä

>>Yksi välitön seuraus luopumuksen tien omaksumisesta on ilon menetys.

Yksi asia mikä näissä luopioiden parjaamispuheenvuoroissa 'kummastuttaa' on se, että kuinka ne ovat - ainakin omalla kohdallani - pääsääntöisesti ihan puuta heinää. Itselleni luopuminen vt-seurasta ainakin on tuottanut enemmän iloa kuin moni muu asia elämässä.

>>Luopio paatuu kapinallisilla teillään.

Nyt haiskahtaa propagandalta ja lujaa. Ei tuollaisia yleistyksiä voida naama peruslukemilla tehdä.

>>Esittäessään uskollisten palvelijoittensa onnellisuuden ja luopioitten surullisen tilan vastakohtaisuuden Jehova sanoi profeetallisesti:

Ehkä se sitten noin on. Se vain tuntuu olevan niin, että todistajat eivät voi itseään kollektiivina kovinkaan onnellisina mainostaa. Paitsi tietenkin jos tosiasioilta halutaan ummistaa silmät, ja nähdä mitä halutaan nähdä.

>>Toinen seuraus on se, ettei hän ota vastaan ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” antamaa hengellistä ravintoa, mikä johtaa hengelliseen heikkouteen ja hengen murtumiseen.

Miksi valhetta tulisikaan kuunnella? Sillä varjollako, että valheen levittäjä kutsuu itseään uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi? aikamoista logiikkaa.

>>Sen jälkeen kun luopiot ovat antaneet myöten sellaisille lihan teoille kuin ”vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot

Kummallista, minun tietämäni, jehovantodistajuudesta luopuneet eivät toteuta edellä mainittuja asioita. Kumpi tässä nyt puhuu lämpimikseen; raamattu vai vartiotorniseura?

>>Hän sanoo, että ’heidän viimeiset olosuhteensa ovat tulleet heille pahemmiksi kuin ensimmäiset’

Tähän olisi mukava saada jotain selityksen poikasta. Ei leikkaa ainakaan minulla.

Äänestä

Iloitkaa aina Herrassa, minä olen löytänyt ilon Herrassa, häntä minä ylistän, Häntä minä palvon, Hän asuu kansansa kiitoksessa, minulla on sisimmässäni rauha. Te Jehovan todistajat yritätte kahlita Jumalaa omaan torniinne, Mutta Jumala on ilmoittanut itsensä Kristuksessa, joka on KAIKKIEN lunastaja, Hän on se ELÄVÄ VESI, joka siitä lähteestä juo, ei janoa milloinkaan, Jeesus on se elämän leipä, josta saan kaiken tarvitsemani ravinnon, Pyhä Henki avaa Raamattua kun Häneltä sitä pyydämme, se tie on yksinkertainen ja suora, josta ei hullukaan eksy, sen tähden Jumala onkin salannut nämä asiat viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

En tarvise mitään selitysteoksia, mitään seulaa, jonka kautta Jumala minulle ravintoa antaa, Sana riittää, Minun lampaani tuntevat minut ja minä tunnen heidät.
Kiitetty olkoon Isä, Poika ja Pyhä Henki

Äänestä

"13 Sen jälkeen kun luopiot ovat antaneet myöten sellaisille lihan teoille kuin ”vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot”, he lankeavat usein muitten lihan tekojen uhreiksi, esimerkiksi ”juopotteluun”, ”irstauteen” ja ”haureuteen”. (Gal. 5:19–21) Pietari varoittaa meitä niistä, jotka ”halveksivat herrautta” halveksimalla teokraattista järjestystä, jotka ”puhuvat pilkkaavasti” niistä, joille on uskottu vastuu kristillisessä seurakunnassa, ja jotka siten ’hylkäävät suoran tien’. Hän sanoo, että ’heidän viimeiset olosuhteensa ovat tulleet heille pahemmiksi kuin ensimmäiset’. – Lue huolellisesti Pietarin 2. kirjeen 2. luku "

Kysymyksenä edelliseen lainaukseen: Entäpä jos vain ja ainoastaan luopuu, lopettaa kokouksissa ja kentällä käymisen, jos ei koskaan puhu pahaa tai panettele todistajia tai VT-seuraa ? Jos vaan toteaa että " Hei, tää on ihan hyvä juttu mutta ei minua varten" ?

Suomennettuna: Miksi ihmeellä seura antaa ymmärtää että kaikki todistajuudesta luopuvat alkavat välittömästi rypemään juopottelun, irstauden ja väkivällan pohjattomassa suossa ? Kaikki meistä kuitenkin tietää että näin ei ole.

Hyvä on, Pietari varoittaa niistä jotka antavat periksi sellaisille kuin "vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot" tai antautuvat ”juopotteluun”, ”irstauteen” ja ”haureuteen”. Mutta ei Pietarikaan väitä että kaikkista jotka luopuvat uskostaan tulisi tälläisia.

Vai...??

Äänestä
  • "Miksi ihmeellä seura antaa ymmärtää että kaikki todistajuudesta luopuvat alkavat välittömästi rypemään juopottelun, irstauden ja väkivällan pohjattomassa suossa ?"
    Koska olettavat että sama "hulvaton" meininki jatkuu, joka on Jt:llä jokapaäiväistä, niin kuin
    Äitien päivä kin...

    Äänestä

Avausta lukiessa lukijan on hyvä huomioida
muutama ajatus:

Teksti on suunnattu mielestäni selvästi vielä
seurakunnan sisällä oleville, eli ei niinkään
seuran jo jättäneille.

Tästä voi päätellä, että tuska ja pelko
joukkopaosta on olemassa ja samalla seura
tietää, että netissä nimenomaan julistajat
seurailevat palstoja, vaikkakaan eivät
välttämättä uskalla kommentoida - vrt.
julkisiin yhteisiin lupauksiin olla käymättä
ns. "luopio"- palstoilla - joita muuten ovat
seuran näkemyksen mukaan kaikki ne sivut,
jotka hiemankaan kritisoivat seuran toimintaa,
olivatpa ne "luopioiden" ylläpitämiä tai eivät.
Usein niillä ei ole MITÄÄN tekemistä "luopioiden"
kanssa.

Seura käyttää paatoksellista tekstiä ja kieltä,
jonka seuran jo jättäneet tunnistavat propagandaksi,
mutta jäsenet tunnistavat sen yhä omaksi
jokapäiväiseksi kielekseen. Tietysti seuralla on
tarkoituksena olla valvovana isoveljenä (tai
takapiruna) aiheuttamassa omantunnonpistoksia
niille julistajille, jotka syystäkin hakevat
myös toista näkökantaa edustavaa tietoa.

Toisen tai muiden näkökantojen hakeminen
on TÄYSIN normaalia inhimillistä toimintaa
ja sitä esiintyy kaikilla koko ajan kaikissa
asioissa - esimerkiksi voi ottaa vaikkapa
minkä tahansa tuotteen ostamisen.

Mitä tärkeämpi tuote on itselle, sitä enemmän
tietoa haetaan, niin tuotteen valmistajalta,
sitä käyttäviltä kuin sen käytön hyljänneiltäkin.

Ihminen tekee itse omat päätöksensä perustuen
juuri useasta suunnasta hankkimansa informaation
perustella. Pelkkä valmistajan näkemys ei ole
objektiivinen, eikä ole järkevää ajatella
kuluttajien tyytyvän pelkästään siihen.

Näistä hankituista tiedoista muodostetaan oma
näkemys, joka vaikuttaa tuotteen hankinta-
tai hylkäyspäätöksessä. Seura tietää etteivät
kaikki sen väitteet kestä lähempää puolueetonta
tarkastelua.

Mielestäni kellojen tulee soida äänekkäästi,
jos valmistaja nimenomaan kieltää tiedon
muista lähteistä hankkimisen tuotteen osalta,
niinkuin seura järjestelmällisesti tekee.

Ihminen on älykäs eläin.

Äänestä

>>>Näin ollen se, joka epäilee siinä määrin, että tulee luopioksi, asettuu tuomariksi. Hän luulee tietävänsä asiat paremmin kuin hänen kristityt toverinsa ja myös paremmin kuin ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, Jotkut luopiot luulevat tietävänsä jopa paremmin kuin Jumala hänen säätämänsä tapahtumien järjestyksen hänen toteuttaessaan tarkoituksiaan.Yksi välitön seuraus luopumuksen tien omaksumisesta on ilon menetys.>Toinen seuraus on se, ettei hän ota vastaan ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” antamaa hengellistä ravintoa, mikä johtaa hengelliseen heikkouteen ja hengen murtumiseen.>”Katso, minun palvelijani syövät, mutta te näette nälkää; katso, minun palvelijani juovat, mutta te kärsitte janoa; katso, minun palvelijani iloitsevat, mutta te joudutte häpeään. Katso, minun palvelijani riemuitsevat sydämen onnesta, mutta te huudatte sydämen tuskasta ja voivotatte mielimurteissanne.” – Jes. 65:13, 14.

Äänestä

Oletko sinä aito Veikko Leinonen vai joku hänen nimeään nimimerkkinään käyttävä? Olisipa hienoa jos aito Veikko kirjoittelisi tänne!!

Äänestä
  • jokaisen pitäisi tietää ettei aito veikko.l.
    tänne kirjoita. Ei paska paskantamisella lopu.

    Äänestä

  • ole aito kirjoitti:

    jokaisen pitäisi tietää ettei aito veikko.l.
    tänne kirjoita. Ei paska paskantamisella lopu.

    aito Veikko Leinonen tai ei, mutta kirjoituksesta huokuu aito vartiotorniseuralainen paatos ja usko ainoaan oikeaan totuuteen. Siihen ei jää tilaa keskustelulle eikä kysymyksille vaan asia on uskottava sellaisenaan kuin se lukee ja sillä selvä.
    Joten pulinat pois.

    Äänestä

  • ole aito kirjoitti:

    jokaisen pitäisi tietää ettei aito veikko.l.
    tänne kirjoita. Ei paska paskantamisella lopu.

    Suomessa on yli 50 Veikko Leinosta, joten kirjoittaja voi hyvinkin olla aito.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veikko Leinonen kirjoitti:

Näin ollen se, joka epäilee siinä määrin, että tulee luopioksi, asettuu tuomariksi. Hän luulee tietävänsä asiat paremmin kuin hänen kristityt toverinsa ja myös paremmin kuin ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, jonka kautta hän on oppinut suurimman osan, ellei kaikkea, siitä mitä hän tietää Jehova Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan. Hän kehittää riippumattomuuden henkeä ja tulee ”ylpeämieliseksi”, mikä on ”Herralle kauhistus”. (Sananl. 16:5) Jotkut luopiot luulevat tietävänsä jopa paremmin kuin Jumala hänen säätämänsä tapahtumien järjestyksen hänen toteuttaessaan tarkoituksiaan. Kaksi muuta luopumuksen syytä ovat sen tähden kiittämättömyys ja julkeus. – 2. Piet. 2:10b–13a.

12 Yksi välitön seuraus luopumuksen tien omaksumisesta on ilon menetys. Luopio paatuu kapinallisilla teillään. Toinen seuraus on se, ettei hän ota vastaan ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” antamaa hengellistä ravintoa, mikä johtaa hengelliseen heikkouteen ja hengen murtumiseen. Esittäessään uskollisten palvelijoittensa onnellisuuden ja luopioitten surullisen tilan vastakohtaisuuden Jehova sanoi profeetallisesti:

”Katso, minun palvelijani syövät, mutta te näette nälkää; katso, minun palvelijani juovat, mutta te kärsitte janoa; katso, minun palvelijani iloitsevat, mutta te joudutte häpeään. Katso, minun palvelijani riemuitsevat sydämen onnesta, mutta te huudatte sydämen tuskasta ja voivotatte mielimurteissanne.” – Jes. 65:13, 14.

13 Sen jälkeen kun luopiot ovat antaneet myöten sellaisille lihan teoille kuin ”vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot”, he lankeavat usein muitten lihan tekojen uhreiksi, esimerkiksi ”juopotteluun”, ”irstauteen” ja ”haureuteen”. (Gal. 5:19–21) Pietari varoittaa meitä niistä, jotka ”halveksivat herrautta” halveksimalla teokraattista järjestystä, jotka ”puhuvat pilkkaavasti” niistä, joille on uskottu vastuu kristillisessä seurakunnassa, ja jotka siten ’hylkäävät suoran tien’. Hän sanoo, että ’heidän viimeiset olosuhteensa ovat tulleet heille pahemmiksi kuin ensimmäiset’. – Lue huolellisesti Pietarin 2. kirjeen 2. luku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu