En tajua miten ne idolit uskaltaa esiintyä ison yleisön edessä, sama juttu
bändeillä. Älykkäitä ihmisiä kuten ne on, eikös niiden päähän ole
juolahtanut että yleisössä jollain voisi olla esim ase missä kiikaritähtäin,
voisi tulla nappi otsaan. Minä ainakin koko aika pelkäisin tuota
jos esiintyisin ison yleisön edessä, siis ihan koko aika. Enkä ole edes
mikään ahdistukseen taipuvainen ihminen, mutta järki sanoo että
vähintään pullolla joku voisi heittää.

Vastaukset 6
Vanhimmat
meillä kaikilla. Elämä on ohuen langan päässä kiinni. Koskaan ei tiedä onko huomista. Siks eläkää täysillä ja älkää tuhlatko aikaanne turhaan.
ketään rikokseen tai väkivaltaan. Ymmärräthän.
Mitä paskaa sä jauhat, en ole yllyttänyt ketään rikokseen. Ja se että elämä on vaarallista on ihan eri asia, ja tuo meteoriitti juttu päähän on roskaa.
Kyllä idolit ja bändit esiintyvät tuhansien ihmisten
edessä ja itseäni ainakin ärsyttää että ne jaksaa harrastaa tuota esiintymistä vaikka se on vaarallista. Sitäpaitsi itse vihasin nuorena kaikkia
rikkaita ihmisiä ja kuuluisuuksia. Kyllä ne kaikkea
vetää päähän että kestävät tuota uraa. Vähän pitäisi olla itsearvostusta ja lopettaa tuollainen kuuluisuus, ikäänkuin idolit olisi jotain kuninkaita.
lopeta sä sekakäyttö tai alota se uudelleen, sama se, mut nyt sulla ei mee hyvin.
menee ja voi se tulla katonkin läpi eli höpönpöpön taas jutuilles.
Toi pointti että jollain olis yleisössä käsiase tms. ja ampuis esiintyvää taitelijaa -onhan noita ulkomailla sattunutkin..mutta että Suomessa?
ei kai se täällä lintukodossa ole mahdollista?
Toisaalta kulkeeko täälläkin vapaana ihmisiä joiden pitäisi olla lukkojen takana lepositeissä?No jos sellainen osuu kohdalle niin sitten voi kuolo tulla puun takaa!