2:16 Niin älkät sijs saldico yhdengän tehdä oma tundo ruast eli juomast/ taicka määrätyistä pyhäpäiwistä/ ei udesta Cuusta/ eikä Sabbatheista.
Älkää
salliko!
274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Raamattu kieltää selvästi meitä antamasta adventistille valtaa sanoa "Älä tartu", "Älä maista","Älä vietä".-> "15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. (Koloss.2-lukua) ------>>> Tuo opetus tyrmää koko adventistien vallan olla siinä asemassa, jota he opettamiseensa havittelevat sanoessaan "ADVENTTIKIRKKO OPETTAA". Samoin käy, kun luemme toisen kohdan, jossa sanotaan näin ;"
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin. "(2.KORINTT.) Juuri tuota "saaliiksiottamista" adventismi tavoittelee, niikuin täällä kerrotaan tapahtuman juoni;
4:17 Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä. "(GALAT.)---- Kyllä PAAVALI TIESI mitä puhui. Ei ole mikään ihme, että adventismissa vihataan Paavalin kirjoituksia yli kaiken. Paavali on tuottanut adventismille ehkä eniten harmaita hiuksia ja punaisia adventistipäitä.
voima ja kunnia ja väkevyys.
Jumalalla on laki, profeetat, tuomiot, elämät ja kaikki.
Kaikkien polvien on notkistuman Hänen eteensä. Hän ei ole varjo vaan iankaikkinen totinen Jumala.