Nälänhätä uhkaa

Väärä maataloupolitiikka on viemässä nälänhätään ehkä jo ensi vuonna myös Euroopan.Kartanherrojen hulppea tukeminen investointituilla on näivettänyt yhdessä bioenergiahölmöilyn kanssa ruuantuotannon.Öljyn hinnannousu on tehnyt ruuantuotannon kannattamattomaksi suurtilojen kaukaisilla pelloilla.
Investoinnit ovat muodostumassa sudenkuopaksi,johon tuotanto putoaa.Tehokkuuden ihannointi on tyhmyyttä,jolla pienet todella tehokkaat yksiköt on hävitetty hetkellä,jolloin niitä todella tarvitaan.
Nyt pitäisi koko nykyinen virkamiesporukka irtisanoa,eihän se ole ollut tehtäviensä tasalla lainkaan.Kun talouslasku on jo vuosia sitten alkanut,niin vieläkin herra-EU puhuu vakavalla naamalla talouskasvusta.Tämä kasvu on USAn tapaan rahoitettu velaksi,jota kukaan ei pysty enää maksamaan.
Suomen on irtisanottava EU-jäsenyys heti,sillä vitkuttelu vie meidät mukaan talouden täydellisees romahtamiseen.
9478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Keskittämiselle ja suurtiloille ei voi mitään, eikä pidäkään voida. Tuli nälänhätä tai ei, suunta on kohti yhä suurempaa tilakokoa, koska tilakoon pitää kasvaa.

Me lopetamme Itsenäisyyspuolueenne ja VEU:nne. Pientilat ovat historiaa!!!!!!

Äänestä
  • talolliselle tulee nälkä.

    Äänestä

  • tuon tyypin aivojen toimintaan.Oletko kokeillut sytostaatteja?

    Äänestä

  • EU.n vastustaja kirjoitti:

    talolliselle tulee nälkä.

    Jo nälkä senhän huomaa hänen höpöistä kirjoituksistaan ihan sekavaa puppua:( niin siinä käy kun sitä gm eusta tuotua heikkolaatuista ruokaaa on ahminut talollinen:( ei voi kun osaa ottaa:(

    Äänestä

  • nomex5 kirjoitti:

    Jo nälkä senhän huomaa hänen höpöistä kirjoituksistaan ihan sekavaa puppua:( niin siinä käy kun sitä gm eusta tuotua heikkolaatuista ruokaaa on ahminut talollinen:( ei voi kun osaa ottaa:(

    Ilkeätkin noin tyhmiä mölinöitä kirjoitella oikein nimimerkillä.

    Äänestä

  • EU.n vastustaja kirjoitti:

    talolliselle tulee nälkä.

    Talollinen ei ymmärrä GMO-maatalouden ympäristövaikutuksia (mm. biodiversiteetin loppuminen). Mistä tuotantoeläimet -tuotantosuunnasta riippumatta- ottavat rehukasvinsa? Vaikka rehuviljasta tulisi ylituotantoa, se ei riitä GMO-karjalle. Samoin 141- ja 142-tuet loppuvat, joten omavarainen maatalous (myös GMO) loppuu lyhyessä ajassa EU-Suoomesta.

    Viimeistään sitten talollisen tulee nälkä, kun hän huomaa GMO-ruuan aiheuttavan suolistosyöpiä, kuten Amerikassa on jo.

    Äänestä

  • EU.n vastustaja kirjoitti:

    talolliselle tulee nälkä.

    Nälänhädässäkin on voittajien ja häviäjien luokat.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Nälänhädässäkin on voittajien ja häviäjien luokat.

    Tarvitaan ensinnäkin voittajan puolella olemista,ja sitä et voi enää tehdä.Luuserit on luusereita.

    Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo Eurooppaa kirjoitti:

Väärä maataloupolitiikka on viemässä nälänhätään ehkä jo ensi vuonna myös Euroopan.Kartanherrojen hulppea tukeminen investointituilla on näivettänyt yhdessä bioenergiahölmöilyn kanssa ruuantuotannon.Öljyn hinnannousu on tehnyt ruuantuotannon kannattamattomaksi suurtilojen kaukaisilla pelloilla.
Investoinnit ovat muodostumassa sudenkuopaksi,johon tuotanto putoaa.Tehokkuuden ihannointi on tyhmyyttä,jolla pienet todella tehokkaat yksiköt on hävitetty hetkellä,jolloin niitä todella tarvitaan.
Nyt pitäisi koko nykyinen virkamiesporukka irtisanoa,eihän se ole ollut tehtäviensä tasalla lainkaan.Kun talouslasku on jo vuosia sitten alkanut,niin vieläkin herra-EU puhuu vakavalla naamalla talouskasvusta.Tämä kasvu on USAn tapaan rahoitettu velaksi,jota kukaan ei pysty enää maksamaan.
Suomen on irtisanottava EU-jäsenyys heti,sillä vitkuttelu vie meidät mukaan talouden täydellisees romahtamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu