Menen Advarikirkkoon lauantaina

ON TAASKIN LAUANTAI

Miksikö juuri lauantaina? No; samasta syystä kuin Jeesus ja Paavali kiiruhtivat synagoogaan sapattina - siellä on silloin ovet auki ja paljon ihmisiä; sellaisia, joille pitää tehdä selväksi Uusi Liitto Jeesuksen Veressä.

Jeesus eräänkin kerran meni tottuneesti kirkkoon. Mooseksesta tietenkin odotettiin Hänen muistuttavan, mutta joutuivatkin toteamaan, että aivan uudenlaista - vallan ja voiman osoittamista - se oppi oli.

Luuk 4:17-20 :

17 Ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
18 -- Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen
[4:18,19: Jes. 61:2 : Jes. 42:7]

19 ja julistamaan Herran riemuvuotta.
[3. Moos. 25:13; Jes. 49:8,9; 2. Kor. 6:2]

20 Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen.

Sinäkin, joka et ole advari, käypä kuulolla heidän synagoogassaan.
Koet ainakin sen, mitä ulospäin annetaan.
Sisäpiiriopetus kylläkin voipi olla erikoisseurakunnissa hieman toista kuin ulospäin suuntautuva julistus.
Siitä ei niin helposti pääse perille - tiedän kokemuksesta.

Nääs; olin 10 vuotta lähellä sisäpiiriä, erikoisessa Elämäm Sana-srk:ssa - ns. uskonliikkeeseen sanoimme lukeutuvamme.
Saarnasimme: "Mitä se Jlan armo oikeastaan on? Eikö se olekin pelkästään Jlan HALUKKUUTTA auttaa meitä? Jla auttaa sitä, joka itseään auttaa!"

Sisäpiirissä emme niin kovin innostuneita olleet edes tuosta Jlan "halukkuudesta", saati sitten Jlan mahdollisista toimenpiteistä.
Meille näet opetettiin, että ei saa pitää mitään kiirettä synnintunnossa olevan ihmisen kanssa pitää. Antaa sen kärsiä vähän pitempään niitä tunnonvaivojaan, niin oppii, mitä synti on.

Sisäpiirissä myös mietimme, mitäs keksittäisiin tekemistä, ettei väki vieraannu, vaan on paremmin sidoksissa srk:aan.
Ja että onhan se hyvä, että on työstä uupunut, kun kokoukseen tulee.
Upsalasta, Livets Ordista kun tuli kuoro, niin tietysti ylistimme innoissamme heidän kanssaan.
Mutta sisäpiirissä sitten puistimme päätämme ja ihmettelimme, että kuinkas se Ulf päästää ne noin vierailemaan. Eikös sentään hame pitäisi sisarilla olla päällä, eikä rikkinäiset farkut. Ja veljilläkin on vain risainen t-paita päällä sähkökitaraa rimputtaessaan.

Niin - tekopyhyyttä lienee meissä kaikissa henkilöön katsomatta. Mutta se on sanottava tuosta srk:sta, että kokousten alussa toivotettiin JEESUS tervetulleeksi ylen innostuneen ylistyksen siivittämänä. Se kertoo paljon se.

En näe erityisen suurta eroa adventismin ja kyseisen mainitsemani srk:n välillä.
Jeesus-nimestä innostumisen suhteen näyttäisi olevan suurin ero. Ja siinä tietysti on käytännön ero - ihan maallinen asia se - ettei Elämän Sana erottele päiviä, vaan Herra saapi pyhittää heidän kaikki viikonpäivänsä.

Huom! Luuk 4:19b - "Riemuvuosi"-maininta osoittaa, että Jeesus itse on meidän riemuvuotemme ja sapattimme.

38

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysäsenpä

      AnttiVKantola kirjoitti:
      "Ja siinä tietysti on käytännön ero - ihan maallinen asia se - ettei Elämän Sana erottele päiviä, vaan Herra saapi pyhittää heidän kaikki viikonpäivänsä." (???)

      • Elämän sana

        Seurakunta kiinnosta sen verran tullut katsottua tv 7 heidän ohjelmiaan, sapatin osaavat kumota.

      • Vaan se oli ja on Jumalan lupaus - Room 14:4-6.

        Room.14:4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.
        [1. Kor. 4:3,4]

        5 Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma.
        [Gal. 4:10]

        6 Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa.
        [1. Kor. 10:30; 1. Tim. 4:4]

      • hyvin
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Vaan se oli ja on Jumalan lupaus - Room 14:4-6.

        Paavali valitsi hyvin sanansa. Kaissa kohdin ne osoittavat adventismin opetuksen vääräksi. Myös adventistien käännytystavat ovat Raamatulle vierasta käytäntöä.

      • benedi= siunattu
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Vaan se oli ja on Jumalan lupaus - Room 14:4-6.

        Room.14:4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä.
        [1. Kor. 4:3,4]

        5 Joku pitää yhtä päivää toista parempana, toiselle kaikki päivät ovat samanarvoisia. Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma.
        [Gal. 4:10]

        6 Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa.
        [1. Kor. 10:30; 1. Tim. 4:4]

        ...." Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa, (Jeesuksen toimesta)
        " Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi SEITSEMÄNTENÄ päivänä, kaikesta työstänsä , jonka oli tehnyt "
        Ja Jumala (so. Jeesus) siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen" 1 Moos 2: 1-3

        " Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi..."
        Näinhän se menee, Jeesus pyhitti sapatin Isänsä, Herran kunniaksi,....-Jeesus on omassa mielessään varma, että yksi päivä on muita pyhempi!

        Se, onko se muita parempi, sitä voitte kysyä Herralta ja esim. adventisteilta, helluntalalaisilta, juutalaisilta jne....sillä sapatin pyhittäjiä on kaikissa seurakunnissa!

      • IDENEB
        benedi= siunattu kirjoitti:

        Että mitä päivää Jeesus piti muita parempana. Tietysti ylösnousemuspäiväänsä.
        Siksi vietämme ehtoollista ylösnousemuspäivänä.

        Ap. t. 20:7

        Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, ..

    • kappas vaan

      tämä Kantola onkin. Hah hah!!! Ja nyt olet siirtymässä adventistiksi siis.

      • Osoittaako vastaukseni muka että olen Livets Ord-luopio?
        Mutta sinä herjaat minua jos sanon tukevani Ulf Ekmania
        ja jos valehtelisin etten tue, niin sitten sanoisit luopioksi.

        Mutta minäpä sanon sinulle, että sinä olet saatana ja saatana
        on aina pyrkinyt hajoittamalla hallitsemaan, valheen voimalla.
        Vaikka ei tarvitsisi minun olal niin muista poikkeava, että tuollaisia
        henkilökohtaisuuksia kertoilisin vihaajalleni, niin tässä kuitenkin olisi
        ollut luettavissa selvitykseni suhteistani Elänän Sanaan sekä myös
        Livets Ordiin:

        Pyynnöstä vastaan tunkeilevaan kysymykseesi
        Kirjoittanut: AnttiVKantola / Tänään / klo 02:42

        Paljon näit vaivaa kun pari vuotta vanhan viestini esiin kaivoit. Minä elän nykyajassa. Tiedätkö miksi käväisin taannoin lauantaina adventtikirkossa?
        Samasta syystä kuin Jeesus ja Paavali synagoogassa - sunnuntaina siellä on ovet kiinni. Paitsi Ilmestyskirjaseminaarin aikoihin, jotka jostain syystä pidetään
        sunnuntaisin. (Ettei omat eli adventistit niihin eksyisi?)
        Tahdon tutustua kaikkiin kristillisiksi yhteisöiksi itseään kutsuviin tahoihin.
        Sunnuntai ei ole minulle ainoa oikea päivä.

        VASTAUKSENI KOSKIEN MINUA SUHTEESSA LIVETS ORDIIN (Ruotsista käsin
        kaikkialla maailmassa)
        SEKÄ ELÄMÄN SANAAN (Suomen Turussa, Lahdessa, Helsingissä).

        Sinä tai joku moitti vastikään minua Westergårdin suosijaksi. No, ainakin
        kunnioitan häntä ja hänen mahtavaa työpanostaan Suomen siionissa.
        Rukoilen menestymistä Elämän Sanalle, mutta menehtymistä Ellenin sanalle.
        Parhaillaan menee Turussa Håkanin isännöimä suurenmoinen uskonfestivaali,
        jossa mm. legendaarinen Kalevi Lehtinen opetti ja nyt su-ke vastaa varsinkin
        Carlos Anacondian poika Moisés (Mooses). Ei mikään jesuiitta vaikka
        Argentiinasta tuleekin.

        Joh. 1:46
        Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?"
        Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".

        Kyllä minäkin kuulun niihin, jotka tahtovat menestyä ja rikastua KAIKESSA, eikä menehtyä -
        sillä mitään en voi antaa, ellei minulla mitään ole. Pyrin antamaan sen mitä minulla on enkä sitä mtä minulla ei ole. Taidan toimia kuten Håkankin ja Pietari.

        Ap. t. 3:6
        Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä
        minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja
        käy."

        MIKSIKÖ EROSIN ELÄMÄN SANASTA?

        Joskus minulla on ollut puutteellinen käsitys eroamisestani. Siitä on jo 10 vuotta
        ja nyt on helppo nähdä miksi erosin silloin. Kas kun Herran Henki johdatti
        yhteyksiin ja palvelustöihin, joihin Elämän Sanalla ei ollut resursseja.

        Mitä tulee Livets Ordiin, niin olen nykyisin yksi heidän lähetystyöpartnereistaan,
        aivan vähäinen tosin. Tekevät arvokasta työtä evankeliumin levittämisessä
        kaikkeen maailmaan ja israelilaisten kotiin saattamiseksi.

    • rokotettu vastaan.

      Kun Ison Kirjan konferenssia miettii, ei se meno ole sellainen siunaavaa menoa, mitä ennen. En tiedä olisiko tuo Ristinkansan meno sanaan painottuvaa.

      Eikä sanomaan sitä iskelmällistä sisällötöntä musiikkia tarvitakaan, ... ehkä sielullista minuutta joku tarvii ylistysheilutus.. sellaista kevytkristillisyyttä pönkittämään.

      Mutta siinä tultiin siunatuksi kun vanhoillis-Lestadiolaiset välittivät oikeaa saarnaa muutamapäivä aamusta iltaan.
      Ei tarvittu lihantekoista tunnelman nostattajaa, sana tekee tehtäväänsä paremmin.

      Eli ei se ylistysheinät aina ruoki, mutta Sana kyllä.

      Ehkä tuo Torontolaisuus rokotti meidät niin tyhjiin juottoastioihin, ettei kiinnosta.
      Tuossa uudenmpi nuorihelluntalaisuus kehu kuinka hyvväää tämä hengellinen elämä on, alkoholikin kuuluu mukaan luvan kanssa, antaa siunauksen ja ilon. Tämä oli oikein paikallisessa lehdessä kirjoitettuun muotoon tuotuna esille, lainaus on sieltä.

      Kyllä minä ennemmin olen tekopyhänä sanan kuulossa muualla kuin kuuntelen kevytkenkäistä pintalämpöisen veden läträämää sanomaa, josta puuttu elämä.

      Että siinä ollaan samaa mieltä.

      Minä menen huomenna kirkkooni ehtoollisjuhlaan, toivottavasti sait adventtikirkostasi sanan viljelyä riittävästi, pelkkä sanakin on hyvä vaikka se vain luettaisiin raamatusta ilman selittelyjä.

    • vai eroitettiinko

      Livets Ordista? Sairastuitko? Tulitko invaliidiksi? Siitähän oli kova höly Ruotsissa aikoinaan, kun niissä piireissä saarnattiin, että köyhyys, sairaus, vammaisuus jne on ihmisen oman synnin seurausta. Usko Jumalaan tekee rikkaaksi (taloudellisesti) ja terveeksi. Kaikkea muutakin mukavaa löytyy kun klikkaatte Livets Ord. Alan ymmärtää vihasi adventisteja kohtaan, koska sairaassa mielessäsi samaistat heidät Livets Ordiin.

      • Paljon näit vaivaa kun pari vuotta vanhan viestini esiin kaivoit. Minä elän nykyajassa. Tiedätkö miksi käväisin taannoin lauantaina adventtikirkossa?
        Samasta syystä kuin Jeesus ja Paavali synagoogassa - sunnuntaina siellä on ovet kiinni. Paitsi Ilmestyskirjaseminaarin aikoihin, jotka jostain syystä pidetään
        sunnuntaisin. (Ettei omat eli adventistit niihin eksyisi?)
        Tahdon tutustua kaikkiin kristillisiksi yhteisöiksi itseään kutsuviin tahoihin.
        Sunnuntai ei ole minulle ainoa oikea päivä.

        VASTAUKSENI KOSKIEN MINUA SUHTEESSA LIVETS ORDIIN (Ruotsista käsin
        kaikkialla maailmassa)
        SEKÄ ELÄMÄN SANAAN (Suomen Turussa, Lahdessa, Helsingissä).

        Sinä tai joku moitti vastikään minua Westergårdin suosijaksi. No, ainakin
        kunnioitan häntä ja hänen mahtavaa työpanostaan Suomen siionissa.
        Rukoilen menestymistä Elämän Sanalle, mutta menehtymistä Ellenin sanalle.
        Parhaillaan menee Turussa Håkanin isännöimä suurenmoinen uskonfestivaali,
        jossa mm. legendaarinen Kalevi Lehtinen opetti ja nyt su-ke vastaa varsinkin
        Carlos Anacondian poika Moisés (Mooses). Ei mikään jesuiitta vaikka
        Argentiinasta tuleekin.

        Joh. 1:46
        Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?"
        Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".

        Kyllä minäkin kuulun niihin, jotka tahtovat menestyä ja rikastua KAIKESSA, eikä menehtyä -
        sillä mitään en voi antaa, ellei minulla mitään ole. Pyrin antamaan sen mitä minulla on enkä sitä mtä minulla ei ole. Taidan toimia kuten Håkankin ja Pietari.

        Ap. t. 3:6
        Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä
        minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja
        käy."

        MIKSIKÖ EROSIN ELÄMÄN SANASTA?

        Joskus minulla on ollut puutteellinen käsitys eroamisestani. Siitä on jo 10 vuotta
        ja nyt on helppo nähdä miksi erosin silloin. Kas kun Herran Henki johdatti
        yhteyksiin ja palvelustöihin, joihin Elämän Sanalla ei ollut resursseja.

        Mitä tulee Livets Ordiin, niin olen nykyisin yksi heidän lähetystyöpartnereistaan,
        aivan vähäinen tosin. Tekevät arvokasta työtä evankeliumin levittämisessä
        kaikkeen maailmaan ja israelilaisten kotiin saattamiseksi.

    • alex-kasi

      Sinä kirjoitat sapattia vastaan - ja menet kirkkoon samasta syystä ... ja sanot että menet sinne muka SAMASTA SYYSTÄ KUIN MESTARIMME ja OPETTAJAMME.

      Voi mun päiviäni - kyllä sinä Antti olet sekottanut kaikki paspat antiadventismisi kanssa. Etkö todella tajua mihin olet menossa.. mihin tuollaiset asenteesi sinut vie.. eikä sillä ole mitään adventismoin kanssa edes tekemistä vaan ainoastaan sinun anti-adventismisi kanssa.

      • kalex-asi

        1. Tim. 6:4

        niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään,
        vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä,
        joista syntyy kateutta,
        riitaa,
        herjauksia,
        pahoja epäluuloja,

    • noin tapahtuu,

      että komennuksesi menee perille.
      "vaan Herra saapi pyhittää heidän kaikki viikonpäivänsä"

      • Onko kynäsi lopussa, kun kopsasit vain pari sanaani, enkä tiedä sitten mihin tähtäät.

        Mutta Herra ei ole kironnut yhtäkään luomaansa viikonpäivää, vaan pyhästi on kaiken luonut. Ja työpäiviäkin on enää 5, mutta lepopäiviä 2, joten Herramme
        armo on enentynyt. Jumala siunaa päivien lisäksi kaikkai ihmisiä:

        Matt. 5:44-46

        44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
        45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
        46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva?

        "Saarnasimme: "Mitä se Jlan armo oikeastaan on? Eikö se olekin pelkästään Jlan HALUKKUUTTA auttaa meitä? Jla auttaa sitä, joka itseään auttaa!" "

        Tolleen näköjään taannoin kirjoitin. Mutta olemme kasvaneet Kristuksessa, sekä
        silloinen pastorini että minä. Armo on kasvattanut meitä käsittämään yhä enenevää
        armoa.

        2. Kor. 4:15
        Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien
        kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

      • näköjään
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Onko kynäsi lopussa, kun kopsasit vain pari sanaani, enkä tiedä sitten mihin tähtäät.

        hyppii jo toistensa niskaan. Tuliko advareista pula?

      • näköjään kirjoitti:

        hyppii jo toistensa niskaan. Tuliko advareista pula?

        Etkö saa unta? Tuskin niin kauan kun solvaat Herran lapsia.

        Ei ole olemassa mitään mainitsemiasi irtohenkiä. Vaan kaikki pilkkaava ajattelu
        on lihallisen mielen kautta yhteydessä riivaajiin.
        Niinkuin kaikki Hengen hedelmä tulee Pyhsätä Hengestä ja profeettain henget
        ovat profetoijille alamaiset.

        1. Kor. 14:31-33

        31 Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
        32 Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
        33 sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnis

      • aivan varmasti

        tiedät pilkkaavasta ajattelusta ja kirjoittelusta kaiken. Niin kauan olet sitä harrastanut. Ilahduttavaa huomata, että vihdoinkin ymmärrät mihin sinun pilkkakirjoituksesi ovat yhteydessä.

      • aivan varmasti kirjoitti:

        tiedät pilkkaavasta ajattelusta ja kirjoittelusta kaiken. Niin kauan olet sitä harrastanut. Ilahduttavaa huomata, että vihdoinkin ymmärrät mihin sinun pilkkakirjoituksesi ovat yhteydessä.

        Tätä on pilkkaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä:

        Mark. 3. ( HENGEN PILKKA )
        28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".

      • Ei Antti

        Ei koskaan.

        Ystävän neuvo: (tosimielessä annettu) Älä näissä keskusteluissa viljele Pyhää Henkeä turhuuksiin ja omia päähän pistojasi tukemaan ....

      • Ei Antti kirjoitti:

        Ei koskaan.

        Ystävän neuvo: (tosimielessä annettu) Älä näissä keskusteluissa viljele Pyhää Henkeä turhuuksiin ja omia päähän pistojasi tukemaan ....

        Kun siteerasin sinulle Jeesuksen sanoja Hengen pilkkaamisesta - ainaosta synnistä,
        jota ei anteeksi anneta - - niin sinä syytät MINUA noista totuuden sanoista!
        Mutta totuus ei pala tulessakaan eikä vastaan inttämisestä.

        Tätä on pilkkaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä:

        Mark. 3. ( HENGEN PILKKA )
        28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
        30 Sillä he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki".

      • annu42

        "Rukous on avain aamuun ja salpa illalla oveen", sanoi vanha kansa, joten meidän päivämme ovat Herran siunaamia kaikki tyyni, mutta vain yksi päivä on erotettu oikein "pyhään käyttöön", pyhäpäiväksi, Jumalan palvelemista varten. Siinä on se ero, joka kaikkien sietäisi oppia.

        Jos asian oikein ymmärtää, me kuljemme Herran kanssa kaiken aikamme. Sanoohan hän meille: --- minä olen teidän kanssanne kaikki päivät..." ja Paavali sanoo: "Hänessä elämme, liikumme ja olemme." Vau, mitä elämää!!!

    • ylistetäänkö siellä

      Kristusta vai Elleniä?

      Näet, että miten väärin on ollut puhua vääryyttä Kristuksen lunastamista lähimäisistään. Adventistit tarvitsevat armoa siinä kuin sinäkin, tulet huomaamaan.

      Minä en ole ainakaan tavannut yhtäkään adventistia, joka olisi sanonut olevansa pelastettu ilman Kristusta, oletko sinä?

      Ei kukaan usko pelastuvansa Ellenin, vaan Jeesuksen kautta, niin teki myöskin Ellen G White.

      • Nyt sapattiläksyt VELOITUKSETTA !
        Kirjoittanut: AnttiVKantola / 19.3.09 / klo 00:38

        Aidot 7. pv:n adventistit eivät rahasta sapatilla!
        Kiitos suometavalle ja nettiin laittavalle srk:lle.

        SAPATTIKOULULÄKSYT REHELLISESTI JA VAPAASTI SUOMEKSI !
        http://www.spaup.org/Sapattikoulul%E4ksyt%201%20nelj%E4nnes%202009.pdf
        (Eivät tarvitse Uskova_1:stä kääntäjäksi meille! Kiitso oikeille 7. pv:n adventisteille!)

        Tiesitkö että Suomessa on oikeitakin adventisteja ja he avoimesti kertovat mitä uskovat:
        Kala ja kahvi pannassa oikeesti. Vain kymmenen opinkohtaa tietysti, kuten oli käskyjä.

        http://www.spaup.org/

        9. Seurakunnan uskoon kuuluvat myös terveelliset elämäntavat.
        Seurakuntalaiset eivät syö lihaa eivätkä kalaa missään muodossa vaan pitäytyvät kasvisruokaan.
        He eivät myöskään käytä kahvia, tupakkaa, alkoholia, huumausaineita eivätkä muita nautintoaineita.

        SAPATTIKOULULÄKSYT REHELLISESTI JA VAPAASTI SUOMEKSI !
        Tässä huhtikuu - kesäkuu:
        http://www.spaup.org/Sapattikoulul%E4ksyt%202%20nelj%E4nnes%202009.pdf
        (Eivät tarvitse Uskova_1:stä kääntäjäksi meille!)

        "MIKSI USKOMME?"
        Peittelemättä nuo oikeat adventistit tunnustautuvat myös muihin juhliin kuin sapattiin,
        osiossa: "Miksi uskomme": Uudenkuun pv, lehtimajanjuhla ...(Sak 14:16-18).

        "Uudessa maassa on myös yksi erikoinen juhlapäivä, ja Raamattu ilmoittaa meille, että se on jälleen sapatin päivä. Sinä päivänä kaikki pelastetut menevät palvelemaan Jumalaa: “Niin kuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne. Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.“ Jes. 66:22,23."

        Lopunajan sanoma ja terveysuudistus ei ole heillä epäselvä kuten on adventtikirkkolaitoksella.

        "Lopun ajan profeetaksi Jumala kutsui Ellen G. Whiten (1827-1915) ja hänen kauttaan hän on antanut lisää valoa lapsillensa. Kaikki todistukset, jotka on annettu hänen kauttansa ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa ja auttavat meitä ymmärtämään sitä helpommin ja paremmin.
        Viimeiseen sanomaan kuuluu myös terveysuudistus.
        Alkuperäinen ruokavalio, jonka Jumala antoi Aadamille ja Eevalle on kasvisruoka ja sitä me seuraamme. "

        Se tietää päänmenoa heinäsirkoilta? (3.Ms.11:22)

        7. pv:n adventismi on adventsimin uskonpuhdistusliike ja heidän pääkonferenssinsa on se
        oikea adventismin pääkonferenssi:

        "Uskonpuhdistusliikkeen kansainvälinen pääkonferenssi toimii U. S. A:ssa.
        Sen alaisuudessa toimivat unionit ja kentät (2. Moos. 18:13-23).
        Pääkonferenssin tarkoituksena on organisoida evankelioimistyötä kaikkeen maailmaan. "

        Oikeat 7. pv:n adventistit puhdistavat Maan tuhatvuotiskauden JÄLKEEN ja heittävät
        roviolle kaikki jumalattomat. En tiedä miten he ... se on kai vain järjestelykysymys, jota
        järki ei käsitä, mutta onhan se selkeämpi järjestely kuin adventtikirkkolaitoksen keksimä:

        "Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen tämä maapallo puhdistetaan tulella, siinä palavat kaikki uskomattomat ja saatana enkeliensä kanssa. Näin synnin tarina loppuu ja se ei toistu milloinkaan."

        "Kevätrukouspäivät
        8- 10.5.2009"

        "RAAMATTUKIRJEOPISTO
        "Tunnetko Raamattusi"?
        Mastotie 10 37800 Toijala
        Haluatko tutustua Raamattuun syvemmin ja aidosti?
        Raamattu on maailman vanhin kirja, jota ovat lukuisat
        toisistaan riippumattomat kirjoittajat kirjoittaneet
        vuosituhansien kuluessa.
        Tällä hetkellä se on ylivoimaisesti maailman laajalevikkeisin kirja."

        "" Oppijakso 1 - Tunnetko Raamattusi?
        Oppijakso 2 - Mitä me tiedämme Jumalasta
        Oppijakso 3 - Maailman alku (luominen)
        Oppijakso 4 - Mistä paha tulee?
        Oppijakso 5 - Ihmisen syntiinlankeemus
        Oppijakso 6 - Lunastus Jeesuksen Kristuksen kautta
        Oppijakso 7 - Pyhä Henki
        Oppijakso 8 - Soita minulle!
        Oppijakso 9 - Yhdistynyt Eurooppa - voiko se toteutua?
        Oppijakso 10 - Hengellinen mahti
        Oppijakso 11 - Rooma ja maailmanvalta Amerikka
        Oppijakso 12 - Vahvat perustukset
        Oppijakso 13 - Pyhä aika
        Oppijakso 14 - Älä tapa!
        Oppijakso 15 - Onnellinen koti
        Oppijakso 16 - Kuolema...mitä sen jälkeen?
        Oppijakso 17 - Israel, Lähi- itä ja Jumalan kansa
        Oppijakso 18 - Hälytyssignaalit
        Oppijakso 19 - Jumalan osuus
        Oppijakso 20 - Herra - Lääkärisi
        Oppijakso 21 - Tulla toisiin ajatuksiin!
        Oppijakso 22 - Raamatullinen kaste
        Oppijakso 23 - Hyvä uutinen
        Oppijakso 24 - Uskon lopullinen päämäärä ""

        "Kodin hyvinvointi" vapaasti PDF.tiedostona - reilua!
        http://www.spaup.org/Kodin%20Hyvinvointi.pdf

        "Kolmen enkelin sanoma" suoraan Elleniltä eikä 3-€:n vääristämänä:
        http://www.spaup.org/Rukouslukemiset%202007.pdf

        "SAPATIN VARTIJA" - 2009 - suoraan Ellenin tekstiä eikä tohtoreiden vääristämää:
        http://www.spaup.org/Sapatin%20Vartia%20tammi-helmikuu%202009.pdf

        WEB SIVUT ULKOMAILLA
        Pääkonferenssi:
        www.imssdarm.org

        http://www.spaup.org/images/logo.jpg

        JUMALAN PALVELUKSET
        Joka sapatti Raamatun tutkistelu ja saarnatilaisuus klo. 10.00

    • kuinka se voi olla

      noin kiusallista muutamille että muutama kirkko viettää lauantaiva lepopäiväänsä.

      kipeä kohta tuntuu olevan antillekin..

      • ### Noin kiusallista muutamille että muutama kirkko viettää lauantaina lepopäiväänsä.
        Kipeä kohta tuntuu olevan Antillekin.. ###

        Jos alex-kasi olet tuosta väittämästä eri mieltä niin kerro se. Mutta sinulla näyttää olevan
        erikoinen luulotauti. Sillä eihän se ole kiusallista kellekkään suoimalaiselle
        muslimille tai kristityllle tai jehvalaiselle (19000) tai vapaa-ajattelijalle,
        että 3600 adventistia pakkautuu lauantaisin sapattikoulun tuoleille lepäämään.

        Minulle ei ole kiusallista levätä lauantaina, sillä täytyyhän sunnuntain
        jumalanpalvelukseen valmistautua, että on vastaanottavainen.
        Jos lauantaina riitelen lasteni tai naiseni kanssa tai jätän avun tarpeessa
        olevan avuttomaksi, niin silloin sunnuntai on minulle kiusallinen jp-päivä.

        Niinpä lauantai on minulle ja kaikille kristityille järjellinen jumalanpalvelus-päivä
        ja sunnuntai se juhlallinen jp-päivä:

        Room. 12:1
        Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet,
        antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi;
        tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

        Ap. t. 20:7
        Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, ...

        SEITSEMÄNTENÄ PÄIVÄNÄ
        - JOPA "SEITSEMÄNÄ"! - UHRATKAAMME ITSEMME HERRALLE JA 8. PÄIVÄNÄ
        OLKOON JUHLAKOKOUS !

        3. Moos. 23:36
        SEITSEMÄNÄ päivänä tuokaa uhri Herralle.
        Kahdeksantena päivänä olkoon teillä pyhä kokous,
        ja tuokaa uhri Herralle; se on juhlakokous,
        älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako.

        Sapatinjälkeinen päivä siis sopii olla se tärkein, mutta se olkoon vapaaehtoista.

        Adventistille saattaa lauantai olla "kiusallinen", kun ei tullut oltua tyrkyllä
        vapaaehtoiseksi avustajaksi sapatinviettoon, vaan huonolla omallatunnolla
        löhöö sapattiläksyjä kertaamassa ja valmiiseen teepöytään senjälkeen
        rojahtaa (romahtaa).

      • annu42

        --- pitää selittää ja selittää, miten selittäisi??? Väärää ei saa oikeaksi, vaikka sen voissa paistaisi, joten väittäminen jää Antin tehtäväksi.

        Koitetaan ymmärtää...

      • uteljas
        annu42 kirjoitti:

        --- pitää selittää ja selittää, miten selittäisi??? Väärää ei saa oikeaksi, vaikka sen voissa paistaisi, joten väittäminen jää Antin tehtäväksi.

        Koitetaan ymmärtää...

        ¤¤ Sapatinjälkeinen päivä siis sopii olla se tärkein, mutta se olkoon vapaaehtoista.

        Adventistille saattaa lauantai olla "kiusallinen", kun ei tullut oltua tyrkyllä
        vapaaehtoiseksi avustajaksi sapatinviettoon, vaan huonolla omallatunnolla
        löhöö sapattiläksyjä kertaamassa ja valmiiseen teepöytään senjälkeen
        rojahtaa (romahtaa). ¤¤

        Anttihan osotti että vain adventistilla sapatti saattaa olla kiusallinen.
        Muilla kristityillä voipi olla sunnuntai kiusallinen ihan vastaavasti.

    • Toinen Antti

      Odotin Antti Kantolaa Turun adventtikirkkoon, mutta en tavannut. Kirkkokansaa oli yllättävän paljon, mutta veljeä en nähnyt heidän joukossa. Hyviä ja lämpimiä kesäpäiviä toivottaen toinen Antti

      • Niinkauon kun adventtikirkko kantaa EGW:ta valontuojana ei siihen kirkkoon pidä kenenkään mennä.

        En vastusta kristinuskoa, vaan kaikkia eksytyksiä, joista EGW tarkasteltuna on selkeästi yksi näistä.

      • Toinen Antti
        Utulila kirjoitti:

        Niinkauon kun adventtikirkko kantaa EGW:ta valontuojana ei siihen kirkkoon pidä kenenkään mennä.

        En vastusta kristinuskoa, vaan kaikkia eksytyksiä, joista EGW tarkasteltuna on selkeästi yksi näistä.

        Turun adventtiseurakunnan jumalanpalveluksessa evankeliumia julistetaan niin, että usko ei sinänsä pelasta, vaan Kristus pelastaa. Usko on ylhäältä annettu lahja meille. Uskollakin on oltava oikea kohde eli Kristus. Kristus sanoo, että joka uskoo häneen ei jää pimeään tai ei huku vaan hän pääsee valoon, pelastuu eli saa ikuisen elämän. Kukaan muu ei voi pelastaa meitä kuin Herramme Jeesus Kristus. On aivan turha luetella puutteellisten ihmisen nimiä. Kaikki olemme syntisiä (Room. 3:9-20).

      • Toinen Antti kirjoitti:

        Kukapa uskova sitä evankeliumin sanomaa vastaan ole. Mutta EGW eksytyksiä ei pidä levitellä yhtään enempää. Jos joku kirkko tunnustaa väärää profeettaa tai eksyttäjää pitää tehdä oikeat johtopäätökset. Ei saa jäädä sellaiseen kirkkoon.

      • sellaiseen

        kirkkoon, joka tunnustaa väärää profeettaa tai eksyttäjää. Kuulun adventtikirkkoon ja siinä pysyn.

      • Joku oli nostanut esiin vanhan viestini ja taisit sitä luulla tuoreeksi.
        Kiva että siellä sentään oli omaa väkeänne koolla.
        Minä en kuullut sinä lauantaina, kun kävin, kertaakaan mainintaa Ellenistä,
        joten en vaivaudu ehkä toistamiseen.
        Huomasin adventistit bluffaavat - eivät edes itse rakasta Elleniä, vaikka
        hänen sinettinsä tahtovat meihin ei-adventisteihin painaa.

      • Utulila kirjoitti:

        Niinkauon kun adventtikirkko kantaa EGW:ta valontuojana ei siihen kirkkoon pidä kenenkään mennä.

        En vastusta kristinuskoa, vaan kaikkia eksytyksiä, joista EGW tarkasteltuna on selkeästi yksi näistä.

        ## "Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta." ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905. ##

        Jokainen kuulija on tosiaan vastuussa itse kuulemastaan.
        EGW-paketti on otettava kokonaisena vastaan tahi mieluummin jätettävä se
        kaikkinensa ja valittava Jeesus. Yhteen ei saa Iisebeliä ja Jumalan poikaa sopimaan.

      • sellaiseen kirjoitti:

        kirkkoon, joka tunnustaa väärää profeettaa tai eksyttäjää. Kuulun adventtikirkkoon ja siinä pysyn.

        Miksi tosiaan pitäisi hengellisessä sekoituksessa pyöriä, kun on kerran saanut päänsä selväksi babylonin viinistä? :)
        Vääristelijöitä ja panettelijoita riittää Jeesuksen tuloon saakka, mutta siinähän "räkyttävät". Kun on Jumalan sota-asu päällä, heidän hyökkäyksensä ja mustamaalauksensa ovat hyödyttömiä. (Ja nyt en tarkoittanut tällä Utulilaa, vaikka yksi palstan aktiivisimmista kriitikoista oletkin, joten älä vedä hernettä nenääsi, jos tämän luet).

      • sellaiseen kirjoitti:

        kirkkoon, joka tunnustaa väärää profeettaa tai eksyttäjää. Kuulun adventtikirkkoon ja siinä pysyn.

        Tässä seison enkä muuta voi kuin vaatia täydellsitä uskollisuutta itseäni kohtaan,
        tuntuu EGW haudan takaakin viestittävän ja pelon vallassa pitävän adventisteja:

        "Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta." ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905.

        Se on kuulkaas niin adventistit että jso menee sukset ristiin Ellenin ja Jumalan
        välillä, niin Ellenin haudalle viekää kukkia ja unohtakaa Raamattu tykkänään.

      • nythän on kesä

        Sekä Jumala että Ellen vievät silmät ristiin. Miksi silti unohtaisin Raamatun, sehän vie myös silmät ristiin. Risti vain, risti vain, olkoon kunniani...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2034
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1260
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      972
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe