TARJA HALONEN MERKKASI KATAISEN JA HÄKÄMIEHEN

kannanotot ulkopolitiikassa Kokoomuksen puoluepolitiikaksi. Lauantaiseurassa tasavallan presidentti kertoi maan hallituksen kokoomuslaisille ministereille, että hän noudattaa Suomen peustuslakia. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Halonen erityisesti korosti sanaa johtaa.

Kysymys oli myös varotuksesta Kokoomukselle, että sen tulee pysyä pilttuussaan hallituksessa.
Tämä viesti oli erityisesti tarkoitettu valtiovarainministeri Kataiselle, joka johtaa puoluettaan.

Maa merkit on nyt siis asetettu. Televisio näyttää jatkvuasti haalivan kokoon lausuntoautomaatti asiantuntijoita, jotka pääsääntöisesti näyttävät edustavan oikeistolaisia suuntauksia. He ovat todenneet ilmeisen selvästi, että tasavallan presidentti Tarja Halonen on menettänyt otteensa ulkopolitiikassa.

Tarja Halonen on luja ja voimakastahtoinen nainen ja tulee aivan varmasti sanelemaan marssijärjestyksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa perustuslain antamin valtuuksin. Kokoomuksen ja nk. lausuntoautomaatti asiantuntijat tekivät palveluksen arvioidessaan virheellisesti Halosen kyvyt ja taidot.
6383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tarvitsee Jankkaajan epätoivoista yritystä mokiensa peitteeksi...

Hullu Halonen yritti saada suomen täysin valmistautumattomana Darfuriin ja lukee asiakirjat jos muistaa...

No, eihän sitä ulkopolitiikkaa "johtavan" dementoituneen akan tietenkään tarvitse kaikkia lukea... mutta jotenkin kuvittelisi että jos asia on jätetty kasliapäällikön vastuullle niin olisi hyvä jos edes kansliapäällikkö lukisi...

Mutta onhan se presidentin kanslia muutenkin kumma paikka... faksit lähettelee luottamuksellisia aineistoja... ja vastuu ei tietenkäään ei sitten mitenkäänb voi olla itse presidentillä... hän kun nyt vain "johtaa" ulkopolitiikkaa... ei sillä nyt sitten ole niin väliä jos luottamukselliset asiakirjat faksautuu kenenkään pyytämättä... eihän???

No, onneksi suomella on vastuullisia ministereitä... puuttuvat todellisiin ongelmiin ja nostavat ongelmat esiin jotta ne voidaan myös ratkaista...

... kuten vaikkapa neuvottelemalla kansainvälisillä foorumeilla...

Sen sijaan että joku "johtaja" yrittää peitellä pahenevaa ihmisoikeutilannetta pitämällä kauniita puheita,,, joilla ongelmien ratkaisun voi lykätä vuosiksi... kuten Halosen venäjän matkalla suomensukuisten kansojen osalta tuo suuri "johtaja" teki... pikku ihmisoikeuloukkauset nyt on sitten maton alla turvassa vuosikausiksi hautautuneina... vaikka suuri "johtaja" oli kansalle luvannut nostaa ongelmat esiin...

Jankkajalla on epätoivoinen tehtävä ytittää levittaa puoluetoimiston valheita... mutta sata vuotta valtaa vailla vastuuta taitaa riittää suomen kansalle... kukaan ei taida ottaa Jankkaajaa vakavissaan.

Äänestä

Kyllä hullu saa olla, mutta ei saa olla tyhmä.

Lukutaitokin auttaa. Ja sitä on monenlaista. Lukekaapa ja ajatelkaa, mitä esim. yksi ilmatilan loukkaus ja taas yllättäen kasvanut rekkajono kertoo. Minulle se tuli vihjeenä siitä, että suuressa maassa on valtaa muillakin kuin presidentillä.

Rukissa aikanaan 60-luvulla sain sodatkäyneeltä everstiluutnantilta hyvän vihjeen, joka ei vanhene:
"Iso ja pieni vierekkäin. Iso viihtyy jos viihtyy. Pieni viihtyy, koska sen on viihdyttävä."

Puikaa nyrkkiä taskussa, jos siltä tuntuu. Niin minäkin ehkä tarvittaessa teen, sotaorpona ja muutenkin. Rääkyminen julkisuudessa voi aiheuttaa seurauksia, (kuten esim. yhden ruotsalaisen piirtelijän saama kuolemantuomio, vaikka ei ollut rikkonut Ruotsin lakia) mutta vaikeneminen on aina sitä kultaa.

Kokoomus näyttää opettelevan hallitsemista. Todennäköisesti oppivat, mutta sääntökirjaa heidän kannattaisi silmäillä vielä. Kukin pysyköön hänelle annetussa karsinassaan. Toimikoon kukin toimenkuvansa mukaan, myös hallituksessa.

Jumalille kiitos, tämä foorumi ei edusta Suomen virallista kantaa, vaikka tätäkin kyllä seurataa ja luetaan.

Äänestä

Ihmettelen Halosen nassarointia. Mitä tämä presidentiksi itseään kutsuva muumimamma oikein puuhastelee.

Sosiaalidemokraattinen Ylen toimittaja nuoleskelee Halosta julkisesti ja Halonen kuvittelee puhuvansa viisaita.
Halosen idealismi on sellainen, että hän saa puhua tietyistä asioista, muka hoitaen ihmis- ym. oikeuksia. Todellisuudessa maailmalla Halosta ei edes oteta vakavasti.
Puhuminen presidentin vallasta tämän edelleen sos.demien jäsenkirjan omistavan naisen suusta kuulostaa ahneen ja itsekeskeisen mummelin höpinältä.

Halonen & co eivät ymmärrä, että muutkin kuin demarit voivat puhua ulkopolitiikasta.
Kysehän on vain ja ainostaan vallan menettämisestä, ei siitä, että joku toinen puhuu jostakin asiasta.
Demarit ovat nyt Halosen suulla leimanneet kokoomusministerit politiikan tekijöiksi.

Mitä ovat sitten ylikypsät demaripoliitikot?
Tuomioja, Halonen, Lipponen, Heinäluoma ym., ovatko he valtion palkkaamia hyviä viranhaltijoita ja vain heillä on oikeus puhua ulkopolitiikkaa?

Mikä asia on tehnyt Halosesta muka ulkopoliittisesti viisaan?

Vielä tuosta Lehtilästä, miten noin naismaisella miehellä on niin fiksun näköinen vaimo Pohjanmaalta? No, mies on tottunut nuoleskelemaan.

Äänestä
  • en ole demari mutta en hyväksy toisesta ihmisestä tuollaista kirjoittelua, onko nämä tosiaan kokomuslaisia noin typerän julmat ihmiset, kyllä on mailma mallillaan, hyvänen aika.

    Äänestä

  • hirveää puhetta kirjoitti:

    en ole demari mutta en hyväksy toisesta ihmisestä tuollaista kirjoittelua, onko nämä tosiaan kokomuslaisia noin typerän julmat ihmiset, kyllä on mailma mallillaan, hyvänen aika.

    tottuneelle kansalle totuuden mainitseminen on kauhistus...

    ... kun täytyy ottaa vastuu myös siitä mitä vaikenemalla on sallittu...

    venäjän ihmisoikeustilanne on kauhistuttava, puolet venäläisistä elää yhä köyhyysrajan alapuolella ja pieni eliitti kähmii omia etujaan...

    Kyse on siitä että tuetaanko venäjän demokratia kehitystä vaiko voimapolitiikkaa...

    Vaikenemalla tuemme putinin voimapolitiikkaa ja saamme odottaa josko jotain tapahtuu... tai sitten esitämme kansainvälisillä foorumeilla että myös suomi vaatii vastuullista politiikkaa venäjältä ja mahdollistamme demokraattien nousun putinin diktaturiaa vastaan... venäjän keskiluokan on saatava vaihtoehto putinille ja uskoa sen toteutumiseen...

    Ja se tapahtuu sillä, että putinin terrori vähemmistökansallisuuksia vastaan ja oman eliitin voimistaminen tuodaan esiin kaikissa keskusteluissa...

    Vain demarit uhovat sodasta... sitä varten halonen poisti maamiinat... jotta se mitä erkki tuomioja vaati eli että hyökkääjää ei torjuta kuten hän syytti vääryydeksi kun 44 puna-armeija pysäytetiin... seuraavalla kerralla halone-tuomioja sallisi hyökkääjän päästä läpi...

    kokoomus taitaa olla sittenkin se joka toimii rauhanomaisen ratkaisun puolesta aidosti.

    Äänestä

  • ninel- kirjoitti:

    voimapolitiikasta. On valitettavaa, että Suomi syyllistyy NATO yhteistyöhön mm Afganistanissa, jossa Yhdysvallat harrastaa omaa voimapolitiikkaansa. Kansainvälisen yhteisön hyväksynnän takaamiseksi Suomen hallitus alistuu lähettämään lisävoimia, koska Yhdysvallat ja Nato ei sotkuistaan selviä.

    Suomi joutuu arabivaltioiden silmätikuksi ja niiden uhan eteen. Kansainvälinen yhteistö saisi valita paremmin sen tekijän, joka yllä pitää tai saa rauhan aikaan. Se ei ole NATO. Tämä pitäisi uskoa.

    Nyt suuri vaara on siinä ettei jatkossa myöskään Euroopan Unionin rauhanturvajoukot saa tukea ja hyväksyntää arabivaltioissa.

    Yhdysvallat harrastaa voimapolitiikkaa kaikkialla maailmassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tarkkaaja kirjoitti:

kannanotot ulkopolitiikassa Kokoomuksen puoluepolitiikaksi. Lauantaiseurassa tasavallan presidentti kertoi maan hallituksen kokoomuslaisille ministereille, että hän noudattaa Suomen peustuslakia. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Halonen erityisesti korosti sanaa johtaa.

Kysymys oli myös varotuksesta Kokoomukselle, että sen tulee pysyä pilttuussaan hallituksessa.
Tämä viesti oli erityisesti tarkoitettu valtiovarainministeri Kataiselle, joka johtaa puoluettaan.

Maa merkit on nyt siis asetettu. Televisio näyttää jatkvuasti haalivan kokoon lausuntoautomaatti asiantuntijoita, jotka pääsääntöisesti näyttävät edustavan oikeistolaisia suuntauksia. He ovat todenneet ilmeisen selvästi, että tasavallan presidentti Tarja Halonen on menettänyt otteensa ulkopolitiikassa.

Tarja Halonen on luja ja voimakastahtoinen nainen ja tulee aivan varmasti sanelemaan marssijärjestyksen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa perustuslain antamin valtuuksin. Kokoomuksen ja nk. lausuntoautomaatti asiantuntijat tekivät palveluksen arvioidessaan virheellisesti Halosen kyvyt ja taidot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu