Syitä, miksi moni on hajonnut karismaattisissa piireissä:
1. Katteettomat lupaukset ja odotukset, pettyminen.
2. Ihmisten eriarvoistaminen esim. sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen ja maailmankatsomuksen perusteella.
3. Ihmisten korokkeelle nostaminen jonkun voidellun auktoriteetin nimissä.
4. Vaativa oppi. Ihminen kyllä kohtaa ihan tarpeeksi vaatimuksia tässä maailmassa. Seurakunta voisi jakaa armoa. Mutta ei jaa. Jatkuvaa synnin vahtimista ja parannuksentekoa, jatkuvaa jopa ajatustensa tuomitsemista tai kiittämistä niiden raamatullisuuden perusteella.
5. Epärehellisyys ja silmien ummistaminen todellisuudelta. Ihmeparantumisjuorut leviävät kuin kulovalkea vaikka kukaan ei parane (paitsi kumminkaimanserkut), saarnaajat valehtelevat paranemisista ja muista silmät suut täyteen, profeettoja ei kukaan sano koskaan vääriksi vaikka vuosia höperöisivät toteutumattomia ennustuksia.
6. Pastorien ja työntekijöiden kapeakatseisuus. On kenties koko ikä oltu töissä karismaattisessa seurakunnassa eikä edes tajuta, millaista on normi-ihmisen elämä.
7. Oppijärjestelmän puuttuminen ja yleensäkin oppikysymysten sivuuttaminen.
8. Inhimillisyyden halveksiminen hengellisyyden kustannuksella. Ajalliseen elämään kuuluvat tarpeet ja halut demonisoidaan, ja tilalle tarjotaan tärkeimmäksi ja jopa ainoaksi uskoon ja Jumalaan liittyviä asioita.
9. Hurmossekoilu. Eäs henkilö kertoo: "Alkuun kadehdin, kun en päässyt siihen sisään. Uskoin, että Jumala kosketti muita, mutta minua ei. Mutta sittemmin se meno alkoi näyttää sairaalta, varsinkin kun mitään pysyvämpää hyvää hedelmää nämä "Jumalan kosketukset" eivät näyttäneet niitä saaviin jättävän."
10. Sensaationtavoittelu (Leo Meller kouluesimerkkinä)
11. Raja-aitojen rakentelu: dualistinen ihmiskunnan jakaminen meihin ja muihin ( = pimeydessä oleviin väärinuskoviin saatanan orjiin eli käännytyskohteisiin).
12. Tekopirteys ja teennäisyys, ongelmat kuitataan ontoilla hengellisillä latteuksilla ja fraaseilla ("muistetaan sua rukouksessa" ja kävellään pois tekemättä mitään todellista toisten hyväksi, sekä tavallisten ongelmien hengellistäminen ja tekeminen "synti"-kysymyksiksi).
13. "Eheyttäminen", joka on pikemminkin psykoterroria, ihmisten mielillä leikkimistä ja puoskarointia, mikä vain rikkoo ja hajottaa kärsiviä. Monelle rakennetaan vaikka väkisin trauma, mieluiten isä-suhteesta. Valemuistojen istuttamista ihmiseen.
14. Voideltujen koskemattomuus. "Älkää nousko Herran voideltua vastaan sillä hän tietää 100%:sti mikä on Jumalan tahto ja noudattaa sitä. Kolehti kerätään tällä kerralla..."
15. Väärä vallankäyttö, joka puetaan hengellisyyden kaapuun.
16. Yksityisyyden puute. Oikeastaan kaikilla sinut tuntevilla on oikeus kommentoida(=kaanaaksi varoittaa/nuhdella) tekemisiäsi tai tekemättä jättämisiäsi.
17. Selän takana juoruillaan käytännössä hyvin mielellään, vaikka muuten ollaan sitä mieltä, että juoruilu on syntiä.
18. Looginen ajattelu saattaa olla kielletty ja sitä nimitetään "epäuskoksi".
19. Pakkoevankeliointi. Pakko evankelioida "eikkareita" tai on huono uskovainen.
20. Sielullis-hurmokselliset ilmiöt: esim. seinälle kiipeämiset, leijonien karjumiset ja kanan kotkotukset, joita kuuluu esim. Toronton herätyksen piiriin.
Karismaattisen kristillisyyden
9
494
Vastaukset
- umpihetero.
ja sitten vielä puhutaan että "vallasta" ja sen käytöstä puhuminen on tällä palstalla väärin. siis kun kysyn että mitä tapahtuis jos tämä jengi saisi vallan suomessa, niin mihin suuntaan kehitys lähtisi kulkemaan? niin tähän ei kukaan koskaan vastaa kunnolla. mutta tuo mitä listasit tuohon edellä kuvaa hyvin sitä mitä todella olisi odotettavissa, jos tähän maahan syntyisi "hellarihallitus". lyhyesti sanottuna kyseessä olisi kaaos.
- näin ajattelen
Ei nyt ihan noinkaan kuin aloittaja kuvaa.
Miksi vallankäytöstä ei muka voi puhua? Vallankin vallan väärinkäytöstä on syytä puhua.
Vastaan niin kuin ajattelen. En tiedä, tyydyttääkö vastaus sinua, mutta en välitä siitä.
Jos palstan jengi, johon sinäkin kuulut, saisi vallan Suomessa, maa olisi entistä riitaisempi.
Yhä uusia ja uusia riidanaiheita etsittäisiin vaikka neulansilmästä. Konsensukselle kaikissa muodoissaan saisi sanoa lopulliset hyvästit.
Meillä on kohtuullisen hyvä poliittinen järjestelmä. Perustuslakia tuskin muutetaan yksipuoluejärjestelmää suosivaksi. Vielä vähemmän, että joku herätysliike voisi saada vallan. Aikaisemmin on ev.luterilaisella kirkolla ollut todella paljon valtaa. Se on vallinnut ja hallinnut ihmisten sekä maallista että hengellistä elämää. Ei ole mitään syytä palata menneeseen.
En usko, että hellarihallitus olisi yhtään parempi kuin minkä muun tahansa kristillisen yhteisön muodostama. Politiikka ja uskonto ovat eniten ihmisten mieliä kiihottavia asioita, ja pahoin pelkään, että ne valtaan yhdistettyinä muodostaisivat erittäin epäpyhän kolminaisuuden. - umpihetero.
näin ajattelen kirjoitti:
Ei nyt ihan noinkaan kuin aloittaja kuvaa.
Miksi vallankäytöstä ei muka voi puhua? Vallankin vallan väärinkäytöstä on syytä puhua.
Vastaan niin kuin ajattelen. En tiedä, tyydyttääkö vastaus sinua, mutta en välitä siitä.
Jos palstan jengi, johon sinäkin kuulut, saisi vallan Suomessa, maa olisi entistä riitaisempi.
Yhä uusia ja uusia riidanaiheita etsittäisiin vaikka neulansilmästä. Konsensukselle kaikissa muodoissaan saisi sanoa lopulliset hyvästit.
Meillä on kohtuullisen hyvä poliittinen järjestelmä. Perustuslakia tuskin muutetaan yksipuoluejärjestelmää suosivaksi. Vielä vähemmän, että joku herätysliike voisi saada vallan. Aikaisemmin on ev.luterilaisella kirkolla ollut todella paljon valtaa. Se on vallinnut ja hallinnut ihmisten sekä maallista että hengellistä elämää. Ei ole mitään syytä palata menneeseen.
En usko, että hellarihallitus olisi yhtään parempi kuin minkä muun tahansa kristillisen yhteisön muodostama. Politiikka ja uskonto ovat eniten ihmisten mieliä kiihottavia asioita, ja pahoin pelkään, että ne valtaan yhdistettyinä muodostaisivat erittäin epäpyhän kolminaisuuden.taatusti mihinkään puolijauhoiseen hellarijengiin! tuota pidän jopa loukkaavana tekstinä. he heh hee....
- pidä :
Seksuaalisesti poikkeavat, esimerkiksi homot, pedofiilit ja lesbot, eivät ole normaali ihmisiä.
Ethän sinä vaan pitäne sellaisia normaaleina?- umpihetero.
on rinnastaa homot ja pedofiilit keskenään? siis kun kaksi aikuista homoa tapailee toisiaan ja tekee mitä tekee, niin silloinhan kyse on vapaaehtoisesta toiminnasta. ei heitä kukaan pakota "homoilemaan". sen sijaan lapsi pakotetaan mukaan asiaan josta hän ei itse ymmärrä yhtään mitään. onko tämä näin vaikea tajuta?
- tähtipöllö
Sinussa on kansanrunoilijan ainesta. Vaikutat liian tietämättömältä jo perusasioiden suhteen, siksi kirjoituksesi tuli sekasotku.
Raamatun UT:n ilmoitus alkuseurakunnasta oli karismaattista toimintaa eli armolahjoihin ja Pyhän Hengen toimintaan perustuvaa. Tämä tähden otsikkosi jo oli täysin harhaanjohtava, kun keräät kaikkea mahdollista Toronton harhaopeista aina Leo Melleriin asti, tämän otsikon alla! Toisaalta ei kerro mitä on oikea. Toinen on, että tuomitset toisia (kohdat 2-4), vaikka pidät sitä itse vääränä! ? (ristiriitaista)
Olisi kiva tietää, missä se sinun omasta mielestäsi oikea oppi ja seurakunta on? Koska:
sanoit:("kohta 2. Ihmisten eriarvoistaminen esim. sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen ja maailmankatsomuksen perusteella.")
...sillä annat ymmärtää, että KAIKKI seksuaalinen suuntautuminenkin on sallittua sinun "OIKEASSA" täysin anti-karismaattisessa SEURAKUNNASSASI! (?)
Luulen, että sinulla väärä palsta ja sillä otsikko pitää sillään terveenkin kristillisen karismaattisuuden, mitä helluntaiseurakunnat Suomessa edustaa.- alkup.
Kyseessä oli usean eri henkilön kertomuksista tehty kooste. Lähinnä siitä ristiriitaisuudet.
Lähinnä tarkoituksena oli varoittaa, en haluaisi kenenkään sotkeentuvan pahimpiin ryhmiin ja hajoavan siellä..
Oikeaa, tervettä Pyhän Hengen rakkaudessa toteutuvaa karismaattisuuttakin on varmasti jossain..? - me and you frever
alkup. kirjoitti:
Kyseessä oli usean eri henkilön kertomuksista tehty kooste. Lähinnä siitä ristiriitaisuudet.
Lähinnä tarkoituksena oli varoittaa, en haluaisi kenenkään sotkeentuvan pahimpiin ryhmiin ja hajoavan siellä..
Oikeaa, tervettä Pyhän Hengen rakkaudessa toteutuvaa karismaattisuuttakin on varmasti jossain..?Ainakin meidän seurakunta on ihan huippu!!!!
Kun joku saa kunku ja pomotyyppi herneet nenään,, kun on niin ylpeä ettei voi kääntä toinen poski tilalle ja antaa olla.
Vaan menee ja perustaa Uushengellistä uskonnollista puljua näytäxeeen,, jossa sitten hillutaan miten sattu,,, että näyttäis ettei ole hautausmaa!
Sitten ei kapakassa eikä diskossa myös ole hautausmaa! Täytty varmaan olla Jumalasta?
Se hajottaa eniten kun vanhat seurakunnat revitään kahteen. Kun porukka taistelee keskenään onko toi harhaoppinen uusviini oikea vai väärä? Huh !!!!!!!!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849