Luomisen

Kun Israelin lapset pääsivät pois Egyptistä, heidän lakinaan oli kymmenen käskyä (2.Moos 34). Ja nämä kymmenen käskyä kuuluivat:

"1. Älä palvo mitään muuta jumalaa, sillä Herra on kiivas Jumala.

"2. Älä tee valettuja jumalia.

"3. Älä jätä viettämättä happamattoman leivän juhlaa.

"4. Esikoiset kaikista ihmisten tai karjan miehenpuolista ovat minun, sanoo Herra.

"5. Kuusi päivää saat tehdä työtä, mutta seitsemäntenä sinun pitää levätä.

"6. Älä jätä viettämättä uutishedelmien juhlaa äläkä vuoden lopulla sadonkorjuujuhlaa.

"7. Älä uhraa minkään uhrieläimen verta happaman leivän kera.

"8. Pääsiäisjuhlan uhritoimitusta ei pidä jättää aamuun.

"9. Maan uutishedelmien ensimmäiset on sinun tuotava Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen.

"10. Älä kiehuta vohlaa emonsa maidossa.

"Ja sitten Mooses, Siinain jylinäin ja salamain keskellä, antoi heille uusia käskyjä, joista te kaikki myönnätte, että ne ovat paljon arvollisempia lausumia. Ja tokko te koskaan näiden pyhissä kirjoituksissa kahteen kertaan lueteltujen käskyjen osalta huomasitte, että ensimmäisessä tapauksessa on sapatin pitämisen syyksi osoitettu Egyptistä vapautuminen, kun taas esi-isiemme uskonnollisten käsitysten edistyminen vaati myöhemmin laaditussa kertomuksessa muuttamaan tämän kohdan siten, että sapatin noudattamisen syyksi tuli luomistapahtuman tosiasian tunnustaminen?
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koko ajan väität tuota teoriaasi, joka ei pidä paikkaansa. Luet väärin tuota luku 34.

10 käskyä eli liiton sanat ovat lueteltuna 2Mo 20:1-17 ja 5Mo 5:1-22

Äänestä
  • Katso, mitä sanotaan niissä LIITON EHDOISSA eli kymmenessä käskyssä

    34:10   Hän vastasi: "Katso, minä TEEN LIITON, minä teen kaiken sinun kansasi nähden ihmeellisiä tekoja, joiden kaltaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa. Niin koko kansa, jonka keskellä sinä olet, on näkevä Herran teot, sillä peljättävää on se, mitä minä sinulle teen.
    34:11   Noudata, mitä minä tänä päivänä käsken sinun noudattaa. Katso, minä karkoitan sinun tieltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.
    34:12   Kavahda, ETTET TEE LIITTOA SEN MAAN ASUKASTEN KANSSA, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi;

    Voisitko kertoa, miten ne sinun käskysi liittyvät LIITTOON, ovatko ne liiton ehtoja? Eihän missään edes sanota, että niitä olisi kymmenen, eikä mainita mitään liitosta. Arkissa on kuitenkin "Herran liitto".

    Äänestä

evoluution tulos. Mooses kirjoitti kaikki nimissään olevaa teosta. Älä usko noita saksalaisia kyltiökriitikoita ja noita jahvisti-elohisti-pappi teorian kannattajia. Puhuvat humpuukia.

Äänestä
  • Kristityt eivät näe tässä mitään ongelmallista eivätkä kipuile uskonsa ja järkensä kanssa siitä, että voivatko he hyväksyä aurinkokeskeisen maailmankuvan, vaikka Luther ja katolinen kirkko opettivat maakeskeistä maailmankuvaa, koska Raamattu sisältää sellaisen muinaisitämaisen maailmankuvan. Kristityt eivät "pähkäile", että "eihän se voi olla järkevä maailmankuva, ei maa voi aurinkoa kiertää, kyllä maa on paikallaan ja aurinko liikkuu niin kuin Raamatussakin sanotaan". Mutta heti kun puhe menee evoluutioon niin vieläkin aika moni kristitty pähkäilee tuolla tavalla: "eihän se evoluutio ole järkevää, en minä sellaista voi uskoa, Raamattukin sanoo, että maasta ihminen tehtiin eikä se apinasta kehittynyt".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistoksi kirjoitti:

Kun Israelin lapset pääsivät pois Egyptistä, heidän lakinaan oli kymmenen käskyä (2.Moos 34). Ja nämä kymmenen käskyä kuuluivat:

"1. Älä palvo mitään muuta jumalaa, sillä Herra on kiivas Jumala.

"2. Älä tee valettuja jumalia.

"3. Älä jätä viettämättä happamattoman leivän juhlaa.

"4. Esikoiset kaikista ihmisten tai karjan miehenpuolista ovat minun, sanoo Herra.

"5. Kuusi päivää saat tehdä työtä, mutta seitsemäntenä sinun pitää levätä.

"6. Älä jätä viettämättä uutishedelmien juhlaa äläkä vuoden lopulla sadonkorjuujuhlaa.

"7. Älä uhraa minkään uhrieläimen verta happaman leivän kera.

"8. Pääsiäisjuhlan uhritoimitusta ei pidä jättää aamuun.

"9. Maan uutishedelmien ensimmäiset on sinun tuotava Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen.

"10. Älä kiehuta vohlaa emonsa maidossa.

"Ja sitten Mooses, Siinain jylinäin ja salamain keskellä, antoi heille uusia käskyjä, joista te kaikki myönnätte, että ne ovat paljon arvollisempia lausumia. Ja tokko te koskaan näiden pyhissä kirjoituksissa kahteen kertaan lueteltujen käskyjen osalta huomasitte, että ensimmäisessä tapauksessa on sapatin pitämisen syyksi osoitettu Egyptistä vapautuminen, kun taas esi-isiemme uskonnollisten käsitysten edistyminen vaati myöhemmin laaditussa kertomuksessa muuttamaan tämän kohdan siten, että sapatin noudattamisen syyksi tuli luomistapahtuman tosiasian tunnustaminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu