11. hetki

Tälläistä unta näin 27.06.2007

Unessani istuin kahvipöydässä.
Unessani kerrottiin, että "Jeesus on maan päällä mutta kukaan ei häntä näe tai kuule". Siihen sanoin symbolisesti(unessani): "Kultaa ei näe jos päällä on likaa." Kullan näin unessani pyöreänä kuin utuinen planeetta.

Heti kun sain lauseeni sanottua pyhä henki tuli unessani minuun ja nosti minut tuolistani. Yritin sanoa muille: "Älkää pelätkö, pyhä henki
kuljettaa minua", mutta en oikein saanut sanaa suustani.
Suoristin jalkateräni maata kohti ja huomasin, että leijuin ilmassa muutaman sentin korkeudella. Käteni nousivat sivuille vaakatasoon ja pyhä henki alkoi kuljettamaan minua kahdeksikkoa. Muutaman kerran, 2-3 kertaa
leijun ilmassa kulkien kahdeksikkoa. Sitten pyhä henki varovasti laski minut takasin lattialle. Leijumiseni muuttui hyvin jouhevasti kävelyksi. Silloin sain muille sanottua: "Pyhä henki kuljetti minua."
Siihen uneni päättyi.

Heräsin heti ja oloni oli kihelmöivän hyvä. Katsoin kelloa ja se oli
2:22 yöllä. Heti tajusin, että kakkoset(ledinäytössä) ovat muodoltaan aivan samanlaisia kuin pyhän hengen minua kuljettama matka.
Kello kolmea yöllä pidetään paholaisen tuntina. Olen monesti herännyt tasan kello 3:33 yöllä. Ajattelin silloin yöllä, että tämä on 11. tunti
ennen tuota kello 3:33:a.

Siitä tuli sitten tämä tulkinta:
11.hetki on se hetki kun saavutaan paikalle. Vaikka saavutaan 11. hetkellä niin saavutaan kuitenkin ajoissa, vai mitä. Arkikielellä;
elokuva ei vielä ole ehtinyt alkaa. Ja, kun ollaan saavuttu niin kaikki työ on sen (saapumisen) eteen tehty. Nyt on kaikki tehty. Nyt odotetaan
seuraavaa vaihetta.
Tämä on siis omaa tulkintaa 11. hetkestä.

Kullan tulkitsin että se on Jumalan valtakunta. Ja kahdeksikon kulkeminen tarkoittaa äärettömyyttä eli ikuisuutta.

Uni oli aika erikoinen ja jännåähän tuollaista unta on tulkita mutta
en ota sitä vakavasti. Olen vaan realisti.
131071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

mieleen toisenlainen selitys ja se on Jumalan puhuttelua sinulle ja muillekin. Eli Jeesus on täällä lasna, mutta kukaan ei sitä huomaa, kun on likaa sen päällä. Tämä kuvaa seurakuntaa, joka on Kristuksen ruumis ja joka ei vaella puhtaasti, eikä siinä näy se taivaallinen kulta.
Tuo kuvaamasi lentely on Jumalan nuhde sinulle ja kaikille uskovaisille, että ei vaelleta jalat maassa, eikä nähdä ihmisten hätää, eikä kyetä kohtaamaan niitä.
Se että sinulla oli vaikeuksia tunnustaa ja sanoa sitä Pyhä Hengen työksi kuvastaa että se toiminta jota seurakunnissa tehdään nimetään Pyhän Hengen työksi, vaikka se on unessa näkemä kahdeksikon kiepuntaa, joka ei johda mihinkään, eikä se todellisuudessa ole se mitä Jumala haluaa, eli kulkea jalat maassa ja elää reaalimaalimassa ja kertoa Jeesuksesta ihmisille ja loistaa sitä taivaallista tuoksua, että ihmiset löytäisivät pimeydestä Jumalan yhteyteen.

Äänestä

Unessani kerrottiin, että "Jeesus on maan päällä mutta kukaan ei häntä näe tai kuule".
...

Ap. t. 1:11

ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

Ilm. 1:7
   
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

Äänestä

ja harhaan johtaa

Äänestä
  • Vai olen minä noita!

    Äänestä

  • aloittaja ite kirjoitti:

    Vai olen minä noita!

    en minä

    Äänestä

sitä kutsutaa levitaatioksi ja se on käytässä idän uskonnoissa ja sitä käytetään myös kristilliseksi itseään sanovissa uskonlahkoissa.
sielunvihollisen voimista kyse ja tämän maailman heikoista alkeisvoimista, joista Raamattu varoittaa

Äänestä
  • HÖH. Ja HÖH.

    Eikös tuomion antaminen kuulu jollekin muulle?

    Kaikki täällä tuomitsivat minut.

    Kaikki jotka tuomitsivat minut uneni takia ottivat oikeuden omiin käsiinsä.

    Heitelkää nyt sitten kivilläkin!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    HÖH. Ja HÖH.

    Eikös tuomion antaminen kuulu jollekin muulle?

    Kaikki täällä tuomitsivat minut.

    Kaikki jotka tuomitsivat minut uneni takia ottivat oikeuden omiin käsiinsä.

    Heitelkää nyt sitten kivilläkin!

    Tuon Ilm.1:7 mukaan myöskin ne jotka lävistivät hänet näkevät Jeesuksen paluun.Matt.24:34 viittaa samaan asiaan. Niiden mukaan hänen piti palata vielä opetuslasten sukupolven eläessä. Onkohan tulkinnassa tapahtunut aikavirhe?.

    ...heidänlaisistaan: ei se saastuta mikä menee suusta sisään vaan se mikä tulee ulos. ja nämä luulevat olevansa tosi kristittyjä tuomitessaan ja arvostellessaan kaikkia jotka eivät ole juuri kuin he:)

    Äänestä

  • Muuallakin odotettu kirjoitti:

    Tuon Ilm.1:7 mukaan myöskin ne jotka lävistivät hänet näkevät Jeesuksen paluun.Matt.24:34 viittaa samaan asiaan. Niiden mukaan hänen piti palata vielä opetuslasten sukupolven eläessä. Onkohan tulkinnassa tapahtunut aikavirhe?.

    Alkuseurakunta odotti Jeesuksen paluuta takaisin niin kiihkeästi, että he jopa myivät omaisuutensa ja jakoivat sen köyhille, kun ajattelivat ettei mitään tarvita.
    Matt. 16:28
    Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

    Raamattu sanookin, että edes Jeesus itse ei silloin tiennyt paluunsa ajankohtaa.
    Matt. 24:36
    Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    HÖH. Ja HÖH.

    Eikös tuomion antaminen kuulu jollekin muulle?

    Kaikki täällä tuomitsivat minut.

    Kaikki jotka tuomitsivat minut uneni takia ottivat oikeuden omiin käsiinsä.

    Heitelkää nyt sitten kivilläkin!

    nyt, tuomitsijoita tällä palstoilla riittää. Itselleni riittää henkien ja ymmärryksen koettelu.
    Unesi voi merkitä jotain, ehkäpä eniten sinulle.
    Uskon että aika näyttää ja palaset loksahtelee, jten voit olla rauhassa. Jatka rukoilua, siunausta! Eipä mutaa.

    Äänestä

Jaaha. Olen noita ja harrastan levitaatiota ja mitä vielä! En ollut huomannut muitten kärsimyksiä ja kaikkea paskaa te kirjoititte.

Kerroin vain unestani.Piste.

Valveilla ollessanne te jaksatte keksiä kaikenlaista!!

Sen huomasi, että näille palstoille ei pidä eksyä.

Jos näillä palstoilla on joku SHERIFFI niin poista aloittamani viestiketju!

Sillä aikaa kun te muut kirjoitatte aivan ihmeellisyyksiä niin taidan lentää luudallani pari kertaa korttelin ympäri. Vai levitoisinko?

Joka vielä kirjoittelee paskaa niin muutan hänet sammakon ruveksi!

Unenihan oli totta: Jeesus on maan päällä mutta TE ette häntä näe tai kuule. Ja vain TE!
Sokeat ja kuurot!

Äänestä
  • alaston, nälkäinen, sairas, vangittu..jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oma uneni kirjoitti:

Tälläistä unta näin 27.06.2007

Unessani istuin kahvipöydässä.
Unessani kerrottiin, että "Jeesus on maan päällä mutta kukaan ei häntä näe tai kuule". Siihen sanoin symbolisesti(unessani): "Kultaa ei näe jos päällä on likaa." Kullan näin unessani pyöreänä kuin utuinen planeetta.

Heti kun sain lauseeni sanottua pyhä henki tuli unessani minuun ja nosti minut tuolistani. Yritin sanoa muille: "Älkää pelätkö, pyhä henki
kuljettaa minua", mutta en oikein saanut sanaa suustani.
Suoristin jalkateräni maata kohti ja huomasin, että leijuin ilmassa muutaman sentin korkeudella. Käteni nousivat sivuille vaakatasoon ja pyhä henki alkoi kuljettamaan minua kahdeksikkoa. Muutaman kerran, 2-3 kertaa
leijun ilmassa kulkien kahdeksikkoa. Sitten pyhä henki varovasti laski minut takasin lattialle. Leijumiseni muuttui hyvin jouhevasti kävelyksi. Silloin sain muille sanottua: "Pyhä henki kuljetti minua."
Siihen uneni päättyi.

Heräsin heti ja oloni oli kihelmöivän hyvä. Katsoin kelloa ja se oli
2:22 yöllä. Heti tajusin, että kakkoset(ledinäytössä) ovat muodoltaan aivan samanlaisia kuin pyhän hengen minua kuljettama matka.
Kello kolmea yöllä pidetään paholaisen tuntina. Olen monesti herännyt tasan kello 3:33 yöllä. Ajattelin silloin yöllä, että tämä on 11. tunti
ennen tuota kello 3:33:a.

Siitä tuli sitten tämä tulkinta:
11.hetki on se hetki kun saavutaan paikalle. Vaikka saavutaan 11. hetkellä niin saavutaan kuitenkin ajoissa, vai mitä. Arkikielellä;
elokuva ei vielä ole ehtinyt alkaa. Ja, kun ollaan saavuttu niin kaikki työ on sen (saapumisen) eteen tehty. Nyt on kaikki tehty. Nyt odotetaan
seuraavaa vaihetta.
Tämä on siis omaa tulkintaa 11. hetkestä.

Kullan tulkitsin että se on Jumalan valtakunta. Ja kahdeksikon kulkeminen tarkoittaa äärettömyyttä eli ikuisuutta.

Uni oli aika erikoinen ja jännåähän tuollaista unta on tulkita mutta
en ota sitä vakavasti. Olen vaan realisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu