Olisko mahdollista että ensi Lokakuussa saapuu uudelleen syntynyt Jeesus Suomeen? Itse en sitä usko. Olen lukenut jostain että jotkut pitävät Ammaa Jeesuksena. Kysymys lienee virheellisestä tulkinnasta.
Minusta Amma voidaan rinnastaa Jeesukseen mutta se ei tarkoita vielä sitä että Amma olisi jälleensyntynyt Jeesus. Tätä ehkä jotkut ovat tarkoittaneet mutta asia tulkittu väärin.
Amman ja Jeesuksen kataisia Mestareita on ollut maanpäällä aina silloin tällöin kuten Rama, Krishna, Buddha ym.
Joitakin kertoja Amman tavanneena ja hänen opetuksiaan ja tekojaan lueskelleena voin omasta puolestani sanoa että Jeesukseen rinnastattava henkilö todellakin vierailee Suomessa ensi lokakuussa 25.-26.10. 2007
Mkäli olet joskus pohtinut minkälaista olisi ollut Jeesuksen läheisyydessä aikoinaan niin saatat saada hyvän tuntuman kysymykseesi käydessäsi tapaamassa Ammaa Espoon LänsiAuto areenalla tulevan Lokakuuna.
Alla linkki jossa enemmän kyseisestä vierailusta:
http://www.amma.fi/kier/suomessa.php?page=ohjelma
Minusta Amma voidaan rinnastaa Jeesukseen mutta se ei tarkoita vielä sitä että Amma olisi jälleensyntynyt Jeesus. Tätä ehkä jotkut ovat tarkoittaneet mutta asia tulkittu väärin.
Amman ja Jeesuksen kataisia Mestareita on ollut maanpäällä aina silloin tällöin kuten Rama, Krishna, Buddha ym.
Joitakin kertoja Amman tavanneena ja hänen opetuksiaan ja tekojaan lueskelleena voin omasta puolestani sanoa että Jeesukseen rinnastattava henkilö todellakin vierailee Suomessa ensi lokakuussa 25.-26.10. 2007
Mkäli olet joskus pohtinut minkälaista olisi ollut Jeesuksen läheisyydessä aikoinaan niin saatat saada hyvän tuntuman kysymykseesi käydessäsi tapaamassa Ammaa Espoon LänsiAuto areenalla tulevan Lokakuuna.
Alla linkki jossa enemmän kyseisestä vierailusta:
http://www.amma.fi/kier/suomessa.php?page=ohjelma
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos jumala kattaa kaikki uskonnot, onko Jeesus vain yksi hahmo näyttämöllä? Vai onko kristinuskonto ainoa oikea tuhansien joukosta? Millä perusteella?
*
Jos unohdetaan Jeesuksesta se, mitä hän sanoi itsestään ja tehtävästään, niin ehkä joitain samanlaisia ominaisuuksia Amman kanssa saattaa löytyä. Mutta aika paljon saa Jeesuksesta kyllä karsia pois, että saisi Jeesuksen ja Amman laitettua samaa muottiin tai saman "henkisyyden" ja saman "rakkauden" opettajiksi.
*
Voisiko Amman läheisyydessä sitten kokea jotain samaa kuin Jeesuksen läheisyydessä?
Itse olen tavannut henkilöitä, jotka ovat "täynnä Jeesusta". Ja muutenkin joskus kokenut hetkiä, jolloin Jumala tulee aivan erityisellä tavalla lähelle. Silloin kun itsessä ei ole ollut mitään estettä yhteyden kokemiselle Jumalan kanssa, nämä hetket ovat olleet täynnä mielenrauhaa ja täydellistä sisäistä tyytyväisyyttä. Niissä hetkissä on ollut myös tietoisuus siitä, että Jumalalta ei voi salata mitään. Jotain pyhää. Ja siten myös tietoisuus siitä, ettei Jumalan rakkaus ole jotain lepsuilua, joka sallisi mitä tahansa.
*
Sekin on todettava Jeesuksesta, että hänen sanottiin olevan "täynnä armoa ja totuutta". Hänen missionsa rakkauden tuomisesta maailmaan ei liittynyt vain ihmisten väliseen veljeyteen ja sen rakentamiseen. Vielä hieman olennaisempana oli ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden rakentaminen. Siksi Jeesuksen oli kerrottava totuus myös Jumalasta.
*
Jeesuksen ja Amman missiot ovat kuitenkin sen verran erilaisia, että todennäköisesti heidän läheisyydessään kokee aika erilaisia, toisistaan poikkeavia tunteita.
*
Niin, Jeesus sanoi ettei hän ole tullut kumoamaan lakeja ja oppeja vaan täydentämään niitä. Näinhän tekee myös Amma.
Jumalallinen totuus on siitä ihmeellinen että se yleensä vääristyy ajan saatossa. Tätä vääristymää tuli Jeesus korjaamaan aikoinaan, josta kirjanoppineet ja fariseukset eivät oikein pitäneet. Amman tehtävänä on myös korjata vääristymät länsimaisessa ajatusmallissa ( ja osittain myös idässäkin). Käsitykseni mukaan nykyajan kirjanoppineet ja fariseukset eivät oikein ole mielissään Amman sanomasta joka poikkeaa hieman Kristinuskon perusdogmeista olematta kuitenkaan ristiriidassa Jeesuksen sanoman kanssa.
Kun täydellisen Mestarin läheisyydessä kokee henkisiä energioita tai tuntemuksia niin se ”voima” on aina samaa Jumallista voimaa riippumatta kuka Mestari sitä välittää. Joskus tämän voiman kokemisen esteenä saattaa olla oma mieli, joka torjuu Jumalallisen voiman läsnäolon tuntemisen. Näinhän oli Jeesuksen aikana kun fariseukset epäilivät Jeesusta jopa paholaiseksi. He eivät tunnistaneet omilla ”tuntemuksillaan” Jeesuksen todellista luonnetta johtuen voimakkaasta ennakkoasenteesta. Kysymys on siis omasta asenteesta ja ennakkoluuloista kuinka paljon voidaan kokea Mestarin virtaavaa puhdasta tietoisuutta, rakkautta ja armoa.
Samoin mielenrauhan saavuttaminen on kiinni paljon omasta senhetkisestä mielentilasta, joskin Mestarin läsnäolo on apuna sen saavuttmisessa. Täydellinen Mestari kuten Amma ja Jeesus mielestäni ovat, ei koskaan pakota ketään kokemaan jotakin vaan se on aivan kokijan omasta tahdosta, ymmärryksestä ja mielentilasta kiinni mitä itse kukin kokee.
Jeesus selitti Jumalan olemusta samoin kuin Amma pyrkii tuomaan samaa asiaa esille. Molemmat, sekä Amma että Jeesus pyrkivät myös antamaan ymmärrystä elämän päämäärästä ja siitä miten se saavutetaan.
Hieman tarkemmin kun pohtii Amman ja Jeesuksen missioita niin ainakaan itse en voi muuta todeta kuin että nehän ovat samat. Noh, yksi ero kyllä tavallaan löytyy.....2000 vuotta
Tässä joitain pikaisia poimintoja siitä, mitä Jeesus on. Niiden pohjalta voi miettiä, onko Jeesuksella ja Ammalla jotain yhteistä.
*
Jeesus väitteitä itsestään:
- Ainoa tie Jumalan luo. "Ei kukaan tule Isän (Jumalan) luo muuta kuin minun kauttani.
- Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.
*
Johannes Kastajan sanoja Jeesuksesta:
- Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä.
*
Enkelien sanoja Jeesuksesta:
- Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
- Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.
* * *
Se, että jonkun elämässä näkyy joitain "henkisiä energioita" tai "voimaa", ei tarkoita sitä, että henkilöiden missiot olisivat samat. Historiaa lukemalla voidaan esim. todeta, että kommunismissa oli aikanaan voimaa, fasismissa on ollut voimaa ja demokratiassa on voimaa. Aatteiden tavoitteet vain ovat hyvin erilaisia.
Jos katsotaan Jeesuksen toimintaa, niin hän kohtasi myös sellaisia voimia, jotka olivat vastaan hänen missiotaan. Nykyäänkin on olemassa hengellisiä voimia, jotka ovat vastaan Jeesuksen missiota, mm.:
- islamin voimat ja henget
- New Agen voimat ja henget (äiti Amma..?)
- uskonnollinen tapakristillisyys
- jne.
*
*
Jeesus väitteitä itsestään:
- Ainoa tie Jumalan luo. "Ei kukaan tule Isän (Jumalan) luo muuta kuin minun kauttani.
--------------
Kommentti:
Jeesus on yhtä Jumalan, kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden kanssa, joka on meidän kaikkien päämäärä. Jeesus tarkoitti ”minun kauttani” juuri sitä että meidän on myös voitettava egomme ja erillisyyden tunteemme jotta olimme myös yhtä saman tietoisuuden kanssa mitä oli Jeesus jotta pelastuisimme. Tämä on myös Amman ohje.
*
- Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.
----------
Kommentti:
Ei ole tietenkään mitään syytä olla uskomatta Jeesukseen, Mestari kun oli.
*
Johannes Kastajan sanoja Jeesuksesta:
- Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä.
----
Kommentti on sama kuin edellä
*
Enkelien sanoja Jeesuksesta:
- Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.
----
Kommentti:
Ei pidä täysin paikkaansa. Mestari voi poistaa ihmisen karmaa mutta on myös itse tehtävä asialle jotain. Tämä on myös Amman sanoma.
- Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.
----
Kommentti:
Jeesus oli yhtä Jumalan/ Jumalan valtakunnan kanssa. Valtaistuin ym. on symboliikkaa. Tässä ei liene mitään ihmeellistä?
* * *
Se, että jonkun elämässä näkyy joitain "henkisiä energioita" tai "voimaa", ei tarkoita sitä, että henkilöiden missiot olisivat samat. Historiaa lukemalla voidaan esim. todeta, että kommunismissa oli aikanaan voimaa, fasismissa on ollut voimaa ja demokratiassa on voimaa. Aatteiden tavoitteet vain ovat hyvin erilaisia.
Jos katsotaan Jeesuksen toimintaa, niin hän kohtasi myös sellaisia voimia, jotka olivat vastaan hänen missiotaan. Nykyäänkin on olemassa hengellisiä voimia, jotka ovat vastaan Jeesuksen missiota, mm.:
- islamin voimat ja henget
- New Agen voimat ja henget (äiti Amma..?)
- uskonnollinen tapakristillisyys
- jne.
--------
Kommentti:
Uskonnot eivät sinänsä ole ketään tai mitään vastaan vaan ne jotka sitä tulkitsevat ja jotka toimivat missiota vastaan. Minusta hyvä kriteeri tutkailla eri missioita on tutkia sitä miten ne vaikuttavat ihmisiin siis mission hedelmiä kuten Jeesus kehotti tarkkailemaan. Tämän kriteerin valossa Amman työ on mitä suuremmassa määrin Jumalaista alkuperää.
*
* * * * * * *
>> Jeesus on yhtä Jumalan, kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden kanssa, joka on meidän kaikkien päämäärä. Jeesus tarkoitti ”minun kauttani” juuri sitä että meidän on myös voitettava egomme ja erillisyyden tunteemme jotta olimme myös yhtä saman tietoisuuden kanssa mitä oli Jeesus jotta pelastuisimme.
---
Kommentteja:
Jeesus ei puhunut Jumalasta vain jonakin kaikkialla läsnä olevana tietoisuutena. Jumala (Isä) oli hänelle persoona, joka on luonut maailman.
"Minun kauttani" pitää sisällään paljon enemmän kuin vain jotain omien egojen ja erillisyyden tunteiden voittamisia.
Jeesuksen sanoma oli itseasiassa aika radikaali ja ehdoton: Hän - ja vain hän - on tie Jumalan luo. Hän on taivaasta maailmaan tullut Jumalan ainoa Poika, jonka itse Jumala on päättänyt asettaa ihmisille tieksi Jumalan luo.
Jeesuksen sanat: "ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne." Eli: jos uskot, että olen vain
- hyvä opettaja,
- profeetta tai
- suuri mestari,
niin kuolet synteihisi.
* * * * * * *
>> Ei ole tietenkään mitään syytä olla uskomatta Jeesukseen, Mestari kun oli.
---
Kommentti:
Suurin osa ihmisistä uskoo Jeesukseen historiallisena henkilönä. Monet myös arvostavat hänen opetuksiaan. Pelastava usko Jeesukseen on kuitenkin hänen omien sanojensa mukaan sellaista, joka ottaa hänet vastaan sellaisena kuin hän on. Mm. Jumalan ainoana Poikana, joka ottaa pois maailman synnin.
* * * * * * *
>> Ei pidä täysin paikkaansa. Mestari voi poistaa ihmisen karmaa mutta on myös itse tehtävä asialle jotain. Tämä on myös Amman sanoma.
---
Kommentti:
Enkeli totesi Jeesuksesta, että hän vapahtaa kansansa sen synneistä. Jeesus totesi ennen kärsimistään ristillä, että juuri tätä varten hän on maailmaan tullut. Hän sanoi kuolevansa ystäviensä puolesta.
Jos ei oteta vastaan Jeesusta ainoana vapahtajana synneistä, ei oteta vastaan Jeesusta sellaisena kuin hän on / mitä hän sanoi itsestään. "Ellette usko että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne."
Tietysti voidaan poimia Jeesuksesta vain sellaisia piirteitä, jotka sattuvat sopimaan omiin käsityksiin tai uskomuksiin. Mutta silloin ollaan tekemisissä mielikuvitus-Jeesuksen kanssa. Silloin Jeesuksesta tulee vain väline omien päämäärien saavuttamiseen. Tällaistahan kyllä ollaan viimeisen 2000 vuoden aikana harrastettu. Tai sitten ollaan käytetty samaa taktiikkaa kuin katolinen kirkko yli tuhannen vuoden ajan: kielletään omakieliset raamatut, jotta ihmiset eivät tietäisi, mitä Jeesus oikeasti on sanonut ja mistä evankeliumissa on oikeasti ollut kyse.
* * * * * * *
Hyvä "hedelmä" on kyllä hyvä tunnusmerkki siitä, että Jumala on mukana jossain asiassa. Kuitenkin pitää kysyä, mikä kaikki on hyvää hedelmää?
Paavali kirjoitti listan Jumalan Hengen aikaansaamasta "hyvästä hedelmästä" tällaiseksi: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Mutta hyvää hedelmää on kyllä Jumalan kannalta ajateltuna sekin, että uskoo Jeesuksesta niin kuin Jumala haluaa hänestä uskottavan. Edellä on mainintoja siitä, mitä se esimerkiksi voi tarkoittaa.
* * *
On myös niin, että paholainenkin "pukeutuu valkeuden enkeliksi". Kun Jeesus totesi, että paholainen on tullut tappamaan, varastamaan ja tuhoamaan, niin ei sen tarvitse tarkoittaa, että hän toimii vain kaikenlaisia katastrofeja aiheuttamalla.
Jeesus totesi, että paholainen on ollut valehtelija alusta asti, ja että totuudessa hän ei pysy. Paholainenkin voi käyttää sellaista suunnitelmaa, että puhuu Jeesuksesta hyvää, vaikkapa tunnustaa hänet Suureksi Mestariksi, mutta kieltää samalla Jeesuksen todellisen aseman, olemuksen ja tehtävän.
* * * * * * *
Kommenttisi ovat kuin kouluesimerkki siitä kun ihminen takertuu uskonnon opinkappaleisiin pitäen niistä kiinni vaikka elävä elämä osoittaa tosin. On toki sallittu uskoa niin kuin itse ymmärtää mutta usein opinkappaleet joista ei olla valmiita luopumaan silloin kun elämä (Jumala) näyttää toisin vain hidastaa omaa henkistä kehitystä ja ymmärryksen kasvua. Kyseinen asia ei ole kuitenkaan täydellinen este vaan vain hidaste sillä jokainen ymmärtää ja oivaltaa aikanaan miten asiat oikeasti ovat.
Kommentoit asioita kiristinuskon dogmien ja opinkappaleiden avulla. Mikäli jokin ei ole yhtenevää kristinuskon opinkappaleiden suhteen niin oletat asioiden olevat vastoin totuutta. Näinhän ei aidon totuudenetsijän pitäisi toimia. Uskonnon opinkappale voi olla väärä ja silloin ollaan metsässä. Jeesus on myös totuus. On vaikea sanoa uskovansa Jeesukseen jos ei usko totuuteen.
Mikä on totuus? Elämä itsessään on totuus. Jos jokin uskonnon opinkappale on vastoin elämän perusasioita niin ei se tarkoita elämän perusasia olisi valheellinen vaan olisi hyvä tarkistaa uskonnon opinkappaleita joihin uskoo. Olisko niissä kenties jotain ymmärretty väärin tai tapahtunut jotain muuta sellaista joka on vienyt uskonnon harhaan?
On aika sinisilmäistä kuvitella että Jumala antaisi vain yhden pyhän kirjan –Raamatun ihmiskunnalle ”totuudentorveksi” josta löytyy ristiriitaisuuksia ja hyvin erilasia tulkintamahdollisuuksia.
Pyhiä kirjoja (Jumalan ilmoituksia) on useita maailmassa. Itse asiassa kaikkien uskontojen omat kirjat ovat Jumalan ilmoituksia. Niitä täytyy kuitenkin kaikkia, raamattuakin lukea kriittisesti ja samalla verrata muihin pyhiin kirjoituksiin jotta se punainen lanka löytyisi. Tämä on yksi syy kun sanotaan että kaikki uskonnot vievät lopulta samaan päämäärään.
Jumala on lähettänyt aika ajoin myös omiansa, jo päämäärään päässeitä, Mestareita, Avataroja (itämainen termi), manapäälle tuomaan totuutta ja täydellistä Jumalallista rakkautta ja armoa jotta ihmiskunnalla säilyisi edes jonkinlainen käsitys siitä mikä on päämäärämme ja tietous siitä miten se saavutetaan.
Itse ja miljoonat muutkin kokevat että Amma on eräs tällainen henkilö. Hän on yhtä Jumalallisen tietoisuuden kanssa kuten oli Jeesus ja moni muu suuri Sielu aikoinaan. Tätä tosiasiaa ei muuta se että Amma ei sano kristinuskon olevan ainoa oikea uskonto ja sen opinkappaleet oikeita. Miksi hän näin sanoisikaan jos hän totuutta tulee tuomaan. Jumalalta ei voi sitoa käsiä olettamalla että hänen totuudentuojansa alkaisi valheita kertomaan. Näin ei tehnyt Jeesus vaikka sitä niin yritettiinkin ja uhkailtiin sen ajan uskovaisten toimesta. Sitä samaa yritetään nykyään Amman suhteen. Amma ei sano minkään uskonnon olevan oikea koska hän on kaikkien uskontojen yläpuolella, hän on itse Totuus. Uskonnot pyrkivät vain selittämän totuutta joku onnistuen siinä paremmin joku huonommin.
Täytyy todella ihmetellä kristinuskoa, johon sinä ilmeiseti niin kovin perustat, jos se tekee hyväntekijästä paholaisen. Täytyy olla ihmisellä jollain tapaa omituinen ajatuksen juoksu kun sellaiseen uskoo. Terve maalaisjärki jo pitäisi sanoa että jos uskonto tekee hyväntekijästä pahantekijän niin ongelma ei suinkaan ole hyväntekijä vaan uskonto tai sen jotkin opinkappaleet.
*
Totesit pitäväsi Jeesuksen sanomaa jumalallisena ja pitäväsi häntä Mestarina. Sanoit uskovasi siihen, että Jeesus on myös totuus. Siksi kerroin viestissäni, mitä Jeesus on sanonut itsestään. En tuonut viestissäni esille mitään erityisempiä uskonnon opinkappaleita tai dogmeja. Aika puhtaasti keskityin Jeesuksen omiin sanoihin.
Jos sitten halutaan tehdä Jeesuksesta vaikka joku hindulainen Suuri Mestari, niin joudutaan poistamaan hänen sanoistaan paljon ja tulkitsemaan osa hänen sanoistaan toisin kuin hän sanoi. Mitä silloin jää jäljelle? Itse luotu Jeesus, josta on tehty omien näkemysten markkinoija. Miksi silloin edes halutaan Jeesuksesta puhua, jos keksitään itse sanat hänen suuhunsa ja ajatukset hänen päähänsä?
*
Henkisen kehityksen ja ymmärryksen kasvusta...
Olen kyllä mennyt viimeisen 1-2 vuoden aikana elämässäni eteenpäin Jumalan tuntemisessa ja Jumalaan luottamisessa. Se jos joku on hyvä pohja myös ymmärryksen kasvulle; kun totuus kirkastuu yhä selkeämmin ja valovoimaisemmin sellaisena kuin se todella on.
Tällä hetkellä omana projektinani on oppia tuntemaan Jeesus sellaisena kuin hän todella on. Tutkimusretki voi kyllä tuoda mukanaan sen, että puhun jatkossa Jeesuksesta vähän eri äänenpainoilla kuin seurakunnissa yleensä puhutaan. Voipi olla, että jatkossa puhun Jeesuksesta paljon painokkaammin niin kuin raamatussa on hänestä puhuttu. Ja vähemmän niinkuin "kristillinen" uskonnollinen maailma on hänestä vuosituhansien ajan puhunut.
*
Totesit, että on sinisilmäistä uskoa, että Jumala antaisi maailmalle vain yhden pyhän kirjan. Itse en näe tässä mitään sinisilmäistä tai ristiriitaista. Kyse on lähinnä siitä, minkälainen uskoo Jumalan olevan.
Jos ajattelee, että Jumalalla ei ole mitään erityisempää tarkkaa suunnitelmaa tai tahtoa maailmaa kohtaan, niin sitten olisi todennäköisesti myös niin, että hän olisi antanut joitain osatotuuksia itsestään monia väyliä pitkin, mutta ei olisi välittänyt minkään kokonaisilmoituksen puhtauden valvomisesta.
Jos taas uskoo, että Jumalalla on jonkinlainen tarkka suunnitelma maailmaa kohtaan, niin on myös luonnollista uskoa, että hän on ilmoittanut tämän suunnitelmansa jotain väylää pitkin. Ja että hän on tarkkaan valvonut, että ilmoitus tästä suunnitelmasta säilyy puhtaana. Silloin voi myös uskoa, että Jeesus ei ainoastaan puhunut totta (ja joissain asioissa ei ehkä niin totta), vaan että Jeesus on itse Totuus. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuta kuin minun kauttani."
*
Ja sitten vielä oma kiitokseni Jeesukselle ja Isälle Jumalalle:
Isä, kiitän Sinua siitä, että lähetit Jeesuksen, ainoan Poikasi maailmaan!
Jeesus, kiitän ja kunnioitan sinua siksi, että suostuit jättämään Taivaan täydellisyyden ja syntymään ihmiseksi! Se ei todellakaan ollut helppo tie: kokea pitkän aikaa täydellisyyttä ja sen jälkeen tulla tänne epätäydellisyyden keskelle! Monesti olit tuskastunut siihen, kuinka hitaasti sinun oppilaasi oppivat tuntemaan Jumalaa sellaisena kuin hän todella on.
Jeesus, kiitän sinua siitä, että annoit oman itsesi ja suostuit kuolemaan meidän puolestamme! Tiesit etukäteen, minkälainen kärsimys sinulla oli edessä: "tätä varten minä olen maailmaan tullut". Olit tässäkin valmis tekemään Isän tahdon. Tulit ottamaan pois maailman synnin.
Jeesus, kiitän sinua siitä, että uskollisesti todistit totuuden puolesta.
Siksi sanon: kunnia, kunnia, kunnia sinulle, joka olet ollut alusta asti! Kunnia sinulle, joka kärsit, jotta meillä olisi elämä! Kunnia sinulle, joka meitä rakastat!
*
Aamen