Mummi

Rakas mummini nukkui pois viime yönä.

Olen nyt 15 vuotias, enkä koskaan ennen kohdannut kuolemaa... on niin tyhjä ja raskas olo.

Mummi oli sairastellut koko viime vuoden, Altzhimerin tauti (en osaa kirjoittaa sitä). Kuukausi sitten ilmeni sisälin ja maksa syöpä.
Viime lauantaina juttelin hänen kanssaan vielä puhelimessa, kun sitten tiistaina tuli ilmoitus että on joutunut sairaalaan.

Äitini lensi kotipaikkakunnalleen Savoon oitis (asumme Helsingissä), minä sisarusten ja isän kanssa vasta lauantina, ettei olisi mennyt koulun tielle. Menimme heti mummia katsomaan, siellä se makasi sairaalan sängyssä ja oli tajuton. Hoitaja sanoi että voi ja kannattaakin puhua; kuulo- ja tuntoaistit ovat ennallansa. Minä olin noin 10 min. mummin kanssa kahden kesken ja itkin ja lauloin ja kerroin kaikenlaista ja muistelin... ja arvatkaapa vain, mummi avasi silmänsä, katsoi minua ja hänen silmistään tuli kaksi kyyneltä
13406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Snifff....
Koskettava pala ihmisen elämää.

"Jumala on niiden keskuudessa, joilla on särjetty sydän ja nöyrä mieli."

Pidä yhteyttä ukkiisi. Hän tarvitsee tukea ja kuulijaa, kaltaistasi ajattelevaa nuorta. Ole myös tukena vain hiljaisuuden lämpö ympärillänne. Aina kun ei surussa jaksa puhua!

terv ukki itsekin

Äänestä

Itket ja suret siksi koska et ole varma uskossasi.
Oletko ottanut Jumalan armon vastaan? Olet vasta 15, tuskin olet voinut ja se on ymmärrettävää, olethan vielä lapsi.
Joka uskoo, ei tarvitse itkeä kuolemaa eikä mitään muutakaan. Jumala on väkevä ja voimista suurin!
Mitä mummoosi tulee, niin toivottavasti hän oli oikeassa uskossa.
Siunausta elämääsi!

Äänestä
  • Oletko ollut omaisesi kuolinvuoteella?
    Jos olet ollut niin oletko voinut olla itkemättä?
    Miten selvisit surutyöstä ?

    Äänestä

  • kysymys sinulle: kirjoitti:

    Oletko ollut omaisesi kuolinvuoteella?
    Jos olet ollut niin oletko voinut olla itkemättä?
    Miten selvisit surutyöstä ?

    Muunmuassa isoisäni kuolinvuoteella.
    Kyyneltäkään ei tarvinnut heruttaa, se oli Jumalan tahto ja hän kutsui Isoisäni luokseen.
    Kuoleman voi ottaa vastaan tyynin mielin, jos on uskossaan autuas. Vanhan ihmisen kuolema ei varsinkaan tule koskaan edes yllättäen, sitä tietää odottaa ja valmistautua menetykseen. Voi puhua mielessä olevat asiat jo aikanaan.
    Kukaan ei elä ikuisesti täällä maanpäällä.

    Äänestä

  • itäpääntietäjä kirjoitti:

    Hyvä itäpääntietäjä...

    Sanoit että olet ollut isoisäsi kuolinvuoteella.
    "Kyyneltäkään ei tarvinnut heruttaa, se oli Jumalan tahto ja hän kutsui Isoisäni luokseen."
    Ja kuoleman voi ottaa vastaan tyynin mielin jos on uskossaan autuas?
    Uskon määrästä ihmisessä... se on asia josta ei voi väitellä tai kiistellä, mutta sen minäkin voin sanoa vaikken edes tunne sinua, ettet ole täydellinen. Et ole Jumala, olet ihminen.

    Yleensä, ainakin hauraan vanhuksen kuollessa, emme itke hänen KOHTALOAAN. Se on ymmärrettävä että näin on parempi ja hän on paljon paremmassa paikassa. Koska me ihmiset olemme inhimillisiä, me itkemme tietysti OMAA IKÄVÄÄMME. Vaikka kuinka jälleennäkemisen lahja taivaassa odottaa, voi siihen mennä monia monia vuosia. Ikävä, se on se asia.
    Ellei sitten pientä viatonta lasta ryövätä vanhemmiltaan, pahoinpidelä, raiskata ja lopulta surmata... no, silloin voi sanoa itkevänsä sekä ikävää että kohtaloa.

    Ja sitten vielä siihen, voiko 15-vuotias olla uskossa. Itse olin siinä iässä uskoni peruskivien ja vahvistumisen pisteessä rippikoulun takia ja tuskin *särkynyt sydän* olisi muutenkaan kirjoittanut viestiään Uskonnot & uskomukset > Luterilaisuus otsakkeen alle.

    Hyvää illan jatkoa kaikille ja siunausta sinulle rakas lapsi!

    Äänestä

  • kyyhky^^ kirjoitti:

    Täydellinen, ihminen ei ole täydellinen. Uskossaan ihminen voi olla niin täydellinen kuin Jumala on antanut valmiudet. Toiset eivät ymmärrä uskon merkitystä lainkaan.
    Tämä vääräoppinen ev.lut kirkko johtaa ihmisiä harhaan ja kadotuksen tielle.
    Silloin olisin voinut itkeä jos lähimmäiseni olisi ollut luterilainen. Taivaspaikkaa ei luterilainen tule koskaan saamaan, vaikka se suuri seurakunta pitääkin sitä itsestäänselvyytenä, kun muka uskoo ja kuuluu tuohon tekopyhään kirkkoon, johon kuuluminen jo sinällään on Jumalan pilkkaa, Jumalan käskyjen noudattamatta jättämisen ja niistä välittämättömyyden muodossa.

    luterilaisuuspalstalla iptietäjäherjaaja? Ei täällä kukaan odota sinun mielipiteitäsi,senverran ällöttäviä ne ovat .
    Heittelet omiasi ilman vähäisintäkään perustelua.
    Väität että luterilaiseen kirkkoon kuuluminen on Jumalan pilkkaa . Perustele jotenkin ,hyvä ystävä !

    Haluaisin tietää , onko Jeesus nimi sinulle tuttu?

    Äänestä

  • täällä ... kirjoitti:

    Edellisessä viestissäni, opettele lukemaan.
    Kirjoitan tänne siksi että haluan tuoda julki oikeata sanomaa!
    Saatana on tullut luterilaiseen kirkkoon jo aikoja sitten ja pitää sitä nyt vallassaan!
    Kun nyt on Kristuksen uusi tuleminen lähellä, me jotka oikeasti uskomme, pelastumme. Te jäätte tuijottamaan pedon, eli kirkkoonne tunkeutuneen saatanan kuvaa, joka ilmestyskirjoissa ja raamatun ennustuksissa mainitaan!
    Toivon että ottaisitte armon vastaan! Jumala antaa teille voimaa riuhtaista itsenne irti tuosta tekopyhyyden ja rahanahneuden kehdosta, jos haluatte ottaa Jumalan avun vastaan!

    "Kirjoitan tänne siksi että haluan tuoda julki oikeata sanomaa. Saatana on tullut luterilaiseen kirkkoon jo aikoja sitten ja pitää sitä nyt vallassaan! Kun nyt on Kristuksen uusi tuleminen lähellä, me, jotka oikeasti uskomme, pelastumme. Te jäätte tuijottamaan pedon, eli kirkkoonne tunkeutuneen saatanan kuvaa, joka ilmestyskirjoissa ja raamatun ennustuksissa mainitaan!"

    "Toivon että ottaisitte armon vastaan! Jumala antaa teille voimaa riuhtaista itsenne irti tuosta tekopyhyyden ja rahanahneuden kehdosta, jos haluatte ottaa Jumalan avun vastaan."

    Ethän ole tosissasi, ethän? Ei kai kukaan tule tänne tosissaan tuomitsemaan muita kristittyjä. En tiedä, ketkä ovat ne "me", joihin sinä kuulut, kun et edes kerro sitä, mutta tuskinpa saat nettipalstalla pelottelulla paljon mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • itäpääntietäjä kirjoitti:

    Edellisessä viestissäni, opettele lukemaan.
    Kirjoitan tänne siksi että haluan tuoda julki oikeata sanomaa!
    Saatana on tullut luterilaiseen kirkkoon jo aikoja sitten ja pitää sitä nyt vallassaan!
    Kun nyt on Kristuksen uusi tuleminen lähellä, me jotka oikeasti uskomme, pelastumme. Te jäätte tuijottamaan pedon, eli kirkkoonne tunkeutuneen saatanan kuvaa, joka ilmestyskirjoissa ja raamatun ennustuksissa mainitaan!
    Toivon että ottaisitte armon vastaan! Jumala antaa teille voimaa riuhtaista itsenne irti tuosta tekopyhyyden ja rahanahneuden kehdosta, jos haluatte ottaa Jumalan avun vastaan!

    Koeta nyt vaan yrittää edes pientä

    perusteluntynkää mielipiteillesi.Sanoit:>> Te jäätte tuijottamaan pedon ,eli kirkkoonne tunkeutuneen saatanan kuvaa, joka ilmestyskirjoissa ja raamatun ennustuksissa
    mainitaan!

    Äänestä

  • ketkä me? kirjoitti:

    Koeta nyt vaan yrittää edes pientä

    perusteluntynkää mielipiteillesi.Sanoit:>> Te jäätte tuijottamaan pedon ,eli kirkkoonne tunkeutuneen saatanan kuvaa, joka ilmestyskirjoissa ja raamatun ennustuksissa
    mainitaan!

    väittää oikeasuuntaiseksi?
    Ei voi.
    Minunkin näkemykseni on saman suuntainen kun itämaantietäjän :) ..vai mikä se nyt olikaan.

    Kristuksen kirkko, ei asustele ev.lut kirkossa käsitykseni mukaan, sillä siellä halutaan ahdistella uskovaisia ja kannustaa Raamatun vastaisuuksia.
    Eikö siinä ole jo kauhistusta suuressa mitassa?

    Suru kuolemantapauksissa on itserakkauden ilmentymä kuten tuossa joku jo väläyttelikin.
    Se on luonnollista, että ihminen on itserakas ja ajattelee , että MINÄ menetin.. MINÄ en ehtinyt jutelle..MINÄ ikävöin jne.

    Sanottakoon siis vielä kerran , että se on luonnollista.
    Sureminen on luonnollista myös.

    On kuitenkin niinkin, että kukaan meistä ei ole kuolematon.
    Minun päiväni päättyy huomenna.. ehkä.
    Sinun päiväsi ensiyönä.. ehkä.

    Kukaan ei tiedä päiviensä pituutta, joten kuolema on varmaa.

    Kuinka elämme nyt on tärkeää!

    Jumala siunaa elämämme ja auttaa ihmistä oikeaan suuntaan, jos vain ihminen itse hyväksyy sen.
    Usein ihminen ei hyväksy ja lopputuloksen tietää kaikki.

    Elämämme on eräänlainen testi.
    Meitä testataan siksi, että tiedetään loppusijoituspaikka.

    Älä pelkää elämää vaan elä se nyt kun se on.
    Useat ihmiset ovat katkeria , kun eivät uskaltaneet elää ajallaan.

    Luota Jumalaan ja nauti elämän kauneudesta , suruista ja iloista.
    Älä tahallesi tee vastoin Jumalan tahtoa.

    Äänestä

  • kirkkoa kirjoitti:

    Että joku ymmärtää myös minua, yritystä levittää sitä oikeata ja vääristelemätöntä totuutta. Jumalan sanaa! Hienoa että joku osaa kirjoittaa sen sanoiksi!

    Olet varmasti huomannut saman asian, että kaikki luterilaiset papit ovat asioista erimieltä. Jos niiltä jotakin kysyy, heillä on jokaisella oma näkemys. Miten tämä on mahdollista!? He opettavat seurakunnissaan OMIA, IHMISILLE paremmin sopivia oppeja. Se OIKEA JUMALAN SANA jää pois. Onko tämä siksi että saataisiin luterilaiset vain pysymään kirkossaan ja rahoittamaan kirkon toiminta, tähänkö periaatteeseen nykyiset luterilaiset papit kasvatetaan! Tämä on aivan kauheaa kun asian ymmärtää!

    Mutta Olkoon Jeesus kanssasi! Ja Jumalan siunausta sinulle rakas uskonsisar! Meitä tarvittaisiin tänäpäivänä paljon! Siis kertokaamme ihmisille oikeasta uskosta! Jeesus ei auta niitä jotka ovat Saatanan kynsiin halunneet!

    Äänestä

ja hän sai kokea vastarakkauttasi viimeisillä hetkillänsä (hänen kaksi kyyneltään sen osoittivat).Tajutontakin ihmistä voi halata ja pidellä hyvänä ja hänelle voi ja pitääkin puhua ,hän kuulee .Olen itse mummina iloinen ja liikuttunut että sait sen tehdä omalle läheisellesi.Hän sai lähteä tästä elämästä rakkaiden ihmisten saattelemana.Nyt hänellä on hyvä olla.

Elämän rajallisuuden sait , sinä kultainen 15v ,kokea näin läheltä.Perheenä voitte käsitellä tapahtumaa rauhassa ,mitä nyt vähän koulu ja työt ehkä häiritsevät.

Osasit jo tässä vaiheessa surutyötäsi kuvata tapahtuneen niin elävästi että sait minutkin ,kuuden lapsen mummin ,kyyneliin.

Taivaan isän siunausta elämääsi ja kiitos että jaksoit kirjoittaa tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*särkynyt sydän* kirjoitti:

Rakas mummini nukkui pois viime yönä.

Olen nyt 15 vuotias, enkä koskaan ennen kohdannut kuolemaa... on niin tyhjä ja raskas olo.

Mummi oli sairastellut koko viime vuoden, Altzhimerin tauti (en osaa kirjoittaa sitä). Kuukausi sitten ilmeni sisälin ja maksa syöpä.
Viime lauantaina juttelin hänen kanssaan vielä puhelimessa, kun sitten tiistaina tuli ilmoitus että on joutunut sairaalaan.

Äitini lensi kotipaikkakunnalleen Savoon oitis (asumme Helsingissä), minä sisarusten ja isän kanssa vasta lauantina, ettei olisi mennyt koulun tielle. Menimme heti mummia katsomaan, siellä se makasi sairaalan sängyssä ja oli tajuton. Hoitaja sanoi että voi ja kannattaakin puhua; kuulo- ja tuntoaistit ovat ennallansa. Minä olin noin 10 min. mummin kanssa kahden kesken ja itkin ja lauloin ja kerroin kaikenlaista ja muistelin... ja arvatkaapa vain, mummi avasi silmänsä, katsoi minua ja hänen silmistään tuli kaksi kyyneltä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu