Joh 7:19 Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"
Joskus tuntuu, että käsky on käsitetty aivan väärin päin. Tapa! - tapa totuudenpuhujan totuus, laita kirjoittaja näyttämään epäluotettavalta.
Joku jaksaa päivät pääksytysten herjata kirjoittajia ihan muuten vaan - ilman minkäänlaista asiaa.
Kuitenkin kiukunpurkaukselle täytyisi esittää jotain asiaperusteitakin. Silloin se edes vaikuttaa asialliselta, vaikka olisikin kyse vain omasta pahoinvoinnista.
Luulen, oikeastaan tiedänkin, että kyse aina on sellaisesta henkilöstä, jolla lainkiivailu on vain pahuuden verhona - aivan kuten Jeesuksen päivien lainnoudattajilla.
Ja outoa se olisikin, jos tänään olisi toisin.
Tappamisen meininki siinä on, kun henkisesti ja hengellisesti rienataan. Tarkoitan nyt vain sellaisia kirjoituksia, joissa ei todellakaan ole mitään muuta kuin vain se herja.
Eihän sellaisessa ole, mihin vastata - ei se ole kommunikointia.
Evankeliumi on Jumalan VOIMA, sanoo Sana, itsekullekin uskovalle pelastukseksi - juutalaiselle ensin ...
Tässäpä taas yksi raamatunkohta, joka nostaa pulssia jollakulla.
Mutta ei se ole minusta - miksi suuttua minulle?
TUOSTA VOI SYYTTÄÄ VAIN JUMALAA, tuosta suosimisesta. Ei syyttäminen mitään auta, sillä Jumala tekee, niin kuin itsenäisesti tahtoo.
Mutta asia tulisi varmasti selväksi, jos uskaltaisi siitä riehua itselleen Israelin Jumalalle.
Kyllä me saamme heittäytyä tuttavallisiksi Isämme kanssa; juoruta, kerjätä, vaatia, anoa - ja esittää syytöksiäkin suoraan Hänelle.
Kunhan emme jätä asioita aivan kesken, vaan varromme vastausta ja hyväksymme sen.
Minä ainakin juoruan mieluiten Isälle, en kellekään muulle viitsisi ikäviä asioita taakaksi kantaa.
Voi sapattiasiaakin isältä kysyä, ei se sentään niin pyhä - tabu - ole, etteikö Hän selvittäisi.
Kun Isän kanssa kommunikoi, juttelee, rukoilee, kyselee - niin sekä pienet että isot mieltä askarruttavat asiat on ihan hyvä ottaa siinä esiin.
Joh 5:16-18
16 Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina. [Mark. 3:6]
17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, 14:10]
18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33].
Älä tapa - se on kielto, ei käsky
1
134
Vastaukset
MOOSEKSEN ISTUIN JA EVANKELIUMI
Uskonnolliset johtajat olivat täyttäneet sapatin väsyttävillä ihmiskäskyillä; päivän joka oli tarkoitettu lepoa ja latautumista varten. Jeesus sanookin, että lainistuin oli joutunut tekopyhien
käsiin:
Matt. 23:2
"Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.
Mutta Jeesus lupasi vapauttaa Mosoeksen istuimen, lupasi antaa
sen kansalle, joka tekee Jumalan valtakunnan hedelmää.
Matt. 21:42
Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.
43
"Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
44
Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa."
[Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
45
Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.
46
He olisivat halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana.
Erään kerran papit tarkkailivat, erehtyisikö Jeesus parantamaan
sairaan sapattina, vieläpä temppelissä. Ja Jeesus paransi.
Papit sanoivat kansalle - ilman valtuuksia, että voitte kuutena päivänä tulla parannettaviksi, mutta sapattina ette saa tulla.
Mutta Joh. 5. luvussa todetaan Jeesuksen kumonneen ihmiskäskyisen sapatin - Jeesus vapautti sapatin ihmistä varten.
Kyllä temppelissä sopii sapattina pyytää Herran palvelijaa
rukoilemaan sairaan puolesta, eikä Herra kieltäydy sapattina
hyvää tekemästä. Hän tahtoo parantaa synnistä, eikö sitten
ruumiin vaivoista.
Joh.5:16
Juutalaiset alkoivat vainota Jeesusta, koska hän teki tällaista sapattina.
17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä."
Jeesus sanoi, että Mooseksen istuin otetaan pois tekopyhältä
vanhatestamentilliselta papistolta ja annetaan uuden liiton
kansalle. Ei hän lakia poistanut. Ei poistanut sapattiakaan,
vaan teki siitä ihmiskäskyistä vapaan lepopäivän, korostaen
siihen kuuluvan parantamista synnistä ja muista vaivoista.
antti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39574Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492
