Paavali puhuu niin voimakkaasti Raamatussa, Pyhän Hengen vaikutuksessa, omasta päämäärästään, Kristuksen henkilökohtaisesta tuntemisesta, että se on saanut minut pysähtymään tämän asian tärkeyden eteen. Kristuksen henkilökohtainen tunteminen. Kuinka hyvin minä tunnen Jeesuksen henkilökohtaisesti?
Paavalille asia oli näin: "Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä Hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana -että voittaisin omakseni Kristuksen."

Vastaukset 17
Vanhimmat
elämäsi tärkein kysymys:"Tunnenko minä JEESUKSEN
henkilökohtaisesti, vai onko niin, että korvakuulolta olen vain Jeesuksesta kuullut."
Mitä tämän kysymyksen kanssa teet riippuu johtaako
se sinut Jeesuksen kohtaamiseen vaiko jäätkö
entiselleen.
Kuunteletko, käännytkö Jumalan puoleen vaiko
ihmisten puoleen käännyt ja heitä kuuntelet.
Sillä voin sanoa sinulle, että jos Jumalan puoleen
käännyt, etsimään, anomaan ja kolkuttamaan niin
Jumala kuulee kohta ja vastaa kun Hänen aikansa
on.
Mutta jos ihmisten puoleen käännyt kirottuna
pysyt sillä ihmisiin turvautumalla et koskaan
tule kohtaamaan JEESUSTA.
~~~~Mutta jos ihmisten puoleen käännyt kirottuna
pysyt??
Näinkö on, kuka sitten on kirottu?
"Kirottu on se mies (nainenkin), joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta."
Mieti siis kohdallasi kehenkä sinä oikeasti turvaat?
Kenen puoleen oletkaan kääntynyt kun ahdistaa
tai omatunto soimaa. Kun olet rauhaton mistä sen
rauhoituksen haet joka hetken kestää ja taas pitää
hakea virvoitusta?
Kun Jeesus sanoo:"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille."
Niin Rauha jonka ihminen saa kohdatessaan Jeesuksen se on ja pysyy. Se ei haihdu, se ei mistään rikkoudu. Vaikka "meri" ulkopuolella
velloo rauhattomana ja rajuna niin Rauha Jeesuksessa on yli ymmärryksen käyvää.
Tähän pysyvään Rauhaan Jeesus kutsuu ihmisiä
vielä tänään. Siis ota kutsu vastaan käänny
Jumalan puoleen etsimään, anomaan ja kolkuttamaan
näin voit sinäkin todellisen Rauhan tulla saavuttamaan.
että sinäkin olet kirottu, kun turvaat Teuvoon!
sanomastasi ketä sinä olet kuunnellut ketä kuuntelet
sillä tuot vain valhetta.
sinua, joten sinäkin siis myönnät, että puhut
valhetta!
Olet ainakin rehellinen.
Tämä on
Kirjoittanut: ArmiK 17.9.2007 klo 09.48

Mistä kirouksesta
Kirjoittanut: puhut 17.9.2007 klo 10.11
~~~~Mutta jos ihmisten puoleen käännyt kirottuna
pysyt??
Näinkö on, kuka sitten on kirottu?
Usko sanaan
Kirjoittanut: ArmiK 8.8.2002 klo 03.33
"Kirottu on se mies (nainenkin), joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta."
Mieti siis kohdallasi kehenkä sinä oikeasti turvaat?
Kenen puoleen oletkaan kääntynyt kun ahdistaa
tai omatunto soimaa. Kun olet rauhaton mistä sen
rauhoituksen haet joka hetken kestää ja taas pitää
hakea virvoitusta?
Kun Jeesus sanoo:"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille."
Niin Rauha jonka ihminen saa kohdatessaan Jeesuksen se on ja pysyy. Se ei haihdu, se ei mistään rikkoudu. Vaikka "meri" ulkopuolella
velloo rauhattomana ja rajuna niin Rauha Jeesuksessa on yli ymmärryksen käyvää.
Tähän pysyvään Rauhaan Jeesus kutsuu ihmisiä
vielä tänään. Siis ota kutsu vastaan käänny
Jumalan puoleen etsimään, anomaan ja kolkuttamaan
näin voit sinäkin todellisen Rauhan tulla saavuttamaan.
Tuohan Armi
Kirjoittanut: tarkoittaa sitä, 17.9.2007 klo 12.56
että sinäkin olet kirottu, kun turvaat Teuvoon!
Näin näkyy
Kirjoittanut: ArmiK 8.8.2002 klo 07.33
sanomastasi ketä sinä olet kuunnellut ketä kuuntelet
sillä tuot vain valhetta.
Minähän
Kirjoittanut: kuuntelin 17.9.2007 klo 16.46
sinua, joten sinäkin siis myönnät, että puhut
valhetta!
Olet ainakin rehellinen.
Siis sinussa ei ole näkyvillä muu kuin saatanan kiusan henki joten sen hengen kanssa en enempää
keskustele.
Sillä sokeakin jo näkee mikä on sanomani,ja miten sinussa oleva sastainen henki sen vääntää kieroon.
Paavali oli VARMAAN uskossa.
Kysymys vaan on että keneen hän uskoi? Ja tulee muistaa ettei usko ole sama kuin Jumalallinen Tietous.
Kristinusko osoitti herrakseen herra saatanan ja osoitti saatanan tahdon murhaamalla Jeesuksen seuraajat Paavalinsa tuella ja seuraus siitä oli että emme saaneet Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattua joka Jeesuksen seuraajilla oli muisti tietoina.
Kristinusko, saatana herranaan palvellen, piti lujalla otteella kiinni vallastaa ja kaivoi esiin Paavalin tuella kaikki Jeesuksen seuraajat ja siitä tuleekin aiheellisuudella kysymys ketä Paavali todellisuudessa palveli, Jeesusta vain kristinuskon saatanaa Jumalana ja Jeesuksena tukiessaan kristinuskoa saatanallisuuksin?
Nyt on vielä niin, että Paavali oli vankilassa ja kirjoitti paljon hyvää. Tiedämme, että joka istuu vankilassa kirjoittaa sen herran mieleksi jonka leippää syö... eli, ettei vaan saatanallisuutta ruokkinut teksteillään, tosin EHKÄ pakon alaisena mutta kumminkin.
Eikä siinä kaikki!
Nykyisin on kristinusko ja tiede yksimielisiä siitä, ettei kaikki Paavalin teksteiksi raamatussa mainitut olekkaan Paavalin tekstejä! joten kysymys on jälleen siitä kenen tekstejä ne ovat, saatananko vain saatanaa jumalanaan palvelevien murhaajien ja murhauttajien tekstejäkö?! Todennäköisesti tekstit ovat juuri saatanaa jumalanaan palvelevien tekstejä koska he murhasivat Paavalinkin ettei se totuus paljastuisi jo silloin!!! Varmaa on, ettei raamattu ole Jumalan ja Jeesuksen sanaa vaan siinä on jumalana palveltun saatanan sanaakin aiheuttamassa ristiriitaisuuksia jotka tulee esiin monella tavalla mm. siitä syystä meillä on maailmassa tuhansia eri kristinuskon suuntia joilta puuttuu Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tietous. Ja kun se puuttuu niin saatanallalla on helppo hallita omiaan ja valtakuntaansa! Sen lisäksi meillä on selvyys, että jos meillä olisi aito Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattu ja sen Jumalan ja Jeesuksen Tahdo Tietoiset opettajat/johtajat niin uskoa ei olisi olemassakaan! olis vain yksi koko maailmaa kattava Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tietous.
Siis Paavalista...
Olkoompa Paavali Jumalaa tai saatanaa jumalanaan palveleva niin varmaa on että hän tuki saatanaa jumalanaan palvelevia TIETOISENA, ETTÄ ÄLÄ TAPA KÄSKY ON VOIMASSA JA ETTÄ SEN RIKKOJAT EIVÄT OLE JUMALAA PALVELEVIA VAAN SAATANAA JUMALAAAN PALVELEVIA.
Siksi on oikeutettua olettaa, että koska hän tuki Jumalan ja Jeesuksen vastaisuuksia, hän oli herrakseen saatanan tavalla tai toisella valinnut.
Jos, siis JOS Paavali oli pakotettu saatanaa jumalanaan palvelevaksi niin sitä emme tiedä, mutta tiedämme että hän tuki heitä.
Paavalin suhde on siis ainakin minulle arvoitus mutta toisaalta en ota siitä suurta murhetta koska se on Paavalin ja Jumalan Valtakunnan välinen asia.
Asiasta voi kiistellä mutta perusteluni ovat jokaisen tarkistettavissa. Joten Paavalin raamatun sanaan uskominen on todella uskomista josta puuttuu totuus ja ennenkaikkea Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Varmuus.
Tämän kysymyksen eteen minäkin pysähdyin melkein 20 vuoden "uskossa olon" jälkeen.
Ja vastasin itselleni ja Jumalalle, että;
En tunne Jeesusta.
Tuo, mitä Armi kirjoitti, niin näin se todella on, että tämä kysymys on elämän tärkein kysymys, jota ei kannata sivuuttaa kepeästi.
lujeppa ja järkeile mitä Armi kirjoittaa,
olet kirottu kun turvaat ihmisiin,
Minä sanon;
kanssa sisaressa me kohtaamme Kristuksen.
Olemmeko kirottuja Kristuksen käsien alla,
emme, vaan vapahdettuja.
Ei sun tarvitsekkaan tuntea Jeesusta,
vaan mitä Jeesus on sanonut.
onko päästänyt synnin siteistä?
lähimmäisessä me kohtaamme Kristuksen.
>>>Tämän kysymyksen eteen minäkin pysähdyin melkein 20 vuoden "uskossa olon" jälkeen.
Totta kai tarvitsee!
Juuri niin kuin Paavali toteaa, että kaiken muun pitää roskana Jeesuksen tuntemisen rinnalla.
ovat sinutkin vieneet täysin hakoteille.
Armi, miksi sinusta ei näy Kristus?
Kanssasisarissa me näemme/kohtaamme Kristuksen.
Pietarin kirje:
3:18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
parannus ja käänny Jumalan puoleen etsimään, anomaan ja kolkuttamaan näin Jumala saisi sinunkin silmäsi
avata näkemään Hänen Totuutensa.
Sillä nyt et Jumalan Totuutta näe vaan tämän maailman herran valheet joita se totuutena syöttelee.
Vastauksesi ovat konemaisen kylmiä,
aivan kuin ne tulisivat robotin sisältä.
Elävän ihmisen ääni ja sävy puuttuu, miksi?
Haluatko tosiaan tietää kenen omas oon?