omia

Erostani jt järjestöstä on jo kaksi vuotta, omasta mielestäni minun jo pitäisi päästä asian yli, mutta ei. Viime aikoina olen ollut ihan hukassa, välillä tunnen suunnatonta vihaa menneisyyttäni kohtaan ja samalla mietin, että mihin sitä nytten sitten uskoisi (olen vakaasti päättänyt, että mihinkään uskontoon tämä tyttö ei enään liity.)Kun erosin, ei se oikeen tuntunut missää ja elämä jatkui ja nyt pari vuotta myöhemin sisälläni käy kamala myllerrys asian suhteen. Niin isot ja kipeat vääryydet seurakunnan sisällä johtivat lopulliseen päätökseeni erota. Jt;nä ollessani monesti mietin, että ei kyllä pidä paikkansa että heillä rakkaus keskuudessaan...seurakunnan sisällä arvoasteikko,ja mitä varakkaampi olet, sitä ylemmäs nouset..osa seurakuntani ihmisistä ei ollut moneen vuoteen puheväleissä toistensa kanssa,salilla kiersivät toisesa kaukaa ja istuivat eri puolilla salia. Olin itse puoli vuotta toisessa seurakunnassani ja kun palasin omaan seurakuntaani, kuulin että parhaat jt ystäväni olivat puhuneet minusta pahaa kaikille (ravareita) ja jäin vaille ystäviä...se oli viimeinen niitti tai jäävuoren huippu...eroni oli kuulemma kaikille shokki..olin tavallinen rivi julistaja, silloin tällöin osa-aikaisena,minulla oli ennen muuttoani muualle paljon ystäviä, lehtipaikkoja ja vastailin kokouksisssa...eli varsin kelpo tapaus. Nykyään on uudet ystävät,rakastava aviomies,uusi työ ja muutenkin elämä mallillaan. Mutta sisällä jotenkin tyhjä olo, harmittaa,että en lähtenyt järjestöstä jo aikaisemmin, niin ei olisi jäänyt mitään hampaankoloon...
7404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

>>Erostani jt järjestöstä on jo kaksi vuotta, omasta mielestäni minun jo pitäisi päästä asian yli, mutta ei.

Ei ole harvinaista, että henkilö joka on ollut entinen todistaja kymmeniä vuosia, vielä karistelee sieltä täältä ajatusmaailmastaan jehovantodistajamaisia ajatuksia, tai toimintatapoja. Että sinänsä muutama vuosi on vasta kaiken alku, varsinkin jos asiaa ei ole itsensä kanssa käsitellyt sen ihmeemmin. Tuo edellisessä vastauksessa mainittu sivusto on omiaan, jotta pääsee hyvään alkuun toipumisessaan jehovantodistajuudesta.

>>Viime aikoina olen ollut ihan hukassa, välillä tunnen suunnatonta vihaa menneisyyttäni kohtaan ja samalla mietin, että mihin sitä nytten sitten uskoisi (olen vakaasti päättänyt, että mihinkään uskontoon tämä tyttö ei enään liity.)

Tietynlaisen vihan tunteminen on ihan normaali reaktio, eikä sitä kannata pelästyä. Tuota "vihaa" voi laannutella ottamalla selvää minkälainen tuo lahko todellisuudessa onkaan. Sen jälkeen tuntee lähinnä sääliä niitä ihmisiä kohtaan, jotka vielä ovat tuon järjestön mielenhallinnan vaikutuksen alaisuudessa.

Uskon kriisit ovat entisille todistajille tietyn ajan akipäivää. Kun kaikki mihin on uskonut, osoittautuu pelkäksi huuhaaksi, on siinä pieni ihminen hetken aikaa kuin halolla päähän lyöty. Tuon tilan jälkeen huomasin itse, ettei minulla ole mitään tarvetta uskoa mihinkään, minkä olemassaolosta ei ole todisteita. Eikä minun ainakaan tarvitse uskoa siihen väkisin.

>>ja kun palasin omaan seurakuntaani, kuulin että parhaat jt ystäväni olivat puhuneet minusta pahaa kaikille (ravareita) ja jäin vaille ystäviä..

Jehovantodistajuus on mitä otollisin ympäristö kuvaimillesi vääryyksille ja epäinhimillisyyksille. Jehovantodistajuudessa tavataankin erittäin vähän niin kutsuttua aitoa ystävyyttä. Sehän loppuu aina siihen paikkaan kun henkilö ei ole enää järjestön kanssa jostain samaa mieltä. Ei sellainen ystävyys ole ystävyyttä nähnytkään.

>>Mutta sisällä jotenkin tyhjä olo, harmittaa,että en lähtenyt järjestöstä jo aikaisemmin, niin ei olisi jäänyt mitään hampaankoloon...

Uskallan väittää, että tokkopa tuokaan olisi auttanut. Paitsi tietenkin silloin jos olet ns. aikuiskäännynnäinen, jolloin tutkisteluvaiheessa lopettaminen olisi ollut vielä helpompaa tulevan kannalta. Jehovantodistaja perheisiin syntyneillä ei ole tuollaista mahdollisuutta. Jehovantodistajuus tulee satavarmasti vaikuttamaan elämään, ja tulevaisuuteen - tavalla tai toisella.

Äänestä
  • loksahtavat kohdalleen. Noin 5 vuotta uskoisin, että et tunne mitään. Ajattelet korkeintaan kuinka onnekas olit, että tajusit edes silloin lähteä, ettei mennyt koko elämä hukkaan. Itse erosin noin 11 vuotta sitten, jota aikaa edelsi ainakin 3 vuoden toimettomuus. Viimeiset 10 vuotta ovat olleet elämäni parhaimmat vuodet. Ihana vapaus ja rakastava perhe. Ystäviä vaikka kuinka. Tuossa järjestössä ei ollut todellisia ystäviä ollenkaan. Kaikki oli vain uskonnon takia kavereita. JT-järjestössä ei tiedetä mitä sana ystävyys tarkoittaa.

    Äänestä

Kiva kun kirjoitit tunteistasi. Todella tuttuja tunteita myös minun kohdallani, myöskin nuo ihmissuhde jutut on, niin yleisiä. Olen samaa mieltä tuosta keskinäisestä rakkaudesta, joka on pelkkä korulause jt piireissä.
Veljesjärjestö on huvittava nimi, koska arvoasteikko toimii tosi hyvin Jt keskuudessa. Väitän, että paremman yhteen kuuluvaisuuden tuntee saa Caravan kerhossa tai HD kerhossa.
Eroamisen jälkeiset kurjat tunteet voi jatkua pitkäänkin, ainakin minulla. Netti on ollut hyvä kanava, niin kirjoitella kuin lukea toisten entisten Jt sanomisia.
Älä harmittele lähtösi ajankohtaa, ajattele vain, että onneksi osasit lähteä. Nyt voit rakentaa eläämääsi ja niinkuin olet tehnytkin.
Ajattele niitä, jotka ovat uhranneet koko elämänsä ja ei sitten enää ole voimia ja uskallusta erota.
Minä tein vuosia eroprossia mielessäni ja kenelläkään en voinut kertoa asiasta. Sitten tuli se päivä, jolloin kerroin läheisilleni ja siitä alkoi minun "pelastumisprosessin" käytäntö vaihe. Oli oikeesti mahtavaa viedä erokirje henkilökohtaiseti veli vanhimmalle ja kertoa ettei mikään muuta päätöstäni.
Uudet ystävät ja kaveri piiri on tosi kiva, mutta minulle vuosikymmenet mukana olleena ei ollut ihan ongelmaton, mutta joka päivä tuo jotain uutta kivaa.
Kun kohtaat entisiä Jt seurakuntalaisi, niin älä käännä päätäsi pois, älä laske kasvojasi, anna heidän se tehdä. Minä luon Jt todistajiin aina katse kontaktin. Usein näen hämmentyneitä ilmeitä, harhailevia katseita, mutta jotkut tervehtivät hillitysti, johon vastaan.
Enpä voi muuta kun toivottaa sinulle ja perheellesi hyvää jatkoa ja toivon, että pahaolosi helpottuu, mutta se vie aikaa.
Kuinkahan moni on mennyt tuon tunteen takia hakemaan onnea takaisin JT järjestöön, kun ei ole tajunnut eritellä omaa tunnetasoaan.
Sinä olet selvästikin löytänyt paikkasi ja se on tosi hienohomma.
Olen ollut nykyisin yhteydessä moniin entisiin todistajiin ja se on myös ollut hyvä "henkireikä" elämässäni.


Nyt kutsuu päivän askareet joten hyvät päivän jatkot sinulle terv salaisuus?

Äänestä
  • >>> Kun kohtaat entisiä Jt seurakuntalaisi, niin älä käännä päätäsi pois, älä laske kasvojasi, anna heidän se tehdä. Minä luon Jt todistajiin aina katse kontaktin. Usein näen hämmentyneitä ilmeitä, harhailevia katseita, mutta jotkut tervehtivät hillitysti, johon vastaan

    Äänestä

  • vio-letti kirjoitti:

    >>> Kun kohtaat entisiä Jt seurakuntalaisi, niin älä käännä päätäsi pois, älä laske kasvojasi, anna heidän se tehdä. Minä luon Jt todistajiin aina katse kontaktin. Usein näen hämmentyneitä ilmeitä, harhailevia katseita, mutta jotkut tervehtivät hillitysti, johon vastaan

    mutta jt säännöt ei anna siihen mahdollisuutta jäsenilleen.?

    Äänestä

>>>Erostani jt järjestöstä on jo kaksi vuotta, omasta mielestäni minun jo pitäisi päästä asian yli, mutta ei

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia jt:nä olemisesta kirjoitti:

Erostani jt järjestöstä on jo kaksi vuotta, omasta mielestäni minun jo pitäisi päästä asian yli, mutta ei. Viime aikoina olen ollut ihan hukassa, välillä tunnen suunnatonta vihaa menneisyyttäni kohtaan ja samalla mietin, että mihin sitä nytten sitten uskoisi (olen vakaasti päättänyt, että mihinkään uskontoon tämä tyttö ei enään liity.)Kun erosin, ei se oikeen tuntunut missää ja elämä jatkui ja nyt pari vuotta myöhemin sisälläni käy kamala myllerrys asian suhteen. Niin isot ja kipeat vääryydet seurakunnan sisällä johtivat lopulliseen päätökseeni erota. Jt;nä ollessani monesti mietin, että ei kyllä pidä paikkansa että heillä rakkaus keskuudessaan...seurakunnan sisällä arvoasteikko,ja mitä varakkaampi olet, sitä ylemmäs nouset..osa seurakuntani ihmisistä ei ollut moneen vuoteen puheväleissä toistensa kanssa,salilla kiersivät toisesa kaukaa ja istuivat eri puolilla salia. Olin itse puoli vuotta toisessa seurakunnassani ja kun palasin omaan seurakuntaani, kuulin että parhaat jt ystäväni olivat puhuneet minusta pahaa kaikille (ravareita) ja jäin vaille ystäviä...se oli viimeinen niitti tai jäävuoren huippu...eroni oli kuulemma kaikille shokki..olin tavallinen rivi julistaja, silloin tällöin osa-aikaisena,minulla oli ennen muuttoani muualle paljon ystäviä, lehtipaikkoja ja vastailin kokouksisssa...eli varsin kelpo tapaus. Nykyään on uudet ystävät,rakastava aviomies,uusi työ ja muutenkin elämä mallillaan. Mutta sisällä jotenkin tyhjä olo, harmittaa,että en lähtenyt järjestöstä jo aikaisemmin, niin ei olisi jäänyt mitään hampaankoloon...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu