Eilen Hesarin mielipidesivulla tuottajat selvittivät, että käsikirjoitukseen kuluu 5-8 prosenttia tuotantobudjetista. Suomalaisen leffan keskihinta tais nykyisin olla jotain 1,4 miljoonaa euroa, eli yhdestä käsikirjoituksesta maksettaisiin siis 70.000-112.000 euroa?
Ei ainakaan yhdellekään mun tuntemalle kirjoittajalle ole maksettu. Oiskohan tuottajat nyt laskeneet käsiksen hintaan mukaan omankin palkkansa?
käsikirjoituksen hinta
4
1374
Vastaukset
- kai on
laskenu
- recudorp
Käsikirjoituksen hinta ja käsikirjoittajalle maksettava palkka/palkkio ovat hieman eri asioita.
Käsikirjoitusta työstäessä tulee myös muita kuluja, jotka tuotantobudjetissa lasketaan käsikirjoituskuluiksi. Ennakkotutkimuksen tekeminen materiaaleineen, matkoineen ja lähdehankintoineen maksaa rahaa. Erilaiset oikeudet maksavat rahaa. Toisin sanoen, nykyaikaisen kaupallisen elokuvakäsikirjoituksen valmistamiseen tarvitaan muutakin kuin kynttilän pätkä, pullo punkkua ja kirjoituskone.
Itse kyllä pidän tuosta mainitusta metodista, mutta siksi en kai ole mitään isoa koskaan kirjoittanutkaan. - Anonyymi
Kirja mistä käsikirjoitus elokuvaan tehdään, esim. Valvojana naisten erityistyöleirillä 1943-1944 ja tiedot vielä 2014 oli Salaiseksi luokiteltuna. Julkaisu Minerva 2015 Nyt tämä kirja kaikkine kirjailijan oikeuksineen on myynnissä elokuvaa varten Suomeen, EU maihin tai jopa USA:n markkinoille. Tapahtumat keskittyivät Heinävedelle Pölläkän kylän metsamaisemiin. Hyvin mielenkiintoinen ja todellisuuteen perustuvana tapahtumana.
- Anonyymi
Sekin oli tiedetty, että natsi-Saksallakin oli jokin ns. epävirallinen käyttöoikeus kyseisen naisten erityistyöleirin leirinaisiin. Siitä piti huolen leirin tiukka ja natsimielinen naisjohtaja, joka myönsi myös lomia vapaaehtoisille leirinaisille saksalaissotilaiden viihdytysiltoihin maksua vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372678- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41797
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753