Asuuko Jumala kirkossa?

Erään suomalaisen kaunoirjallisen teoksen mukaan Jumala asuu kirkossa, nimittäin eräässä suomalaisessa suuressa puukirkossa. Onpa hän sinne taivaankin perustanut taivaallisille joukoillensa.

Ulen lukenut Ilmestyskirjan monesti ja itsekkin ihmttelen, miksi se on Raamattuun hyväksytty, koska ilmestyskirjaa käytetään tavallaan jatkuvasti väärin,jopa ihmiset sekoittavat sen kirjoittajan samaan Johannekseen, kuka on kirjoittanut Johanneksen evakeliumin.
Syyrialaiset kristityt hylkäsivät myös kirjan, lähinnä sen vuoksi, että montanolaiset olivat niin riippuvaisia siitä. 800-luvulla kirja luettiin Pietarin ilmestyksen ohella kiistanalaisiin kirjoihin Konstantinopolin patriarkan Pyhän Nikeforoksen toimesta. Lopulta se luettiin mukaan hyväksyttyyn kaanoniin, mutta se on edelleen ainoa Uuden testamentin kirja, jota ei lueta ortodoksisen kirkon liturgioissa. Myös Martti Luther totesi aikanaan, ettei kirjaa olisi ehkä pitänyt valita mukaan Uuteen testamenttiin. Hän suhtautui varauksella kirjan apostolisuuteen ja profeetallisuuteen.
10434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jes. 57:15
"Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi".

Äänestä

Hän kohtasi Jeesuksen Lappeenrannan kirkossa elokuussa 1985.

Äänestä
  • 16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    Äänestä

  • Kaikki tapahtui porttokirkossa.
    Hänen lapsensakin kastoi porttokirkon porttopapit.

    Äänestä

K750cc kirjoittelee mm:

>> koska ilmestyskirjaa käytetään tavallaan jatkuvasti väärin,jopa ihmiset sekoittavat sen kirjoittajan samaan Johannekseen, kuka on kirjoittanut Johanneksen evakeliumin.

Äänestä
  • Ilmestyskirja on osittain vaikeaselkoinen, mutta
    siinä on monta asiaa, joiden ymmärtäminen ja
    tiedostaminen on jopa elintärkeää.

    Vielä tähän mennessä ei kukaan ole pystynyt selittämään ilmk:n vaikeimpia asioita ja vertauksia oikeastaan mitenkään. Uskon, että Jeesus varmaan piakkoin antaa selityksen niihin
    kohtiin jotka ovat hämärän peitossa.

    Ei ole tervettä, että eräät tahot eivät lue
    Ilm:krjaa, siinä kun on paljon sellaista, jota ei
    ole lukittu vaikeaksi ymmärtää.

    Ilmestyskirja on todellakin ansainnut paikkansa
    Raamatussa viimeisimpänä ja monia asioita valottavana teoksena, jonka lukeminen ja auttavakin ymmärtäminen on tarpeen vauvasta vaariin oleville uskoville.

    Äänestä

  • LÄHETTILÄS 5 kirjoitti:

    Ilmestyskirja on osittain vaikeaselkoinen, mutta
    siinä on monta asiaa, joiden ymmärtäminen ja
    tiedostaminen on jopa elintärkeää.

    Vielä tähän mennessä ei kukaan ole pystynyt selittämään ilmk:n vaikeimpia asioita ja vertauksia oikeastaan mitenkään. Uskon, että Jeesus varmaan piakkoin antaa selityksen niihin
    kohtiin jotka ovat hämärän peitossa.

    Ei ole tervettä, että eräät tahot eivät lue
    Ilm:krjaa, siinä kun on paljon sellaista, jota ei
    ole lukittu vaikeaksi ymmärtää.

    Ilmestyskirja on todellakin ansainnut paikkansa
    Raamatussa viimeisimpänä ja monia asioita valottavana teoksena, jonka lukeminen ja auttavakin ymmärtäminen on tarpeen vauvasta vaariin oleville uskoville.

    Ei tiedetä onko ilmestyskirja oman aikansa profetia, vai keskittyykö ilmestyskirja tulevaisuuteen. Ilmestyskirjan pohjalta on syntynyt lahkoja, joiden opit ohittavat monilta osiltaan Raamatun muiden kirjojen opit, periaatteessa kuka tahansa voi käytää ilmestyskirjaa omien mielitekojensa lähteenä.
    Ilmestyskirja ei valoita, eikä selvennä Jumalaa etsivää ihmistä, se ainoastaan ajaa ihmisen yhä syvempään epätietoisuuteen.

    Äänestä

  • K750cc kirjoitti:

    Ilmestyskirja ei luo, eikä mikään muukaan Raamatun kirja luo vääriä profetioita.
    Miten voit väittää jotain sellaista - ja millä ihmeen motiivilla?

    Vääriä profetioita luovat väärät profeetat, sellaiset valheprofeetat, joilla ei ole Jumalan Pyhää Henkeä.

    Matt. 24:24
    "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    kirjoitin hieman epäselvästi tarkoitin, että ilmestyskirja inspiroi, näitä vääriä profeettoja mitä ihmeelisimpiin maailmanloppuskenaarioihin, kuitenkin Jeesus on ilmoittanut, etä hän tulee,kuin varas yöllä.

    Äänestä

  • K750cc kirjoitti:

    kirjoitin hieman epäselvästi tarkoitin, että ilmestyskirja inspiroi, näitä vääriä profeettoja mitä ihmeelisimpiin maailmanloppuskenaarioihin, kuitenkin Jeesus on ilmoittanut, etä hän tulee,kuin varas yöllä.

    kirkolliskokouksissa piispat mulkkasivat niin sanotun kaanonin eli päättivät mitkä kirjotukset otetaan mukaan. Evankelijumeitakin oli tarjolla viidettäkymmentä.

    Eli sen lisäksi kun kaikki kirjoitukset ovat ihmisten mulkkaamia, myös valinnat olivat aikanaan täysin mielipidekysymyksiä ja poliittisia pyrkimyksiä. Kristinuskon muodostuminen tuntemaamme muotoon oli hirveiden oppiriitojen seurausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

K750cc kirjoitti:

Erään suomalaisen kaunoirjallisen teoksen mukaan Jumala asuu kirkossa, nimittäin eräässä suomalaisessa suuressa puukirkossa. Onpa hän sinne taivaankin perustanut taivaallisille joukoillensa.

Ulen lukenut Ilmestyskirjan monesti ja itsekkin ihmttelen, miksi se on Raamattuun hyväksytty, koska ilmestyskirjaa käytetään tavallaan jatkuvasti väärin,jopa ihmiset sekoittavat sen kirjoittajan samaan Johannekseen, kuka on kirjoittanut Johanneksen evakeliumin.
Syyrialaiset kristityt hylkäsivät myös kirjan, lähinnä sen vuoksi, että montanolaiset olivat niin riippuvaisia siitä. 800-luvulla kirja luettiin Pietarin ilmestyksen ohella kiistanalaisiin kirjoihin Konstantinopolin patriarkan Pyhän Nikeforoksen toimesta. Lopulta se luettiin mukaan hyväksyttyyn kaanoniin, mutta se on edelleen ainoa Uuden testamentin kirja, jota ei lueta ortodoksisen kirkon liturgioissa. Myös Martti Luther totesi aikanaan, ettei kirjaa olisi ehkä pitänyt valita mukaan Uuteen testamenttiin. Hän suhtautui varauksella kirjan apostolisuuteen ja profeetallisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu