Arvokas Raamatun luku

1 Kor. 13.

.

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme;
mutta suurin niistä on rakkaus.”

1 Kor.13.

11

843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SANTTUEEMELI

      kirjan yksi kohokohdista,voimakasta tekstiä.

    • logico-philosof...

      Vaikuttaa vahvasti siltä, että tekstin kirjoittaja ei pyrikään lausumaan määrittelykohteestaan mitään positiivisesti vaan suorittaa määrittelyn kohteen negaatioiden kautta.

      • Teksti on tarkoitettu ihmisille, joilla on juuri niitä virheitä, joista tekstissä puhutaan. Rakkaus on ihmisessä rakenteelisesrti, sitä ei tarvitse selittää. Psykopatologiansa takia ihminen etääntyy rakkaudesta. Uskon tekstin tarkoituksen olevan palauttaa tietoisuustta rakkaudesta.

    • Adam

      Hienoa, kun toit tämän kohdan esille. Näyttää siltä että teksti on tullut suoraan henkimaailmasta ihmisille.
      Siinä tuodaan esille ne asiat, joita ihmnen pitää rakkautena. Rakkaus on henkinen ominaisuus, josta seuraa hyvä toiminta.

      • Hengen saanut

        Tuo Raamatun teksti on kyllä tullut Taivaasta, sieltä hyvästä henkimaailmasta, ei sieltä Lusiferin porukasta, jossa ilman Jeesusta olevat kirotut henget (riivaajat) toimivat.

      • Adam
        Hengen saanut kirjoitti:

        Tuo Raamatun teksti on kyllä tullut Taivaasta, sieltä hyvästä henkimaailmasta, ei sieltä Lusiferin porukasta, jossa ilman Jeesusta olevat kirotut henget (riivaajat) toimivat.

        Hyvä henkimaailma on alkuperäinen todellisuus, jota voidaan pitää itsestään selvänä. Teksti on varmasti sieltä.

        Puhut Lusiferin porukasta. Kristinuskon mukaan Lusifer oli langennut enkeli, joka vietteli ihmisen. Oletko koskaan ajatellut, että enkelit ovat korkealla henkisellä tasolla, kuten Jeesuskin, ne eivät lankea. Lankeaminen tapahtuu vain ihmisen tasolla. Ihminen etsii syntipukkia henkimaailmasata omille virheilleen.

        Vallanpitäjien on ollut vaikea nähdä niin paljon hyvää, kuin enkeleissä on, siksi he käänsivät sen pahaksi. Enkelin lankeaminen on ihmisen negatiivinen kuva hyvänsä.

      • katselin
        Adam kirjoitti:

        kuin kuvastimesta. vrt. sanomaasi ihminen etsii syntipukkia omille virheilleen..

      • 1 Kor. 13.
        katselin kirjoitti:

        kuin kuvastimesta. vrt. sanomaasi ihminen etsii syntipukkia omille virheilleen..

        Jatkoa rakkauden luvulle löytyy 2 Kor. 11:14:
        "Eikä ihme, sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

        Jumalan yhteydestä pois langenneita enkeleitä kutsutaan Raamatussa pimeyden enkeleiksi ja riivaajiksi. Sellaisia todella on ihmiskunnan joukossa.
        Niillä riivaajahengillä on mahdollisuus päästä sisälle ihmisen sismpään henkeen.
        Mutta ihmisille on mahdollisuus estää niitä tulemasta sisälle.
        Jeesus kristus, Jumalan Poika, on kaikkien yläpuolella oleva Persoona. Hänen Nimessään voimme käskeä kirottuja enkeleitä väistymään elämänpiiristämme.
        Voimme myös pyytää Jeesukselta, että Hän lähettää omia enkeleitään turvaksemme.
        Ennen muuta voimme pyytää, että Jeesus vapauttaa meidät synneistämme.
        Hän kuoli ristillä sijaisuhrina syntiemme edestä. Syntimme tulivat rangaistuiksi Hänen veriuhrissaan.
        Siitä Raamattu sanoo näin:
        "Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi" (Jesaja 53:5).
        Voimme ottaa Jeesuksen vastaan syntiemme sovittajaksi ja elämämme Herraksi. Silloin Hän on oleva paras Ystävämme halki ikuisuuksien.

        Usko Jeesukseen ei edellytä kirkon tai muiden lahkojen uskontoja.

        Siunaten
        http://www.Jeesus-on-Herra.com

      • Adam
        1 Kor. 13. kirjoitti:

        Ei ole olemassa langenneita enkeleitä. Enkelit ovat korkealla henkisellä tasolla, jossa ei langeta. Lankeaminen tapahtuu vai ihmisen tasolla. Kysymyksessä on ihmisen inversio, eli negatiivinen kuva hyvästä.

        Joku viisas on sanonut: "Ihminen projisoi hyvyytensä Jumalaan, pahuutensa paholaiseen ja vastuunsa messiaaseen.

        Ihmisen tulisi katsoa omaa hyvyyttään, pahuuttaan ja vastuutaan.

    • ymmärrämme

      katsovamme kuin kuvastimesta - olemme löytävät itemme. Omat tunteemme.
      Emme etsi enää kunniaa vaan rakkautta.

      • edelleenkin

        Raamattu sanoo näin:
        "Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti!"
        Hebr.13:8.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1642
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1553
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1284
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1262
    Aihe