JT;T ja Allah?

Jehovantodistajilla on yksi jumala.
Samoin Islamilaisilla on yksi jumala.
Jehovantodistajat tunnustavat jeesuksen joksikin korkeampiarvoiseksi tavallisia järjestön jäseniään, ehkäpä jopa enkeliksikin.
Islamilaiset palvovat myös yhtä jumalaa ja tunnustavat jeesuksen. He kunnioittavat jeesusta profeettana.
Islamilaisten jumalan nimi on allah, jehovantodistajien jumalan jehova.
Yksi vahvasti yhteinen piirre näillä kahdella uskonnolla selkeästi on.
Nimittäin: Molemmille on opin päämäärä kieltää Jeesuksen Kristuksen Jumaluus.
Islamilaisen moskeijan julkisivujulistus huutaa jokaiseen ilmansuuntaan:jumalalla ei ole poikaa!
Jehovantodistajien koko korttitalorakennelman perustus on Jeesuksen jumaluuden kieltäminen.
Islamilaisuuden juuri on Haagarissa. Jehovantodistajien juuret lienee hyvinkin nuoret. Adventisti Millerkö se arvuutteli maailmanloppuja ja myöhemmin sakki lienee hajosi kahteen leiriin. Taisi olla Russel, joka sitten laskeskeli taas "paremmalla" matematiikalla maailmanloppujaan. Hän ja hänen seuraajansa myöhemmin lienee kehitellyt ainakin kymmenen maailmanloppuaikatauluaan, mutta kun ei ne osuneet kohdalleen, niin aina piti laskenta pistää uusiin puihin. Viimevuosina jt-järjestö ainakin julkisesti on jättänyt laskemiset sikseen.
Islam kehitteli koraanin, Jehovantodistajat ovat yrittäneet uida lähemmä kristittyjen liivejä kehittelemällä ns. raamatun uudenmaailman käänöksen.
Yhtäkaikki sama paska, elikkä syötti eri paketissa.
5222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

semmoiset kristityisi itseänsä nimittävätkin ovat epäjumalien palvojia jotka yrittävät selittää jumalaksi muita kun Jehovaa

Äänestä
  • >>semmoiset kristityisi itseänsä nimittävätkin ovat epäjumalien palvojia jotka yrittävät selittää jumalaksi muita kun Jehovaa

    Mutta mitä mieltä olet Vartiotorniseurasta, joka pitää oikeampana Jahve- kuin Jehova-lausumisasua?

    Äänestä

  • arabikristitylle, että hänen palvomansa Allah on epäjumala. Voi olla, että sinulle näytetään taivaan merkit siitä hyvästä..

    Äänestä

  • Kaikki jumalat ovat minusta täysin samalla viivalla shivasta jehovaan. Ei ole toinen toistaan kummempi. Samanarvoisia uskomusjärjestelmiä ovat kaikki uskonnot, ihmiset vaan haluavat korottaa sen oman jumalansa muita korkeammalle. Kyse on uskonnosta ei tosiasioista. Jehovan tosijumaluudesta ei ole sen enempää todisteita kuin allahinkaan.

    Äänestä

  • Huputupulupu kirjoitti:

    arabikristitylle, että hänen palvomansa Allah on epäjumala. Voi olla, että sinulle näytetään taivaan merkit siitä hyvästä..

    arabikristittyjä ei ole olemassakaan pöljä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sama isäkö? kirjoitti:

Jehovantodistajilla on yksi jumala.
Samoin Islamilaisilla on yksi jumala.
Jehovantodistajat tunnustavat jeesuksen joksikin korkeampiarvoiseksi tavallisia järjestön jäseniään, ehkäpä jopa enkeliksikin.
Islamilaiset palvovat myös yhtä jumalaa ja tunnustavat jeesuksen. He kunnioittavat jeesusta profeettana.
Islamilaisten jumalan nimi on allah, jehovantodistajien jumalan jehova.
Yksi vahvasti yhteinen piirre näillä kahdella uskonnolla selkeästi on.
Nimittäin: Molemmille on opin päämäärä kieltää Jeesuksen Kristuksen Jumaluus.
Islamilaisen moskeijan julkisivujulistus huutaa jokaiseen ilmansuuntaan:jumalalla ei ole poikaa!
Jehovantodistajien koko korttitalorakennelman perustus on Jeesuksen jumaluuden kieltäminen.
Islamilaisuuden juuri on Haagarissa. Jehovantodistajien juuret lienee hyvinkin nuoret. Adventisti Millerkö se arvuutteli maailmanloppuja ja myöhemmin sakki lienee hajosi kahteen leiriin. Taisi olla Russel, joka sitten laskeskeli taas "paremmalla" matematiikalla maailmanloppujaan. Hän ja hänen seuraajansa myöhemmin lienee kehitellyt ainakin kymmenen maailmanloppuaikatauluaan, mutta kun ei ne osuneet kohdalleen, niin aina piti laskenta pistää uusiin puihin. Viimevuosina jt-järjestö ainakin julkisesti on jättänyt laskemiset sikseen.
Islam kehitteli koraanin, Jehovantodistajat ovat yrittäneet uida lähemmä kristittyjen liivejä kehittelemällä ns. raamatun uudenmaailman käänöksen.
Yhtäkaikki sama paska, elikkä syötti eri paketissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu