Minua on kovasti yltyvästi kummastuttanut tällä palstalla vellova lahtareiksi nimittely ja punikkina ja punikkien lapsina esiintyminen.
Sattuupa nimittäin olemaan niin, että isoäitini isä taisteli Vilppulassa. Isoäitini kuoli jo jonkin aikaa sitten lähes satavuotiaana, ja hän oli nuori tyttö kansalaissodan aikaan. Toinen isoäitini kuoli jo hyvin kauan sitten, ja hänen isänsä ammuttiin Tamperetta vallattaessa. Tällä yritän sanoa, että punikit ja lahtarit ovat nyky-Suomessa lähes yhtä vanhaa historiaa kuin hatut ja myssyt - eivät tietenkään historiallisessa mielessä tai sukutarinoina; minäkin olen vaatimattoman ylpeä juuristani.
Tällainen kiihko ja raivo sen sijaan on epätodellista ja keinotekoisen makuista, varsinkin Internetissä. Jopa nekin, joiden vanhemmat osallistuivat kansalaissotaan, ovat vanhainkodeissa eivätkä taatusti keskustelupalstoilla.
Mieleeni tulevat larppaajat ja muut vastaavat. Vai onko olemassa tietokonepeljä, joissa esiintyySuomen kansalaissota? Aitoa tuo kiihkoilu ainakaan ei ole.
Kuten jo mainitsin, olen ollut vaatimattoman ylpeä juuristani. Nyt alan hävetä niitä. Hävenneet olisivat myös isoäitieni isät, jos olisivat lukeneet näitä juttuja.
Punikit ja lahtarit
19
1270
Vastaukset
- mättää...
Et kerro kummalla puolella esivanhempasi olivat ja kumpi puoli heitä ampui.
Kaikki eivät sentään ole vielä vanhainkodeissa kuten luulet. Muistan äitini kertoman miten hänen kotonaan pelättiin yökaudet kun lahtarikaartit kiersivät hakemassa saunan taa vietäviä. Odotettiin milloin oven hakataan kiväärin perällä. Hänen isänsä, siis minun ukkini, oli paikallisia työväenliikkeen ja työväen urheiluseuran miehiä ja juuri niitä vietiin metsiin ja tapettiin.
Kerron vielä, että tämä tapahtui alueella missä valkoiset olivat vallassa koko ajan eikä mitään punakaarteja ollut missään vaiheessa. Joten ei lahtarit ampuneet siellä mitään kapinallisia tai punikkeja.
Ettäs tiedät.
Toisekseen, suomalaisissa on syvään juurrutettu ja juurtunut oikeudenmukaisuuden tunto. Ne syyttömien murhat jätettiin rankaisematta ja tutkimatta. Päinvastoin, murhaajia palvottiin valtionkin taholta suurina sankareina ja isänmaan ystävinä. Se jätti syvän arven suomalaiseen sieluun, se verinen vääryys.
Kyseessä on Suomen kansan 1000-vuotisen historian pahin oikeudenloukkaus. Ja eräitten mielestä siitä ei saisi edes puhua eikä keskustella.
Keskustelun kieltäjillä on ilmeisesti huono omatunto esivanhempiensa tekemien hirmutekojen takia.- armahdettiin
lailla joulukuussa 1918.
Tämä verinen uhoaminen vain kummastuttaa ja herjojen heittely.
Aika iäkästä väkeä teillä päin. Kansalaissota käytiin 1917-1918 eli noin 90 vuotta sitten.
Minäkään en ole enää ihan varsinainen ruusunnupu. Isoäitini, joka kuoli jo vuosia sitten lähes satavuotiaana, oli nuori tyttö siihen aikaan. Jos kiinnostaa, niin hänen isänsä, "pappa Hermanni", oli Vilppulassa taistelemassa ja sittemmin Kalevankankaalla vankileirillä. Hänet olisi viety lahteen ammuttavaksi, mutta työnantaja kävi hakemassa hyvän puusepän pois, vaikka leirin komendantti yritti jopa valehdella.
Isotätini - hänkin mehetynyt jo aikoja sitten 90-vuotiaana - oli lettipää tyttö, joka salakuljetti isälleen viestejä kotoa vankileirille. Hän jäi kiinni ja pantiin Lahten vietävien riviin. Vartija sääli tyttöä ja kuiskasi: "Mene likka kotiin." Ja Impi-täti juoksi kotiin.
Toisen isoäitini isä oli Lauokon kapinaan osallistuneita torppareita. Kun kasakat hajoittivat torpasta ovet ja muurin, hän toi perheensä Tampereelle, meni tehtaaseen töihin ja vannoi, ettei enää koskaan osallistu politiikkaan. Siitä hyvästä punaiset panivat hänet vankilaan ja valkoiset ampuivat seinää vasten - luultavasti nykyisessä Kaupin sairaalassa.
Isosetäni, silloin 16-vuotias, kerättiin Tampereen viimeiseen puolustukseen Näsinkallioille. Hänen luokkatoverinsa ammuttiin hänen viereensä, jolloin poika säikähti ja juoksi kotiin. Äiti piilotti pojan ja kiväärin ja lähetti pojan myöhemmin maalle sukulaisiin. Siellä poika kuoli tapaturmaisesti tuskin vuotta myöhemmin.
Täydennykseksi voin lisätä, että mieheni isoisä oli jonkinlainen päällikkö suojeluskunnassa.
Eikä ikinä ole tarvinnut herjasanoja heitellä, eikä varsinkaan enää nyt, kun tapahtumista on kulunut 90 vuotta.punaiset tekivät kapinan laillista hallitusvaltaa vastaan,joten he olivat kapinallisia.Taistelivat venäläisien kanssa jotka olivat vihattuja vuosisatoja suomessa,joten topiminta oli punaisten osalta maanpetoksellista,joten en ihmettele valkoisten reaktioita.sitten ne murhat ja surmatyöt punaisten hallitsemilla alueilla,nekin nostatti vihan tunteita valkoisissa.oikeus on seurannut aina voittajan miekkaa miksi suomen vapaussodassa olisi tehty poikkeus?
- totuus esiin
Punaisilla oli tappolistoja, joissa oli eliminoitavaksi tarkoitettuja henkilöitä sitten kun punaiset pääsisivät valtaan. Isoisäni isä oli kansakoulun opettaja Turussa, jo vanha mies eikä poliittisesti aktiivinen. Hän oli kuitenkin tällaisella tappolistalla, mikä osoittaa kapinallisten tarkoituksena olleen täysin nujertaa vanha valta ihmisuhreista piittaamatta.
- Timopeekoo
arvo-poika kirjoitti:
punaiset tekivät kapinan laillista hallitusvaltaa vastaan,joten he olivat kapinallisia.Taistelivat venäläisien kanssa jotka olivat vihattuja vuosisatoja suomessa,joten topiminta oli punaisten osalta maanpetoksellista,joten en ihmettele valkoisten reaktioita.sitten ne murhat ja surmatyöt punaisten hallitsemilla alueilla,nekin nostatti vihan tunteita valkoisissa.oikeus on seurannut aina voittajan miekkaa miksi suomen vapaussodassa olisi tehty poikkeus?
Vittu mikä ääliö!
Timo
- ja peittelemistä
Kansalaissodan jälkeen ei ole tehty työtä asioiden selvittämiseksi riittävästi. Asioita on salailtu, pelätty ja vaiettu.
1900-luvulla olisi pitänyt Suomessakin käsitellä asioita avoimesti ja tehdä kansakunnan surutyötä tässä asiassa. Sitä ei tehty ja nyt ne asiat edelleen vaivaavat jälkisukupolvia.
Aika oli liian lähellä 1920- ja 1930-luvuilla. Valkoinen terrori jatkui osin vielä 1930 loppuun saakka.
Sotien aikana vaadittiin kansan yhtenäisyyttä. Siitä ei kuitenkaan seurannut mitään yhteistä "anteeksiantoa" 1918 tapahtumiin. Kuviteltiin, että aika hoitaa. Niin ei ole kuitenkaan käynyt kaikilta osin.
Miksi asioita ei ole otettu enemmän esille sotien jälkeen? - einoeerikki
Eräs sukulaiseni oli tuvassaan kun joukko punikkeja oli tullut häntä hakemaan. Punikkien tullessa tupaan hän oli hypännyt ikkunan läpi kuin "lännenelokuvissa" juoksi metsään karkuun. Eikä punikit olleet lähteneet perään koska eivät olisi saaneet kiinni tutusta metsästä.
Ihan tavallinen maanviljelijä kuoli jo -80 luvulla. - anteeksipyyntöä
ja vähäisintäkään katumusta ole valkoinen puoli osoittanut. Homma meni överiksi, se on selvää. Tapettiin enemmän kuin mitä sota vaati ja mitä syyllisten rankaiseminen olisi vaatinut.
Muualla maailmassa on tällaisissa tapauksissa yleensä pyydetty anteeksi tai perustettu totuuskomissioita. Saksa on pyytänyt anteeksi puolalaisilta jne... Nykyhistoria on täynnään esimerkkejä.
Sen sijaan valkoinen Suomi ei ole koskaan osoittanut vähäisintäkään katumusta murhatekojensa johdosta, anteeksipyynnöstä puhumattakaan. Näilläkin palstoilla yleensä valkoinen puoli julistaa vaan miten oli oikein kun tapettiin ja oikeastaan olisi pitänyt tappaa vielä paljon enemmän.
Tässä ilmapiirissä on turha puhua mistään unohduksesta. Ei vielä ainakaan 100 vuoteen. Tai ehkä vasta vuoden 2200 vaiheilla alkaa unohdus osittain peittää vanhat, avonaiset haavat.- Mitähän tarkoitat
tuollakin lauseella, että muualla tällaisissa tapauksissa on yleensä pyydetty anteeksi?
Eihän kukaan ole koskaan pyytänyt yhtään mitään anteeksi. Säännön vahvistaa Saksan poikkeus.
Montako kertaa Yhdysvallat/Englanti on pyytänyt anteeksi terroripommituksiaan 2MS:ssa?
Montako kertaa esim. Englanti on pyytänyt Puolalta anteeksi, että se jäi brittien lehmänkauppojen vuoksi puoleksivuosisadaksi kommunismin ikeeseen?
Montako kertaa Venäjä on pyytänyt Itä-Euroopalta anteeksi, että se miehitti tätä väkivaltaisesi puolivuosisataa? Tietenkään Jeltsinin kännipäissään antamia lausuntoja ei voida ottaa vakavasti.
Montako kertaa muu maailma on pyytänyt Afrikalta anteeksi sille aiheutettua tuskaa ja kurjuutta?
Vastaus: Ei kertaakaan.
Lisäksi manipuloit ja vääristelet tuotakin asiaa kunnon sosialistin tapaan tietysti. Homma meni överiksi mutta ei ainoastaan valkoisten taholta. Joten jos tässä aletaan anteeksipyytöjä vaatimaan, niin milloinkas te punikit sitten pyydätte anteeksi teidän aiheuttamaanne kärsimystä valkoisille uhreille? Ja tietysti koko Suomen kansalle myös, sillä hyökkäsittehän te avoimesti laillista, demokraattisesti valittua hallitusta vastaan. Tämä ei ollut siis hyökkäys pelkästään jotakin yksittäistä instituutiota vastaan vaan avoin sodanjulistus vapaudelle, veljeydelle ja Suomen kansalle. Jopa NL huomasi tuon kieron ja raukkamaisen siirtonne ja kiitti, kuittasi ja ampui kaikki itärajan yli loikanneet punikit. Koskaan te ette kuitenkaan vaadi Venäjältä anteeksipyyntöä tuosta asiasta, vaikka ruumiita tuli suurin piirtein yhtä paljon. Miksi?
Paljonka lyödään vetoa, että myöskään punainen Suomi ei olisi pyytänyt yhtään mitään yhtään keneltäkään anteeksi, jos tuo valtiomuoto olisi tässä maassa toteutunut.
Minusta taas Suomi on osoittanut paljonkin myötätuntoa noiden tekojen osalta. Suomi on esimerkiksi ollut tuossakin asiassa avoimempi kuin vaikkapa idänsuhteissamme arkipäivänpolitiikassa.
Mitä siis sinun mielestäsi Suomen tulisi tehdä, jotta tuo asia olisi käsitelty? Miten olisi todennäköisten syyllisten nimien paljastaminen ja näiden jälkeläisten rankaisu kovalla kädellä? Eikö se olisikin hyvä ratkaisu? Ehkä niiden omaisuus voitaisiin takavarikoida ja luovuttaa vaikka jollekin sosialistiselle valtiolle korvaukseksi, mitäs siihen sanot? Se olisi varmaan erinomainen idea eikös juu?
Ja näilläkin palstoilla monasti olen törmännyt kirjoituksiin, joissa siis "valkoiset" tuomitsevat nuo teot. Kertaakaan kukaan tällainen kirjoittaja ei ole saanut mitään tunnustusta tällaisesta näkökulmasta vaan useimmiten hommassa on käynyt kuin Kiljuselle A-talkissa. Useimmiten pieni myötäily johtaa vain kahta kauheampaan haukkumiseen, joten ette tekään tätä hommaa niin rakentavassa hengessä käy.
Useimmiten valkoinen puoli julistaa tuota tappamista sen jälkeen kun ensin punainen puoli on julistanut sitä sosialismin hyvyyttä ja valkoisen pahuutta kyllin kauan. Yhtään ainoata kertaa en ole tällä palstalla huomannut kenenkään punaisen tuominneen yhtään ainoata punaisen tekemää rikosta missään asiassa. Jos te punaiset ette edes itse kykene tuohon niin miksi sitten odotatte muilta sellaista käyttäytymistä? Milloinka te pyydätte anteeksi teidän tekemiä rikoksia? Sinähän voisitkin nyt vaikka esimerkin omaisesti aloittaa..
Eikä niitä asioita pidäkään unohtaa. Sosialismi on niin paha rikos ihmiskuntaa vastaan, että sen unohtaminen on lähes rikollista itsessäänkin. Ja sosialismistahan tuossa Suomen tapauksessakin oli kyse.
- provosoidaan
Jotkut poliittiset piirit ovat omineet tämän palstan.
Jatkuvasti tehdään kiihkomielisiä provosoivia aloituksia.
Jatkuvaa vihan lietsomista.
Tottakai ihmiset alkavat karttamaan tätä keskustelupalstaa...se liene tarkoituskin.
Näin onnistutaan tavallaan estämään keskustelu aiheista, joista nämä provosoivat piirit eivät halua keskusteltavan.
Mitkä piirit tämän päivän Suomessa pyrkivät estämään vapaan keskustelun?
Mille piireille vapaa nettikeskustelu on uhka?- vastaus ilmeinen
Tuolla alemmassa ketjussa tuli selväksi, mitkä piirit sabotoi tätä palstaa.
Suomenruotsalaiset rotubiologit ovat taas lähteneet liikkeelle.
Niiden piirien esi-isien ideologiat ovat todellakin piilotettu historian salaisiin huoneisiin (ja halutaan edelleenkin niissä pitää.
Mutta ideologiat on ilmeisesti siirretty perintönä aina uusille sukupolville sukujen sisällä.
Suomalaisia vihataan, eniten vihataan suomalaisia, jotka uskaltavat ajatella itsenäisesti.
- Lukekaa Tie Tampereelle
Isoisoisäni toimi hevospoikana 50km ensimmäisen rintaman pohjoispuolella ja muita sukulaisia ei tietääkseni ole kyseisessä sodassa mukana ollut.
Vapaussodasta, kapinasta, luokkasodasta tms. ei varmasti koskaan päästä täysin selvyyteen. Punaiset aloittivat kapinan ja terrorin, jonka liioittelulla kostomieliala pääsi valloilleen. Kauheuksia tapahtui puolin ja toisin. Kuten yleensä tapahtuu, niin voittajalla oli mahdollisuus tehdä suuremmat virheet.
Valkoinen Suomi kirjoitti valkoisten historiaa siihen asti kunnes kommunismi näytti pahan luontonsa hyökkäämällä marraskuun viimeisenä päivänä 1939 Suomeen. Punaista historiaa on tutkittu paljon 1950-luvulta lähtien ja jopa molemmista osapuolista riippumaton objektiivisuus on nostanut päätään tutkimuksessa.
En kiistä, etteikö punaisella puolella olisi ollut kunniallisiakin tavoitteita, mutta valkoisella puolella kaikki nämä peittyivät kommunismin mustaan verhoon. Rivimies saattoi taistella elantonsa ja paremman elämän puolesta, mutta neuvostoliittoon paennut johto tavoitteli omaa teoreettista onnelaansa, joka ei olisi miellyttänyt kuin "proletariaatin" ylintä virkamiesjohtoa.
Yhtenäisyyden eteen tehtiin paljon töitä 1920- ja 1930-luvuilla. Jopa niin paljon, että voittajat olivat välillä varsin pettyneitä vallitsevaan tilanteeseen ja yrittivät vallankaappausta, mutta juopottelu hämeenlinnassa ja pyssyjen kanssa riehuminen mäntsälässä lopetettiin alkuunsa.
Suurin osa työväestön vaatimuksista oli kuitenkin täytetty jo 1930-luvulla ja tämä on mielestäni yksi anteeksipyynnön osoitus. Ei olisi neuvostoliitossa koskaan asiat menneet yhtä nopeasti, mitä todistaa neuvostopropagandan tyhjyys talvisodan aikana, kun työläisille tarjottiin sitä, mikä heillä Suomessa oli jo ilman pistimellä uhkaamista.
Tämän päivän ihmisiltä luulisin voitavan odottaa jonkinlaista analyyttistä otetta keskusteluun ja mielellään argumentit voisi lainata muualta kuin talvelta ja keväältä 1918.
Anteeksipyytely ei herätä kuolleita eikä lohduta aikalaisia. Yli 90-vuotiaita suomalaisia saattaa muutama tuhat olla, mutta tunteikkaammin tähän asiaan suhtautuvat varmasti 1960- ja 1970-luvuilla oppinsa saaneet elämäntapa marksisti ja nuoremman polven kommarit, jotka eivät ole edes jaksaneet aiheeseen tutustua muuta kuin sen verran, että voivat valittaa. Anteeksipyyntö olisi kuuluunut molemmin puolisessa terrorissa menehtyneiden aikalaisille, ei heidän lapsenlapsilleen.olen yrittänyt sanoa.
Kumpi aloitti, on kysymys, joka kuuluu hiekkalaatikolle. Suojeluskunnilla oli vahva syy sodan alkamiseen. Minun isoäitini isä lähti mukaan, ksoka hänen työtoverinsakin lähtivät. Työläisten täytyy pitää yhtä.
Moni Pohjanmaan renki oli kuulemma hämmästynyt, kun vastpuoli puhuikin suome; he luulivat olevansa karkottamassa venäläisiä.
Muuten sanoisin juuri samaa kuin snä; viiemsitään talvisodan alkuun mennessä asiat olivat korjaantuneet ja nykyinen polvi ei todellakaan ole se, jonka pitäisi kantaa vanhoja kaunoja tai pyydellä anteeksi. Eiköhän historia ole historiaa 90 vuoden kuluttua.- Toveri Stalin teloitti
sharyn kirjoitti:
olen yrittänyt sanoa.
Kumpi aloitti, on kysymys, joka kuuluu hiekkalaatikolle. Suojeluskunnilla oli vahva syy sodan alkamiseen. Minun isoäitini isä lähti mukaan, ksoka hänen työtoverinsakin lähtivät. Työläisten täytyy pitää yhtä.
Moni Pohjanmaan renki oli kuulemma hämmästynyt, kun vastpuoli puhuikin suome; he luulivat olevansa karkottamassa venäläisiä.
Muuten sanoisin juuri samaa kuin snä; viiemsitään talvisodan alkuun mennessä asiat olivat korjaantuneet ja nykyinen polvi ei todellakaan ole se, jonka pitäisi kantaa vanhoja kaunoja tai pyydellä anteeksi. Eiköhän historia ole historiaa 90 vuoden kuluttua.>Kumpi aloitti, on kysymys, joka kuuluu >hiekkalaatikolle.
Aseellinen ja raaka valtiopetos, jossa kansan valitsema eduskunta pakoitetaan väkivalloin käpälämäkeen, ei ole mikään hiekkalaatikko kysymys!
> Työläisten täytyy pitää yhtä.
Ja vitut! Ase kädessä ja kännissä kapinoijia oli vaivaiset 30,000. Mukana pyörijöitä oli enemmän ja vähemmän pakon sanelemana n. 50,000. Sosialistien äänisaalis eduksuntavaaleissa lokakuussa 1917 oli lähes 500,000 ääntä. Revi siitä!
Syyskuussa 1918 alkoi Suomen Sosialidemokraatti ilmestyä jälleen. Joulukuussa 1918 sosialistit palasivat kunnanvaltuustoihin – moniin niistä enemmistönä.
Vuonna 1921 eduskunta sitten valitsi puhemiehekseen sos.dem Wäinö Wuolijoen.
Joulukuussa 1926 nimitettiin ensimmäinen Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) vähemmistöhallitus, pääministerinä Väinö Tanner. Tämä hallitus viimeisteli sitten 1918 armahduslait.
Kapinalliset nuo halveksittavat hylkiöt, pakenivat Venäjälle suunnittelemaan uutta rähinää omaksumansa rikollisen elämäntapansa mukaisesti Komiternin puitteissa. Internatsionalia kyllä piisas!
Tosin Toveri Stalin teloitti noista 14,000 poloiseta 10,000 niskalaukauksella varsin kunniattomasti Nliiton rikoslain 58& 4mom. mukaisesti! - vähän muillekin.
sharyn kirjoitti:
olen yrittänyt sanoa.
Kumpi aloitti, on kysymys, joka kuuluu hiekkalaatikolle. Suojeluskunnilla oli vahva syy sodan alkamiseen. Minun isoäitini isä lähti mukaan, ksoka hänen työtoverinsakin lähtivät. Työläisten täytyy pitää yhtä.
Moni Pohjanmaan renki oli kuulemma hämmästynyt, kun vastpuoli puhuikin suome; he luulivat olevansa karkottamassa venäläisiä.
Muuten sanoisin juuri samaa kuin snä; viiemsitään talvisodan alkuun mennessä asiat olivat korjaantuneet ja nykyinen polvi ei todellakaan ole se, jonka pitäisi kantaa vanhoja kaunoja tai pyydellä anteeksi. Eiköhän historia ole historiaa 90 vuoden kuluttua.Vastaan tässä sinulle mutta samalla tämä on vastaus monelle muullekin. Kun ei oikein viitsi eikä voikaan samaa tekstiä tekstata kymmenelle eri kysyjälle.
Kuka aloitti ja kuka ei. Luulenpa, että taisi sekä valkoiset että punaiset aloittaa yhtäaikaa. Suojeluskuntia ja punakaarteja perustettiin samanaikaisesti ja aseita virtasi kummallekin puolelle samanaikaisesti.
Toinen juttu mitä ihmettelen on se, että miksi osa suomalaisista (ilmenee hyvin tälläkin palstalla) menee suoranaiseen paniikkiin kun/jos kevään 1918 tapahtumista aletaan lopultakin puhua oikeilla nimillä. Keskustelu ja asian purkaminen on estetty vuosikymmenien ajan, varsinainen omerta.
On selvää, että kun nyt vihdoin asiasta voi puhua oikeilla nimillä niin padot aukee ja virta ryöpsähtää.
Tuo panikointi ilmentää selvästi sen miten heikoilla valkoinen osapuoli tuntee ja tietää olevansa historian edessä ja minkä järkyttävän vääryyden viksuimmat heistä tajuavat tapahtuneen.
Asia on niin vaikea, että siitä ei voi puhua. Vääryyden kärsineen osapuolen siitä nyt puhuessa on ainoa reaktio "mitä te siitä enää, olkaa hiljaa". - hakusessa on
vähän muillekin. kirjoitti:
Vastaan tässä sinulle mutta samalla tämä on vastaus monelle muullekin. Kun ei oikein viitsi eikä voikaan samaa tekstiä tekstata kymmenelle eri kysyjälle.
Kuka aloitti ja kuka ei. Luulenpa, että taisi sekä valkoiset että punaiset aloittaa yhtäaikaa. Suojeluskuntia ja punakaarteja perustettiin samanaikaisesti ja aseita virtasi kummallekin puolelle samanaikaisesti.
Toinen juttu mitä ihmettelen on se, että miksi osa suomalaisista (ilmenee hyvin tälläkin palstalla) menee suoranaiseen paniikkiin kun/jos kevään 1918 tapahtumista aletaan lopultakin puhua oikeilla nimillä. Keskustelu ja asian purkaminen on estetty vuosikymmenien ajan, varsinainen omerta.
On selvää, että kun nyt vihdoin asiasta voi puhua oikeilla nimillä niin padot aukee ja virta ryöpsähtää.
Tuo panikointi ilmentää selvästi sen miten heikoilla valkoinen osapuoli tuntee ja tietää olevansa historian edessä ja minkä järkyttävän vääryyden viksuimmat heistä tajuavat tapahtuneen.
Asia on niin vaikea, että siitä ei voi puhua. Vääryyden kärsineen osapuolen siitä nyt puhuessa on ainoa reaktio "mitä te siitä enää, olkaa hiljaa".Luulen että Mäkkäristä oli ketsuppi loppu ja siksi punaiset alkoivat kiukutteleen!
Valkoisillahan oli Hesen kantis ja siksi ne ei ollu vihasia!
Räätäli Halmehan oli vege joten se joutu kyseleen muilta miten menee! - hauskuuttaa
hakusessa on kirjoitti:
Luulen että Mäkkäristä oli ketsuppi loppu ja siksi punaiset alkoivat kiukutteleen!
Valkoisillahan oli Hesen kantis ja siksi ne ei ollu vihasia!
Räätäli Halmehan oli vege joten se joutu kyseleen muilta miten menee!Lopeta muuten läkähdyn nauruun
- mikko, sillä
hauskuuttaa kirjoitti:
Lopeta muuten läkähdyn nauruun
on pönttö vaan muuten sekasin tai sitten se on aineissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4363151Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata822413Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161878Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1951565- 271533
- 771522
- 1091475
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201398Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411391- 801317