Mitä opillisia eroja on eri lestadiolaissuuntien (vanhoilliset, esikoiset, uud.heränneet, jne) välillä?
mitä eroja?
armonpenikka
14936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
1800-luvun loppupuolella kulki Suomen puolelta oleva saarnaaja kumppaninsa kanssa Tornion jokivartta ylös saarnaten: "Ei nuorille sovi saarnata koreudesta, ne tulevat arkamielisiksi, eikä vanhoille ahneudesta, ne tulevat orjallisiksi." Tämä saarna miellytti kaikkia niitä, joitten sydämet oli koreuden, ahneuden ja omanvanhurskauden perkele valloittanut.
Suomessa riitaisuudet menivät niin pitkälle, että syntyi kolme joukkoa. Toiset vajosivat lihalliseen vapauteen (vanhoilliset) nukkumaan hengellistä unta ja toiset taas nousivat korkealle Siinain vuoren kukkulalle, niin että alkoi päätä huimata (uudestiheränneet). He alkoivat heränneitä ja kristittyjä tuomita helvettiin ja vaatia uutta herätystä ja syvempää katumusta.
Tästä tuli niin ikävät seuraukset, että monet menettivät järkensä ja toiset joutuivat epätoivoisina kulkemaan yksinäisyydessä ja usein laskeutumaan polvilleen puun juurelle, että Jumala aukaisisi tuon puussa istuvan tiaisen suun, että se saattaisi sanoa, missä vielä on oikea ja alkuperäinen oppi puhtaana.
Näitten rukouksen ja avunpyynnön Jumala kuuli. Kun ensi kerran vuosisadan alussa saapuivat saarnaajat Lapinmaalta Suomeen, alkoi ilon ja kiitoksen äänet kuulua niin monien suusta.
(William Erikssonin kirjoitusta "Elävä kristillisyys aikakaudessamme" mukaillen)
Tässä historiallista eroa aivan pintaa raapaisten.
JATKUU JATKUU JATKUU (tarvittaessa...)
Kerro lähde. Jos löytyy internetistä, käyn itse lukemassa.
..,mutta mitähän OPILLISIA eroja nykyään em. herätysliikkeillä on. Itse olen tosin vain vähän kuunnellut eri lestadiolaissuuntien opetusta, enkä ole huomannut varsinaista opillista eroa.
Lakihenkisyys, joka johti pikkutarkkoihin sääntöihin.
Tosin nykyään ovat eriseuraiset itse langenneet lihalliseen vapauteen. Enää ne ei ole sääntöjä eikä kehoituksia vaan sanotaan niin, että tehkää niinkuin parhaalta tuntuu. Ja niin vaipuu yksi toisensa jälkeen lihanheikkouteen.
Jos olet todella kiinnostunut, niin voit saada koko kirjan kun menet esikoisten rukoushuoneelle ja kysyt julkaisukokoelmaa.
Et kertonut missä kaikissa seurakunnissa olet käynyt. Jos kirjoitan kuitenkin aluksi komesta suunnasta, jotka on jo mainittu. Uuusiheräyshän on jo melkein sulautunut kirkkoon. Esikoisten ja vanhoillisten eroa kuvaa parhaiten tapaus, joka sattui Tampereella. Vanhoilliset tekivät rauhanyhdistyksen 100-vuotis historiasta kirjaa. He kysyivät myos esikoisilta materiaalia siihen. Tässä tapaamisessa oli myös keskustelua. Kerron siitä mitä muistan kuulleeni. Vanhoillisilta kysyttiin, onko heillä televisoita, vastaus oli, että ei kenelläkään.Kun heiltä kysyttiin Laestadiuksen ja Paavalin opetuksista he vastasivat, että he olivat vain ihmisiä ja syyttivät esikoisia omavanhurskaiksi, koska miehet eivät käytä solmiota eikä sormusta ja naisilla on pitkät hiukset ja peittävät päänsä Jumalan Sanan kuulossa.
Seurakuntaopissa vahoilliset on tiukkoja, he eivät saa edes tervehtiä esikoisia, puhumattakaan että mennä esikoisten seuroihin. Jotkut ovat kyllä joskus vahingossa tulleet, kun ovat muuttaneet paikkakuntaa. Toiset ovat huomanneet virheensä, mutta joillekin on käynyt onnellisesti, kun eivät ole heti huomanneet. Ovat vain ihmetelleet kun he saavat enempi kuin omalla paikkakunnallaan.
Luulen, että rakkaus josta Jeesuksen opetuslapset tunnetaan on suurempi esikoisilla. Omanpaikkakuntalaisten lisäksi tunnetaan paljon myös ympäri Suomea ja ulkomailtakin. Eikä aina olla pyytämässä rahaa joka kahvikupillisesta. Tunnen paljon myös vanhoillisia, mutta he eivät tunne toisiaan vaikka käyvät samalla rukoushuoneella.
Vai ei tunneta toisia. Voiko olla enemmän väärässä. Vapaa-aika menee sosiaaliseen elämään kavereitten kans.
Oikeestaan tuttuja on niin paljon, että alkaa nimet unohtua.
Ei se ollut mikään oletus. Olemme kysyneet naapureilta, että tuntevatko he entisiä naapureitamme, vastaus on ollut, ei. Tiedämme, että he käyvät samalla ry:llä. Onko poikkeustapauksia, vai eikö niistä saa toisille puhua?
Tilanne on monella rauhanyhdistyksen jäsenellä kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että suurien jäsenmäärien tähden ei tunneta läheskään kaikkia oman ry:n jäseniä, ja toisaalta tunnetaan kuitenkin useita muualla asuvia muiden rauhanyhdistysten jäseniä ihan ulkomaita myöten.
On siten verrattavissa ”normaaliin” elämään, tunnetaan ihmisiä muualtakin, vaikkei tunneta kaikkia oman kylän tai korttelin asukkaita.
"Luulen, että rakkaus josta Jeesuksen opetuslapset tunnetaan on suurempi esikoisilla. Omanpaikkakuntalaisten lisäksi tunnetaan paljon myös ympäri Suomea ja ulkomailtakin."
Ai, entä lähimmäisenrakkaus muita kuin esikoislestadiolaisia kohtaan? Ehkä todella rakastatte toisianne niin paljon, että ei oikein rakkautta, suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää riitä muita kohtaan. Tuomioita ja helvettiä kyllä riittää. Kyllä taidatte olla aika sisäänpäinlämpiävää porukkaa.
Taidat asua aika pienellä paikkakunnalla, jos tuntuu siltä, että esikoislestadiolaiset tuntevat toisensa. Itse olen asunut kolmella isolla paikkakunnalla (siis esikoislestadiolaisten määrän suhteen) ja yhdellä pienellä paikkakunnalla, ja ero on valtava. Isoilla paikkakunnilla saattaa tuntea edes nimeltä vain pienen osan seuraväestä, ja ihan henkilökohtaisesti ehkä joka kymmenennen tai vähemmän. Siksi minullekin on käynyt niin, että joskus jos joku on kysynyt, että "tunnetko sitä tai sitä", on pitänyt sanoa, etten tunne, vaikka samalla rukoushuonella todennäköisesti käydäänkin. Siellä pienellä paikkakunnalla tällaista taas ei pystynyt tapahtumaan, koska seuroissa tervehditään sinne tullessa kaikki ja kaikkien kanssa on ainakin joskus myös keskustellut.
Joten ei tässä suhteessa varmaan ole mitään eroa vl:ien ja el:ien välillä. Jos suuret piirit, niin ei tunneta, ja jos on pienet piirit, niin tunnetaan.
Jeesus sanoi, rakastakaa myös vihollisianne. Mitä ihmeellistä siinä on, jos te rakastatte vain veljiänne. Eivätkö pakanatkin niin tee?
Vieraillessani uteliaisuudesta mormoonikirkossa, totesin ilokseni, että kaikki kirkkoon saapuvat kävivät minua uutena kädestä tervehtimässä, vaikka minulla oli pyhänä farkut eikä suoria housuja niin kuin heillä. Kohteliaisuus oli silti vain opittua. Minua ei laskettu nuorten keskustelupiiriin, vaan aikuisten pyhäkouluun, johon minut istutettiin yhden miehen ja yhden naisen väliin. Opettaja puhui seurakunnan neuvoille tottelevaisuudesta.
Olen vieraillut esikoislestaadiolaisissa. Paavali kyllä neuvoi, että mies on palvelija Jumalalle ja vaimo on palvelija miehellensä. Siksi miehen tulisi olla seurakunnan kokouksessa pää paljaana ja naisen pää huivilla peitettynä. 30-luvun suviseuroissa melkein kaikilla naisilla oli huivi päässä (vl), mutta sittemmin se on jäänyt pois muodista. Eivät vl-tytöt ole päätänsä siiliksi eivätkä skiniksi vetäneet, siinä kai on vielä jotain jäänteitä päänsä peittämisestä. Kirjoitin toisella nicillä vanhoillisten piireissä vallitsevasta feminismistä... ha-ha! Siionin piirissä on väkijoukkoa, jotka kunnioittavat menestystä, koska siinä voi todentua se sana, että Jumala antaa lapsille kaiken tarvitsemansa. Pientä menestyksen teologiaa!
Joskus olemme joidenkin ystäviemme kesken pohtineet, eikö Jumalan seurakuntaa enää ole maan päällä. Mutta historiallisista syistä olemme kuitenkin jääneet vanhoillislestaadiolaisuuden piiriin. Siellä kuitenkin on pieni ystäviemme joukko, vapaasti ja lapsen kaltaisesti uskovien joukko, jotka hekin toisinaan syyllistyvät synteihin ja jopa ilkeyksiin toisiaan kohtaan.
Parhaita ystäviäni ovat veljet, jotka tunnustavat salaiset paheensa, ehkä pitkällisenkin sähköpostikeskustelun kuluessa. Jokaisen on joskus todettava, että kulkee yksin elämän polkua, ja yksinhän kuoleman rajakin on ylitettävä. Sanotaanhan Raamatussa jossain, että kun Herra saapuu toisen kerran maan päälle, löytyneekö uskoa maan päältä. Luultavasti erittäin vähän löytyy, sanotaan vanhurskaiden olevan teillä ja kadunkulmilla.
Näistä kommenteista voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: eri lestadiolaisryhmittymät ovat toinen toistaan parempia. Mikäpäs sen mukavampaa.
Hupaisaa että täällä tohkeissaan kerrotaan legendoja "hajaannuksen" syntyhistoriasta - vai että vielä opilliset syyt ... Eiköhän hajaantuminen kuitenkin johtunut henkilöristiriidoista. Löytyi siihen sitten myöhemmin jotain opillista ulottuvuutta, mutta siinä vaiheessa puhevälit olivat jo menneet. Ehkä el-liikkeen kustantama julkaisukokoelma ei ole täysin objektiivinen kuvaus asiasta. Paremman kuvan saa kunnon tieteellisistä tutkimuksista. Muistaakseni ainakin Jouko Talonen ja Seppo Lohi ovat näitä asioita tutkineet, ja heidän kirjat kannattaa lukea jos oikeasti asia kiinnostaa.
Itse olen erikoislestadiolaista syntyperää. Mun mielestä on järjetöntä pohtia mitä eroja näissä ryhmittymissä on. Suurin osa lestadiolaisista ei oikeasti tiedä yhtään opillista eroa eri suuntauksissa, mutta kaikki ovat kuitenkin varmoja siitä että opillisia eroja on. Joopajoo, sehän on mieletön opillinen ero että vl käyttää kravattia mutta ei huivia ja el taas päinvastoin. Saattaa se toki olla ihan vain kansanperinnettäkin.
Eiköhän tämä nykyinen ryhmittely ole lähinnä sukulaisuussuhteiden ja tottumuksen pohjalta syntynyt. Että kivempihan siellä on käydä missä on kakarasta asti käynyt. Luullakseni kohtuullisen suuria eroja on jo vl-liikkeen sisälläkin puhumattakaan el-liikkeestä - miksiköhän se näiden liikkeiden välillä oleva hiuksenhieno ero on niin raskauttava ?
Mukavata kessää vl-, el-, uh-, rs-, etc- ja no-lestadiolaisille ...
Mistä mahtaa johtua, että sinulla on suurempi luottamus Jouko Taloseen (Rauhan sana) ja Seppo Loheen (vl) kuin Villiam Erikssoniin? Kyllä puolueellisuus näkyy kaikissa tieteellisissäkin tutkimuksissa Raittilaa ja Havasta myöten. Yhteistä heille on, että esikoisten seurakunta jo nimenäkin on useimmille heistä kuin myrkky.
Eikä minusta erojen pohtiminen suinkaan ole järjetöntä, koska eroja on ja porukka on eri joukoissa. Eikä mitään joukkoyhdistymisiä voi koskaan tapahtua, koska elävä usko on henkilökohtainen sydämen ja omantunnon asia.
En minä usko, että viime vuosisadan alussakaan kukaan mitään hajaannuksia toivoi. Kävi vain niin, että kaikki eivät omantuntonsa takia voineet hyväksyä poikkeamista oikealle tai vasemmalle. Kannattaa muistaa myös se, että aika suuri osa lestadiolaiskristittyjä ajettiin pois rukoushuoneista "rutujoukkona", vaikka nämä olivat samalla tavoin olleet mukana rakentamassa ja kustantamassa rukoushuoneita. Ei niitä rahoja ole rauhanyhdistykset koskaan hyvittäneet - en tiedä onko vaadittukaan - onhan siunaantunut hyviä kokoontumistiloja siltikin. En ole myöskään lukenut Talosen taikka Lohen kommentteja näihin tapahtumiin, nimittäin poissulkemisiin ja erottamisiin.