Adventismi
Seitsemännen päivän adventismi on sekä Suomessa että maailmalla suunnilleen mormonismin kokoinen ja uskomuksiltaan osittain Jehovan todistajia muistuttava lahko, joka kuitenkin katolisen määritelmän mukaan täyttää kristillisyyden vaatimukset. Tässä artikkelissa tutkimme tätä useimmille melko tuntematonta liikettä ja sille ominaisia opinkappaleita.
Adventismin historiaa ja uskomuksia
Adventismin juuret juontuvat 1800-luvulla eläneeseen amerikkalaiseen baptistisaarnaajaan William Milleriin, joka ennusti Kristuksen toisen tulemisen (adventin) tapahtuvan viimeistään 21. maaliskuuta 1844. Kun tuo päivä tuli ja meni, Miller laski uudeksi määräajaksi huhtikuun 14. päivän. Millerin seuraajien joukosta nousi uusi ehdotus, lokakuun 22. päivä, joka sekin tuli ja meni ilman Kristuksen toista tulemista.
Tämän jälkeen suurin osa Millerin seuraajista luopui uskomuksistaan, mutta jotkut heistä päätyivät erään jäsenen saaman valaistuksen perusteella pitämään kiinni vuoden 1844 erityisestä merkityksestä. Ajateltiin, että Miller oli ollut oikeassa laskelmissaan mutta väärässä ratkaisevan jakeen (Dan. 8:14) tulkinnassa – kyseessä ei ollutkaan toinen tuleminen, vaan Kristuksen astuminen taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta.
Toinen Millerin seuraajiin vaikuttanut ajatus liittyi juutalaisen sapatin eli lauantain viettämiseen lepopäivänä sunnuntain sijaan. Tämä ajatus oli peräisin seitsemännen päivän baptisteilta. Kiivaiden keskustelujen jälkeen 1860-luvulla perustettiin virallisesti seitsemännen päivän adventtikirkko, joka vuosisadan loppuun mennessä oli jo levinnyt Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Suomessa tämä kirkko tunnetaan nimellä Suomen adventtikirkko.
Miller itse hylkäsi seuraajiensa uudet teoriat, joten adventtikirkkoa ei voida pitää hänen perustamanaan – hän ei haluaisi olla sen kanssa missään tekemisissä. Eräs seitsemännen päivän adventistien varhaisten aikojen tärkeimmistä jäsenistä oli Ellen Gould White. Adventtikirkon mukaan hän oli ”Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä ja tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta.”
Whiten arvovallasta huolimatta adventistit painottavat Raamatun ylintä auktoriteettia. Samoin kuin tunnustukselliset luterilaiset, kalvinistit, helluntailaiset, Jehovan todistajat ja lukuisat muut ryhmät, adventistit ovat omasta mielestään ”raamatullisin” kristinuskon muoto. Oman profeetan, reformaattorin tai perustajan opetukset vain tukevat ja selittävät Raamattua.
Whiten mukaan katolinen kirkko luopui oikeasta uskosta vuonna 321, kun keisari Konstantinus määräsi, että sunnuntaita on vietettävä lepopäivänä. Silti adventtikirkko hyväksyy useita katolisen kirkon vuoden 321 jälkeen määrittelemiä oppeja, joiden kanssa monet Kristuksen seuraajat (myös yksin Raamattuun uskovat) ovat olleet eri mieltä (kuten kolmiyhteinen Jumala, Uuden testamentin kaanon, Kristuksen tosi ihmisyys ja perisynti).
Adventisteilla on myös jotain kristillisessä maailmassa ainutlaatuisia ”raamatullisia” oppeja. Adventistit eivät esimerkiksi käytä ravinnokseen sellaista ruokaa, mikä Raamatun mukaan on saastaista. Nämä Vanhaan testamenttiin kuuluvat lait Jeesus on kuitenkin ”kumonnut…käskyineen ja säädöksineen” (Ef. 2:15), joten kukaan ”ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte” (Kol. 2:16). Jeesus sanoi: ”Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.” (Matt. 15:11) Markus kommentoi: ”Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta.” (Mark. 7:19)
Jehovan todistajien (joiden perustaja oli saanut vaikutteita adventismista) tavoin adventistit eivät usko sielun kuolemattomuuteen. Adventtikirkko ei myöskään usko helvetin tämänhetkiseen olemassaoloon eikä sen ikuisuuteen (helvetti on väliaikainen rangaistus pahoille maailman lopussa). Kaikissa näissä kohdissa Raamattu todistaa adventisteja vastaan (Ap.t. 1:25, 2. Kor. 5:8, Luuk. 23:43, Matt. 22:32, Mark. 9:43,48, Matt. 25:41,46).
Adventismi painottaa voimakkaasti lopunajan tapahtumia, Jeesuksen pikaista toista tulemista sekä Raamatun profetioiden täyttymisiä eri aikakausina. Katolisella kirkolla ja paavilla on suuri rooli adventismissa, mutta ei Jumalan vaan Saatanan edustajina. Jehovan todistajien tavoin adventtikirkko on äärimmäisen katolisvastainen. Kyseessä ei ole muutamien radikaalien jäsenten mielipide, vaan kirkon virallinen kanta – se nimittäin perustuu Whiten profeetallisiin näkyihin.
Whiten tärkeimmän teoksen (The Great Controversy eli Suuri taistelu) mukaan Ilmestyskirjan 13. luvun ensimmäinen peto (Ilm. 13:1–10) on paavius, jota toinen peto (Ilm. 13:11–18) eli Yhdysvallat saa maan asukkaat kumartamaan viettämällä pyhäpäivänä sunnuntaita (joka on ”pedon merkki”). Koska oppi sapatista ja sunnuntaista on adventismissa niin keskeinen, perehdymme siihen nyt kunnolla.
Seitsemännen päivän adventismi on sekä Suomessa että maailmalla suunnilleen mormonismin kokoinen ja uskomuksiltaan osittain Jehovan todistajia muistuttava lahko, joka kuitenkin katolisen määritelmän mukaan täyttää kristillisyyden vaatimukset. Tässä artikkelissa tutkimme tätä useimmille melko tuntematonta liikettä ja sille ominaisia opinkappaleita.
Adventismin historiaa ja uskomuksia
Adventismin juuret juontuvat 1800-luvulla eläneeseen amerikkalaiseen baptistisaarnaajaan William Milleriin, joka ennusti Kristuksen toisen tulemisen (adventin) tapahtuvan viimeistään 21. maaliskuuta 1844. Kun tuo päivä tuli ja meni, Miller laski uudeksi määräajaksi huhtikuun 14. päivän. Millerin seuraajien joukosta nousi uusi ehdotus, lokakuun 22. päivä, joka sekin tuli ja meni ilman Kristuksen toista tulemista.
Tämän jälkeen suurin osa Millerin seuraajista luopui uskomuksistaan, mutta jotkut heistä päätyivät erään jäsenen saaman valaistuksen perusteella pitämään kiinni vuoden 1844 erityisestä merkityksestä. Ajateltiin, että Miller oli ollut oikeassa laskelmissaan mutta väärässä ratkaisevan jakeen (Dan. 8:14) tulkinnassa – kyseessä ei ollutkaan toinen tuleminen, vaan Kristuksen astuminen taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta.
Toinen Millerin seuraajiin vaikuttanut ajatus liittyi juutalaisen sapatin eli lauantain viettämiseen lepopäivänä sunnuntain sijaan. Tämä ajatus oli peräisin seitsemännen päivän baptisteilta. Kiivaiden keskustelujen jälkeen 1860-luvulla perustettiin virallisesti seitsemännen päivän adventtikirkko, joka vuosisadan loppuun mennessä oli jo levinnyt Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Suomessa tämä kirkko tunnetaan nimellä Suomen adventtikirkko.
Miller itse hylkäsi seuraajiensa uudet teoriat, joten adventtikirkkoa ei voida pitää hänen perustamanaan – hän ei haluaisi olla sen kanssa missään tekemisissä. Eräs seitsemännen päivän adventistien varhaisten aikojen tärkeimmistä jäsenistä oli Ellen Gould White. Adventtikirkon mukaan hän oli ”Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä ja tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta.”
Whiten arvovallasta huolimatta adventistit painottavat Raamatun ylintä auktoriteettia. Samoin kuin tunnustukselliset luterilaiset, kalvinistit, helluntailaiset, Jehovan todistajat ja lukuisat muut ryhmät, adventistit ovat omasta mielestään ”raamatullisin” kristinuskon muoto. Oman profeetan, reformaattorin tai perustajan opetukset vain tukevat ja selittävät Raamattua.
Whiten mukaan katolinen kirkko luopui oikeasta uskosta vuonna 321, kun keisari Konstantinus määräsi, että sunnuntaita on vietettävä lepopäivänä. Silti adventtikirkko hyväksyy useita katolisen kirkon vuoden 321 jälkeen määrittelemiä oppeja, joiden kanssa monet Kristuksen seuraajat (myös yksin Raamattuun uskovat) ovat olleet eri mieltä (kuten kolmiyhteinen Jumala, Uuden testamentin kaanon, Kristuksen tosi ihmisyys ja perisynti).
Adventisteilla on myös jotain kristillisessä maailmassa ainutlaatuisia ”raamatullisia” oppeja. Adventistit eivät esimerkiksi käytä ravinnokseen sellaista ruokaa, mikä Raamatun mukaan on saastaista. Nämä Vanhaan testamenttiin kuuluvat lait Jeesus on kuitenkin ”kumonnut…käskyineen ja säädöksineen” (Ef. 2:15), joten kukaan ”ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte” (Kol. 2:16). Jeesus sanoi: ”Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.” (Matt. 15:11) Markus kommentoi: ”Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta.” (Mark. 7:19)
Jehovan todistajien (joiden perustaja oli saanut vaikutteita adventismista) tavoin adventistit eivät usko sielun kuolemattomuuteen. Adventtikirkko ei myöskään usko helvetin tämänhetkiseen olemassaoloon eikä sen ikuisuuteen (helvetti on väliaikainen rangaistus pahoille maailman lopussa). Kaikissa näissä kohdissa Raamattu todistaa adventisteja vastaan (Ap.t. 1:25, 2. Kor. 5:8, Luuk. 23:43, Matt. 22:32, Mark. 9:43,48, Matt. 25:41,46).
Adventismi painottaa voimakkaasti lopunajan tapahtumia, Jeesuksen pikaista toista tulemista sekä Raamatun profetioiden täyttymisiä eri aikakausina. Katolisella kirkolla ja paavilla on suuri rooli adventismissa, mutta ei Jumalan vaan Saatanan edustajina. Jehovan todistajien tavoin adventtikirkko on äärimmäisen katolisvastainen. Kyseessä ei ole muutamien radikaalien jäsenten mielipide, vaan kirkon virallinen kanta – se nimittäin perustuu Whiten profeetallisiin näkyihin.
Whiten tärkeimmän teoksen (The Great Controversy eli Suuri taistelu) mukaan Ilmestyskirjan 13. luvun ensimmäinen peto (Ilm. 13:1–10) on paavius, jota toinen peto (Ilm. 13:11–18) eli Yhdysvallat saa maan asukkaat kumartamaan viettämällä pyhäpäivänä sunnuntaita (joka on ”pedon merkki”). Koska oppi sapatista ja sunnuntaista on adventismissa niin keskeinen, perehdymme siihen nyt kunnolla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eikä lahkolaista kiihkomielisyyttä artikkelissa. Sellaista mihin adventtikirkko ei oikein pysty. Ellen Whiten kirjoituksethan eivät ole asiallisia, vaan luonnehäiriöisen kärttyisän ihmisen kirjoituksia joka yrittää piiloutua uskonnon taakse voidakseen toteuttaa itseään.
omien hörhöilyidenne taakse. Enkä allekirjoita tuota katolisen kirkon liirumlaarumiakaan.
Mikä tuossa katolisen kirkon tekstissä on liirumlaarumia?
http://hyviauutisia.wordpress.com/
Ei ihme, jos katoliset arvostelevat adventisteja, sillä heidän mielestään Lutherkin oli kapinallinen.
W. Miller ei tainnut koskaan liittyä seitsemännen päivän adventisteihin. Hän oli baptistinen maallikkosaarnaaja. Häntä kovasti kuitenkin kiinnosti Kristuksen paluu. Tämä Jeesuksen paluun odotus oli ominaista tuohon aikaan. Silloin elettiin adventtiherätyksen aikaa. Tämä herätys oli yhteistä monille eri kirkkokunnille eikä ainoastaan milleriläisille herätysliikkeelle.
Mistä lähtien adventistit ovat olleet "Boss"eja?
verrataan esim. luterilaisiin tai muihin historiallisiin protestantteihin, niin sitä heti moititaan ja pyydetään, että viittaa Raamattuun! Miksi pitäisi adventisteja verrata katolisiin tai lukea heidän kritiikkiään? Verrataan adventitien opetusta vain Raamattuun, näinhän te toivotte. Te kirjoittelette juuri omaan korvasyyhyynne sen mukaan, mikä kulloinkin sopii, niinkö?
Vastaisit sinäkin minulle!