1. Mistä Norja, Sveitsi ja Islanti jäivät paitsi, kun eivät liittyneet EU:hun?
2. Mitä etua Suomelle oli itsenäisen kauppapolitiikan, joka takasi esim. vapaakauppasopimusten solmimisen kolmansien maiden kanssa, luovuttamisesta pois omista käsistä?
3. Mitä etua Suomelle on maksaa ikuisesti muiden EU-maiden maataloustukia verrattuna tilanteeseen, että voisimme oman parlamentin päätöksellä lopettaa kaikkien maataloustukien maksamisen vaikka heti?
4. Mitä etua Suomelle on tästä joka paikkaan tunkeutuvasta EU-byrokratiasta ja säännösviidakosta, joka vaatii valtavasti ylimääräistä työtä niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta?
5. Mitä hyötyä Suomelle (siis muuta kuin hintavertailun helpottuminen ja rahanvaihdon poisjääminen euromaihin matkustettaessa) on ollut yhteisvaluutta eurosta verrattuna tilanteeseen että olisimme jatkaneet Ruotsin tavoin omalla rahalla ja rahapolitiikalla, jolloin itsenäisellä keskuspankillamme olisi käytössä korkoase ja mahdollisuus tehdä tarvittaessa valuuttainterventioita?
6. Mitä konkreettista hyötyä Ruotsi saavuttaisi, jos se luopuisi omasta rahasta -ja rahapolitiikastaan?
7. Mitä lisäarvoa läntinen Eurooppa on saanut Maastrichtin sopimuksen mukaisesta poliittisesta unionista verrattuna tilanteeseen että Eurooppa olisi pelkästään vapaakauppa-alue tarvittavine kauppapoliittisine yhtenäissäännöksineen?
8. Mitä lisäarvoa EU:n halventama viina ja sen aiheuttamat alkoholisairaudet ovat tuoneet suomalaiselle veronmaksajalle?
2. Mitä etua Suomelle oli itsenäisen kauppapolitiikan, joka takasi esim. vapaakauppasopimusten solmimisen kolmansien maiden kanssa, luovuttamisesta pois omista käsistä?
3. Mitä etua Suomelle on maksaa ikuisesti muiden EU-maiden maataloustukia verrattuna tilanteeseen, että voisimme oman parlamentin päätöksellä lopettaa kaikkien maataloustukien maksamisen vaikka heti?
4. Mitä etua Suomelle on tästä joka paikkaan tunkeutuvasta EU-byrokratiasta ja säännösviidakosta, joka vaatii valtavasti ylimääräistä työtä niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta?
5. Mitä hyötyä Suomelle (siis muuta kuin hintavertailun helpottuminen ja rahanvaihdon poisjääminen euromaihin matkustettaessa) on ollut yhteisvaluutta eurosta verrattuna tilanteeseen että olisimme jatkaneet Ruotsin tavoin omalla rahalla ja rahapolitiikalla, jolloin itsenäisellä keskuspankillamme olisi käytössä korkoase ja mahdollisuus tehdä tarvittaessa valuuttainterventioita?
6. Mitä konkreettista hyötyä Ruotsi saavuttaisi, jos se luopuisi omasta rahasta -ja rahapolitiikastaan?
7. Mitä lisäarvoa läntinen Eurooppa on saanut Maastrichtin sopimuksen mukaisesta poliittisesta unionista verrattuna tilanteeseen että Eurooppa olisi pelkästään vapaakauppa-alue tarvittavine kauppapoliittisine yhtenäissäännöksineen?
8. Mitä lisäarvoa EU:n halventama viina ja sen aiheuttamat alkoholisairaudet ovat tuoneet suomalaiselle veronmaksajalle?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mitä pahaa on EU-jäsenyydessä?
Mitä pahaa eu jäsenyydessä kysymyksia joita voi odottaa ainoastaan eu mielisiltä mitään tietämättömiltä ääliöiltä:)
Suomi on EU:n NETTOMAKSAJA eli me saadaan rahaa unionilta rutkasti vähemmän kuin mitä sinne syydetään -> eu-byrokratia ja epätasa-arvoisuus tulee kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle.
Eu kulkee vääjäämättä kohti liittovaltiota -> Suomi on menettämänsä yhä enemmän omaa päätösvaltaansa. Itsenäisen kansakunnan tulisi päättää itse omista asioista eikä nöyristellä brysselin suuntaan.
Jos joku väittää että Suomi olisi eristäytynyt EU jäsenyyttä on täysin väärässä. Schengen sopimus ja kauppasopimukset ovat taanneet Norjalle ja Islannille erittäin kansainvälisen aseman ja kun siihen yhdistetään ITSENÄINEN päätäntävalta niin hyvin pyyhkii.
Ai niin... EU:ssa suuret määrävät -> Ranska ja Saksa sekä Iso-Britannia käskevät ja muut alistuvat.
eli jos joku väittää että Suomi olisi eristäytynyt ILMAN eu-jäsenyyttä...
vastata kysymykseen vastakysymyksellä!
Ollaksesi yhtä uskottava kuin entiset presidentti ja pääministerikin lausuivat vakiovastauksessaan:
Se on lisännyt isenäisyyttä ja vakautta.
Uskoo ken haluaa. Todellinen vastaus löytyy
maaseudulta, kun pitää silmänsä auki ja pystyy
analysoimaan asioita ilman minkään puolueen
jäsenkirjaa.
olimme itsenäinen velaton maa ja meillä oli oma päätösvalta asioistamme.EU:n diregtiivit ja sen jäsenmaiden nenän pistämiset asioihimme tulivat vasta jäsenyytemme myötä.Kysymyksesi on kuin,et itse ymmärtäisi EU:n varjopuolia,vaan pelkästään yleistä manipulaatiota?EU:n myötä on tullut paljon muutakin kirjavan kaunista.Pitikö taloutemme hintoineen nousta vai laskea EU:n myötä?Teollisuutemme hyvinvointi on parasta kuin koskaan.Missä tulokset sitten näkyvät? Hoitajien palkka-taistelussako?Täytyykö hyvinvointi valtiossa sisäisesti kaikesta taistella keskenään?Onko mitään sellaista,jossa voisimme puhaltaa samaan hiileen? Hajoita ja hallitse,on vanha systeemi.Kannattaako näin pienen maan harrastaa sitä?Joissakin alikehittyneissä maissa,tietenkin asia on olemassa.Mitä se paljon puhuttu sivistyksemme sitten on sivistysmaassamme?Ovatko ne niitä jännittyneen apean näköisiä kasvoja yleisillä liikunta-foorumeilla joita itsekkukin näkee joka päivä?Kerro itse mitä merkillistä näät EU:ssa Suomen kannalta? EU:n jäsenmaksut ja kymmenykset niistä takaisin,sekä idän vähintään yhtä varteennotettavana kuin ennenkin plus kaikki muut rodut ja uskontpkunnat joiden tulee saada sama elintaso,kuin omissa maissaankin.
ja maksamme viellä kyseisestä viulut.Olemme myös,kuten kuvasta näkyy,pakoitettuja jakamaan pienen maamme koko maailmalle? Siinä muutama haitta.
valtioiden kustannuksia maaperältämme köyhänä maana jäsenmaksuillamme.Joudumme myös tanssimaan heidän direktiiviensä mukaan.Emme määrää enää itse kansalaistemme koostumusta.Meillä on velvollisuus puolustaa itse maatamme hädäntullen. Voisimme panna yhtähyvin jäsenmaksumme Valtion säästöpossuun pahojen päivien varalle.Millä sitten rahoitamme turvallisuutemme,kun levitämme Euromme pitkin maailmaa?Mikä oli asemamme 1:ssä ja 2:ssa Maailmansodassa? Onko taivaan enkelit nyt kertoneet meille käännöksestä mahdollisessa tulevaisuudessa? Parempaa voisi toivoa tietenkin kunhan ei mennä sionisilmäisinä hallusinaatioiden haltuun.
on yhä asteella jolla on ulkomaan ihannointi kaikki kaikessa.Silmät sokaisten he halusivat marssia maailman kartalle kukkoilemaan maksoi mitä maksoi.Tasapainoisemmat sivistys maat,katsovat pelkästään mitä hyötyä heillä on kaikenmaailman sopimuksista.Tuskin heillä on pääasia että saavat kuvansa lehtiin ja TV:hen.Ellei sinulla ole mitään haittaa EU:sta,niin maksa itse jäsenmaksumme EU:lle.Älä sitä koko kansan niskaan langeta.Nosta myös sokerijuurikkaan viljely tasolle joka oli ennen EU:ta.Oma suusi on kuitenkin lähinnä,jos lopulta joudumme kerjäämään kaiken ruokamme EU:lta?EU:ssa on jäsenmaita,joissa kasvaa kaikki viljelykasvit paremmin kuin meillä,kuten myös kaikki karja voi paremmin kuin meillä?Onko täällä sitten tarkoitus tehdä vain kännyköitä ja urheilla maksaaksemme leipämme kerran jäsenmaille jotka vastaavat elinkeinosta EU:ssa?Vanhoissa koitoksissamme näkyi melko laihoja poikia n.60v sitten,joita filmit osoittivat.Ei silloin kovinkaan paljon sellaisia palleroita liikkunut kaduilla eikä rintamilla.Hernekeittoa söivät n.5 vuotta.Kyllä dietin aikakin voi olla viellä ovella,kun teiltä ei enää kysytä mitä haluatte syödä,vaan syötte korkeintaan sitä mitä saatte syödäksenne jos sitäkään.
Itseään pönkittävistä ruskeakielisistä poliitikoista ja korkeammista maksuista
Yleisellä tasolla eikä niinkään Suomea koskien EU on pelastus. Viimeisestä sodasta on nyt 62 vuotta, joka taitaa olla Euroopan historiassa ennätyksellisen pitkä aika. Jos maiden yhdentymisellä voidaan estää mahdollinen sota, on se jo itsessään riittävä syy.
Eli meinaat niin kuin että läntisen Euroopan maat olisivat karanneet toistensa kimppuun, jos täällä olisi tyydytty pelkästään maanosaamme käsittävään vapaakauppaan ilman poliittista liittovaltiota?
Jep jep.
ole kovin kaukana euroopasta. siis joko vanhan jugoslavian sota ja sen ulkopuolisten täystuho pommitus on unohtunut. ja israel-palestiina tilanne voidaan kai luokitella lähes täysimittaiseksi sodaksi, pohj.irlanti ja pohj espanja lienevät tällä hetkelä melko rauhallisia,mutta ei pyssyittä.ammutuksi tulleen omaisista se nyt on sama onko ammuttuja 1 vai tuhat eli sota on aina henkilökohtainen tragedia skaalasta riippumatta.
Kaiken muun pahan lisäksi EU:ssa hallitsee mafia rikollisuus. Tavallisen turistin ei ole syytä lähteä Puolaan, Liettuaan, Latviaan, Viroon, Italiaan Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan jne. Venäjä on niinikään "rahastajien" luvattu maa.
EU = VAPAAMUURAEIDEN SALAIITTO ja Rooman paavin linnake ja täysin byrokraattinen turhake.
Kävin äskettäin Pohjois-Norjssa ja siellä vallitsee elämisen meininki.
Toista se on Suomen lapissa. Autioita maisemia mittaamattomasti ja tää kaikki EU:n syytä.
EU :ssa pitää kaiken olla suurta ja mahtavaa kuten entisessä N-liitossa.
Keskittäminen ja syrjäseutujen autioittaminen näyttää jatkuvan.
Siis erotaan pian EU: sta ettei jotain pahempaa tapahtuisi.
jota kukaan ei takaa Suomelle,
oli itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menetys
ja alistuminen kaikkiin komission mielivaltaisiin
direktiiveihin joiden hyöty suomalaisille on vähintäänkin kyseenalainen. Politiikoille asia on
tietenkin päinvastainen koska enää ei tarvitse
mistään vastata vaan piiloutua vaan unionin selän
taakse ja neuvotella torjuntavoittoja.
Sokeri on siitä aika hyvä esimerkki.Aina kun
joku omalaatuinen säädös tuodaan julkisuuteen
jota on vaikea tajuta niin ei tarvita edes
kristallipalloa arvatakseen mistä se on kotoisin.
No Brysselistä tietenkin ja koskee kaikkia EU-
maita, -sopii kulttuuriin tai ei. Ovat kansalaiset
mitä mieltä tahansa,niiden mielipidettä ei
kysellä eikä kansanäänestyksiä järjestetä.
Vaarana on että äänestävät väärin.EU:ssa
demokratia on aika etäinen asia ja kolme suurinta
sanelee tahdin ja muut vikisee.
Entäs sitten kun niillä kolmella suurimmalla
menee sukset pahasti ristiin ? Ja tästä kaikesta
maksamme maltaita. Rahaa ei riitä kunnille eikä
vanhusten ja sairaiden hoitoon vaikka Suomi on
rikkaampi kuin koskaan,väitetään tv-uutisissa.
Aika erikoinen yhtälö. Norjassa asia on toisin
Hoitsuilla kunnon palkat, ruoka maksetaan
kaupan kassalla,eikä jäsenmaksuina ja tukirahoina
jotka on alituisesti kaikkien hampaissa,jotka
kaiken kukkuraksi ohjautuvat varakkaimmille
ihmisille ja josta byrokratia ja pilkunviilaaja-
pykälänikkarit saavat kohtuuttoman suuren osan
tehdessään tuottajista sätkynukkeja joiden
naruja he pitävät käsissään.
geeneistä,kuin II maailman sodan Euroopan maatkin olivat.Onko käsitys,että heidän apunsa muuttuisi jotenkin niiltä ajoilta,kun "David ja Goljat" joutuivat mittelöön,tuloksin joka useimmiten koituu ilman uskomuksia?Kannattaa panna jäitä hattuun,ja palata utopioista realistisempaan katsantoon.
todettiin jo Pres.Kekkosen aikana ja myöhemmin ovat lujittuneet vain.Ei maassamme muutenkaan mihinkään yliluonnollisiin uskota,niin kuinka kannattaa silloin utopioihinkaan panostaa ja viellä maksaa niistä? Eikö Soneran Umts-kauppa jo opettanut mitä tyhjä maksaa ulkomailla?
Miettinyt Epäisänmaallisuuksiin kohdistuvaa?Mitä silloin tulee mieleen? Ovatko Politiikan loikkarit tuttuja ja onko seurauksilla jo jotain arvoa myös laissamme? Mitä koet loukkauksena jutuissani? Ei niissä mielestäni ole mitään valheita kylvätty? Kerro nyt jotta saamme keskustelun aihetta? Martti Airekari
sopii,kuten sopimuksetkin.Onko käytäntö muuttunut 2:n maailmansodan.
sekä humanitaarian että rasismin kaavut tuliaisina,saimme mm. huumeet ja aidsin entisten ulkolaisperäisten sukupuolitautiemme lisäksi.Alkoi tulla myös rajoittavia direktiivejä elinkeino elämäämme.Saimme maksaa myös viuluja lopun ikäämme upporikkaana korkean elintason maana.Kansainvälisyys ja muu säkenöinnin kirjavuus nousi katukuvassa ja hallintoelimissä.Suomi-poika oli astunut maailmalle jakelemaan neuvojaan suurimmilleen.Brysselissäkin suomen järjestämissä eräissä juhlissa,joku näkyi TV:ssä painottavan,että me tulimme tänne vain antamaan emmekä ottamaan.-Niin me toimimme rikkaasta maastamme käsin.Onneksi kansamme oli niin fiksua että äänestivät neuvoa antavassa äänestyksessämme meidät Eu:hun,vaikka nipin napin tapahtuikin.Nyt olemme sitten vapaassa Unionissa linnut taivaalla.Entinen Lintukoto maamme ja valuuttana markka,ei enää kestä päivänvaloa,sitä tuskin kehtaa enää tunnustaakkaan? Nyt olemme kaikki vähän niinkuin ulkolaisia,koska olemme EU:ssa,joten kyllä se Edwardia tekee kansallemme,joka on aina ollut ulkomaan ihannoinnin pauloissa,on ollut sota taikka rauha.Oman maamme hyvinvointi turvallisuuksineen ei paljonkaan ole painanut vaassa.Kuinka EU tai muukaan liittymä,voisi taata turvallisuuttamme,kun jo rauhan-aikanakin jäsenmaiden suurimpana pyrkimyksenä on selvästi omien etujensa tavoittelut.Itse olemme vastuussa turvallisuudestamme viimekädessä,vaikka työntäisimme varojamme nyt kansainvälisyyteen kuinka paljon tahansa.Ei aikuisten ihmisten pidä olla kaikessa enää aivan sinisilmäisiä.Meillä ei ollut viime sodissamme enää rahaa ostaa aseita henkiemme pitimiksi?Ostammeko niitä seuraavaksi oravannahoilla,joista kymmenykset pois,ellei Suomen Pankista löydy kuin Maailman pankin velkavarantoa? Vai ovatko tilimme jo plussan puolella?Suomi on vapaa maa kai viellä,joten voitte olla halutessanne kaikki erimieltä.Idässä ymmärretään omalla tavalla ulkopolitiikkaa,ja tuntevat turvalliseksi olonsa hyvien naapuriensa kanssa.Sanat julkituonneissa,eivät tarvitse olla pelkkiä sanoja.Rivien välistä tulee useinkin asiain syvempi ajattelu.Ei ole paljon aikaa,kun idästä huomautettiin,että jos naapurimaihinsa alkaa tulla näkemäänsä ei toivottua liikehdintää turvallisuudelleen,katsovat he asiakseen puuttua,tavalla tai toisella.Presidentti Kekkosen aikana vannottiin idän johtomiesten kanssa ettemme lietso enää koskaan vihollisuuksia toistemme niskaan.Silloin ymmärrettiin olleen hyvät välit naapuruksilla.Meillä on parhaillaankin jo paljon kansainvälistä asujamistoa.Kuinkahan puhuttu Suomalaisen Sisun on käynnyt? Onko se sekaantunut,muihin heimokuntiin.Kun Suomalaiset saavat viellä tuon meloni-hymy-tartunnan,Voisivat vatsahaavat ja infarktit hellittää täälläkin.Ei rumuus ole mikään tavoiteltava,vai mitä tytöt?Punnitkaa itse,mikä Suomelle ja sen kansalle olisi parempaa tulevaisuudessa?