suomesta on tullut vastoin eu:n määräystä kotiäitien kotimaa. suomessa tuetaan alle kolmivuotiaiden kotihoitoa, vaikka eu nimenomaan haluaa tasa-arvoistaa kansalaisiaan kannustamalla naisia palkkatyöhön.
lapsellekin itselleen olisi parempi kasvaa perhepäivähoidossa tai muussa hautomossa, kuin pienellä kotihoidontuella kituuttavan vanhemman huostassa omassa kotona. sosiaalinen kehitys, muiden huomioon ottaminen yms taidot jäävät kotihoidossa vaillinaiseksi. lapsesta ei tule itsenäinen eikä omaa valmiuksia koulumaailmaa varten. muualla euroopassa kolmivuotiaat aloittavat esikoulun, suomessa ainoastaan 6-vuotiailla on puolipäiväinen esiopetus.
muun euroopan lapset siis saavat kolmen vuoden etumatkan koulutuksessa, mikä vääjäämättä näkyy myöhemmin suomalaisen tietotaidon puutteina ja heijastuu vientiteollisuuteen kilpailukykyä heikentävästi. :)))
lapsellekin itselleen olisi parempi kasvaa perhepäivähoidossa tai muussa hautomossa, kuin pienellä kotihoidontuella kituuttavan vanhemman huostassa omassa kotona. sosiaalinen kehitys, muiden huomioon ottaminen yms taidot jäävät kotihoidossa vaillinaiseksi. lapsesta ei tule itsenäinen eikä omaa valmiuksia koulumaailmaa varten. muualla euroopassa kolmivuotiaat aloittavat esikoulun, suomessa ainoastaan 6-vuotiailla on puolipäiväinen esiopetus.
muun euroopan lapset siis saavat kolmen vuoden etumatkan koulutuksessa, mikä vääjäämättä näkyy myöhemmin suomalaisen tietotaidon puutteina ja heijastuu vientiteollisuuteen kilpailukykyä heikentävästi. :)))
Vastaukset 4
Vanhimmat
"lapsellekin itselleen olisi parempi kasvaa perhepäivähoidossa tai muussa hautomossa"
-Siis mitä??!
No ok, mielipiteitä on monia ja minä annan vastakkaisen. Minusta se ei ole hyvä asia, että lapsen kasvattavat pääasiassa muut kuin omat vanhemmat. Etenkin nuorella iällä lapsi tarvisi aikaa, hoivaa ja huolenpitoa. Viskaapa pentu tarhaan niin siellä hän on yksi muiden laumanaperoiden joukossa. Ei hänen yksilölliseen kehitykseensä ehdi niin paljon siellä panostaa kuin kotona lapsen kanssa oleva äiti tai isä, jolla riittää aikaa ja huomiota. Rakkaudestakin lapsi jää tällöin merkittävästi vaille jos häntä pääasiassa kasvattavat vieraat.
Toki itsenäisyys ja sosiaaliset taidot on hyvä hallita, mutta kyllä niihinkin on mahdollisuus muutenkin kuin heivaamalla hänet heti varhaisiällä päivähoitoon.
Miksi ihmeessä hankkii lapsen jos ei ole häntä valmis ja halukas kasvattamaan vaan haluaa, että sen tekee jokin vieras taho? Kuinka tasapainoinen on sellainen lapsi, joka joutuu kasvamaan lähinnä vieraiden holhouksessa?
Ai niin, minä olen täysin tätä sinun Teollisuuden tärkeys -näkemystäsi vastaan. Tosi tasapainoisia ovatkin valtaosin nykyajan lapset, jotka opetetaan siihen, että yksi elämän tärkeimmistä päämääristä on tehdä työtä ja sitä kautta rahaa. Lapsilla on kamalat paineet koulussa kun heille opetetaan mikä on muka tärkeää ja kaikessa on kilpailun maku. Elämän perusarvot jäävät jonnekin taka-alalle ja lapsista kasvatetaan neuroottisia pikku aikuisia -aivan heidän vanhempiensa tahdon ja mallin mukaisesti.
Minä ainakin haluan omasta lapsesta kasvavan onnellisen ja tasapainoisen ihmisen, joka pärjää elämässään ja tulee toimeen muiden ihmisten kanssa. Haluan että hän osaa ajatella omilla aivoillaan ja omaa kyvyn kritisoida/kyseenalaistaa/valikoida saamaansa tietoa. Minä EN kasvata häntä sellaiseksi kuin valtaosa näistä onnettomista ihmisistä joita maa päällään kantaa, sellaiseksi ihmiseksi joka kannattaa sotaa, rasismia, väkivaltaa, yletöntä kulutusta...listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ajattelu, huomioon ottaminen, rakkaus -siinä eräitä minulle tärkeitä arvoja joita haluaisin lapsenikin oppivan, ja näitä hän ei nyky-yhteiskunnassa vieraan huostassa oppisi!
Lasten hoitaminen kotona voi olla oikein hyvä juttu jos niin haluaa tehdä ja katsoo että lapsi pääsee olemaan paljon myös ikäistensä seurassa. Mutta ei kotihoito ole mikään ihmelääke lapsen kasvatuksessa, eikä vastaavasti päivähoitoon vieminen tee lapsesta onnetonta, epävarmaa tai muuten ongelmaista.
Jos vertaan itseäni tai kotona hoidettuja ystäviän) pariin päiväkodissa pienenä olleeseen ystävääni, niin nähdäkseni he eivät ole millään lailla onnettomampia tai epätasapainoisempia. Päinvastoin. Itse olen paljon epävarmempi ja ehkä vähän huonompi sosiaalisissa taidoissa. Tästä en tosin syytä kotihoitoa -enkä varsinkaan hyviä vanhempiani- vaan koulukiusaamista, mutta tarkoitan tällä sitä että tietynlaisten ongelmien lähde on muualla kuin päivähoidossa. Kyse on siitä millaisia ihmisiä lapsi saa ympärilleen ja miten he lasta kohtelevat, ei siitä hoitaako äiti tai isä lasta kotona vuosikaudet. Lapselle voi ja pitää järjestää aikaa vaikka kävisikin töissä.
Jos vielä jatkan vertailua, niin individualistisempia me ystäväpiirimme kotihoidetut saatamme olla. Tämä voi kyllä olla silkka sattuma, näin pientä joukkoa kun katsotaan. Mutta oli syy missä tahansa, onnellisemmiksi se tuskin on meitä tehnyt. Kaikessa vimmaisessa "yksilöllisyydessämme" saatamme olla aika yksinäisiä toisinaan. Olisi helpompaa jos osaisi olla kuten on tapana ja hyväksyä/sietää yleisiä ajatusmalleja koska niitä ei saa muutettua vaikka joitakin niistä pitäisi itse kuinka väärinä. Eri asian on sitten haluaisiko kukaan meistä oppiakaan kulkemaan virran mukana - tuskin.
Hyvätkään vanhemmat eivät voi yksin tehdä lapsesta onnellista, tasapainoista ja elämässään pärjäävää. Heillä on tietysti osansa, mutta iso osa jää väistämättä sattuman, kohtalon tai Herran haltuun sillä kukaan ei voi suojella lastaan kaikilta maailman vääryyksiltä. Tämän näkee myös siitä miten erilaisia ihmisiä sisaruksista voi tulla.
kotivanhempiyhteiskunta?
Eli ÄITI on lapselle tärkeämpi jatkossakin.
Mitä järkeä on istuttaa eurooppalaisene tyyliin lapsia koulussa ikävuodet 3-18 ja opettaa niillä asiat A, B ja C huonosti, kun suomalaisessa mallissa lapset ovat koulussa vuodet 7-15 ja oppivat asiat A:sta Ö:hön hyvin?
Ei ole mitään järkeä yrittää kouluttaa lasta, ennen kuin lapsi on siihen kypsä. Pitää lapsenkin antaa olla lapsi.
Itsestäni kasvoi omaperäinen ajattelija, koska en "sosiaalistunut" 3-vuotiaasta asti juoksemaan aina lauman mukana. Mielestäni sosiaalisuuden lisäksi yhteiskunnassa tarvitaan myös omaperäisyyttä, jopa epäsosiaalisuutta.