Vanhanen yllättyi Merikukan kihlauksesta
21.9.2007 06:44, päivitetty 21.09. 07:26
Merikukka Forsiuksen kihlautuminen tuli pääministeri Matti Vanhaselle eilen uutisena.
Forsiukseen romanttisessa mielessä aikaisemmin yhdistetty pääministeri ei ehtinyt onnittelemaan kansanedustajaa ensimmäisten joukossa, sillä tuore kihlausuutinen ei ollut vielä torstaina pääministerille faktatietoa.
- En ole nähnyt häntä (Merikukkaa), mutta mikäli kihlausuutinen pitää paikkaansa, niin onnittelen, Vanhanen totesi IS:lle eilen iltapäivällä eduskunnan kahviossa ennen kyselytunnin alkua.
- Aion onnitella, vilpittömältä vaikuttanut Vanhanen kertoi.
Merikukka Forsiuksen kihlautuminen kunnanjohtajan kanssa yllätti myös monet muut eduskunnassa eilen. Kansanedustaja Päivi Räsänen muun muassa huudahti luulleensa, että Merikukka oli mennyt kihloihin pääministerin kanssa.
Veli Kojonen

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nuorehkojen naisten tavara kelpaa vaikka mihin jopa kirppiksellekkin.