Syksyisen

Miksi minä sellaista kommentoisin, joka on vain kopioitu toisaalta. Mikäli olisi itse tehnyt, niin voisinkin kommentoida, mutta alemmat viestit väittävät olevan muun tekele, niin ei viitti kun kerran sanovat sen olevan kuollu.:D

Halpaa terapiaa, minua ei haittaa ollenkaan.

kuin haittaa kirjoitti:

Halpaa terapiaa, minua ei haittaa ollenkaan.

Leinon Eikan teksti on jo meidän kaikkien omaisuutta, sama kun väittäisi ettei Maamme-laulun sanoja saa täällä julkaista.

Lue enemmän, luulet vähemmän.

piraattimestari heräsi kirjoitti:

Leinon Eikan teksti on jo meidän kaikkien omaisuutta, sama kun väittäisi ettei Maamme-laulun sanoja saa täällä julkaista.

Lue enemmän, luulet vähemmän.

Lue Leinon teksti tarkasti ja katso Yle, elävä arkisto,
jukeboksi. Vesa-Matti Loiri laulaa tämän tekstin.

lisäterapiasta kirjoitti:

Lue Leinon teksti tarkasti ja katso Yle, elävä arkisto,
jukeboksi. Vesa-Matti Loiri laulaa tämän tekstin.

on kiva rannalla hillua kun vesi kastelee polvia leino eino

tai proosaa kirjoitti:

on kiva rannalla hillua kun vesi kastelee polvia leino eino

Nocturne - translated by Aina Swan Cutler


I hear the evening cornbird calling.

Moonlight floods the fields of tasseled grain.

Wood smoke, drifting veils the distant valleys.

Summer evening's joy is here for me.

I'm not happy yet no sorrow shakes me,

but the dark woods stillness I would welcome.

Rosy clouds through which the day is falling,

sleepy breezes from the blue gray mountains,

shodows on the water, meadow flowers...

out of these my heart's own song I'll make!

I will sing it, summer hay-sweet maiden,

sing to you my deep serenity,

my own faith that sounds a swelling music,

oak-leaf garland ever fresh and green.

I'll no longer chase the will-o-wisp.

Happiness is here in my own keeping.

Day by day, life's circle narrows, closes.

Time stands still now ... weather cocks all sleeping.

Here before me lies a shadowy way

leading to a strange, an unknown place.

Eino Leino

kielisille kirjoitti:

Nocturne - translated by Aina Swan Cutler


I hear the evening cornbird calling.

Moonlight floods the fields of tasseled grain.

Wood smoke, drifting veils the distant valleys.

Summer evening's joy is here for me.

I'm not happy yet no sorrow shakes me,

but the dark woods stillness I would welcome.

Rosy clouds through which the day is falling,

sleepy breezes from the blue gray mountains,

shodows on the water, meadow flowers...

out of these my heart's own song I'll make!

I will sing it, summer hay-sweet maiden,

sing to you my deep serenity,

my own faith that sounds a swelling music,

oak-leaf garland ever fresh and green.

I'll no longer chase the will-o-wisp.

Happiness is here in my own keeping.

Day by day, life's circle narrows, closes.

Time stands still now ... weather cocks all sleeping.

Here before me lies a shadowy way

leading to a strange, an unknown place.

Eino Leino

Lue lisää

EINO LEINO


Kirjailija Eino Leinon (1878-1926) Helkavirsien ensimmäinen sarja,
suomalaisen lyriikan merkkiteoksia, ilmestyi 100 vuotta sitten.

Leino sulatti suomalaisen kansanrunouden osaksi taiderunoutta ja vaikutti merkittävästi suomen kielen kehitykseen runouden kielenä. Hänen laaja lukeneisuutensa ja kielitaitonsa auttoivat häntä yhdistämään kansalliset ainekset ajan uusiin eurooppalaisiin virtauksiin. Valtavaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat runojen ohella näytelmät, käännökset, sanomalehtityö, pakinat, proosa ja esseistiikka, joilla aloilla hän myös
ylsi huomattaviin saavutuksiin.

monipuolinen mies kirjoitti:

EINO LEINO


Kirjailija Eino Leinon (1878-1926) Helkavirsien ensimmäinen sarja,
suomalaisen lyriikan merkkiteoksia, ilmestyi 100 vuotta sitten.

Leino sulatti suomalaisen kansanrunouden osaksi taiderunoutta ja vaikutti merkittävästi suomen kielen kehitykseen runouden kielenä. Hänen laaja lukeneisuutensa ja kielitaitonsa auttoivat häntä yhdistämään kansalliset ainekset ajan uusiin eurooppalaisiin virtauksiin. Valtavaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat runojen ohella näytelmät, käännökset, sanomalehtityö, pakinat, proosa ja esseistiikka, joilla aloilla hän myös
ylsi huomattaviin saavutuksiin.

Lue lisää

Tumma
Tuo oli tumma maammon marja
syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla,
haltiat pahat havaitsi,
ei hyviä ensinkänä.

Pani äiti paimenehen. -
Paimen metsästä palasi,
tuli outona tupahan,
haasteli haralla hapsin:
"Oi emoni, älä minua
pane karjan paimenehen!
Lempo seisoi suon selällä,
Hiidet hirnui kankahalla,
juuttahat jälestä juoksi,
maasta Maahinen kohosi."

Ei pojasta paimeneksi. -
Pantihin kalan kutuhun.

Palasi mereltä poika,
tuli valjuna tupahan,
kertoi kynnet kylmillänsä:
"Kauhea saloilla kansa,
meren kansa kauheampi!
Näin minä Tursahan tulevan,
meren kahtia menevän,
Kalpea karilla istui,
Tyhjä alla ammotteli.

Ei pojasta merelle miestä. -
Pantihin palon tekohon.

Palasi palolta poika,
tuli vauhkona tupahan,
sanoi silmin seisovaisin:
"Hirveät meriset hirmut,
tulen hirmut hirveämmät!
Sylki kyyt kyventä, liskot
puhui liekkiä punaista,
Syöjätär porossa keitti,
Kehno käänti kattilata."

Suku jo surmata saneli:
"Mitä työstä tyhjän miehen!"

Ennätti emo etehen,
kyyditti kylän kisoille.

Palasi kylästä poika,
ei tohi tupahan tulla,
kujilla kuvahtelevi,
piilee peltojen perillä;
löysi äiti seisomasta
takaiselta tanhualta.

Poika kaulahan kavahti:
"Oi emoni, kantajani!
Paras on minun paeta,
paras mennä näiltä mailta,
mennä Kalman karsikkohon,
piillä Tuonelan pihoille!
Kolkkoja kotona näin ma,
kamalampia kylässä!
Veräjällä Vento seisoi,
Vennon poika portahalla,
loukossa Vahinko vaani,
Kouko kohtasi ovella."

Tunsi äiti tummaisensa,
tunsi jo tuhon-alaisen
syntymässä säikkyneeksi;
itki, itki, ei evännyt,
virkkoi vienosti saneli:
"Niin menekin, poloinen poika,
mene kuolon kuusikkohon,
vainajien varvikkohon,
tuvan taakse taaton saaman,
lempeän lepotiloille,
missä seisoo puut pyhäiset,
hongat himmeät puhuvat
ollehista, mennehistä,
murehessa yön ikuisen."

Taatto haudassa havasi.
"Mitä itket, heimon helmi?"

"Tuota itken, oi isoni,
ei minuhun metsä mielly."

"Lehto laululla lepytä,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei minusta merelle miestä."

"Ahti uhreilla aseta,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei tuli minulle tuttu."

"Tuli kytke kahlehisin,
niin teki isätkin ennen."

Yhä itki heimon helmi.
"Mitä itket, oi iloni?"

Tuska ilmoille ajoihe:
"Oi isoni, ota minutkin
kera Kalman kartanoihin,
kun olen maammon tumma lapsi,
syntymässä säikähtänyt,
näen kauhut kaikkialla,
enin ihmisten elossa."

Nousi ääni nurmen alta,
sana Tuonelta samosi:
"Säikkyivät isätkin ennen,
toki aikansa elivät.
Autio elämän aamu,
Manan ilta autiompi.
Pirtit on pienet Tuonelassa,
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv' ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa."

Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä:
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.

murjottajille kirjoitti:

Tumma
Tuo oli tumma maammon marja
syntymässä säikähtänyt,
näki kauhut kaikkialla,
haltiat pahat havaitsi,
ei hyviä ensinkänä.

Pani äiti paimenehen. -
Paimen metsästä palasi,
tuli outona tupahan,
haasteli haralla hapsin:
"Oi emoni, älä minua
pane karjan paimenehen!
Lempo seisoi suon selällä,
Hiidet hirnui kankahalla,
juuttahat jälestä juoksi,
maasta Maahinen kohosi."

Ei pojasta paimeneksi. -
Pantihin kalan kutuhun.

Palasi mereltä poika,
tuli valjuna tupahan,
kertoi kynnet kylmillänsä:
"Kauhea saloilla kansa,
meren kansa kauheampi!
Näin minä Tursahan tulevan,
meren kahtia menevän,
Kalpea karilla istui,
Tyhjä alla ammotteli.

Ei pojasta merelle miestä. -
Pantihin palon tekohon.

Palasi palolta poika,
tuli vauhkona tupahan,
sanoi silmin seisovaisin:
"Hirveät meriset hirmut,
tulen hirmut hirveämmät!
Sylki kyyt kyventä, liskot
puhui liekkiä punaista,
Syöjätär porossa keitti,
Kehno käänti kattilata."

Suku jo surmata saneli:
"Mitä työstä tyhjän miehen!"

Ennätti emo etehen,
kyyditti kylän kisoille.

Palasi kylästä poika,
ei tohi tupahan tulla,
kujilla kuvahtelevi,
piilee peltojen perillä;
löysi äiti seisomasta
takaiselta tanhualta.

Poika kaulahan kavahti:
"Oi emoni, kantajani!
Paras on minun paeta,
paras mennä näiltä mailta,
mennä Kalman karsikkohon,
piillä Tuonelan pihoille!
Kolkkoja kotona näin ma,
kamalampia kylässä!
Veräjällä Vento seisoi,
Vennon poika portahalla,
loukossa Vahinko vaani,
Kouko kohtasi ovella."

Tunsi äiti tummaisensa,
tunsi jo tuhon-alaisen
syntymässä säikkyneeksi;
itki, itki, ei evännyt,
virkkoi vienosti saneli:
"Niin menekin, poloinen poika,
mene kuolon kuusikkohon,
vainajien varvikkohon,
tuvan taakse taaton saaman,
lempeän lepotiloille,
missä seisoo puut pyhäiset,
hongat himmeät puhuvat
ollehista, mennehistä,
murehessa yön ikuisen."

Taatto haudassa havasi.
"Mitä itket, heimon helmi?"

"Tuota itken, oi isoni,
ei minuhun metsä mielly."

"Lehto laululla lepytä,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei minusta merelle miestä."

"Ahti uhreilla aseta,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei tuli minulle tuttu."

"Tuli kytke kahlehisin,
niin teki isätkin ennen."

Yhä itki heimon helmi.
"Mitä itket, oi iloni?"

Tuska ilmoille ajoihe:
"Oi isoni, ota minutkin
kera Kalman kartanoihin,
kun olen maammon tumma lapsi,
syntymässä säikähtänyt,
näen kauhut kaikkialla,
enin ihmisten elossa."

Nousi ääni nurmen alta,
sana Tuonelta samosi:
"Säikkyivät isätkin ennen,
toki aikansa elivät.
Autio elämän aamu,
Manan ilta autiompi.
Pirtit on pienet Tuonelassa,
maan alla kaitaiset kamarit,
kuu ei loista, päiv' ei paista,
yksin istut, yksin astut,
toukka seuloo seinähirttä,
itse seulot itseäsi
ikävässä ainaisessa,
haikeassa, vaikeassa."

Poika Tuonelta palasi,
tuli miesnä hiljaisena,
istui tuttuhun tupahan;
kohenti takassa tulta,
talon töitä toimitteli,
hymysuin hyreksi joskus
sinipiioista saloilla,
vellamoista veen selillä:
meni merelle, metsähänkin,
vei verkon, asetti ansan,
niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.

Lue lisää

Tumma runo näyttää kuinka monipuolinen on suomen kieli. Eino Leino on tosi taitava.

Taatto haudassa havasi.
"Mitä itket, heimon helmi?"

"Tuota itken, oi isoni,
ei minuhun metsä mielly."

"Lehto laululla lepytä,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei minusta merelle miestä."

"Ahti uhreilla aseta,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei tuli minulle tuttu."

"Tuli kytke kahlehisin,
niin teki isätkin ennen."

se Eino.. kirjoitti:

Tumma runo näyttää kuinka monipuolinen on suomen kieli. Eino Leino on tosi taitava.

Taatto haudassa havasi.
"Mitä itket, heimon helmi?"

"Tuota itken, oi isoni,
ei minuhun metsä mielly."

"Lehto laululla lepytä,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei minusta merelle miestä."

"Ahti uhreilla aseta,
niin teki isätkin ennen."

"Tuota itken, oi isoni,
ei tuli minulle tuttu."

"Tuli kytke kahlehisin,
niin teki isätkin ennen."

Lue lisää

Hymyilytti.

Otavan Eino Leino -verkkosivuilla ei ole hiiskahdustakaan verkosta löytyvistä Leinon teksteistä.

Google löytää heti sellaisenkin tekstin, jossa valehdellaan tekijänoikeuden rajoittavan jollain minulle tuntemattomalla tavalla Leinon tekstin käyttämistä.

Leino on vapaa.

Hänen tuotannostaan löytyy suurin osa hiukan hankalakäyttöisestä Gutenbergista (www.gutenberg.org). Kootut teokset löytyvät zipattuina osoitteesta www.lonnrot.net/etext.html

Samasta paikasta löytyvät muuten Kalevala, Kanteletar ja Kivi.

Ikuinen kunnia Gutenbergille ja sitä lähellä oleville hankkeille. Jotkut ovat korvaukseta nämä skannanneet ja oikolukeneet, tarkastelujeni mukaan lisäksi aika hyvin.

Leino on havainnollinen esimerkki klassikon verkkokäytöstä - yksittäisen runon löytäminen voi olla hyvin vaikeaa.

Mistä on katkelma:

Tule, Tuonen tumma pursi,
satamahan miestä saata,
miestä, jonka matka mursi;
kaipaan kangastuksen maata:
pääskyn virttä viiripuussa,
kotikummun kultasantaa,
laituria lahden suussa,
heleätä heinärantaa.

(LEMMINKÄISEN ÄITI:)

Tuuti lulla mun kuopustain,
kuopusta kulta-hasta!
Tuuti nuorena nukkumahan
nurjasta maailmasta.

Maailma kiisti mun kuopuksein
äityen parmahilta.
Kiitos Ahti, kun palasit taas —
myöhä jo onkin ilta.

Tuuti lulla mun tummaistani —
kuuletko laulun soivan?
Kuuset ne kotisi ikkunan alla
huojuvat surujen hoivan.

Näätkö sä lapseni kuusten alta
tähteä tuikkivaista?
Luojan silmä se katsovi sieltä
Ahtia armahaista.

Maailma kiisti mun kuopuksein
äityen parmahilta.
Kiitos Ahti, kun palasit taas —
myöhä jo onkin ilta.


Miekkonen, ken
saa uinahtaa.
Onnellinen,
ken rauhan saa.
Pahat on hukkua
huolet ne karmaat,
hyvät on nukkua
äityen parmaat,
uni on ehtoo
eksynehen,
laulu on kehto
lapsosen.
Kultasiipiset
karkelemaan.
Multasiipiset
multahan maan.

blogissa Leinosta kirjoitti:

Hymyilytti.

Otavan Eino Leino -verkkosivuilla ei ole hiiskahdustakaan verkosta löytyvistä Leinon teksteistä.

Google löytää heti sellaisenkin tekstin, jossa valehdellaan tekijänoikeuden rajoittavan jollain minulle tuntemattomalla tavalla Leinon tekstin käyttämistä.

Leino on vapaa.

Hänen tuotannostaan löytyy suurin osa hiukan hankalakäyttöisestä Gutenbergista (www.gutenberg.org). Kootut teokset löytyvät zipattuina osoitteesta www.lonnrot.net/etext.html

Samasta paikasta löytyvät muuten Kalevala, Kanteletar ja Kivi.

Ikuinen kunnia Gutenbergille ja sitä lähellä oleville hankkeille. Jotkut ovat korvaukseta nämä skannanneet ja oikolukeneet, tarkastelujeni mukaan lisäksi aika hyvin.

Leino on havainnollinen esimerkki klassikon verkkokäytöstä - yksittäisen runon löytäminen voi olla hyvin vaikeaa.

Mistä on katkelma:

Tule, Tuonen tumma pursi,
satamahan miestä saata,
miestä, jonka matka mursi;
kaipaan kangastuksen maata:
pääskyn virttä viiripuussa,
kotikummun kultasantaa,
laituria lahden suussa,
heleätä heinärantaa.

(LEMMINKÄISEN ÄITI:)

Tuuti lulla mun kuopustain,
kuopusta kulta-hasta!
Tuuti nuorena nukkumahan
nurjasta maailmasta.

Maailma kiisti mun kuopuksein
äityen parmahilta.
Kiitos Ahti, kun palasit taas —
myöhä jo onkin ilta.

Tuuti lulla mun tummaistani —
kuuletko laulun soivan?
Kuuset ne kotisi ikkunan alla
huojuvat surujen hoivan.

Näätkö sä lapseni kuusten alta
tähteä tuikkivaista?
Luojan silmä se katsovi sieltä
Ahtia armahaista.

Maailma kiisti mun kuopuksein
äityen parmahilta.
Kiitos Ahti, kun palasit taas —
myöhä jo onkin ilta.


Miekkonen, ken
saa uinahtaa.
Onnellinen,
ken rauhan saa.
Pahat on hukkua
huolet ne karmaat,
hyvät on nukkua
äityen parmaat,
uni on ehtoo
eksynehen,
laulu on kehto
lapsosen.
Kultasiipiset
karkelemaan.
Multasiipiset
multahan maan.

Lue lisää

Leino – oikealta nimeltään Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm – syntyi keskelle heleätä heinäkuuta 6.7.1878. Hänen lapsuudenkotinsa Hövelö sijaitsi Paltamon pitäjän Paltaniemen kylässä, lähellä Kajaania. Talo katsoi kapealle jokimaiselle lahdelle, jonka suulla Oulujärven ulapat antavat jo aavistuksen suuruudestaan. Leinon vanhemmat olivat komissionimaanmittari Antti Lönnbohm ja Anna Emilia (Emelie), omaa sukua Kyrenius. Eino syntyi kymmenlapsisen sisarussarjan viimeisenä, kuopuksena. Poikia oli perheessä kaikkiaan seitsemän, tyttöjä kolme.

Leino tarkoittaa haikeaa, suruisaa, onnetonta… Ja tämä nimi oli osin enne. Leinon isä kuoli pojan ollessa kymmenvuotias. Leino oli silloin jo opintiellä, ensin Kajaanissa, sitten Oulussa, ja nyt hän joutui Hämeenlinnaan, satojen kilometrien päähän äidistään veljien ja äidin sisaren hoiviin. Isättömän pojan kirjeet äidille ovat liikuttavia, vakavia. Leinosta tuli varhaisvanha, sellaiseksi hän itseään myös kutsui.

Esikoiskokoelma Maaliskuun lauluja ilmestyi 1896 ja siitä lähtien Leino kirjoitti ja julkaisi lähes 70 teosta ja muutoinkin elätti itsensä kynällään. Hän oli nuorempana myös vakituisesti ensin Päivälehden, sitten sen lakkauttamisen jälkeen Helsingin Sanomien palveluksessa teatterikriitikkona ja pakinoitsijana. Leino kävi taisteluun juuri kynällään, hänen kohteenaan olivat oman maan taantumukselliset, aseenaan satiiri.

Asuinpaikkana hänellä siten oli koko maailma, ei vain pikkuinen Suomi. Silti Leino rakasti maataan, se vain ei tuntunut rakastavan häntä. Ihminen hän oli, ihmisestä kirjoitti, ihmisille. Hän oli Leino suurella ja pienellä alkukirjaimella. Mies joka kirjoitti sen minkä tunsi, tiesi ja osasi. Muut valitsivat elämässä, Leino teki sen minkä saattoi. Kuten hän itse runossaan Vaalin valta (1908) totesi:

"Muilla olkoon vaalin valta,
mull` ei ollut milloinkaan;
kuljin yltä taikka alta,
itseäni täytin vaan;
minkä tein, mun tehdä täytyi,
mit` en tehnyt, voinut en;
vihdoin ilta hämärtyi,
lankes hetki hiljainen.

Pankaa patsas haudalleni,
kiveen tämä kirjoitus:
`Synkkä niinkuin sydämeni
oli mulle sallimus.
Itse iskin piistä tulta,
sytyin, hehkuin tuokion,
paroi paras laulu multa,
tässä tuhka tumma on.`"