bongarit hei!

Ei ole mikään syy soitta suuta jos kävelee koiran kanssa samoilla poluilla joilla te k.päät bongaatte. Sinilätsänen mies! kaikilla on oikeus liikkua metsässä..ja koira oli kiinni..ei ne linnut säiky.. Mua tympii kun te tulette keväisin muutamaksi tunniksi pälyilemään lintuja ja käyttäydytte kun omistaisitte paikan. Missä olette sillon kun räntää/vettä sataa..me kävellään silloinkin koiran kanssa samoja reittejä.tunkekaa ne kaukoputket vaikka minne:)
3197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Bongaaminen on hyvä harrastus, mutta jos pipo alkaa kiristää, ei kenelläkään ole kivaa. Se on katsos pojilla keskinäinen kilpailu lintuhavainnoista, pätemisen tarve näkyy.

Äänestä

Olet täsmälleen oikeassa ei ollut lintubongarilla oikeutta sinulle suutaan soitella. Luulisin että osaan arvata mikä varsinaisen suuttumisen aiheutti. Bongari etsi koirasi näköistä kuvaa lintukirjasta muttei tietenkään löytänyt sitä. Niinpä hän lähetti viestin muutamalle bongari-ystävälleen ja he osasivat kuvauksen perusteella tunnistaa lajin koiraksi. Valtava häpeähän siitä aiheutui ja bongari koki että sinä ja koirasi pilasitte hänen tulevaisuuden uskottavana bongarina. :P

Äänestä

sinilätsänen mies on tääl

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hernegimma kirjoitti:

Ei ole mikään syy soitta suuta jos kävelee koiran kanssa samoilla poluilla joilla te k.päät bongaatte. Sinilätsänen mies! kaikilla on oikeus liikkua metsässä..ja koira oli kiinni..ei ne linnut säiky.. Mua tympii kun te tulette keväisin muutamaksi tunniksi pälyilemään lintuja ja käyttäydytte kun omistaisitte paikan. Missä olette sillon kun räntää/vettä sataa..me kävellään silloinkin koiran kanssa samoja reittejä.tunkekaa ne kaukoputket vaikka minne:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu