Porvoon piispa ei uskaltanut ottaa kantaa homoasiaan. Piispan pitää olla kirkossaan 'kaikkien kaveri'.
Joku vanhempi naisihminen puolusti homoja samassa keskustelussa. Sanoi, että vanhoilliset ovat kirkon hajottajia.
Kyllähän tosiasia on niin, että Raamattuun pitäytyvät eivät ole niitä hajottajia, vaan homot soluttautuvat sisälle kirkkoon, kirkon hallintoon jne, ja tuhovat kirkon tällä tavalla.
Ja mitä virkaa loppujen lopuksi sellaisella kirkolla onkaan, joka ei julista Jumalan Sanan totuutta puhtaasti.
Joku vanhempi naisihminen puolusti homoja samassa keskustelussa. Sanoi, että vanhoilliset ovat kirkon hajottajia.
Kyllähän tosiasia on niin, että Raamattuun pitäytyvät eivät ole niitä hajottajia, vaan homot soluttautuvat sisälle kirkkoon, kirkon hallintoon jne, ja tuhovat kirkon tällä tavalla.
Ja mitä virkaa loppujen lopuksi sellaisella kirkolla onkaan, joka ei julista Jumalan Sanan totuutta puhtaasti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luterilaisen kirkon pitäisi levittää sovintoa ja rauhaa ja pitää kalleimpana alkuperäistä apostolista uskoa. Ja kun kirkot ovat yleensä tyhjillään, voisi jakaa käyttövuoroja, vanha uskoiset eli naispappeuden vastustajat sunnuntaina klo 10 ja 12, naispapit klo 14 ja homokirkkolaiset eli, jotka hyväksyvät homot klo 17 jumalanpalvelusvuoroilleen.
"jumalanpalvelusvuoroilleen"
Ei jumalan palvelu perustu siihen että kyykkii kirkossa, rukoilee ja veisaa (Kielletty m.m. IO Käskyssä) ja palvoo epäjumalan kuvia (Kielletty IO Käskyssä) y.m.v.
Ainut Oikea Jumalan palvelu kumpuaa jokaisesta ihmisestä henkilökohtaisesti; Kaikki mitä me teemme ja sanomme Liiton mukaan (IO Käskyä) on Jumalan palvelua.
Kaikki Liiton ulkopuoliset ratksiut (IO Käskyn ja Liiton rikkojat) on harhaoppia.
päättää tulkitsetteko, vai julistatteko suoraan "jumalan sanaa"
Ja mikä uskovainen se tuollainen piispa ylipäätään on, joka ei tohdi tunnustaa raamatun totuuksia! minusta meininki on hävitöntä, Jumalatonta ja kokoajan vain pahempaan suuntaan menee!
Mutta kuinka tuollaisen seurakunnan, jonka jäsenistä häviävä osa ylipäätään uskoo edes sen oman seurakuntansa oppiin, voi olla TODELLISET USKOVAT "isät"
Vääräuskoisuuden tunnistaa pienistä asioista. Itse he eivät tiedä tai usko olevansa vääräuskoisia koska eivät ole kriittisesti uskoaan tarkastelleet ja kirkon toimintaa.
kirkon käsitys homoseksuaalisuudesta: "Suomen luterilaisessa kirkossa on erilaisia käsityksiä siitä, kuinka kristillisen uskon pohjalta olisi suhtauduttava homoseksuaalisuuteen. Perinteisen käsityksen mukaan samaa sukupuolta olevien kumppaneiden sukupuolisuhde on ristiriidassa kristillisen moraaalin ja raamatuntulkinnan kanssa. Toisen ajattelutavan mukaan homoseksuaalinen parisuhde on myös kristitylle hyväksyttävä elämänmuoto." ( Aamenesta öylättiin, homoseksuaalisuus )
Tv2:ssa oli joitakin vuosia sitten keskusteluohjelma tästä aiheesta. Mukana keskustelemassa oli myös sekä miespappi että naispappi, jotka kertoivat olevansa homoseksuaaleja. Minusta ohjelmassa keskusteltiin itse aiheesta asiallisesti ja hyvin.
Harvassa on kirkot tämän maailman päällä jossa on "julistettu Jumalan Sanan totuutta puhtaasti". Nimittäin kaikki kirkot on kansanmurhan jälkeen rakennettu varastetulle maalle, ja jokaisessa kirkossa rikotaan IO Käskyä joka ikinen sekunti.