Kuuntelen parhaillaan kelttiläistyylistä musiikkia - aasinsilta - tuli mieleen kysyä; Oletko kokenut 'yhteyttä' johonkin muuhun kulttuuriin, kuin siihen, johon olet syntynyt? Mihin? Mistä luulet sen johtuvan?
Olipa kerran elämä
mayanna
502203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
mutta mihin, en viitsi sitä täällä sanoa, koska saisin taas perskärpäset kimppuuni. Sitä taas en tiedä mistä se johtuu, mutta ainakin osaksi vanhempiani kohtaan kapinoinnista.
Missä trippi.
luulet olevasi. Onko pakko tulla toisen aloitukseen pilaamaan se typerillä kommenteilla.
tuon vanhempia vastaan kapinoinnin olevan se 'syy' tai yksi niistä aika monella, kun pitää ikäänkuin löytää jotain omaa. En ole koskaan pitänyt valmiiksi pureskelluista malleista minäkään :)
Tuossa kelttiläisyydessä on sellaisia piirteitä, joita olen huomannut itsessäni. Lähinnä se kai liittyy luontoon, luonnollisuuteen. Samasta syystä alkuperäiskansojen kulttuurit viehättävät minua.
Eräällä tuntemallani miehellä oli tapana sanoa 'parempi juntti ja hippi kuin hintti ja juppi'. Mitäs mieltä siitä olet?
Silloin se on terve.
vaan olen.
Ei ole pakko, tulinpahan ihan hyvyyttäni.
No mites sen tripin kävi?
Mistä ihmeen tripistä puhut.
mulla ole aikaa odottaa sun vastausta pitkään. Lähen kohta nukkumaan.
Itämainen ja kreikkalainen nurkka maapallosta on mun juttu.
on mulle muuten aika outoa, mitä nyt sisustukseen on jotain juttuja sieltä suunnalta joskus tupsahtanu :) Joskus kymmenen vuotta sitten haaveilin matkustavani intiaan... taitaa jäädä. Intiasta tulee maailmalle lasihelmiä, niitä minäkin askarteluissani käytän.
Kreikkalainen salaatti on mun lemppariruokia ja johonkin heidäntyyliseensä leipään olen joskus ihastunut. Mieleen tulee ensimmäisenä siitä kulttuurista nuo kaksi asiaa, sitten valkoiset nelikulmaiset merenrantatalot (?!) ja tummat vahvanenäiset ihmiset sekä iloinen rento meininki. Oletko paljon matkustellut sielläpäin?
Kreikassa ja Kyproksella, joka on maailman ihanin saari. Lähi-Itä on mun juttu, siis arabimusiikki esimerkiksi.
Siellä on alkuasukkailla riemukas tapa eleillä ja oleilla. Kesät ja talvet just mun makuun. Lasten satukirjat maisemineen jääneet aikoinaan mieleen ja aikuisena paikan päällä on sitten tullut koettua osa niistä upeista tunnelmista.
- enpä ollut muistanut Pikku Heidiä enää pitkään aikaan, pitääkin suositella tyttärelle luettavaksi!
Hih.. Alppien alkuasukkaat ovat minulle aika tuntemattomia. Mieleen tulee kestävyys (pakko olla siellä vuorilla, luulisin), pitkä ikä (lieneekö stereotypia?), jotkut henkselihousut, jodlaus ja oluen juonti riehakkaassa seurassa.
Maisemat siellä ovat varmaan täysin oma lukunsa. Vuoret eivät ole minulle ollet koskaan mitenkään tärkeitä. Lähimpänä vuoria olen ollut Washingtonin osavaltiossa, tai no, vuorella olin, mutten kovin ylhäällä. Ihastelin toki lumihuippua pilviverhon takaa, mutta enemmän rakastuin tuliperäisen maaston sademetsämäiseen valtavaan puustoon, jossa roikkuin piiiitkiä naavanriekaleita. Metsä on enemmän minun elementtini.
Viitsit sentään vielä Suomeen palata :) Tervetuoloa kotiin.
Tulla, olla ja sitten taas mennä. Oma koti silti kullan kallis, ei nyt sentään €uroissa.
Makea Mansikka muun maan mustikan jälkeen :)
Mikä oli parasta matkallasi?
Riippumattomuus aikatauluista ja suuri vapaus valita yösijansa paikka.
kulkiessani Irlannissa, Connemarassa, kaverien kanssa kitaroita soitellen, lisänä tinwhistle ja huuliharppu, vanhan sillan vieressä, lampaiden kerääntyessä ympärille tuijottamaan omituisen suomalaisryhmän versioita kelttilauluista, tunsin oudon tööttäyksen sisälläni.
Kun kahdeskymmenes vierailu oli takana huomasin olevani Leprechaun, aivan yllättäin. Ei se haitannut lainkaan, ei vieläkään, kolmenkymmenen reissun jälkeen, päin vastoin, Corkin lähellä pussattuani Blarneystonea, tunnen sanojen ja lauseiden pulppuavan suustani, kynästäni, valtoimella voimalla, joka sanan tarkoittaessa jotain, kauniilla mutta elämänjulmalla tavalla, haltijavallan täyttyessä, leprechaunien kerääntyessä yhteen, Dinglessä, Atlannin Valtameren rannalla, tunkeilevan pimeyden täytteisessä aaltojen kohinassa, muistan kaiken. Osa kaikesta mukana täällä, osa jääden sinne, soitan laulaen ballaadin King of the All the Fairies, osoittaen sen Manaan MacLir'ille, kaikkien leprechaunien kuninkaalle, sláinté sanon teille, kaikille jotka sanoihini sekaantuivat, lukivat ajatustani, avointa, niin kuin tarkoittamani olikin.
Nyt luulen ymmärtäväni, miksi pidän tavastasi kirjoittaa.
Mm. Robert Holdstockin Alkumetsä-sarja on vienyt minua vahvoin ottein ja on kirjahyllyynhankintalistani alkupäässä. Oletko sattumalta lukenut yhtään hänen kirjaansa?
Tuli mieleen.. ystäväni haluaisi oppia soittamaan kitaraa kelttiläisittäin (anteeksi kenties hassu ilmaisuni - itse en ymmärrä kitaransoitosta mitään), hän osti jonkin kirjan sekä John Doylen opasvideon hankittuaan uuden akustisen kitaran. Osaisitko sinä suositella hänelle jotain muuta oppimateriaaliksi?
Tuota mainitsemaasi laulua en löytänyt. Juutubettamalla törmäsin King of the Fairies nimiseen kipaleeseen kyllä. Eri piisi?
enkä tunne sitä. Kuullostaa siltä että liittyisi leprechauneihin.
King of Fairies, King of All the Fairies, King of the All the Fairies, kaikki samaa biisiä tarkoittavia, riippuu siitä kuinka vanhalla tekstillä kirjoitetaan. Kieli muuttuu. Pikaisen Youtubevilkaisun perusteella en kovin montaa löytänyt missä on laulettuna. Siihen on kuitenkin sanat ja eteen on tullut vain yksi laulettu versio tuosta. Melodia on sangen vahvasti korvien väliin jäävä ja tuppaa soimaan koko päivän kun kerran sen kuuntelee. Thin Lizzyn versiosta Whiskey in the Jar en ole koskaan pitänyt ja Metallican versio tuosta on Thin Lizzyn halpa kopio eli vielä huonompi. Rahastusta.
Alkujaanhan tuo on nopea, tarkka ja tiivis humppa joka toimii hämmästyttävän hyvin vaikkapa Dublinersien tai Poguesin esittämänä.
Vahvaa ja perinteistä balladiperinnettä edustavat Paddy Reilly, Christy Moore ja Dubliners, Christy on toki tehnyt myös uudempaa ja enemmän osaaottavaa laulua, Wolfe Tones edustaa enemmän kapinahenkistä, samoin ehkä Pogues ja Shane McGowan jonka tekemät laulut Thousands Are Sailing sekä Fairytale in New York edustavat nykyisempää vahvaa kerrontapohjaista balladiperinnettä surullisenhauskoine tarinoineen jotka vetoavat ainakin minuun. Menneiden aikojen euroviisuvoittaja Johnny Logan ja What´s Another Year on myös hyvä.
Christy Mooren parhaimmistoa on kait Ride On ja Back Home in Derry. Wolfe Tonesien Some Say the Devil is Dead on aika hauska samoin kun Rock On Ragall joskin aika on mennyt ohi englantilaisten mollaamisesta mutta kundit vaan jatkavat tuota.
Kaverisi kannattaisi opetella ehkä tuo 6/8 osa tahtilaji, se on aika vaikea saada hyvin soivaksi ja luonnolliseksi kitaralla. Samoin balladinomainen 3/4 on aika tärkeä, sen kun voi soittaa niin monella tavalla. Näppäilysoitto auttaa kummasti. Itse olen melkein lopettanut plektran käytön kun se rajoittaa tehokkaasti useamman kielen käytön siten että yksi kitara vastaa orkesteria. Paco de Luciaa, Paco Penaa ja Manitas de Plataa sekä tietty Segoviaa kuuntelemalla keksii kuinka iso instrumentti kitara on, ovat toki espanjalaisia mutta kuitenkin. Spanielit ovat olleet myös Irlannissa ja vaikutteita on sieltäkin tullut musiikkiin. Segoviahan kehitti nykyisen monikielisen soittotavan.
Irkkurumpua eli Bodharia kantsii kuunnella tarkasti kun siinä on yleensä aika pitkä rytmikierto. Se pitäisi kitarallakin saada toteutettua. Irkkumusan soittotyyleistä kitaralle ei taida olla oikein oppikirjoja mutta kun kuuntelee laajasti niin sitä keksii noita juttuja.
Näköjään Youtubessa on aika paljon mielenkiintoista, mm. Poguesin monia esityksiä. Kannattaa huomioida soittajien loistavat taidot ja ei-muodinmukainen pukeutuminen ja se että edesmennyt Shane McGowan ei ollut mikään erityinen laulaja ja esiintymiskunto usein aika alhaalla mutta... siitä huolimatta nuo laulut ja esitykset ovat sangen koskettavia ja tarkoitettu kaikelle yleisölle, ei ainoastaan nirppanokkakriitikoille. Hehän eivät erityisemmin bändistä pidä.
Niin, ja kun käy Irlannissa riittävän monta kertaa huomaa olevansa haltija, Leprechaun.
kiitos pitkästä ja perusteellisesta vastauksesta :) En ole vielä päässyt käymään Irlannissa, mutta on kyllä haaveissa.
Tuo mainitsemani kirjasarja on oikeastaan 'laajempi' näkökulma Metsän elämään, siellä tulee vastaan monenmoista. Lainaan tähän jonkun kirjoittaman arvostelun:
"Upea science fiction -fantasia alkumetsän myyttisestä hämärästä.
Syrjäisessä Herefordshiren kolkassa sijaitseva suunnaton tammimetsä uhmasi tunkeutujia. Se oli lähes läpipääsemätöntä aarnimetsää, jonne eksynyt harhailija havahtui uuteen maailmaan, joka uhmasi kaikkia ajan ja paikan lakeja. Se oli kuin sata eri metsää ja kätki sisäänsä lukemattomia aikakausia aina ihmisen alkuhämärään asti.
Huxleyn perheeseen metsällä oli aina ollut outo imu. Se vei ensin isän, joka laiminlöi perheensä ja ajoi vaimonsa itsemurhaan. Se vei pojan, ja myöhemmin toisenkin. Sittenkään metsä ei paljastanut heille salaisuuttaan.
Myytti, legenda ja fantasia ovat ne ainekset, joista Robert Holdstock on luonut omalaatuisen tarinansa. Se on jännitysromaani, tummasävyinen balladi, jopa parodia. Se on väkevän omaperäinen saavutus, joka ei hevin jätä lukijaansa."
Ylläoleva kertoo sarjan ensimmäisestä osasta. Se on kuitenkin paljon enemmän, tässä linkissä on paremmin ja lisää:
http://www.aikakone.org/arkisto/arvostelut/k94holvi.htm
Johnny Logan on yksi suosikeistani. Lúnasa on myös mieleeni. Täytyypä etsiä noita mainitsemiasi...
Hih.. olis pitäny pyytää sinua kirjoittamaan tuo 'opetusosuus' englanniksi. Nyt joudun kääntämään, ummikkokitaristina :D
ja tuo Alkumetsäjuttuhan on Englannista, ilmankos.
Oxfordin lähellä Wheatleyn kylässä on maailmankaikkeuden keskipiste. Kauan aikaa sitten paha murhaaja ja varas oli suorittamassa tihutöitään tuossa kohdassa mutta yht´äkkiä koki jonkinlaisen kalahduksen ja muuttui hyväksi. Kyläläiset päättivät tehdä asialle jotakin ja todella tekivät.
Kävin siellä muutama vuosi sitten joten voin vahvistaa asian paikkansapitävyyden: Keskellä Wheatleyn kylää lähellä kirkkoa, itse asiassa kirkon edessä, on pyöreänmuotoinen pyramiidi, noin 5m korkea kivistä tehty jonka huippuna on yli puolimetrinen pyöreä kivi. Sinne sisään pistettiin menneinä aikoina rikoksiin ja väärintekoihin syyllistyneet ja erittäin luotettavien perinnetietojen mukaan tuolla todella oli hyvä vaikutus heihin. Kyläläiset tulivat yksissä tuumin siihen johtopäätökseen että maailmankaikkeuden keskipiste, Center of the Universe, on juuri siinä kohdassa. Harva englantilainenkaan tietää näin merkittävää asiaa. Tähän ei liene paljon lisättävää.
Asian kertoi minulle alkujaan Mike Barr, oli hänen kotikylänsä, ja myöhemmin vahvisti Manchesterista Keith Klegg, kelpo englantilainen hänkin. Molemmat käyneet Suomessa monasti, Mike muistaa bipolaariset kondensaattorit jakosuotimiinsa (joita Englannista ei tahtonut löytyä) ja Keith herkulliset voileipämme ja sai mukaansa viime käynnillä jälleen Suomalaista leipää. Huvittava piirre oli että kuulin tarinan ekaa kertaa Mikelta Irlannissa Galwayssa Kings Head pubissa. Sen jälkeen menimme Logan'siin jolla ei tässä tarinassa ole suurempaa osuutta kuin elävä musiikki ilman vahvistimia ja sähköhärveleitä, vain soittimet, soittajat ja kuuntelijat kietoutuneina transsinomaiseen mystiikkaan ja haltijatarinoihin musiikin ollessa intensiivistä ja kaikki aistit täyttävää.
haltioissaan lukemansa tunnelman ja kiittää Haltijaa, jolla on sana hallussaan.
*janoaa lisää*
paidassaan kiittää hyvää ihmistä tarinoidensa lukemisesta, siihen ei moni pysty, siis lukemaan. *Haltioissaan miettii minkä kaikista Irlantisattumista kertoisi seuraavaksi... Dinglestäkö, omituisesta yhteensattumasta Derryssä, Giant Footstepsien soitoista, Leprechaunien kohtaamisesta öisen Atlantin rannalla Galwayssa, Shannonin linnan kummituksista, Dublinin Lower Deckín tunnelmista, Galwayn Quaysin soitoista, katusoitoista Stevens Greenillä syntymäpäiväsankarille, kappaleesta Suomea keskellä Phoenix Parkkia, Dublinin vuorten Haltijoista... ja Skotlantikin on vielä läpikäymättä samoin kun Aberyzwyzwyn Walesissa, entä Snowdonian kummitukset nummella... Raise in Songs and Stories, Heroes of Renown...*
Olethan palstan hallitseva Tarinanhaltijahaltia :) ja ihminen halajaa lisää..
Kertoisitko vaikka Leprechaunien kohtaamisesta öisen Atlantin rannalla Galwayssa? Tai Galwayn Quaysin soitoista? Näin alkuun ;)
Valitsin nämä, koska kuuntelen usein erästä laulua, jonka viimeisessä säkeistössä mainitaan Galloway (Steelye Span'in versio laulusta Lowlands of Holland on koneella).
sanottu tuo Tarinanhaltija ja vaikka hyväileekin itsetuntoani ei parasta ole olemassa missään lajissa. Tällä palstalla on todella monta hyvää kirjoittajaa mikä on harvinaista millään keskustelufoorumilla.
Steeley Spanilla ja Steeley Danilla on paljon hyvää musaa, galloway kait tarkoittaa hirsipuuta ja Galway on pienen kaupungin nimi Irlannin länsirannikolla.
Täytyy löytää aikaa Leprechaunien kohtaamiseen Atlantin öisellä rannalla, sekin on tosikertomus ja aika mietteliäät jäljet jätti.
Anna ihan rauhassa vaan hyväillä itsetuntoasi. Hyviä kirjoittajia tämä palsta todella on pullollaan. En ole kuitenkaan kuullut muiden nimittävän itseään haltiaksi, joten olet minun mielikuvassani paras haltia, jolla on Tarinat hallussa eli siis Tarinanhaltijahaltia :)
Ai hirsipuuta :D Voihan se olla, laulun sanat ymmärsin kuitenkin toisin. Voisiko olla, että tuo Galway kirjoitettaisiin jossain tapauksessa Galloway?
Tässä viimeisen säkeistön sanat:
Oh hold your tongue my daughter dear, be still and be content.
There's men enough in Galloway, you need not sore lament.
Oh there's men enough in Galloway, alas there's none for me
For I never had a love but one and he's drowned in the sea.
ja linkki koko laulun sanoihin
http://www.traditionalmusic.co.uk/folk-song-lyrics/Lowlands_of_Holland_5.htm
Minä en kyseistä kieltä todellakaan osaa, mutta googlettamalla huomasin, että tuo erisnimi on usein ilmaistu Galway/Galloway tai Galway(Galloway) tms. Liekö pikkuruinen kaupunki saanut nimensä perinteisen hirttopaikan mukaan?
Toivottavasti ehditviitsitjaksat joskus kirjoittaa kohtaamisestasi ja jakaa kokemuksesi kanssamme. Jaksan kyllä odottaa haltiatarinaasi :)
Mukavaa alkanutta viikkoa!
hain Galwayn nimen historiaa mutten ehtinyt lukea tuota. Linkki:
http://www.galway.net/galwayguide/history/hardiman/chapter1/origin_of_name.html
Palaan myöhemmin taas niin ehtii syventymään. Eihän tämä iso asia ole mutta kiinnostava sikäli etten ole koskaan kuullut Galloway nimitystä. On siis musta aukko sivistyksessä. Lisäksi, kun kerran Corrs on tehnyt tuohon viittaavan biisin niin luulisi olevan jotain todellisuusperää.
Kiitos toivotuksista, samoin Sinulle.
http://en.wikipedia.org/wiki/Galloway
Antamasi linkki sisälsi vain Galwayn, ei mainintaakaan Gallowaysta.
Galway siis on kaupunki ja Galloway taas vähän isompi alue, mikäli nyt oikein ymmärrän? Ja Lowlands of Holland -laulun sanat viittaavat jälkimmäiseen. Haulla löytämäni Galway/Galloway:t taas lienevätkin sukunimiä.
Gallialaisten tiet -
- sotketaanko mukaan vielä Galahad, niin saadaan hyvä soppa ;D
Tekstin alkuperä on ilmoitettava tekijän suojalain mukaisesti.
..mielleyhtymäni otsikkoosi ja R-L Luukanen-Kilde kirjaan "Olen elänyt ennenkin", tuo uuden muistuman sarjasta, jossa hypnoosin avulla siirrettiin henkilöitä 'entisiin elämiin'.
En osaa uskoa noihin juttuihin, en ole ainakaan itse kokenut mitään tuon suuntaista, mutta jollain hassulla tavalla uskon epämääräiseen teoriaan, jossa "kaikki aika on olemassa tässä ja nyt". Vähän tämän suuntaisia kokemuksia on ollut, tai luulottelen niin. Nämä ovat kylläkin koskeneet vain tätä ihkaomaa nyt elämääni taivalta.
häiritse asiassa pysymättömyys :) Ja sitäpaitsi pysyithän sinä asiassa, otsikossa.
Saisitko kerrottua kokemuksistasi?
Itselläni on jokin mielikuva ajan kehämäisyydestä. Siitä, miten syksy oikeastaan jo sisältääkin alun, kevään. Siitä, miten oikeastaan olemme kuin sienirihmastoa, josta tatti putkahtaa 'näkyviin' (ihminen tähän näkyväiseen elämään) hetkeksi ja vetäytyy takaisin suurempaan kokonaisuuteen. Ehkäpä tuo tatti 'muistaa' jotain edellisestä 'näkyvästä elämästään'?
Uskon siihen, että me emme näe ympärillämme olevaa kokonaisuutta. Näemme vain osan, sillä aistimme ovat usein harjoittamattomina vajaavaiset. Tuntemattoman pelko pitää meitä otteessaan, jos vain uskaltaisimmekin avata mielemme ja ottaa vastaan kaiken, mitä Luonto aistittavaksi antaa..
..syystä tai toisesta syntyy mielikuva naruneliöstä. :) No, enempi poikien juttuja kait.
Hyvä tapa sinulla esittää hiekkalaatikkoversio, siten ovat suuremmatkin ongelmat tulleet ymmärretyksi. :)
Jos nyt yrittäisin sijoittaa kokemukseni tuohon tattimaailmaasi, olisi minun oltava samanaikaisesti sekä hiljattain maasta noussut naperoinen että täysikasvuinen. Siinä me tatit kommunikoisimme keskenämme ja sama tapahtuisi myöhemmin toisinpäin, aikuinen tatti tapaisi taas pikku naperon ja muistaisi.
Menikö hiekkaa silmiin? :D
hiekkaa silmiin, silmät oli kii, kun keskityin kuuntelemaan tattien kasvua korva maata viistäen.
Heh... no hyvä, jos versioni eivät pelkästään ärsytä lukijoita :)
Tuo naruneliö on kyllä minulle aivan tuntematon juttu. Google kertoi jotain, mutta aika hämäräksi jäi idea silti.
Huomaan taas kirjoittaneeni könttäaivona, vaikka itseasiassa olen kiitollinen aina erittäin selkeästä ilmaisutavastasi.
En vain yksinkertaisesti ymmärrä, miten 'minä' kahdelta eri ajanjaksolta elämäni kehällä voin keskustella itseni kanssa. Eikä jäänyt yhteen tai kahteen kertaan.
Semmoinen tatti tämä.
Luontoa käyn ihastelemassa nykyisin päivittäin, josko joskus oppisin sen kielen.
toisessa silmässä, eikä näy tatti enää selvästi. Pysyin vain osittain kärryillä. Kertoisitko tarkemmin?
Keskustelit siis itsesi kanssa, taaksepäin ajassa vai eteenpäin? Siis näitkö itsesi vanhempana vaiko nuorempana kuin 'oikeasti' olit?
Minulle ei ole tuollaista sattunut, onneksi, sillä vähän pelkään sellaista. Äitini taas kulkee ajassa vapaammin. Näitä asioita on vaikea pukea sanoiksi. Toisinaan vaan tulee eteen uusia tilanteita, asioita, joissa heti tietää, Näin sen on oltava. Omat kehäni eivät ole niinkään yhtaikaisia, en ajattele olevani kehällä yhtaikaa monessa kohtaa, vain yhdessä kerrallaan.
Luonnon kieli on kiehtova. Se on ehdoton ja sille pitää antaa kaikki sanaton kunnia.
Vai könttäaivona... ja ikävää hmisenä silloin tällöin.. vinluxina... Oletkin miespuolinen kirjoittaja? Vaikka mitäpä väliä sillä... Kiinnostava ajatuksia omaat ja hyviä kysymyksiä esität.
..naisetkin olla ikäviä könttäaivoja, kuten minä.
Yritän kertoa esimerkin, miten keskustelin 'keskenäni' (aika hyvä vitsinä multinikeillä), ensin pienenä tyttönä tapasin aikuisen itseni, joka katosi. Aikuisena taas katoavan pikkutytön. Kummallakin kerralla minulla oli muutakin seuraa, jotka eivät kuitenkaan nähneet eivätkä kuulleet, senkun ihmettelivät outoa käyttäytymistäni.(Kummaa sakkia:))
Tämän perusteellisempaan ilmaisuun en kykene, sorry!
nyt selvemmin enää vois ilmaista :D
Jäin nyt vähän jumiin tähän aiheeseen. Sano sitten kun riittää ;) Muistatko, oliko keskenäinen keskustelusi merkittävä?
(No niin, tuo naruneliöjuttusi maininta poikien leikeistä tms. hämäsi hetkeksi. Palaan siis aiempaan mielikuvaani.)
Sanoin pikkuisena tädille "päivää" ja täti ihasteli pukuani kysyen ikääni, vastasin reippaasti ja täti totesi jotta haluisi itsekin vielä olla sen ikäinen.
Aikuinen 'minä', täti, kysyi ja vastasi samoilla sanoilla. Vaatetus oli 'meillä' sama, ympäristö ja seura eri.
Ei tästäkään selvityksestä ainakaan itselleni nyt irtoa oikein mitään. :)
sen enempää irrotakaan? Hieno kokemus kuitenkin. Mistä tiesit että sinä olit sinä? *yrittää kaivella vinluxin muistilokeroista asioita*
Koska näytimmekin 'minulta'. Voihan tatti! :D
Kiinnostaisi kyllä tietää, mitä merkitystä tuollaisella voisi yleensä olla, vai kertooko se ehkä aikuisen minäni halusta palata lapsuuteen. Tosin en muista, että (en niinkään upeassa) lapsuudessani olisin silti halunnut olla aikuinen.
Tehtäiskö tästä soosia? :D
tuollaiseen löytyy monenlaisia selityksiä - riippuen aina siitä, minkä koulukunnan edustaja on selittämässä :D Minä en osaa sanoa muuta kuin että Vau, olet kokenut jotain, mitä kaikki eivät saa kokea. Herkullinen juttu.
Herkkutattisoosia?
Elämässäni on siis ns. realisoitunut tuttu sanonta "kysy itseltäs hiljaa"(hiljaa en kylläkään puhunut) ja retostelen vastaamalla "olen katsonut itseäni silmästä silmään, useammankin kerran".
Nys se soosi on syäty, kiitos!
en voi kertoa matkakertomuksia enkä loihtia kulttuureita näkyviin.
Sisimmässäni kuitenkin olen kokenut erilaisia tuulahduksia kohdatessani ulkomaalaisia.
Uskokaa tai älkää se saattaa riittää:)
- on minunkin matkusteluni aika pientä! Ei se estä tuntemasta vetoa joihinkin toisiin kulttuureihin, ei ollenkaan. Omalla kohdallani järjestys oli ensin veto, sitten matkustus.
Kelteissä en ole vieläkään käynyt ;D
Aloituksen tarkoitus ei niinkään ollut kehuskella matkoilla, vaan minua kiinnostaa mitä kanssakirjoittajien mielissä liikkuu. Mitenkäs sinä; tunnetko itsesi suomalaiseksi vai eurooppalaiseksi? Minä olen enemmän suomalainen.
En ymmärtänytkään kehumisella sun juttua tai muidenkaan,vaan tahdoin kertoa oman kokemuksen kulttuurin välittymisen ilman matkustamista.
Olen tietysti suomalainen jo äidinkielessä-maidossa,mutta sielultani suhtkoht rajaton.
Muuten...kerro kun menet kelttilandiaan niin laitan paikallisille kortin täältä sun mukana terveiseksi;D
- vienkö maksalaatikkoa ja mämmiä kans? Ja tuonko sulle sitten vastalahjaksi kiltin keltin vai keltin kiltin?
*jokohan meni kulttuurit sekas*
kiltin keltin kiltissä;)
Tiä mitkä bileet..Trubadurix soittais ikimämmii ja vieraat vaihtelis kilttii ihan huoletonna.
Asterix vain hierois viiksiänsä ja kilpailu obeliksista päätyis Obelixin putoamiseen..alas:)
...ja Akvavitix tarjoilis kaikille troppia kossupullosta... Eks lähe messiin sentään?
saattais haukkua mut puihin;D
Täytyy harkita tai lyödä vetoa..