Viime viikolla meijän enkunmaikka teki itsarin (itsemurhan..) Sil ei ees menny huonosti. Se oli todella mukava, positiivinen ja reipas elämänhalunen ja kaikkea...Sil oli 2lastaki jopa ja mies ja koira ja ja..ystävii ja rakastavat oppilaat. Eniten varmaan sen perhe kuiteski tulee sitä kaipaamaan mut tietysti meitä oppilaitakin se..voisiko sanoa koskettaa :(
Open muistolle (C-->---
Open muistolle (C-->---
Vastaukset 4
Vanhimmat
otan osaa tosi surullista.........nyt saatte jonkun karseen sijaisen....
eikä voi ehkä näyttää pahaa oloaan .
Itsetuho on aina melkein tarkasti harkittu ja joskus vain ylllättävä teko.
Päällepäin sitä esittää kaikki jotain roolia sen sisällä voi olla todella paha olo kuitenkin ja surullinen tai masentunut ihminen .
Toivon että muistat opettajasi hyvällä ja niinkuin kerroit kaikki hyvin onnellista ja hienoa että oppilaille teille jäi vain kauniita asioita mieleen ja tykkäsitte hänestä ja sen hän varmasti tunsi itsekin ja välitti teistäkin.
On ehkä hyvä jos voitte te oppilaat puhua siitä asiasta koulussa jonkun aikuisen kanssa koska siinä varmasti herää paljon kysymyksiä ja ristiriitaisiakin asoita mieleen .Hyvä olis purkaa niitä yhdessä kaikien teidän .
Hyvää vointia ja jatkoa sinulle ja usko minua vain että hän oli varmaan sen asian harkinnut tarkoin ja ei halunnut varmasti mitään ikävää teidän kokevan ,se oli hänen päätös omasta elämästään vaikkakaan ei varmasti ehkä paras ratkaisu meidän muiden mielestä.
Karmiva kokemus mutta elämä jatkuu kuten sanotaan. Loma edessä. Ei ssatu enää tuntematonta sijaista onneksi tutut henkilöt opettaa nyt :) Silti se jää ikuisesti jokaisen päähän. :(
Lähes tiedän miltä tuntuu kun joku läheinen tekee itsemurhan. Kuukausi sitten ystäväni otti unilääkkeitä tarkoituksenaan päättää päivänsä. Onneksi eräs toinen ystävä yritti soittaa hänelle ja kun ei tavoittanut niin lähti katsomaan tätä. Ystäväni toimitettiin sairaalaan ja tarkkailuun, hengenlähtö oli parin pillerin päässä. Nyt hän on hoidossa ja jatkuvassa tarkkailussa, sillä hän edelleen haluaisi satuttaa itseään. Näin hänet itsemurhayritystä seuranneena päivänä, juuri kun hän oli tullut sairaalasta. Hän oli lähes kiukkuinen siitä ettei onnistunut yrityksessään. Muuten hän suhtautui siihen aivan luonnollisesti. Se oli hänen käsityksensä mukaan kaikkein paras vaihtoehto. En osannut edes lohduttaa tai tukea häntä, olin aivan paniikissa kun kuulin. Tiesin hänen olleen hieman masentunut, mutta en aavistanut mitään. Mietin yhä, että olisin saattanut pari viikkoa sitten olla kodin sijasta ystäväni hautajaisissa. Se ajatus tuo yhä kyyneleet silmiini ja ahdistuksen rintaani. Mutta onni oli myötä: ystäväni on yhä hengissä. Minulla on yhä ystävä.