Tiedustelujen johdosta kerron, että uuden Suomen Räyhäkristillisen Valtionkirkon jäsenet ovat rähmäkyykyssä raamattunsa ja suurten suomalaisten räyhäskolastikkojejn edessä. Tällä ei ole mitään tekemistä ex-sanomalehti Uuden Suomen kanssa, joka taas oli aikansa liimaselkäinen suomalainen ja muiden liimaselkäisten suomalaisten esikuva. Niitä kylläkin tapaa nykyään rähmällään räyhäkristillisten joukossa vähän joka tönössä ja pitkin katuja.
SRV, Valtionkirkko
Uskonsisar
274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onhan sitä kaikenlaisia ihmisiä. Mutta en kyllä ainakaan itse edes tiedä ainoatakaan "räyhäkristittyä",
vaan päinvastoin.
Ainakin he yrittävät elää rauhassa toistensa kanssa.
Ei, kyllä SHS eli Suomen Harhaoppisten Seurakunta on vielä kovempi organisaatio. Siihen kuuluu paljon enemmän vaahtoturpia kuin mihinkään muuhun ryhmään. Nämä vouhkaavat suu vaahdossa kristittyjä vastaan ulvoen kuin sudet vainon puolesta. Nämä kiiluvasilmäiset inkvisiittorit puhuvat lempeydestä mutta tuomitsevat kristittyjä. He ovat rähmällään kaiken kerettiläisen suuntaan. ehkäpä se johtuu siitä, että he ovat olleet _VÄÄRINYMMÄRRETYN_ uskonnon uhreja?