KEPUn Saarelan ja Anttilan tuomiot

Tänään Hesarissa käsitellään mielenkiintoisella tavalla miten kansalaiset muistavat kuka on oikeasti saanut tuomion rikoksesta ja kenen vain luullaan saaneen tuomion.

Hieno homma, että kansalaisille muistutetaan mm. Tanja Saarelan (ent. Karpela, ent. Vienonen) saamasta rattijuoppoustuomiosta sekä maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan saamasta vankeustuomiosta.

KEPUssa katsotaan meriitiksi, jos henkilö on saanut oikeudessa tuomion jostain.

6

341

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Passi Jujunen

      mistäs puolueesta?

    • kasvain

      Ja Saarela (tai minkä niminen nyt silloin olikaan?) käytti piraattikäsilaukkua virallisella edustusmatkalla. No niinhän toki teki kepulainen Aulakin, joten laeista piittaamattomuus on näemmä meriittiä kepussa.

      • Optiokusetus

        Sehän ei ole laitonta, kun demariministeri antaa optio-oikeuksia valtionfirman rengille.


    • jos ei ole tuomittu

      rikoksesta. Muutenkin tuntuvat olevan poikkeuksellisen ajattelematonta porukkaa. Niin kuin nyt nämä Häkämiehet. Hakkaavat naisiaan ja puhuvat aina tyhmiä ulkomaille päästyään. Alkoholistejakin ovat ilmeisesti kaikki kokoomuksessa, eikä kontrolli kestä humalassa. Pajusella tosin taisi olla huumausainerikoksia, liekö piilovihreä.

      • taitaa itse olla

        oikea pääkusettaja, naisten hakkaaja tms. Miksi nainen laitetaan koko elämänajan syylliseksi asiaan, missä vakavamman rikoksen teki tämä poliisi, Tanjan silloinen poikaystävä. Hän on saanut olla kiltisti sivussa, vaikka koko sotku oli hänen huonon viinapäänsä ja naisten ahdistelu. Hävetkää miehet, jotka tännekin solvaatte naisia, miten on omat tekosenne. Ja nyt hiljaa,olette kuin pahankuriset katukakarat.


      • Otsikossa hymiö

        ...


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe