Nykyisessä Turussa sijaitsi Marialle rakennettu temppeli. Sen tuhosi ne jotka ovat syntyneet syntisiksi ja ovat perisyntisiä ristiretkien (ryöstö- ja orjanmetsästysretket) aikaan. Samalle paikalle rakennettiin useissa eri vaiheissa Turun Tuomiokirkko - osittain Marian temppelin jäännöksistä. Se ei ole meidän Suomelaisten tuomio, vaan sen joka esivanhemmillemme tunnusti; "Olemme syntyneet syntisiksi ja perisyntisiä. Usko tai kuole!".
Marian temppeli
Matti E Simonaho
197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
1 "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:
2 Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;
3 ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.
4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.
5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
6 Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.
7 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'
8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
(Ilmestyskirja)