Onko täällä sellaisten helluntaiperheiden tai muiden seurakuntien jäseniä joilla kotona on esiintynyt tai parhaillaan on joko fyysistä tai henkistä väkivaltaa? Kertokaa tapauksista ja onko ongelmiin löytynyt ratkaisuja? Onko seurakunnasta löytynyt apua ja ymmärrystä vai onko seurakunnassa vaiettu kuoliaaksi koko paheellinen asia? Onko lapsuuskodissa tapahtunut väkivalta vaikuttanut jonkun kohdalla perheettömäksi jättäytymiseen?
Väkivaltaa helluntaiperheissä?
Onko yleistä?
16765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Väitän, että tähän ketjuun vastaavat ne helluntailaisuus-asiantuntijat, jotka eivät koskaan ole olleet missään tekemisissä helluntailaisten kanssa puhumattakaan, että itse olisivat kuuluneet hellareihin.
Eiköhän meitä helluntailaisuudesta irtautuneita ja siitä erittäin paljon tietäviä riitä tällekin palstalle.
En olisi voinut kuvitella pystyväni irtautumaan helluntailaisuudesta, vaan toisin kävi.Nyt viiden vuoden ajan olen päivittäin ihmetellyt helpottunutta oloani. Kurkistus tälle oli ensimmäinen haisteluni menneisyyteni: " Mitä helluntailaisuudelle kuuluu?"
Taitaa kuulua aikalailla entistä.
Itse olen kuvannut helluntailaisuudesta irtautumistani lähes mielisairaudesta paranemiseen. Tänään ajatukset, olotila, tunteet ovat omiani ja selkeitä!!! Kukaan ei määrittele niitä vääriksi tai kielletyiksi... syntisiksi.
kirsi
Kuopion väestöstä 15% (1300 jäsentä srk/90.000a sukasta) On helluntalaisia, mitä luulet mukaan mahtuu monenlaista jäsentä. Pieni nahina on normaalia.....Ompas paljon seurakuntalaisia Kuopiossa.
http://www.omaphpbb.com/administrator.html
yksi pilkku viisi prosenttia. Karvan alle tarkkaan ottaen.
Nauraa itselleen LOL 15% HUPS
Vain helluntailaisen matematiikan mukaan 1 300 luvusta 90 000 on 15%.
Tuon pilkku- tai kirjoitusvirheen vuoksi yllä oleva henkilö on väkertänyt jo kaksi viestiä, jolla hän nyt sitten mollaa helluntailaisia. Mistä noita ....... sikiää tänne?
Että meillä henkinen ja ruumiillinen väkivalta oli jokapäiväistä.
Lapset kasvatettiin alistamalla, nöyryyttämällä ja hakkaamalla.
"Luonto" kuulemma piti hakata lapselta pois.
Koskaan ei kehuttu eikä kannustettu.
Olin niin pelokas ja arka että säikyin omaa varjoanikin.
Lähes koko aikuisikäni meni lapsuuden traumojen käsittelyyn.
Nyt myöhemmällä iällä olen oppinut pitämään myös itseäni tasavertaisena ihmisenä muiden joukossa.
Kasvoin helluntailaisessa kodissa, jossa fyysinen väkivalta oli jatkuvaa.70-luvulla asia vaiettiin, vaikka isäni nuorena oli äitini kertoman mukaan ns. pyytänyt esirukouksia päästäkseen väkivaltaisuudestaan eroon. Ei päässyt.
Helluntailaistytön tapaan avioiduin nuorena ja pääsin pois lapsuuden kodistani omaan kotiin.
Mieheni ei ollut fyysisesti väkivaltainen, mutta pitkän avioliiton aikana selvisi, että hänellä oli vaikea persoonallisuushäiriö: diagnosoitu aikanaan passiivisaggressiiviseksi persoonallisuushäiriöksi.
Olin tottunut väkivaltaiseen kohteluun ja löysin miehen, joka kohteli minua ja lapsiamme todella huonosti.
Erosin 15 avioliittovuoden jälkeen, eikä seurakunnasta tai entisiltä ystäviltä apua/ tukea/ ymmärrystä herunut.
Vanhimmistosta soitti entinen ystävä ja toivoi minun eroavan seurakunnasta, kun kaupungilla liikkui minusta juoruja????
Olin ollut sitoutunut ja osallistuva.
Erosin lopulta ja rakensin aivan uuden elämän.
Maksoin kovan hinnan siitä, että olin luullut Jumalan pitävän minusta ja lapsista huolta, jos pysyn Jumalan säätämässä avioliitossa.
Väkivaltaa ei olisi saanut sietää.
Olen silti selvinnyt ja olen uusi, onnellinen, uskonnoton ihminen.
Jos Jumala on olemassa, hän on nähnyt kaiken.
Minun on elettävä kuin entisen alkoholistin, jonka on pysyttävä erossa viinasta.
Minä olin uskonnon väärinkäyttäjä. Otin sen liian tosissani. Yritin Jumalaan luottaen elää mahdotonta ja väkivaltaista elämää, enkä ottanut vastuuta siitä, että lapseni elivät väkivaltaisessa kodissa.
Avioeron jälkeenapua löytyi paljonkin - vaan ei seurakunnasta.
Ammattiapu: psyk.poliklinikan perhetyöntekijä ja esimerkiksi Omaiset mielenterveystyön tukena. Selvisin sairastumatta itse. Asiaa riittäisi....
Kirsi
Myös minä menin miltei lapsena naimisiin että pääsin isäni hirmuvallan alta pois.
Myös minun mieheni oli luonnehäiriöinen alkoholisti.
Hänellä on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja nyt on liikuntakyvytön kun joi jalat altaan.
Hoidan häntä nyt.
Noin se vieläkin vaikuttaa, minusta tuli läheisriippuvainen ja helposti syyllistettävä kynnysmatto.
Mutta kuten kerroin olen alkanut toipua, en enää pidä itseäni täysin arvottomanan.
En usko mihinkään, valitettavasti sain niin hyvän rokotuksen lapsena uskontoja kohtaan että kartan kaikkea sellaista.
vaikkakin varmasti hellari-piireissä sellaisesta ei ole puhuttu kuin ei myöskään muustakaan vaikeasta. syynä varmaan ollut se, että kun ulospäin on tarvinnut pitää kulissia jotta olisi tarpeeksi hyvä uskova. Tämä on varmasti kaikissa piireissä tuttua. Mut hellareille siihen on liittynyt tuo hengellinen hyväksytyksitulemisen tarve, jolloin ollaan piiloteltu syntejä. Tosiasia kuitenkin on, että fyysinen ja henkinen väkivalta ei vielä ennen 80- lukua ollut tuomittavaa edes yhteiskunnallisesti. Se kuului kasvatusmetodeihin. Itse sain selkääni pienenä muutaman kerran, mutten kokenut sitä väkivallaksi.. isäni ja äitini itki niin tehdessään. Olivat varoittaneet, enkä ollut silti totellut, niin risusta tuli kun niin oltiin sanottu. Itse en kyllä mistään hinnasta hyväksy lasten rankaisemista fyysisesti. Ymmärrän kuitenkin että vanhempani ovat sen aikakauden mukaisesti toimineet. Nykyään eivät tekisi samoin lapsenlapsilleen vaikka mikä olisi. Ajat muuttuu.
Ja vaimot ovat kautta aikojen saaneet selkäänsä miehiltään valitettavasti. Ja kaikissa piireissä sitä tapahtuu. Vaikka luulisi että uskovaisena olisi halu olla Jeesuksen kaltainen. Liha on heikko ja siksi synti saa vallan. heikkojahan lyöjät ovat. Eivät pysty käsittelemään tunteitaan muulla tapaa kuin lyömällä. Säälittävää ja tuomittavaa.
Tätä asiaa on siis turha yrittää vääntää jotenkin hellari-piireissä tapahtuneeksi vääryydeksi ikäänkuin sitä ei olisi muualla tapahtunut tai tapahtuisi. enkä edes erityisesti ole itse hellari-myönteinen, vaan enemminkin fundamentalistisia piirteitä vastaan vaikka näin kommentoin..
Helluntailaisuus.
Jos vanhempani eivät olisi alkaneet temppuilla uskonnon kanssa, vaan eläneet normaalia elämää, olisin säästynyt monelta kärsimykseltä.
Toki väkivaltaa on muuallakin, mutta juuri uskonnon varjolla tehty henkinen ja fyysinen väkivalta on iljettävää ja tekopyhää.
Etenkin lapsen on vaikea suojautua henkiseltä väkivallalta, jota lahkolaispiireissä esiintyy:
Pelko, syyllistyminen ja vallankäyttö, tunteisiin vetoaminen.
Monet hurmoskokoukset, joihin lapsena jouduin, jättivät jälkensä varsinkin , kun kotona oli arvaamaton ja fyysisesti aggressiivinen isä.
Helvetillä pelottelu, Jeesuksen takaisin tulon uhka ja epävarmuus omasta pelastumisesta oli rankkaa pohdittavaa 7-vuotiaalle.
Nykyisin olen pohtinut, olisiko lasten vieminen moisiin tilaisuuksiin lastensuojelun näkökulmasta ok????
Lapsi kuulee ja näkee asioita, joita ei voi ymmärtää????
Enpä tiedä -joskus mietin.
kirsi
Ihan samaa minä olen mietiskellyt kun lapsena istuin joka ikisessä kokouksessa, jopa kitarakuoroharjoituksissa... Kyllä siihen aikaan esim pyhäkoulussa ja leireillä lapsia peloteltiin helvetillä. Minäkin aina pelkäsin kun äitiä tai isää ei näkynyt, että oliko Jeesus tullut takaisin ja minä jäänyt.. kauheeta, mutta todellisia pelkoja. Toisaalta säälittää vanhempani, kun eivät ymmärtäneet mitä ajattelin ja kuinka todellisia pelkoja ne mulle oli. Kerroin, mutta siihen aikaan lapsia pidettiin jotenkin sellaisina, että ikäänkuin niiden tunteet eivät olisi todellisia vaan sellaisia puoli-tunteita ja vasta aikuisena osataan tuntea oikein ja pelätä oikeita asioita. Lapset oli kaikkiaan vähempiarvoisia. Ja niiden huolia ei otettu tosissaan.
Minä en nykyään halua viedä omia isompia lapsiani paikallisseurakunnan kokouksiin, koska siellä on usein sellaista, jota en halua lapseni kuulevan ja näkevän. Esim "profetioita" ja saarnat aivan käsittämättömiä. Haluaisin että lapseni oppisivat arvostamaan itseään sellaisian kuin miksi heidät on luotu. ja arvostamaan ja kunnioittamaan toisia riippumatta heidän habituksestaan, asemastaan ja mielipiteistään. Haluaisin lapseni saavan kuulla ja itse keskustella avoimessa ilmapiirissä hengellisistäkin asioista ilman "ME olemme oikeassa" rivien välistä sanottuna. Voi kun emme olisi -laisia ja -läisiä, vaan voisimme olla Kristuksen ruumis. Juuri uskonto pilaa kaiken: suhteen itseensä, lähimmäisiin ja ennenkaikkea itse Herraan. Kestää kylläkin kauan (tai ikuisesti) ennenkuin pääsemme vanhan ajan meiningeistä eroon. Kautta aikojen kun on pidetty uskoa jotenkin oudosti irrallisena asiana ihmisenä olemisesta.
Siunausta ja voimia sekä anteeksiantoa teille, jotka olette paljon kärsineet uskonnon (helluntailaisuudenkin) takia. Herra näkee kaiken missä on menty vikaan. Armahtakoon Hän meitä.
Romanihelluntailaisten perheissä yleistä puuhaa.
Missään ei lasta rakastetakkaan niin paljo kuin romaniperheessä.tää on tosi.Jo jotain negatiivistä,niin sitte se että annetaan vapaasti olla ja mennä.En ole kuullu,enkä nähny,että ketään kuritettas.et saa yleistää,jos joku niin tekee.Niin tehdessään tekee väärin.Mutta kirjoitit,että ois yleistä puuhaa,ei ole totta.