Olemme saaneet lukea lehdistä, että puolustusvoimien komentaja, amiraali Kaskeala, on vaatinut, että armeijan kokoa on pienennettävä ainakin 100000 miehellä lähitulevaisuudessa. Tähän on amiraalin mukaan syynä sotamateriaalin hinnan jyrkkä nousu.
Jos minä olisin amiraali, tai mieluummin kyllä kenraali, vaatisin voimakkaasti määrärahojen lisäämistä armeijan alasajon sijaan. Aamulehdessä toimittaja ihmetteli myös tätä amiraalin vaatimusta (samoin kuin mm. Juha Korkeaoja) ja totesi, että olisiko meidänkin syytä high-tech -sotilaiden sijaan keskittyä tienvarsipommeihin. Ne kun tuntuvat olevan aika tehokkaita isojakin maita kohtaan. Yhdyn täysin tähän näkemykseen. Suomessa ei kannata ryhtyä leikkimään mitään kybersodankäyntiä, vaan me tarvitsemme vahvat maavoimat (jotka muuten vielä 80-90 -lukujen taitteessa olivat väkiluun suhteutettuina eräitä maailman vahvimpia). Suomessa tarvitaan tavallisia, hyvin koulutettuja perussotilaita, joiden varustukseen kuuluu hyvä rynnäkkökivääri ja mielellään kevyitä mukana kuljetettavia ja olalta ammuttavia panssarin-/ ilmatorjuntaohjuksia. Maamme suuri pinta-ala vaatii aluepuolustusjärjestelmässä paljon joukkoja, joten mihinkään 100000 miehen vähennyksiin ei ole varaa. Kenttäarmeijan vahvuus on nostettava tuolle 90-luvun alun tasolle, joka sai kansainvälistäkin huomiota. En nyt muista tarkkaan monesko Suomi oli, mutta hyvin siinä alkupäässä kuitenkin. Tällä tiedolla on suuri ennaltaehkäisevä vaikutus mitä mahdollisiin hyökkäyksiin tulee - alasajettu armeija ei voi puolustaa laajaa Suomen aluetta.
Täytyisikö amiraali Kaskeala vapauttaa tehtävistään?

Vastaukset 8
Vanhimmat
neokonnat, nuo USA/NATO koirat. Cronberg avasi kunnon pistesaaliin, savusta neokonna päivässä maailmanrauhan saamiseksi!
Vain Tukholman puolustaminen Suomenlahdella on tärkeää. Suomen on hankittavat Ruotsista sukellusveneitä, jotka Tanska ja Norja jättivät ostamatta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viking-luokan_sukellusvene
Ei kai vapauteta, pikemminkin asettaa syytteeseen.
NATO-johtotähdet itkevät Venäjän uhkaa ja saman aikaisesti purkavat omaa puolustustaan !!
Nyt viimeistään pitäisi joka ukolle aueta, miksi NATO:lijat taputtivat käsiään, kun maamiinoista luovuttiin.
Seuraavaksi minä ehdotan, että puolustusvoimien ylipäällikkönä pitää tulevaisuudessa olla:
- SA-INT:in suorittamaton
- Kumartelija-aktivisti
- Pätevöitynyt kenties feministipiireissä
Kiteytettynä: asiaa ymmärtämätön, jota on helpompi talutella "oikeaan" (NATO)suuntaan.
Eiköhän Juhanikin tue tätä, koskapa omista sotilaista on pian päästävä turkkilaisiin.
Yleisen asevelvollisuuden tuottama mieskunto ja puolustustahto kansalaistasolla ei ole niin tuottoisaa kenraalitasolla kuin kansainvälisessä asekapassa hääriminen NATO-piirien kanssa. Brysselissä on kivempaa kuin sulkeisten seuraaminen kotikasarmilla.
Väännän tässä kaikille rautalangasta missä nyt ollaan menossa.
Koko viimeaikainen natoilu on selkeän suunnitelman mukaista. Hallitukselle, kaapista ulostulleille päätoimittajille ja armeijan ylemmälle upseeristolle on ollut katkera pettymys huomata, että Suomen kansan Nato-myönteisyys ei olekaan viime vuosina lähtenyt kasvuun kuten he olettivat. Tällöin olisi ollut helppo todeta, että Natoon voidaan mennä kun kansakin osoittaa tukeaan. Isänmaallisena, kansa on kuitenkin osoittanut pikemminkin päinvastaista kehitystä - Nato-kannatus on heikentynyt. Tämä on pakottanut natoilijat uudenlaiseen lähestymistapaan: armeijan alasajoon. Taktiikkana on nyt yksinkertaisesti se, että taloudellisiin ja teknisiin verukkeisiin vedoten ajetaan armeija (yhdessä Ruotsin kanssa) niin alas, että kansa alkaa hätääntyä. Tuolloin tullaan sitten muka vakavina julkisuuteen ehdotuksilla, että emme enää pärjää näillä voimilla, vaan on pakko liittoutua. Tehdään uusia mielipidemittauksia ja koska kansa on huolissaan Suomen puolustamisesta (päin vastoin kuin eliitti), saadaan todennäköisesti tätä taitavasti manipuloitua kyselyä puoltavia vastauksia. Nyt päästää sitten siihen alkuperäiseen tavoitteeseen, että voidaan todeta kansan haluavan Nato-jäsenyyttä.
Nämä keskustelut pitäisi saada vaan täältä Suomi-palstoilta Helsinginsanomiin (mahdotonta, koska yksi keskeinen natoilija) ja Yleisradion keskusteluohjelmiin, jotta salajuoni saadaan paljastettua koko Suomen kansalle.
Missä menee juridisesti (tai ainakin moraalis-eettisesti) maanpetturuuden rajat?
Suomen kaltainen valtio suometetaan ja otetaan siten hallintaan,itänaapuri osaa.Jos halutaan käyttää kovia otteita,riittää vain 200 risteilyohjusta tai täsmäohjattua pommia helsinkiin ja toiset 200 muihin srategisesti tärkeisiin kohteisiin.Luuletteko että halonen ja pelkurimainen pääministeri eivät taipuisi kaikkiin vaatimuksiin,uusien iskujen pelossa.Miesmäärillä ei tee mitään,jos ei ole uusinta teknologiaa.Ei kukaan tule metsiimme taistelemaan 30-40 luvun tyyliin,johon vain suomessa on varauduttu.Ei voi voittaa sotaa,jos on vain iskuja ottavana osapuolena.
Siten aluepuolustus on vanhentunut,kun valtakunta on lamaannutettavissa kokonaan muutenkin.Ei niillä miehillä tee mitään siellä metsissä,jos valtionjohto on päättänyt antautua.
Putinin ja hänen seuraajansa armoilla täysin olemme,aina niin vakaiden ja rehtien venäläisten.
Aina ensin tietysti vähän ohjustellaan, mutta lopulta vihollisen jalkaväen on lähdettävä liikkeelle ja yritettävä viedä homma loppuun. Tällöin niille "metsissä olleille" sotilailla löytyy kyllä käyttöä. Jos niitä ei olisi vihollinen vain marssisi vapaasti maahan.
****mukana kuljetettavia ja olalta ammuttavia panssarin-/ ilmatorjuntaohjuksia.****
Mukana kuljettaminen vaatii fyysistä kuntoa. Meiltä Suomesta ei kertakaikkiaan enää löydy sen vertaa hyväkuntoisia nuoria miehiä, jotka kestäisivät sodan rasitukset.
Kuvittele kun joku lösömahainen pitsanpurija pannaan metsään juoksemaan varusteitten ja ohjusten kanssa niin viimeistään parin kilometrin jälkeen ukkoa saa jo kantaa ellei ole kuollut sitä ennen sydänpysähdykseen. Eivät sellaiset mitään sotaa käy.
Totuus on tämä, meillä ei ole enää sotilaita kuin nimeksi.
Tänä päivänä on kohta kaikilla 30 v täyttäneillä alkava 2-tyypin sokeritauti kelvottomien elintapojen vuoksi.
Kaskeala tietää tämän ja on viisas mies. Tämän tietävät tosin meidän naapurimmekin. Sama ongelma on Ruotsissakin, huono fyysinen kunto.