Halonenkin avoimena USA:ssa?

Häkämiehen töppäystä USA:ssa puolusteltiin joidenkin taholta sillä, että pitää olla avoin, sanoa reilusti se, mitä ajattelee. Häkän puhe oli kuitenkin töppäys, koska kävi ilmi, että se ei edustanut maamme johdon ulkopoliittista linjaa, vaikka tuotiin esiin tilanteessa, jossa nimenomaan odotetaan esille tulevan se, eikä puhujan henkilökohtaisia näkemyksiä.

Kun nyt kuitenkin Häkämiehen töppäyksen puolustelijat ovat vedonneet avoimuuteen ja vapauteen esittää omia mielipiteitäänkin, he varmasti riemastuvat, jos Halonen toimii myös niin YK -kokouksessa USA:ssa, esittää omia mielipiteitään USA:n ulkopolitiikasta. Sitä paitsi se olisi ainakin monin verroin rohkeampi teko kuin Häkämiehen tempaus, mennä uhittelemaan toisesta maasta, ollessaan toisen luona käymässä. Vaatii sentään enemmän rohkeutta sanoa asioita "kasvotusten", kuin selän takana. Halonen voisi nyt toimia ainakin oikein ja tuoda esille Suomen johdon yhdessä sopiman ulkopoliittisen linjan sekä myös tehdä suomalaisille Häkämiehen tukijoille mieliksi myös heidän arvostamassaan tavassa puhua virallisissa tilanteissa avoimesti omia näkemyksiään, tässä tapauksessa USA:sta, häkää rohkeammin kasvotusten siitä maasta, jossa on käymässä :)
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinpä. Silloin, kun Halonen sanoi viimeksi faktoja USA:n rötöksistä suoraan USA:ssa, eikä selän takana raakkuen kuten häkämies, joka kaiken lisäksi puhui puppua selän takana, niin Browntonguet itkivät sitä, että Halonen heikentää Suomen suhteita USA:aan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinen kirjoitti:

Häkämiehen töppäystä USA:ssa puolusteltiin joidenkin taholta sillä, että pitää olla avoin, sanoa reilusti se, mitä ajattelee. Häkän puhe oli kuitenkin töppäys, koska kävi ilmi, että se ei edustanut maamme johdon ulkopoliittista linjaa, vaikka tuotiin esiin tilanteessa, jossa nimenomaan odotetaan esille tulevan se, eikä puhujan henkilökohtaisia näkemyksiä.

Kun nyt kuitenkin Häkämiehen töppäyksen puolustelijat ovat vedonneet avoimuuteen ja vapauteen esittää omia mielipiteitäänkin, he varmasti riemastuvat, jos Halonen toimii myös niin YK -kokouksessa USA:ssa, esittää omia mielipiteitään USA:n ulkopolitiikasta. Sitä paitsi se olisi ainakin monin verroin rohkeampi teko kuin Häkämiehen tempaus, mennä uhittelemaan toisesta maasta, ollessaan toisen luona käymässä. Vaatii sentään enemmän rohkeutta sanoa asioita "kasvotusten", kuin selän takana. Halonen voisi nyt toimia ainakin oikein ja tuoda esille Suomen johdon yhdessä sopiman ulkopoliittisen linjan sekä myös tehdä suomalaisille Häkämiehen tukijoille mieliksi myös heidän arvostamassaan tavassa puhua virallisissa tilanteissa avoimesti omia näkemyksiään, tässä tapauksessa USA:sta, häkää rohkeammin kasvotusten siitä maasta, jossa on käymässä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu