Citroenin maahantuojan

jälkimarkkinointi

Surkealla tasolla on ainakin Citikan maahantuojan jälkimarkkinointi.
Meillä on uudehko Citroen C3, takuu meni juuri keväällä umpeen. Kesällä autoon tuli vikaa, kone pyöri vain kolmella "pytyllä". Auto vietiin paikalliseen huoltoliikkeeseen, joka kylläkin huoltaa Citikoita, mutta ei ole ns. "virallinen" huoltoliike. Vika löydettiin puolasta ja suuttimista. Keskustelin auton myyneen liikkeen kanssa noiden korjauksesta, mutta hinauksineen ja korjauksineen kustannusten kohottua niin suuriksi, päätin korjauttaa auton paikallisessa korjaamossa. Lisäksi tuohon päätökseen vaikutti sekin, ettei myyjä luvannut että vaikka auto korjataan heillä, maahantuoja ei kuitenkaan korvaa mitään, kehoitti kuitenkin tekemään reklamaation maahantuojalle.
Rekalmoin tapauksesta maahantuojalle, jolta sain kirjeen, tyyliin "mitäs läksit, ja onnea jatkoon". Tästä muutaman viikon jälkeen auto joutui uudelleen korjaamolle, tälläkertaa oli toinen suutin korjattavana. Mitähän seuraavaksi? Kuitenkin tästä suivaantuneena kirjoitin kirjeen maahantuojalle jälkimarkkinoinnin hoidosta. Koska meidän toinen automme, Citroen sekin, tuli vaihtoikään päätin ettei tuleva ole Citroen, juuri tuon jälkimarkkinoinnin, tai sen puuttumisen johdosta. Onneksi nyt on tulossa toisen merkkinen auto, ja toivottavasti jälkimarkkinointi pelaa toisella tavalla. En suinkaan tarkoita että vaadin älyttömiä, mielestäni mikä tahansa muistaminen olisi asiakkalle tärkeä mikäli hän reklamaation vaivautuu tekemään.
Kummallista, mutta mitään ei sen jälkeen maahantuojasta ole kuulunut, eivät vissiin osaa käsitellä palautetta kun se sattuu olemaan negatiivista.

21

3282

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • CVitonen02

      Kunalliselle kuluttajaneuvojalle kannattaisi myös kertoilla asiasta. Hänestä on enemmän apua kuin tästä palstasta.

      • kannattaakin

        kysyä neuvoa lähimmältä kuluttajaneuvojalta. On tosin niin, että yleisen käytännön mukaan on ensiksi annettava myyjälle mahdollisuus korjata vika, muutoin saattaa käydä niin, että ei ole mitään mahdollisuutta saada enää korvausta myyjältä. Tällöin myyjä voi nimittäin vedota mm. siihen, että korjausta ei ole tehty niin kuin he olisivat sen tehneet. Ja ainakaan toisen korjaamon laskuja maahantuojat harvemmin hyvittävät ellei asiaa ole etukäteen niin sovittu. Tästä löytyy monia esimerkkejä mm. suurista moottoriremonteista, jopa oikeuden päätöksinä, kun asia on mennyt riidaksi asti.


    • esimerkkiä

      Tässä on lähipiirissä ollut muutamia ongelmatapauksia Toyotien kanssa, joista oli takuu umpeutunut äskettäin. Toisesta pamahti moottori. Maahantuoja maksoi kaiken, ei tarvinnut taistella.

      Toyota hoitaa jälkimarkkinoinnin hyvin, jo pelkästään sen takia auto pysyy suosituimman asemassa.

      • moottorin

        pamahtaminen on muutamankin vuoden iässä todella selvä tapaus vaikka takuukin olisi jo hieman ohi mutta edellytys on tietenkin se, että asia annetaan myyjäliikkeen korjattavaksi ei kolmannen osapuolen. Nämä tapaukset vaihtelevat myyjäliikkeittäin verraten paljon, on myös huonoja esimerkkejä Toyotastakin.


      • jakkis23

      • vielä jatkaa
        jakkis23 kirjoitti:

        "Toyota hoitaa jälkimarkkinoinnin hyvin, jo pelkästään sen takia auto pysyy suosituimman asemassa"

        -->

        http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=143389

        No niin no!

        Juuri noin minullekkin on tuttavani sanoneet; Että Toyota ei koskaan hoitaisi asiaa tuohon tyyliin, koska heillä toimii myös tuo jälkimarkkinointi.
        En halunnut jutullani provosoida tms. Joillekkin käyttäjille vain voi tuokin jälkimarkkinointi ja varsinkin sen oikea hoito olla tärkeä juttu. Pitäisi aina päästä tilanteeseen jossa kumpikin osapuoli tuntee itsensä tyytyväiseksi. Tässä asiakkalle jäi kyllä sellainen tunne, että takuu yms. on todellakin voimassa vain siihen asti kun perävalot näkyy...


      • ostamassa uutta

        Uudessa autobildissä oli juttua auton ostajien palvelusta.
        Mites tuossa testissä kävi?


    • TYYPPI..

      Esimerkki Ranskalaisen auton laadusta. Näitä tapahtuu sadoittain päivittäin.
      Kehottaisin nimimerkkiä seuraavaa autoa ostaessaan katsomaan tarkemmin mihin rahansa sijoittaa. Niin minäkin tein ja auto huolia ei ole ollut vuosikausiin.
      Niin se merkki on Toyota.

      • että tännekin

        Citroen palstalle on yltänyt Toyotan nykyaikainen puskamarkkinointi eli hopotus. Näitä hopottajia liikuskelee eri palstoilla pankaapa merkille. Oman palstan kritiikin taas hoitaa pois sheriffi.


      • pysty sinäkään
        että tännekin kirjoitti:

        Citroen palstalle on yltänyt Toyotan nykyaikainen puskamarkkinointi eli hopotus. Näitä hopottajia liikuskelee eri palstoilla pankaapa merkille. Oman palstan kritiikin taas hoitaa pois sheriffi.

        käsittelemään asiaa pelkkänä asiana. Hei, ei kaikkea tarvii ottaa henkilökohtaisesti! Vai oletko se AutoBon:n heppu joka laittoi minulle sen ylimielisen kirjeen??
        Ja muuten, uuden auton merkki ei sitten ole Toyota!!! Merkkejä on muitakin kuin Citroen ja Toyota...


      • 2fast4u

        Minulla on juuri päinvastaiset kokemukset. Ostin Toyota Corollan kymmenkunta vuotta sitten juuri sen hyvän maineen vuoksi. Se maine meni kyllä tämän yksilön myötä. Moottorin öljynkulutus oli hurjaa, vaikka ostohetkelläkään km:jä ei ollut kuin 66 t. Jaksoin kaikkien vaikeuksíen keskellä hiukan vajaan 30 t ja 103 t ajettuna myin pois. Oli sinnikästä sähkövikaa eritysesti valopuolella, eikä sitä vikaa saatu korjattua. Piniä osiakin irtoili sisustuksesta, jäipä kerran ovenkahvakin käteen. Takuu oli juuri loppu, kone olisi saatu kuntoon vaihtamalla männänrenkaat ja venttiilinvarren kumit, mutta kun yhtään ei merkkiorganisaatio tullut vastaan, jäi tekemättä. Siirsin vaivat seuraavalle. Joten sattuuhan näitä hyvänäkin pidetylle. Mitään hyvää ei jäänyt mieleen, joten olen vieroksunut merkkiä sen jälkeen. Auto oli muuten merkkihuollettu peli.
        Nyt ajan ranskalaisella ja täysin ilman ongelmia on nykyinen C4 HDi pelannut, edellinen C5 2.0 vaati vain yhden puhaltimen anturin, koiranluun ja raidetangonpään vaihdon 135 tkm:n aikana normaalihuoltojen lisäksi. Yksi huono ranskikokemuskin on, konserniveli Peugeotista, 307 farkku oli ongelmapesä vesien suhteen, joko sitä vuoi jostakin ulos tai sisään. Parhaat japsit ovat olleet Mitsu Lancer (ruostevikaa 2 uuden mallin Coltia, joista toinen on vieläkin talossa ja Nissan Primera, vaikka siinäkin oli hiukan maali- ja sähkövikaa. Omistamieni merkkikirjoon kuuluvat vielä Audi, VW ja Fiat, eli hiukan on mihin verrata.


    • olen minäkin huolissani

      ei voi olla muuta kuin maahantuojan ylenkatsetta yksityisi autonomistajia kohtaan, jos he eivät tajua ja ymmärrä, että hyvällä toiminnolla, joka useinkaan ei maksa juuri mitään, asiakkaat pusyisivät merkissä.

      kerronpa toisenkin esimerkin: naapurillani on citikan xsara. takuu loppui ja kahden viikon kuluttua puhaltimen etuvastus kärähti. ei kuulunut takuun piiriin, kun autosta oli KAKSI VIIKKOA loppunut takuu. kustannukset olivat alle 40 euroa!!!!!!!!!!!!

      ei luulisi koivuhaan vehon ja autobonin ilkeävän toimia tuolla tavalla. isäntä on senverran vihainen, että taisi autobon/veho menettää taas yhden asiakkaansa. käsittämätöntä typeryyttä.

      • jkhg

        Kuvitellaan, että valmistaja / myyjä jää 2v takuuta velkaa auton ostajalle. Kun 2 v täyttyy, that´s it! Velka on maksettu ja takuu raukeaa.

        Jos sinä lainaat jollekin 100e, ja kun hän on maksanut sen ajoissa takaisin, niin miltä tuntuisi kun hän haluaisikin lisää rahaa sen takia, että maksoi velkansa ajoissa?!?


      • TT-Citikka
        jkhg kirjoitti:

        Kuvitellaan, että valmistaja / myyjä jää 2v takuuta velkaa auton ostajalle. Kun 2 v täyttyy, that´s it! Velka on maksettu ja takuu raukeaa.

        Jos sinä lainaat jollekin 100e, ja kun hän on maksanut sen ajoissa takaisin, niin miltä tuntuisi kun hän haluaisikin lisää rahaa sen takia, että maksoi velkansa ajoissa?!?

        Myyjän, maahantuojan ja valmistajan tuotevastuu ei katkea takuun päättymiseen. Kuluttajalla on oikeus olettaa, että tuote kestää sen mikä ao. tuotteelta voidaan olettaa - takuu on vain myyjäosapuolen ostajalle antama ylimääräinen etu, eikä sen päättyminen poista tuotevastuuta.

        Ja toisekseen varsinkin maahantuojan kannattaisi huolehtia ostajakunnastaan ja kohdella sitä asiallisesti. Näin ei Auto-Bon valitettavasti aina tee. Kokemusta on.


      • Nimetön

        Vittu te itkette noista takuista. Eikös se ole aika selvää että raja on vedettävä johonkin. Ei sitä voi venyttää 2 viikkoa. Ja jos venyttää sen niin joku alkaa valittaa kun kolme viikkoa mennyt että viikko sitten olisi mennyt vielä takuuseen... Kun takuu täynnä niin se on siinä. Jos kustannus yli 300€ ja jos auto täyttää muut vaatimuksen voi anoa GoodWill.ä...


      • jos haluat
        Nimetön kirjoitti:

        Vittu te itkette noista takuista. Eikös se ole aika selvää että raja on vedettävä johonkin. Ei sitä voi venyttää 2 viikkoa. Ja jos venyttää sen niin joku alkaa valittaa kun kolme viikkoa mennyt että viikko sitten olisi mennyt vielä takuuseen... Kun takuu täynnä niin se on siinä. Jos kustannus yli 300€ ja jos auto täyttää muut vaatimuksen voi anoa GoodWill.ä...

        luotettavan menopelin, joka ei heti takuuajan perästä ole rikki, osta Saksalainen tai Japanilainen auto.
        Ei halvalla saa hyvää muulta kuin Koreasta.


      • niccari

    • Anonyymi00018

      Citroenin takuu Suomessa on edelleen täyttä kuraa,
      Vuonna -23 uutena ostetun auton maanantaivikoja ei saada kuntoon, kolmas ja viimeinen sitikka meidän talossa. Takuun alainen auto, 10tkm ajettu ja vaihtoon menee kesään mennessä, huollon ja maahantuojan ennestään surkea palveluasenne ja maine leviää laajalle, siitä pidän huolen.

    • Anonyymi00019

      Meillä loppuu myös Citroenilla autoilu. 10 eri mallia ehti olla ja nyt kiitos, riittää. Osia ei saa, ne ovat vääriä jne. C5 X7 asti homma toimi, sen jälkeen ei mitenkään. Maahantuojan asenne on kammottava ja huolto aivan pihalla.

      • Anonyymi00021

        Olisiko Stellantikseen muutos romahduttanut laadun.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Olisiko Stellantikseen muutos romahduttanut laadun.

        Ainiin, just hesarin, "50 vuotta sitten" uutisoinnissa oli juttu siitä miten citroen siirtyi peugeotin omistukseen. Ihan eilisessä lehdessäkö se oli.

        Hieno juhlapäivä, "50 vuotta sitten oli vielä kaikki hyvin".


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1069
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1044
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      892
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      61
      830
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      812
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      805
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      56
      704
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      699
    9. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      15
      656
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      583
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      582
    16. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      543
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      529
    Aihe