EK osoitti ammattitaidottomuutensa. Voisivat jo päättää kumman haluavat liittokierroksen vai tupon. Kun liittokierros meneekin toisin kuin oli suunniteltu, niin aletaan syytellä niitä, jotka kaikkein eniten korjausta palkkoihinsa tarvitsivat oikeuden mukaan. Jos olisi ollut tupo, niin todennäköisimmin vanhan tavan mukaan eniten olisivat saaneet vahvimmat teollisuusliitot ja kunta-ala taas olisi saanut nuolla näppejään.
Taas
Lungstedt
4252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäs nyt rassaa? Lakkohan sieltä on tulossa ja siinä näytetään työnantajalle närhen munat. Odota ihan rauhassa.
lakkokaan mikään onni ja autuus ole. Sekin on kyllä osoitus työnantajien kyvyttömyydestä ennakoida tuleva tilanne eli ammattitaidottomuudesta.
nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu, kun päästivät villit hevoset vapaiksi, kuinahan monta lakkoa vielä... Ei kannattaisi mitään ammattikuntaa syrjiä vuodesta toiseen.
Mikäli liitot olisivat aikoinaan hoitaneet asioitansa ja tehneet korotuksia pikkuisen enemmän, niin palkat eivät olis jääny niin kauas mitä ne nyt ovat. Kiitos sossujen hallituksessa olon, on liitot ollu "hampaattomia" hallituksen edessä eivätkä ole vaatineet korotuksia,ettei poliittinen SAK vain menettäisi asemaansa. Nyt kun viimeinkin on porvarihallitus on liitot "heränneet" ja huomanneet yllättäen palkkojen jääneen jälkeen. Ei kenenkään perse kestä nostaa palkkoja äkillisesti 20%, mut pitemmässä aikavälissä se onnistuisi. Mikäli liitot olisi hoitaneet jo sossujen aikana töitänsä niin homma ei olisi niin vaikea. Tekemättömät työt pakkaavat kasaantua ja tässä nyt vain puretaan sitä sumaa.