Pyhä Henki

Osaisiko joku jt kertoa OMIN SANOIN ilman MITÄÄN copy-paste juttuja, että miten te käsitätte Pyhän Hengen?

Jos Pyhä Henki ei ole persoona, niin mikä sitten? Miten persoonaton "joku/jokin" voi tulla murheelliseksi taikka rukoilla meidän puolestamme?

Osaatteko laittaa tästä keksustelua OMIN SANOIN?
Copy-paste jutut pyyhkäisen pois saman tien.
Raamatun jakeet ovat ok, mutta suorat lainaukset kirjoistanne ei.

Kiitos.
571221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Copy-paste jutut pyyhkäisen pois saman tien

Mitä vikaa copy pastessa on? Kun kyseessä on lainaus voi olla varma että se on oikeaa Jt oppia. Lisäksi lainaukset perustelevat usein asian paremmin kuin omin sanoin kirjoitetut mielipiteet. Tiedän että keskustelupalsta on keskustelua eikä lainauksia varten, mutta silti. Ei lainauksia pitäis tuomita, jos niitä käytetään järkevästi.

Äänestä
  • Lainaukset osoittavat minun mielestäni sen, että ihminen toki osaa etsiä kirjallisuudestaan asiaan liittyvät lauseet, mutta jos hän ei pysty omin sanoin kertomaan ydinasioita, niin jotain on pielessä.
    Mihin opettajia tarvitaan?
    Kuka tahansa osaa oppikirjasta lukea tekstiä oppilaille.

    Jos ihminen ei osaa perustella ITSE oppejaan, ovat ne todella heikolla pohjalla.
    Todella heikolla ...

    Kopioda osaa kuka tahansa, mutta omin sanoin perustellessa joutuu ITSE ajattelemaan tekstin ja sen sisällön.

    Uskon, että jollakin jt:llä on vielä jäljellä kyky kirjoittaa itsenäistäkin tekstiä, ainakin piilevästi.

    Tsemppiä.

    Äänestä

  • Lainauksissa on se vika, ettei niihin käytetä paljoa aikaa. Ohdakkeen tarkoitus on sitoa vastaaja 24/7 koneelle vastaamaan satoihin kysymyksiin jotka toistuvat säännöllisin väliajoin vaikka aiheeseen olisi vastailtu millä tekniikalla tahansa.

    Kun olet vuosien saatossa kyllästynyt samoihin aiheisiin kirjoittelun ja ajan säästämiseksi lainaat, lopputulos on aivan sama.

    Huomaa, että O tarvitsee pilkun tarkan ja kattavan selityksen KAIKKEEN.

    Jos vaadit häneltä samaa, vastaus lopulta on, että hän ei ole kaikkitietävä tai että hänen Jumalansa pystyy siihen, eikö sinun Jumalallasi ole kykyjä samaan.

    Äänestä

  • vuosien varrelta kirjoitti:

    Lainauksissa on se vika, ettei niihin käytetä paljoa aikaa. Ohdakkeen tarkoitus on sitoa vastaaja 24/7 koneelle vastaamaan satoihin kysymyksiin jotka toistuvat säännöllisin väliajoin vaikka aiheeseen olisi vastailtu millä tekniikalla tahansa.

    Kun olet vuosien saatossa kyllästynyt samoihin aiheisiin kirjoittelun ja ajan säästämiseksi lainaat, lopputulos on aivan sama.

    Huomaa, että O tarvitsee pilkun tarkan ja kattavan selityksen KAIKKEEN.

    Jos vaadit häneltä samaa, vastaus lopulta on, että hän ei ole kaikkitietävä tai että hänen Jumalansa pystyy siihen, eikö sinun Jumalallasi ole kykyjä samaan.

    >>Lainauksissa on se vika, ettei niihin käytetä paljoa aikaa.>>

    Eikä omaa ajattelutoimintaakaan tarvita.

    >>Ohdakkeen tarkoitus on sitoa vastaaja 24/7 koneelle vastaamaan satoihin kysymyksiin jotka toistuvat säännöllisin väliajoin vaikka aiheeseen olisi vastailtu millä tekniikalla tahansa.>>

    Ei ole tarkoitus että kaikki vastaavat kaikkiin kysymyksiin.
    Luulisi että noin 19000 jt:n joukosta löytyy yksi, joka pystyy omin sanoin selvittämään jt-lahkon oppeja.

    Samat kirjat toistuvat teidänkin tutkisteluissa säännöllisin väliajoin.
    Jos löydät vanhasta keskustelusta omin sanoin annetut vastaukset näihin kysymyksiin, niin toki voit kopioda ne tänne.
    Valmiiksi "pureskeltua" ruokaa on turha tarjota.

    >>Kun olet vuosien saatossa kyllästynyt samoihin aiheisiin kirjoittelun ja ajan säästämiseksi lainaat, lopputulos on aivan sama.>>

    Jos olet kyllästynyt, niin miksi luet?
    Kuka käskee edes lukemaan aloituksiani?
    En itse lue läheskään jokaista tänne kirjoitettua aloitusta.

    Luulisi sinun "vuosien saatossa" oppineen edes jotain.
    Täällä käy uusia ihmisiä varmasti joka viikko. Siksi on tärkeää pitää yllä samoja aiheita vuodesta toiseen. Käyttehän tekin kentällä vuodesta toiseen, vaikka kaikki talot on jo aikoja sitten kertaalleen kierretty meidänkin maassamme, eikö totta?

    >>Huomaa, että O tarvitsee pilkun tarkan ja kattavan selityksen KAIKKEEN.>>

    Löytyisi edes jonkinlainen Raamatulla perusteltu selitys.

    **
    **

    >>Jos vaadit häneltä samaa, vastaus lopulta on, että hän ei ole kaikkitietävä tai että hänen Jumalansa pystyy siihen, eikö sinun Jumalallasi ole kykyjä samaan.>>

    Riittää, jos joku jt kertoo, ettei vastausta ole.
    Jotkut vain häpeävät tunnustaa sitä, että heidän uskonnossaan ei todellakaan selitystä kaikkeen.

    ***
    ***

    Sinäkään et siis osannut vastata?
    Miten voit uskoa sellaiseen oppiin, jota et osaa selittää omin sanoin millään tavalla?

    Ihmettelen vain.

    Äänestä

Pyhä Henki on Jumalisuuden kolmas persoona,Yksi Jumala kolme persoonaa. Raamatun alussa jo puhutaan miten Pyhä Henki( Jumalan Henki) liikkui vetten päällä..eli maailman kaikkeutta oli luomassa Isä,Poika ja Pyhä Henki.
Pyhällä Hengellä on aivan samat ominaisuudet kuin Isällä ja pojalla,hän on kaikki tietävä, kaikkialla läsnäoleva,hän opettaa,rohkisee on voiman antaja..jne:eli on todellakin persoona.

Pyhä Henki on hän jonka Jeesus jätti meille suojaksi ja oppaaksi, Hän on se joka antaa meille sanoja kun esim: todistamme Jumalan voimasta,hän on se joka koskettaa sairaita kun rukoilemme heille terveyttä Jeesuksen nimessä,hän on se joka meitä nostaa Herraa vastaan tuuliin ja pilviin. Pyhä Henki, Jumalan Henki, Kristuksen Henki yksi ja sama Henki ja ajatelkaa että kun lähdemme seuraamaan Jeesusta, Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja saastasta ja Pyhä Henki muuttaa asumaan meihin! valtavaa armoa!

Äänestä
  • 1.Korinttolaiskirje:
    2:10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.

    Jos on vain yksi henki,ei sanottaisi että Henki tutkii Jumalaa jos Henki on Jumala. Eli tässä tapauksessa on kaksi eri tekijää.

    Äänestä

  • 2.kor 2:10:

    "Mutta me emme ole vastaanottaneet maailman henkeä(pneuma), vaan sen hengen(pneuma) joka on Jumalasta, jotta tietäisimme mitä Jumala on armosta suonut meille —"

    Mikä henki on Jumalasta? Pyhä henki? Entä mikä henki on maailman henki? Onko se jokin persoona?

    Äänestä

  • JahJah_Blow_JoB kirjoitti:

    2.kor 2:10:

    >>Mikä henki on Jumalasta? Pyhä henki? Entä mikä henki on maailman henki? Onko se jokin persoona?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    >>Mikä henki on Jumalasta? Pyhä henki? Entä mikä henki on maailman henki? Onko se jokin persoona?

    maailman henki ei ole persoona eikä antikristuskaan ole persoona vaan metaforinen kuvaus tilanteesta minkä 1. joh 2:18 ilmaisee.
    "..18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut;

    (Monta antikristusta = monia ihmisiä ketkä ovat Jumalan sanomaa vastaan)

    ja 2.joh 1:7 jatkaa

    "Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. "

    Monta villitsijää = antikristus

    Eli tämä maailman henki on vertauskuva sille tilanteelle missä ihmiset eivät ota Jeesuksen sanomaa vastaan ja "sotivat" Jumalan sanaa vastaan.

    Joten jos maailman henki on tälläinen, millaisena voimme ajatella hengen joka on Jumalasta?.

    Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä

    Gal 5:22,23

    Äänestä

Tämä kysymys on kopioitu alempaa.

Laitappa muutama raamatun paikka jossa määritellään henki Jumalaksi ja Kaikkivaltiaaksi kuten uskontunnustuksessasi
tehdään.

*******************************************

Jos rukoilu ja murehtiminen on ongelma, pyytäisin selvittämään näiden persoonien henkilöllisyyden.

-Luuk. 7:35. Personoitu viisaus.

"35 Kaikesta huolimatta viisauden todistavat vanhurskaaksi kaikki sen lapset.”

Syntiä ja kuolemaa nimitetään kuninkaiksi

-Room. 5:14, 21

***********************************************

Onko mielestäsi sananlaskujen 8. luvussa kyse viisauden personoinnista vai kerrotaanko siinä Jeesuksesta ja hänen luomisestaan?

"22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua."

Äänestä
  • >>Jos rukoilu ja murehtiminen on ongelma, pyytäisin selvittämään näiden persoonien henkilöllisyyden.

    -Luuk. 7:35. Personoitu viisaus.

    "35 Kaikesta huolimatta viisauden todistavat vanhurskaaksi kaikki sen lapset.”

    Syntiä ja kuolemaa nimitetään kuninkaiksi

    -Room. 5:14, 21>>

    ******************************
    ******************************

    Ongelmasi onkin se, että tiettyjä verbejä voidaan käyttää persoonattomien asioiden personoimiseen.
    Kaikkia verbejä ei kuitenkaan voida niin käyttää.

    Laitapa joku esimerkki siitä, miten murehtia ja rukoilla verbiä voidaan käyttää persoonattomien asioiden kanssa.
    Parikin esimerkkiä riittää.

    Voiko viisaus rukoilla taikka murehtia?
    Voiko synti rukoilla ja murehtia?
    Voiko kuolema murehtia ja rukoilla sinun puolestasi Jumalaa sanomattomilla huokauksilla?

    Opettaa verbiä voidaan käyttää tällaisessa merkityksessä. Vahingosta voi oppia ja vahinko voi opettaa ihmiselle asioita, mutta ...

    Vahinkokaan ei kykene murehtimaan asioita puhumattakaan siitä, että vahinko voisi rukoilla puolestasi Jumalaa.

    YMMÄRRÄTKÖ?

    Laita EDES YKSI esimerkki, jossa persoonaton asia murehtii ja rukoilee.

    Odotan.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    >>Jos rukoilu ja murehtiminen on ongelma, pyytäisin selvittämään näiden persoonien henkilöllisyyden.

    Henki voi rukoilla siinä missä viisaus rakastaa.

    17. Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut

    ***********************************************
    Tämä taas menee siihen totuttuun malliin, että sinä jätät vastaamatta ja sitten asetat itsesi odottavan asemaan.

    Yksinkertaiset vastaukset (jakeet)siihen, että henki olisi JUMALA TAI KAIKKIVALTIAS.

    Ja sitten se, oliko saanaajan paikassa kyse personoidusta viisaudesta vai kertoiko jae Jeesuksesta ja hänen LUOMISESTAAN?

    Äänestä

  • vähän paremmin;
    SL 8:
    22. Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
    Biblia, alkutekstille uskollisinn käännös.

    Sitten JKR käännös:
    22. Jumalan Poika luomisessa
    Minä olin Herran omana*, hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua. 23. Iäisyydestä minut on asetettu olemaan, alusta asti, ennen kuin maata olikaan.

    -Jumalan Poika, Jeesus Kristus oli luomassa kaikkea.

    Sinun tulee lukea Raamattu kokonaisvaltaiseksi, että pääset käsittämään esim.tuon "hallinta"-sanan

    14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
    15. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
    16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
    17. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
    18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
    19. sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
    20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
    21. että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

    Joh.4:
    24. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

    -Jumala on siis Henki, eli tietysti Pyhä Hneki, koska kaikki Jumalassa on Pyhää.
    -Pyhä Henki on siis Jumala myös käänteisesti ajateltuna.

    Jumalamme, Jeesus Kristus lupasi lähettää Pyhän Henkensä tänne maailmaan, että emme olisi yksin ja Pyhä Henki voi olla kaikkialla samaan aikaan.

    Pyhä Henki on tietysti myöskin kaikkivaltias, koska Hän on siis itse Jumala.

    Jos olet jt, ymmärrän sen, että hukassa olet näiten asoitten kanssa. Teiltähän kielletään Raamatun kokonaisvaltainen tutkiminen ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että jos uskallatte ryhtyä kokonaisvaltaiseen tutkimiseen, totuus jt harhasta selviää hetimiten. Monet ovat uhmanneet typerää kieltoa ja päässeet irti kalleista, joilla jt on sidottu hirvittävään harhaan ja ikeeseen.

    Kun sinä rikot Jumalan tahtoa vastaan se on syntiä ja kun et voi, etkä haluakaan synnistä eroon, silloin se hallitsee sinua. Sinun tulee ymmärtää se, että Raamattu puhuu usein vertauskuvilla, ei se synti ole persoona, vaikka se hallitsee ihmiskuntaa. Armostakin sanotaan, että se hallitsee uskovia Kristittyjä ja sekin tulee ymmärtää oikein.

    Tv;sivusta kommentoinut Jumalanhullu

    Äänestä

  • tehtävä. kirjoitti:

    No mikä persoonaton asia voi rukoilla taikka murehtia? En näe minkäänlaista vastusta.

    Aivan sama jos kysyisin, että mikä lintu osaa lentää ja sinun vastuksesi olisi että ahven osaa uida.

    Jos VASTAAVUUKSIA etsitään, niin vähin vaatimus on että käyttää samaa verbiä.
    Ymmärrätkö sen?
    Jos et pysty osoittamaan että mikään persoonaton asia osaa rukoilla taikka murehtia, niin silloin voidaan todeta että ne kyvyt kuuluvat VAIN persoonalle.

    *****
    *****

    >>Tämä taas menee siihen totuttuun malliin, että sinä jätät vastaamatta ja sitten asetat itsesi odottavan asemaan.>>

    Katsotaanpas nyt. Minä aloitin ketjun ja kysyin ensin. Yhtään vastusta ei ole tullut, jossa personointi olisi pystytty perustelemaan.

    >>Yksinkertaiset vastaukset (jakeet)siihen, että henki olisi JUMALA TAI KAIKKIVALTIAS.>>

    Henki on Raamatussa Jumalan Henki tai Jeesuksen Henki. Kaikkivaltiaaksi Raamattu ei Pyhää Henkeä kutsu.
    Pyhä Henki on toinen Puolustaja, joka vaikuttaa meidän keskuudessamme.

    Pyhä Henki:
    -opettaa
    -puolustaa
    -lohduttaa
    -auttaa
    -jopa murehtii

    ....

    Siis
    Jos Pyhä Henki ei ole persoona, niin mikä sitten? Miten persoonaton "joku/jokin" voi tulla murheelliseksi taikka rukoilla meidän puolestamme?

    Osaat siis selittää mikä Pyhä Henki ei ole, mutta osaatko selittää mikä Pyhä Henki on?

    ***********
    ***********

    "Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli,kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset."

    Käsitätkö nämä jakeet kirjaimellisesti?

    Raamatusta käy ilmi, että Jeesus on Jumalan AINOA Poika.

    "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN";"
    Hepr.5:5

    "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta SYNTYNYT; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on SYNNYTTÄNYT, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on SYNTYNYT."
    1.Joh.5:1

    Äänestä

  • teksteihin kirjoitti:

    vähän paremmin;

    "Sinun tulee ymmärtää se, että Raamattu puhuu usein vertauskuvilla, ei se synti ole persoona,"

    MOT.

    ******************************************
    >>>Joh.4:

  • yrityksestä. kirjoitti:

    >>Hebrealaiskirje:
    1:14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?>>

    Tässä puhutaan enkeleistä.

    >>12:23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,>>

    Vanhurskaat henget ovat ihmisiä.

    On vain yksi Pyhä Henki.

    ********

    w77 15/5 s. 240 ...

    ... Omin sanoin et siis kykene selittämään?
    Niin arvelinkin.

    **********************************************

    Jokos löytyi persoonaton asia joka osaa rukoilla sinun puolestasi ja pystyy murehtimaan tekojasi?

    Esimerkkiä ei vielä näy.
    Odottelen.

    Äänestä

  • Millä tavoin persoonaton asia rukoilee? Millä tavoin persoonaton asia murehtii?

    Miksi persoonaton asia sanoo itsestään minulle? Voiko persoonaton olla "minä"? Mistä alkaen minuus on ollut persoonattoman asian ominaisuus?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    No mikä persoonaton asia voi rukoilla taikka murehtia? En näe minkäänlaista vastusta.

    Aivan sama jos kysyisin, että mikä lintu osaa lentää ja sinun vastuksesi olisi että ahven osaa uida.

    Jos VASTAAVUUKSIA etsitään, niin vähin vaatimus on että käyttää samaa verbiä.
    Ymmärrätkö sen?
    Jos et pysty osoittamaan että mikään persoonaton asia osaa rukoilla taikka murehtia, niin silloin voidaan todeta että ne kyvyt kuuluvat VAIN persoonalle.

    *****
    *****

    >>Tämä taas menee siihen totuttuun malliin, että sinä jätät vastaamatta ja sitten asetat itsesi odottavan asemaan.>>

    Katsotaanpas nyt. Minä aloitin ketjun ja kysyin ensin. Yhtään vastusta ei ole tullut, jossa personointi olisi pystytty perustelemaan.

    >>Yksinkertaiset vastaukset (jakeet)siihen, että henki olisi JUMALA TAI KAIKKIVALTIAS.>>

    Henki on Raamatussa Jumalan Henki tai Jeesuksen Henki. Kaikkivaltiaaksi Raamattu ei Pyhää Henkeä kutsu.
    Pyhä Henki on toinen Puolustaja, joka vaikuttaa meidän keskuudessamme.

    Pyhä Henki:
    -opettaa
    -puolustaa
    -lohduttaa
    -auttaa
    -jopa murehtii

    ....

    Siis
    Jos Pyhä Henki ei ole persoona, niin mikä sitten? Miten persoonaton "joku/jokin" voi tulla murheelliseksi taikka rukoilla meidän puolestamme?

    Osaat siis selittää mikä Pyhä Henki ei ole, mutta osaatko selittää mikä Pyhä Henki on?

    ***********
    ***********

    "Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli,kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset."

    Käsitätkö nämä jakeet kirjaimellisesti?

    Raamatusta käy ilmi, että Jeesus on Jumalan AINOA Poika.

    "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut SYNNYTIN";"
    Hepr.5:5

    "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta SYNTYNYT; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on SYNNYTTÄNYT, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on SYNTYNYT."
    1.Joh.5:1

    Kiellät siis uskontunnustuksen tämän kohdan.

    "Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias,
    eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias."

    ***********************************************

    >>>Jos VASTAAVUUKSIA etsitään, niin vähin vaatimus on että käyttää samaa verbiä.>Käsitätkö nämä jakeet kirjaimellisesti? >>

    Oliko tuo tapasi ilmaista, että tuossa puhuttiin personoidusta viisaudesta ennemmin kuin Jeesuksen alusta?
    *************************************************

    Olemmeko me tässä vaiheessa molemmat sitä mieltä, että pyhähenki ei ole Jumala eikä Kaikkivaltias?

    Äänestä

  • oli. kirjoitti:

    >>Kiellät siis uskontunnustuksen tämän kohdan.>>

    Kuten sanoin, ettei Raamatusta löydy mainintaa Pyhän Hengen kaikkivaltiudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Pyhällä Hengellä olisi valtaa ja voimaa maan päällä.
    Jos olisit kohdannut Pyhän Hengen, tajuaisit itse HÄNEN valtansa ja voimansa.

    >>Niin, vaatimukset sen kuin lisääntyvät. Onhan asia jotenkin selitettävä. Personointi on personointia,kuten esittämistäni jakeista havaitsimme.>>

    Osaa verbeistä voi käyttää personointiin, osaa ei. Persoonaton asia ei voi sen enenpää rukoilla sinun puolestasi kuin murehtua tekemisistäsikään.
    Persoonattoman asian pilkka tuskin olisi vakavampaa kuin Jumalan pilkkaaminen.

    >>Oliko tuo tapasi ilmaista, että tuossa puhuttiin personoidusta viisaudesta ennemmin kuin Jeesuksen alusta?>>

    UT:n puolella kerrotaan selvästi se, että Jumala on synnyttänyt Jeesuksen. Se painaa ilmeisesti vaa'assasi vähemmän kuin "viisauden synty" sananlaskuissa?

    >>Olemmeko me tässä vaiheessa molemmat sitä mieltä, että pyhähenki ei ole Jumala eikä Kaikkivaltias?>>

    Emme.

    Yritä nyt edes keksiä joku asia joka on persoonaton, mutta RUKOILEE puolestasi ja MUREHTII tekemisiäsi, samalla kun LOHDUTTAA, OPETTAA ja PUOLUSTAA sinua.
    Vieläpä niin, että tämä persoonaton asia puhuu itsestään MINÄ-muodossa, huom siis PUHUU.

    Odottelen.

    ****
    ****

    Sitten vielä yksi PIKKU juttu.
    Alkukieli käyttää Pyhästä Hengestä muotoa HÄN.

    Miksi UM-käännös on väärentänyt kaikki nämä sanat muotoon se???

    Etkä edelleenkään ole pystynyt yhdelläkään lauseella kertomaan, mikä Pyhä Henki jt-opin mukaan on.
    Erillinen osa Jumalaa vaiko irralinen osa?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    >>Hebrealaiskirje:
    1:14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?>>

    Tässä puhutaan enkeleistä.

    >>12:23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,>>

    Vanhurskaat henget ovat ihmisiä.

    On vain yksi Pyhä Henki.

    ********

    w77 15/5 s. 240 ...

    ... Omin sanoin et siis kykene selittämään?
    Niin arvelinkin.

    **********************************************

    Jokos löytyi persoonaton asia joka osaa rukoilla sinun puolestasi ja pystyy murehtimaan tekojasi?

    Esimerkkiä ei vielä näy.
    Odottelen.

    >>Tässä puhutaan enkeleistä>>... Omin sanoin et siis kykene selittämään?
    Niin arvelinkin.>Esimerkkiä ei vielä näy.
    Odottelen.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Millä tavoin persoonaton asia rukoilee? Millä tavoin persoonaton asia murehtii?

    Miksi persoonaton asia sanoo itsestään minulle? Voiko persoonaton olla "minä"? Mistä alkaen minuus on ollut persoonattoman asian ominaisuus?

    >>>Millä tavoin persoonaton asia rukoilee? Millä tavoin persoonaton asia murehtii?

    Äänestä

  • niin vaikeaa kirjoitti:

    >>Tässä puhutaan enkeleistä>>... Omin sanoin et siis kykene selittämään?
    Niin arvelinkin.>Esimerkkiä ei vielä näy.
    Odottelen.

    Esimerkkiä ei vielä näy.
    Odottelen

    >>Odottele vaikka maailman tappiin asti. Nyt personointi menikin oikeitten verbien lainailuksi. Jos haluaisin todistella että viisaus olisi persoonallinen henki, olisit vailla aivan muita verbejä.>>

    Et tainnut todellakaan käsittää. Personoinnissa on todellakin kyse VERBISTÄ. Tiettyjä verbejä voidaan käyttää personointiin - toisia taas ei.

    Luepa nyt tarkkaan.

    Opettaa: Persoonaton asia taikka tapahtuma voi opettaa sinulle asioita. Raamattu voi opettaa sinulle totuutta ja kissanpentu voi opettaa sinua huolehtimaan lemmikistäsi.

    Vaania: Vaara saattaa vaania sinua, samoin kuin kuolemakin vaanii meitä elossa olevia.

    Odottaa: Kirja voi odottaa lukemista, ruoka odottaa syöjäänsä, läksyt odottavat tekijäänsä ja tiskit odottavat tiskaajaansa.

    Kyseessä on siis VERBIN ominaisuus.
    Verbi voi olla personoiva tai sitten ei.

    Raamattu, kissanpentu, vaara, kuolema, kirja, ruoka, läksyt eivätkä tiskit voi murehtua.
    Raamattu, kissanpentu, vaara, kuolema, kirja, ruoka, läksyt taikka tiskit eivät myöskään voi rukoilla puolestasi.
    Murehtiminen taikka rukoileminen EIVÄT OLE sellaisia verbejä, joilla voidaan personoida MITÄÄN asiaa taikka esinettä.

    Ne verbit kuuluvat VAIN persoonalle.

    *****
    *****

    >>Vedetään nyt yhteenveto ja kerrataan mitä olet tänään oppinut hengestä. Siis se ei ole Kaikkivaltias eikä Jumala. Kuittaappa tämä jotta saamme arkistoitua asian seuraavan kyselytunnin pohjaksi>>

    Vedetäänpä nyt yhteenveto sinusta.
    Mitä ilmeisemmin tarvitset sisälukutaidon parantamista.

    Pyhä Henki on persoona, jumaluuden kolmas persoona, joka on eri persoona kuin Isä taikka Poika.
    Pyhällä Hengellä on maan päällä sekä valtaa että voimaa (esim. armolahjat), huolimatta siitä että Raamattu ei kutsu Pyhää Henkeä kaikkivaltiaaksi.

    Uskon, että sinulla on vaikeaa.
    Minulla taas ei ole ollenkaan vaikeaa.

    Ota sinäkin Jeesus Kristus sydämeesi ja synny uudesti ylhäältä.
    Mitä voit menettää?

    *****
    *****

    Pystytkö SINÄ sanomaan ääneen, että Jeesus Kristus on Herra?

    Äänestä

  • personointi kirjoitti:

    >>>Millä tavoin persoonaton asia rukoilee? Millä tavoin persoonaton asia murehtii?

    Kyse on VERBIN ominaisuudesta. Toiset verbit ovat personoivia ja toiset eivät ole.

    Synnyttää: Lyöminen synnyttää pahaa mieltä, viha synnyttää vihaa, rakkaus synnyttää rakkautta, kirje voi synnyttää toivoa.

    Huutaa: Junan pilli voi huutaa, silta voi huutaa korjausta.

    Hallita: Mammona voi hallita ihmistä, pelko voi hallita ...

    Lyöminen, rakkaus, viha, kirje, pilli, silta, mammona taikka pelko ei kuitenkaan voi MUREHTUA, eikä mikään niistä voi RUKOILLA sinun puolestasi.

    KOSKA murehtua ja rukoilla verbeillä ei voida personoida elottomia ja persoonattomia asioita.

    Meneekö perille?

    Vertaa vaikkapa verbiä siunata. Mikään persoonaton asia ei voi siunata sinua, mutta voi olla siunaukseksi.

    Tai rakastaa.
    Mikään persoonaton asia ei voi rakastaa sinua, mutta persoonattoman asian kautta voidaan osoittaa rakkautta sinuun.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    >>Kiellät siis uskontunnustuksen tämän kohdan.>>

    Kuten sanoin, ettei Raamatusta löydy mainintaa Pyhän Hengen kaikkivaltiudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Pyhällä Hengellä olisi valtaa ja voimaa maan päällä.
    Jos olisit kohdannut Pyhän Hengen, tajuaisit itse HÄNEN valtansa ja voimansa.

    >>Niin, vaatimukset sen kuin lisääntyvät. Onhan asia jotenkin selitettävä. Personointi on personointia,kuten esittämistäni jakeista havaitsimme.>>

    Osaa verbeistä voi käyttää personointiin, osaa ei. Persoonaton asia ei voi sen enenpää rukoilla sinun puolestasi kuin murehtua tekemisistäsikään.
    Persoonattoman asian pilkka tuskin olisi vakavampaa kuin Jumalan pilkkaaminen.

    >>Oliko tuo tapasi ilmaista, että tuossa puhuttiin personoidusta viisaudesta ennemmin kuin Jeesuksen alusta?>>

    UT:n puolella kerrotaan selvästi se, että Jumala on synnyttänyt Jeesuksen. Se painaa ilmeisesti vaa'assasi vähemmän kuin "viisauden synty" sananlaskuissa?

    >>Olemmeko me tässä vaiheessa molemmat sitä mieltä, että pyhähenki ei ole Jumala eikä Kaikkivaltias?>>

    Emme.

    Yritä nyt edes keksiä joku asia joka on persoonaton, mutta RUKOILEE puolestasi ja MUREHTII tekemisiäsi, samalla kun LOHDUTTAA, OPETTAA ja PUOLUSTAA sinua.
    Vieläpä niin, että tämä persoonaton asia puhuu itsestään MINÄ-muodossa, huom siis PUHUU.

    Odottelen.

    ****
    ****

    Sitten vielä yksi PIKKU juttu.
    Alkukieli käyttää Pyhästä Hengestä muotoa HÄN.

    Miksi UM-käännös on väärentänyt kaikki nämä sanat muotoon se???

    Etkä edelleenkään ole pystynyt yhdelläkään lauseella kertomaan, mikä Pyhä Henki jt-opin mukaan on.
    Erillinen osa Jumalaa vaiko irralinen osa?

    >>>Persoonaton asia ei voi sen enenpää rukoilla >Odottelen.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Esimerkkiä ei vielä näy.
    Odottelen

    >>Odottele vaikka maailman tappiin asti. Nyt personointi menikin oikeitten verbien lainailuksi. Jos haluaisin todistella että viisaus olisi persoonallinen henki, olisit vailla aivan muita verbejä.>>

    Et tainnut todellakaan käsittää. Personoinnissa on todellakin kyse VERBISTÄ. Tiettyjä verbejä voidaan käyttää personointiin - toisia taas ei.

    Luepa nyt tarkkaan.

    Opettaa: Persoonaton asia taikka tapahtuma voi opettaa sinulle asioita. Raamattu voi opettaa sinulle totuutta ja kissanpentu voi opettaa sinua huolehtimaan lemmikistäsi.

    Vaania: Vaara saattaa vaania sinua, samoin kuin kuolemakin vaanii meitä elossa olevia.

    Odottaa: Kirja voi odottaa lukemista, ruoka odottaa syöjäänsä, läksyt odottavat tekijäänsä ja tiskit odottavat tiskaajaansa.

    Kyseessä on siis VERBIN ominaisuus.
    Verbi voi olla personoiva tai sitten ei.

    Raamattu, kissanpentu, vaara, kuolema, kirja, ruoka, läksyt eivätkä tiskit voi murehtua.
    Raamattu, kissanpentu, vaara, kuolema, kirja, ruoka, läksyt taikka tiskit eivät myöskään voi rukoilla puolestasi.
    Murehtiminen taikka rukoileminen EIVÄT OLE sellaisia verbejä, joilla voidaan personoida MITÄÄN asiaa taikka esinettä.

    Ne verbit kuuluvat VAIN persoonalle.

    *****
    *****

    >>Vedetään nyt yhteenveto ja kerrataan mitä olet tänään oppinut hengestä. Siis se ei ole Kaikkivaltias eikä Jumala. Kuittaappa tämä jotta saamme arkistoitua asian seuraavan kyselytunnin pohjaksi>>

    Vedetäänpä nyt yhteenveto sinusta.
    Mitä ilmeisemmin tarvitset sisälukutaidon parantamista.

    Pyhä Henki on persoona, jumaluuden kolmas persoona, joka on eri persoona kuin Isä taikka Poika.
    Pyhällä Hengellä on maan päällä sekä valtaa että voimaa (esim. armolahjat), huolimatta siitä että Raamattu ei kutsu Pyhää Henkeä kaikkivaltiaaksi.

    Uskon, että sinulla on vaikeaa.
    Minulla taas ei ole ollenkaan vaikeaa.

    Ota sinäkin Jeesus Kristus sydämeesi ja synny uudesti ylhäältä.
    Mitä voit menettää?

    *****
    *****

    Pystytkö SINÄ sanomaan ääneen, että Jeesus Kristus on Herra?

    LAITA JOKIN JAE JOSSA NIMEN OMAAN MÄÄRITELLÄÄN PYHÄ HENKI JUMALUUDEN KOLMANNEKSI PERSOONAKSI.

    Olemme siis samaa mieltä, että henki ei ole Kaikkivaltias( kuten usk. tunn. väittää virheellisest)ja siitä että missään kohdin raamatussa henkeä ei tituleerata Jumalaksi.

    Toteamme sis yhdessä, että uskontunnustus opettaa väärin, vaikka siinä leveästi sanotaankin, että jos ei niin usko joutuu helvettiin. Joudutko sinä O nyt helvetiin?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Kyse on VERBIN ominaisuudesta. Toiset verbit ovat personoivia ja toiset eivät ole.

    Synnyttää: Lyöminen synnyttää pahaa mieltä, viha synnyttää vihaa, rakkaus synnyttää rakkautta, kirje voi synnyttää toivoa.

    Huutaa: Junan pilli voi huutaa, silta voi huutaa korjausta.

    Hallita: Mammona voi hallita ihmistä, pelko voi hallita ...

    Lyöminen, rakkaus, viha, kirje, pilli, silta, mammona taikka pelko ei kuitenkaan voi MUREHTUA, eikä mikään niistä voi RUKOILLA sinun puolestasi.

    KOSKA murehtua ja rukoilla verbeillä ei voida personoida elottomia ja persoonattomia asioita.

    Meneekö perille?

    Se on siitä kiinni miten niitä on nykyään totuttu käyttämään ja miten niitä on muutama tuhat vuotta sitten käytetty.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Kyse on VERBIN ominaisuudesta. Toiset verbit ovat personoivia ja toiset eivät ole.

    Synnyttää: Lyöminen synnyttää pahaa mieltä, viha synnyttää vihaa, rakkaus synnyttää rakkautta, kirje voi synnyttää toivoa.

    Huutaa: Junan pilli voi huutaa, silta voi huutaa korjausta.

    Hallita: Mammona voi hallita ihmistä, pelko voi hallita ...

    Lyöminen, rakkaus, viha, kirje, pilli, silta, mammona taikka pelko ei kuitenkaan voi MUREHTUA, eikä mikään niistä voi RUKOILLA sinun puolestasi.

    KOSKA murehtua ja rukoilla verbeillä ei voida personoida elottomia ja persoonattomia asioita.

    Meneekö perille?

    KOSKA murehtua ja rukoilla verbeillä ei voida personoida elottomia ja persoonattomia asioita.

    Meneekö perille?

    Jesaja:
    24:4 Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
    33:9 Maa murehtii ja nääntyy, Libanon kuihtuu häpeästä, Saaron on aromaaksi tullut, Baasan ja Karmel varistavat lehtensä.

    Jeremia:
    23:10 "Sillä maa on täynnä avionrikkojia, maa murehtii kirouksen tähden, erämaan laitumet kuivuvat; he rientävät pahuuteen, ja heidän väkevyytensä on väärä meno.

    Hoosea:
    4:3 Sentähden maa murehtii, ja kaikki siinä asuvaiset nääntyvät, metsän eläimet ja taivaan linnut; myöskin kalat merestä katoavat.

    Jooel:
    1:10 Hävitetty on pelto, maa murehtii; sillä vilja on hävitetty, viinistä on tullut kato, öljy on kuivunut.

    Äänestä

  • perille. kirjoitti:

    Maa siis voi murehtia.

    Voiko maa myös rukoilla puolestasi ja kutsua itseään sanalla minä?

    Onko maa myös puolustajasi, auttajasi, opettajasi, lohduttajasi ja puhuuko se sinulle?

    Jos ei mene perille, niin ei mene perille.
    Valitan.

    Äänestä

  • sii. kirjoitti:

    LAITA JOKIN JAE JOSSA NIMEN OMAAN MÄÄRITELLÄÄN PYHÄ HENKI JUMALUUDEN KOLMANNEKSI PERSOONAKSI.

    Olemme siis samaa mieltä, että henki ei ole Kaikkivaltias( kuten usk. tunn. väittää virheellisest)ja siitä että missään kohdin raamatussa henkeä ei tituleerata Jumalaksi.

    Toteamme sis yhdessä, että uskontunnustus opettaa väärin, vaikka siinä leveästi sanotaankin, että jos ei niin usko joutuu helvettiin. Joudutko sinä O nyt helvetiin?

    >>LAITA JOKIN JAE JOSSA NIMEN OMAAN MÄÄRITELLÄÄN PYHÄ HENKI JUMALUUDEN KOLMANNEKSI PERSOONAKSI.>>

    Raamatun mukaan Pyhä Henki on HÄN.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki puhuu itsestään MINÄ muodossa.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki on JUMALAN Henki.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki opettaa.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki puolustaa.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki on auttaja.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki murehtii muiden tekemisiä.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki rukoilee sinunkin puolestasi Jumalaa sanomattomin huokauksin.

    Raamatun mukaan tulee kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki välittää Jumalan rakkautta.

    *** ***

    Jeesuksellakin oli mitä luultavammin kaksi kättä, kaksi jalkaa ja kaksi silmää, vaikka sitä ei Raamatussa erikseen mainita.

    Raamatun mukaan Jeesus on Väkevä Jumala, mutta sekään ei ole jt-lahkolle riittävä todiste siitä, että Jeesus ON Jumala.
    Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa.

    ***
    ***

    >>Olemme siis samaa mieltä, että henki ei ole Kaikkivaltias( kuten usk. tunn. väittää virheellisest)ja siitä että missään kohdin raamatussa henkeä ei tituleerata Jumalaksi.>>

    Sinä voit olla samaa mieltä itsesi kanssa.

    >>Toteamme sis yhdessä, että uskontunnustus opettaa väärin, vaikka siinä leveästi sanotaankin, että jos ei niin usko joutuu helvettiin. Joudutko sinä O nyt helvetiin?>>

    Oletko sinä henkisesti aivan terve?

    En pidä valehtelijoista livenä, enkä netissä. Jos et käsitä, että minä ymmärrän asiat eri tavalla kuin sinä, niin älä laita sanoja suuhuni.

    Etkö ole salilla oppinut, että väärän todistuksen antaminen toisesta on synti?

    ******
    ******

    Tarkoitus oli käsitellä Pyhää Henkeä sillä tavalla kuin jt:t uskovat.
    Et ole pystynyt kertomaan AINUTTAKKAN lausetta siitä, mikä tai kuka Pyhä Henki teille on.

    Mitä ilmeisemmin et tiedä asiasta yhtään mitään. Osaat vain vängätä siitä, mitä Pyhä Henki ei ole.

    Perustelujen ohella puuttui siis myös tieto.

    ***
    ***

    Kiitos keskustelusta.
    Yritä jättää valehtelu vähemmälle, niin kanssaihmisilläsi on parempi mieli, mikäli muista ihmisistä yleensä piittaat.

    Lopuksi:
    "Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne."
    2.Kor.13

    Amen.

    >>>Raamatun mukaan Jeesus on Väkevä Jumala>En pidä valehtelijoista livenä, enkä netissä. Jos et käsitä, että minä ymmärrän asiat eri tavalla kuin sinä, niin älä laita sanoja suuhuni.

    Äänestä

  • summarum. kirjoitti:

    >>>Raamatun mukaan Jeesus on Väkevä Jumala>En pidä valehtelijoista livenä, enkä netissä. Jos et käsitä, että minä ymmärrän asiat eri tavalla kuin sinä, niin älä laita sanoja suuhuni.

    Mikä pyhä henki sulle on? Joku jumalan osa vai?

    Äänestä

  • fanifani kirjoitti:

    Mikä pyhä henki sulle on? Joku jumalan osa vai?

    Poweria.

    Äänestä

  • on. kirjoitti:

    Poweria.

    Tuo on kaikista tyhjänpäiväisin selitys, jonka olen kuullut.Etkö osaa muuta sanoa?Kolminaisuuden puolustajatkin pystyvät parempaan. Taitaa nyt niin olla että et tiedä koko hengestä yhtään mitään.

    Äänestä

jt kertoa OMIN SANOIN ilman MITÄÄN copy-paste juttuja

-Parempi että kirjoitat itse vastaukset aloituksiisi. Silloin saat taatusti sellaisia vastauksia kuin haluat.

-Lainauksien kohtuullinen käyttö asian perustelussa on järkevää ja täydentää viestiä. Kumma kyllä ettet napise asiasta Johanneksen pojalle tai Meilolle. Heidän viesteissähän on erityisen runsasti lainauksia. Välillä pelkkiä lainauksia.

-Ole tyytyväinen että joku yleensä vastaa jatkuvaan kysymystulvaasi ja että saat näkemyksiä asioihin olkootpa ne lainattuja tai ei.

-Usein jotain asiaa perustellessa ei riitä että kirjoittaa muutamalla sanalla. Jos haluaa selvittää asian peremmin menee aikaa kohtuuttomasti. Ymmärrän että sinulle "omien mielipiteiden" kirjoittaminen on helpompaa, koska vastailet vain lähinnä tekemällä vastakysymyksiä.

Äänestä

Olen Jehovantodistajien kanssa yhtämieltä siitä, että Pyhä henki ei ole persoona: Opin todistajana ollessa ja muutenkin kiinostuneena raamatusta, että "puhu perustellen" antaa asiaan tyydyttävän vastauksen.
Jos olet vähäkään raamattua lukenut puolueettomasti niin kaikki jehovantodistajien tutkimukset ei ole huuhaata vaan totista tiedettä!
Pyhähenki on yksinkertaisesti mielestäni manipuloiva voima joka tekee Jumalan tahdon, sen välikappale voi olla mikä tahansa, jokia vain saattaa asian päätökseen. Kaikenkaikkiaan Lutherin käsitys Jumalasta on hämärä. koska hän twekee Jumalsta kolmiyhteisen, sanan jonka ihminen on taikauskoidussaan keksinyt.

Äänestä
  • Unessako olette?
    ainahn asioista voi väitellä ja vaikka kuinka voi todeksi näyttää niin silti toinen ei tajua tai oikeestaan se menee niin ettei edes tahdo..
    mutta jos todella tahtoo saada vastauksia niin kehoittaisi´n rukoilemaan ja kysymään itse Jumalalta, hänen olemassa oloaan ja onko hän lähettänyt Henkensä meille puolustajaksi jne...
    kyllä myönnän että olette päteviä vääntämään ja kääntämään selvät asiat todella solmuun ja elätte ikävä kyllä pahasti harhassa!jos joku ei usko niin vaikka näkisi 20 vuotta haudassa olleen mummonsa taas elävien kirjoissa ei hän silti usko!!
    ottaakaa nyt hyvät ihmiset silmä käteen ja katsokaa asiaa niin kuin se on.Jeesus teitä siunatkoon ja poistakoon suomut teidän silmistä!

    Äänestä

  • Herran oma kirjoitti:

    Unessako olette?

    Löytävätkö suomustetut silmäsi raamatusta kohtia joissa kerrotaan hengen olevan Jumala persoona? Vai onko parempi että kysyt siltä kuolleelta mummolta?

    Mitäs sinä pystyitkään todeksi näyttämään?

    Äänestä

Noh en ole jt mutta tuppaan sinulle yhden kysymyksen ja jos osaat vastata siihen omalla tavallasi, copy-pastella tai miten vaan.

Apt 19:1-2:

Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
2. Ja hän sanoi heille: ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?” Niin he sanoivat hänelle: ”Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan.”
3. Ja hän sanoi: ”Millä kasteella te sitten olette kastetut?” He vastasivat: ”Johanneksen kasteella.”

Kysymys: Jos Pyhä Henki on ikuinen jumalapersoona ja aina ollut olemassa tms, miten tämän mukaan kukaan ei ole ollut tietoinen siitä, ei edes Johannes(joka kastoi Jeesuksenkin....),koska kastetut eivät näemmä näytä tietävän asiaa? Koska se ei ole ollut tärkeä "osa"?? Mutta koska se on Paavalin mielestä tärkeä?? Onko Paavali tehnyt Pyhästä Hengestä persoonan? En usko....

Paavali puhuu useinkin pyhästä hengestä lahjana (omalla termistöllään) ihmisille ketkä tulevat uskoon ja saavat kasteen. He eivät täyty Jumalalla eivätkä täyty Isällä eivätkä Pojalla vaan täyttyvät pyhällä hengellä joka UT:ssä kuvataan monessakin kohtaa "vaikuttavaksi voimaksi".

Äänestä
  • Odake taisi lopputerveisistä päätellen pakata kamansa tästä aiheesta. Mutta silti olisin kiinnostunut tietämään miten tämäkin seikka ymmärretääm kolminaisuuden leirissä. Ehkä "herran oma" antaa valaisua tähän kysymykseen?

    Äänestä

  •    
    Se, että nämä Johanneksen kasteella kastetut eivät tunteneet Pyhää Henkeä, ei osoita Johanneksen olleen tietämätön Pyhästä Hengestä. Ei kai heitä Johannes ollut kastanut. Ja toisekseen Johannes Kastaja kyllä tunsi Pyhän Hengen, kuten apostoli Johannes kertomuksensa alussa hänestä kertoo.

    Kasteessa ei opeteta, vaan kaste otetaan raamatullisen opetuksen seurauksena. Apolloksesta, joka nämä oli ehkä kastanut, kerrotaan hänen opettaneen Hengessä palavana tarkoin Jeesuksesta. Hänen kastamansa olivat vasta kääntyneitä, uskonelämänsä alussa. Oli varmasti paljon muitakin asioita, joita he eivät tienneet. Pyhästä Hengestä heillä ei ollut kokemusta, eikä tietoakaan. Paavalin ihmetyksen aihe oli, ettei heistä kukaan ollut saanut Pyhää Henkeä. Pyhällä Hengellä täyttynyt varmasti kysyy kokeneemmalta, ellei sitä muuten tiedä. Paavali epäili heti, ettei heitä oltu kastettu oikein, ja asia korjaantui kastamalla heidät oikein: Herran Jeesuksen nimeen.

    Vaikka oikein kastaminen ei olekaan mikään hengensaantiautomaatti, on se siis tärkeää. Apollosta itseäänkään ei ehkä oltu kastettu oikein, mutta hän oli täyttynyt Hengellä. Ainakin Korneliuksen väki täyttyi Hengellä ennen kastamistaan. Filippuksen Herran Jeesuksen nimeen kastamat samarialaiset taas täyttyivät vasta myöhemmin Hengellä. Usein koko uskoontuloa kuitenkin käsitellään yhtenä asiana (=kääntymys, uudestisyntyminen, kaste, täyttyminen Hengellä).

    Raamattu ei puhu kenestäkään "persoonana". Onko jokin persoona, liittyy meidän omiin määritelmiimme sanasta. Vartiotorniopin mukaan Pyhä Henki ei ole "persona", vaan sähkönkaltainen Jumalan vaikutta voima. Raamattu puhuu Jumalan Hengestä eri tasoilla. Sitä voi esim. jakaa, mutta toisaalla siitä puhutaan ehdottomasti yhtenä. Pelkkä voima ei kuitenkaan vielä tee itsessään yhtään mitään. Voima ei neuvo eikä opasta. Siihen tarvitaan jokin järki, ei niinkään voimaa. Mikä tämä Jumalan Henkeä ohjaava järki on? Ellei Henki ole itsellinen toimija, sen täytyy olla Jumala itse. Jollakin tavalla. Onko ehdotuksia?

    Äänestä

  • Kysymykseesi saa vastauksen edellisestä luvusta 18 jakeista 24-25: "Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, pyhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen." Seuraavasta jakeesta luemme että hänelle opetettiin tarkemmin JUMALAN TIE (jae 26).

    Kun sitten Paavali tulee Efesoon, niin hän kysyy opetuslapsilta: "Saitteko Pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon." Pyhän Hengen vastaanottaminen oli alkuseurakunnalle hyvin tärkeä. Ihminen voi siis olla uskossa, vaikka ei ole Saanut Pyhän Hengen lahjaa.
    Paavali sai selville syynkin miksi opetuslapset eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä. Opetuslapsia ei näet oltu kastettu Jeesuksen nimeen. Niin he kastettiin Jeesuksen nimeen. Sitten Paavali pani kätensä heidän päälleen ja he saivat Pyhän Hengen. Tämä ilmeni kielillä puhumisena ja ennustamisena.

    Tästä huomaamme kuinka tärkeä osuus opetuksella on seurakunnissa. Vastakääntyneitä tulee heti opettaa Pyhän Hengen lahjasta. Näin teki Paavali Efeson uskoville heti savuttuaan Efesoon. Oli siis kysymys tärkeästä asiasta. Johannes kastaja tiesi Pyhästä Hengestä (Joh 1:33, Luuk 3:16,21-22, Matt 3:11-17, Mark 1:7-11).
    Jeesus oli luvannut Pyhän Hengen Johanneksen evankeliumin 14. ja 16. luvussa. Näissä luvuissa Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä persoonana. Lue! Hän kutsuu Pyhää Henkeä Toiseksi Puolustajaksi. Jeesus itse on ensimmäinen Puolustaja (1 Joh 2:1). Pyhä Henki on Jumalan Henki, Pojan Henki, Jeesuksen Henki ja Kristuksen Henki.
    Opetuslapset (n. 120 henkeä Ap.t 1:15) saivat Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen kasteen (Ap.t 1:4-8, 2:1-18). Onhan selvää että Opetuslapset tiesivät Pyhästä Hengestä.
    Pietari ja Johannes rukoilivat samarian uskovien puolesta että he saisivat Pyhän Hengen ja he saivat (Ap.t 8:14-17).

    1 Kor 3:16 " Ettekö tiedä, että te olette JUMALAN TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä.

    1 Kor 6:19 "teidän ruumiinne on PYHÄN HENGEN TEMPPELI, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut."

    Näiden Raamatun jakeiden perusteella uskova on Jumalan asumus, temppeli. Jumalan Henki, joka on Jumala, on tullut asumaan uskovaan. Jumala on ottanut asumuksensa seurakunnassa (Heb 3:5-6, Hes 36:25-27, Ap.t 2:1-4).

    Toimiva persoonaton voima ei voi puhua mitään. Pyhä Henki kuitenkin puhuu (Heb 3:7, Ap.t 1:16, 8:29 10:19, 13:2, 28:25).
    Pyhä Henki asettaa virkaan (Ap.t 20:28).
    Pyhä Henki todistaa (Ap.t 5:32, 20:23, Room 8:16).
    Pyhä Henki opettaa ja muistuttaa (Joh 14:26).
    Pyhä Henki johdattaa, puhuu, kuulee, julistaa (Joh 16:13-14, Ap.t 20:23, Room 8:14).
    Pyhä Henki antaa uusia kieliä( Ap.t 2:4).
    Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta (Joh 15:26, Ap.t 5:32) ja antaa siihen voiman (Ap.t 1:8) ja rohkeuden (Ap.t 4:8,33.
    Pyhää Henkeä voidaan pettää (Ap.t 5:3-4).
    Huomaa näissä jakeissa Ananias ja Safiira pettivät Pyhää Henkeä, mutta jakeessa 4 he valehtelivat Jumalalle. Pyhä henki on siis Jumala näidenkin Raamatun jakeiden mukaan.
    Pyhä Henki virvoittaa (Ap.t 9:31).
    Pyhä Henki käskee (Ap.t 11:12).
    Pyhä Henki lähettää (Ap.t 13:4.
    Pyhä Henki tekee päätöksiä (Ap.t 15:28)
    Pyhä Henki esti, ei sallinut (Ap.t 16:6-7).
    Pyhä Henki siirsi Filippuksen toiselle paikkakunnalle (Ap.t 8:39-40).
    Pyhä Henki on lapseuden Henki (Room 8:9-17).
    Pyhä Henki HERÄTTI Jeesuksen kuolleista (Room 8:9-11, 1 Kor 6:14) ja on eläväksitekevä myös meidän kuolevaiset ruumiimme.
    Viimeisestä Aadamista (Jeesuksesta) tuli ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI (1 Kor 15:45). Tämä Henki on Pyhä Henki, Jeesuksen Henki.

    Paavali sai evankeliuminsa suoraan Jeesukselta Kristukselta (Gal 1:11-12). Näin Sana ilmoittaa Paavalin evankeliumin alkuperän. Paavalin oppi on Kristuksen Jeesuksen oppi, ei Paavalin oma.

    Uskovat täyttyvät Jumalan Hengellä. Jumalan Henki on Jumala (Room 8:9-11). Jumalan Henki on Jeesuksen Henki. Jumala on tullut asumaan temppeliinsä. Jeesus käväisi puhdistamassa Jumalan temppelin ja palasi taivaaseen Isän tykö (Hebr 1:3). Taivaasta Hän lähetti Pyhän Hengen (1 Piet 1:12) josta hän sanoi "Minä ja Isä tulemme hänen tykönsä ja JÄÄMME hänen tykönsä ASUMAAN." Jeesus ja Isä tulivat Pyhässä Hengessä helluntaina (Joh 14:15-26, Ap.t 2:1-4).

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Kysymykseesi saa vastauksen edellisestä luvusta 18 jakeista 24-25: "Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, pyhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen." Seuraavasta jakeesta luemme että hänelle opetettiin tarkemmin JUMALAN TIE (jae 26).

    Kiitokset. Tässähän se on sanottu. Otan listasi vielä tähän:

    >>Toimiva persoonaton voima ei voi puhua mitään. Pyhä Henki kuitenkin puhuu (Heb 3:7, Ap.t 1:16, 8:29 10:19, 13:2, 28:25).

    Viimeisestä Aadamista (Jeesuksesta) tuli ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI (1 Kor 15:45). Tämä Henki on Pyhä Henki, Jeesuksen Henki.>>

    Tämän lisäksi Pyhä Henki vielä murehtii ja rukoilee Isää Jumalaa meidän puolestamme sanomattomin huokauksin.

    Kiitokset.
    Työpäivä on, palataan. :)

    ****
    ****

    Lähimmäinen, rukoilen edelleen puolestasi. Olen muistanut sinua rukouksin jokaisena päivänä.
    Siunausta!

    Jumalan vaikuttava voima, pyhä henki. Useimmissa tapauksissa ru´ah ja pneu´ma tarkoittavat Jumalan henkeä, hänen vaikuttavaa voimaansa, pyhää henkeään.

    Ei persoona. Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla. Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet; 100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta. Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.

    Ensiksikin voidaan todeta, että sanat ”taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat” (KR-1776), jotka löytyvät vanhemmista käännöksistä 1. Johanneksen kirjeen 5:7:stä, ovat todellisuudessa väärennettyjä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin. Erään katolisen käännöksen (The Jerusalem Bible) alaviitteessä sanotaan, että näitä sanoja ”ei ole missään varhaisissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa eikä missään varhaisissa käännöksissä eikä itse Vulgatankaan parhaissa käsikirjoituksissa”. Bruce Metzgerin A Textual Commentary on the Greek New Testament (1975, s. 716–718) käsittelee yksityiskohtaisesti tämän väärennetyn kohdan historiaa. Siinä mainitaan, että tämä kohta löytyy ensi kerran eräästä 300-luvulta peräisin olevasta tutkielmasta nimeltä Liber Apologeticus ja että se ilmaantuu Raamatun vanhoihin latinalaisiin ja Vulgatan käsikirjoituksiin 500-luvulta alkaen. Tätä kohtaa ei ole varsinaisessa tekstissä missään nykyisissä katolisissa eikä protestanttisissa käännöksissä, koska ne tunnustavat sen väärennetyksi (KR-92, NE, NAB).

    Personoiminen ei ole todistus persoonallisuudesta. On totta, että Jeesus puhui pyhästä hengestä ”auttajana” ja sanoi, että tämä auttaja ”opettaa”, ”todistaa”, ”opastaa”, ”puhuu”, ”kuulee” ja ”saa”. Joissakin tapauksissa Jeesus käytti kreikkalaisen tekstin mukaan tästä ”auttajasta” (parakleetista) maskuliinista persoonapronominia. (Vrt. Joh 14:16, 17, 26; 15:26; 16:7–15.) Raamatussa ei kuitenkaan ole epätavallista, että personoidaan jokin, mikä ei todellisuudessa ole persoona. Sananlaskujen kirjassa personoidaan viisaus (1:20–33; 8:1–36), ja siitä käytetään sekä alkukielessä (hepreassa) että monissa käännöksissä persoonapronominin feminiinimuotoa. Viisaus personoidaan myös Matteuksen 11:19:ssä ja Luukkaan 7:35:ssä, joissa sillä sanotaan olevan sekä ”tekoja” että ”lapsia”. Apostoli Paavali personoi synnin ja kuoleman ja myös ansaitsemattoman hyvyyden ”kuninkaiksi” (Ro 5:14, 17, 21; 6:12). Hän sanoi synnistä, että se ’sai aiheen’, ’sai aikaan himoitsemista’, ’vietteli’ ja ’tappoi’ (Ro 7:8–11). Mutta Paavali ei selvästikään tarkoittanut, että synti olisi ollut todellisuudessa persoona.

    Myös Johanneksen evankeliumikertomuksessa olevat pyhää henkeä koskevat Jeesuksen sanat täytyy ymmärtää asiayhteydessään. Jeesus personoi pyhän hengen puhuessaan tuosta hengestä ”auttajana” (joka kreikassa on maskuliininen substantiivi pa·ra´kle·tos). On siis täysin sopivaa, että Johannes toistaessaan Jeesuksen sanoja käyttää maskuliinisia persoonapronomineja (suomen kielessä ei kieliopillisia sukuja ole) puhuessaan ”auttajasta” eräänä hengen piirteenä. Jos samassa yhteydessä kuitenkin esiintyy kreikkalainen sana pneu´ma, Johannes käyttää silloin pyhästä hengestä puhuessaan neutrisukuista pronominia, sillä sana pneu´ma on itse neutrisukuinen. Johanneksen käyttämä maskuliininen persoonapronomini pa·ra´kle·tos-sanan yhteydessä johtuu siis kieliopin säännöistä eikä uskonnollisesta opista. (Joh 14:16, 17; 16:7, 8.)

    Ei osoiteta persoonaksi. Koska Jumala itse on Henki ja pyhä ja kaikki hänen uskolliset enkelipoikansa ovat henkiä ja pyhiä, niin on selvää, että jos ”pyhä henki” olisi persoona, olisi järkevää, että Raamatussa olisi esitetty jokin tapa, jolla tällainen henkipersoona olisi voitu tunnistaa ja erottaa kaikista näistä muista ’pyhistä hengistä’. Voitaisiin odottaa, että sen yhteydessä olisi käytetty vähintäänkin määräistä artikkelia kaikissa niissä tapauksissa, joissa sitä ei sanota ”Jumalan pyhäksi hengeksi” tai sitä ei ole määritetty jollain muulla samantapaisella ilmauksella. Tämä ainakin erottaisi sen Pyhäksi Hengeksi. Mutta asia onkin päinvastoin: enimmäkseen ilmaus ”pyhä henki” esiintyy kreikkalaisessa tekstissä ilman artikkelia, mikä osoittaa, ettei se ole persoona. (Vrt. Ap 6:3, 5; 7:55; 8:15, 17, 19; 9:17; 11:24; 13:9, 52; 19:2; Ro 9:1; 14:17; 15:13, 16, 19; 1Ko 12:3; Hpr 2:4; 6:4; 2Pi 1:21; Ju 20; Int ja muut rivienväliset käännökset.)

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Osaat lukea ja kopioda tekstiä, mutta ymmärrätkö mitä luet ja osaatko selittää, mitä lainaat?

    Epäilen.

    >>Ei osoiteta persoonaksi. Koska Jumala itse on Henki ja pyhä ja kaikki hänen uskolliset enkelipoikansa ovat henkiä ja pyhiä, niin on selvää, että jos ”pyhä henki” olisi persoona, olisi järkevää, että Raamatussa olisi esitetty jokin tapa, jolla tällainen henkipersoona olisi voitu tunnistaa ja erottaa kaikista näistä muista ’pyhistä hengistä’.

    >> Sananlaskujen kirjassa personoidaan viisaus (1:20–33; 8:1–36), ja siitä käytetään sekä alkukielessä (hepreassa) että monissa käännöksissä persoonapronominin feminiinimuotoa. Viisaus personoidaan myös Matteuksen 11:19:ssä ja Luukkaan 7:35:ssä, joissa sillä sanotaan olevan sekä ”tekoja” että ”lapsia”.

    http://www.netikka.net/mpeltonen/kolminaisuus2.htm

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >> Sananlaskujen kirjassa personoidaan viisaus (1:20–33; 8:1–36), ja siitä käytetään sekä alkukielessä (hepreassa) että monissa käännöksissä persoonapronominin feminiinimuotoa. Viisaus personoidaan myös Matteuksen 11:19:ssä ja Luukkaan 7:35:ssä, joissa sillä sanotaan olevan sekä ”tekoja” että ”lapsia”.

    Viisauden personoiminen Sananlaskujen 8. luvussa ei ole ainoastaan keino selittää abstraktin ominaisuuden piirteitä. Siten myös viitataan vertauskuvallisesti Jehovan tärkeimpään luomukseen. Viisaus sanoo seuraavaksi: ”Jehova itse valmisti minut tiensä aluksi, varhaisimmaksi muinaisista saavutuksistaan. Ajan hämärästä olen ollut asetettuna, alusta, maata varhaisemmista ajoista. Kun ei ollut vesisyvyyksiä, minut synnytettiin kuin poltoin, kun ei ollut veden täyttämiä lähteitä. Ennen kuin vuoriakaan oli asetettu paikoilleen, ennen kukkuloita minut synnytettiin kuin poltoin, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata eikä avoimia paikkoja eikä tuottoisan maan tomumassojen alkua.” (Sananlaskut 8:22–26.)

    Edellä oleva kuvaus personoidusta viisaudesta sopii erittäin hyvin siihen, mitä Raamatussa kerrotaan ”Sanasta”. Apostoli Johannes kirjoitti: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli jumala.” (Johannes 1:1.) Personoitu viisaus kuvaa Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta ennen hänen ihmiseksi tuloaan.

    Jeesus Kristus on ”koko luomakunnan esikoinen, sillä hänen välityksellään luotiin kaikki muu, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät” (Kolossalaisille 1:15, 16). ”Kun hän [ Jehova] valmisti taivaat, olin paikalla”, jatkaa personoitu viisaus, ”kun hän sääti piirin vesisyvyyden pinnalle, kun hän lujitti ylhäällä olevat pilvimassat, kun hän vahvisti vesisyvyyden lähteet, kun hän asetti merelle säädöksensä, että vedet eivät ylittäisi hänen määräystään, kun hän sääti maan perustukset, silloin minä olin hänen rinnallaan mestarityöntekijänä, ja minuun hän oli erityisesti mieltynyt päivästä päivään, ja minä iloitsin kaiken aikaa hänen edessään, iloitsin hänen maansa tuottoisasta osasta, ja mieltymykseni liittyivät ihmisten poikiin.” (Sananlaskut 8:27–31.) Taivaiden ja maan vertaansa vailla olevan Luojan, Jehovan, Esikoispoika oli Isänsä luona ja työskenteli hänen rinnallaan. Jehova Jumalan luodessa ensimmäistä ihmistä hänen Poikansa oli mukana tässä työssä Mestarityöntekijänä (1. Mooseksen kirja 1:26). Ei ihme, että Jumalan Poika on erittäin kiinnostunut ihmisistä ja on jopa mieltynyt heihin!

    San 8:34-36 "Autuas se ihminen, joka MINUA kuulee, valvoo MINUN ovillani päivästä päivään, vartioitsee MINUN ovieni pieliä! Sillä JOKA MINUT LÖYTÄÄ, LÖYTÄÄ ELÄMÄN JA SAA HERRAN MIELISUOSION. Mutta joka mene MINUSTA harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."

    Näin puhuu Jumalan Viisaus Jeesus Kristus.

    Jeesus Kristus on Jumalan viisauden suoranainen ruumiillistuma. ”Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet huolellisesti kätkettyinä.” (Kolossalaisille 2:3.) Älkäämme siis lyökö laimin hänen kuuntelemistaan ja seuratkaamme tarkoin hänen askeleitaan (1. Pietarin kirje 2:21). Hänen torjumisensa merkitsisi väkivallan tekemistä omalle sielullemme ja kuoleman rakastamista, sillä ”[ei] ole pelastusta kenessäkään muussa” (Apostolien teot 4:12). Tunnustakaamme tosiaankin Jeesuksen olevan se, jonka Jumala on antanut meidän pelastukseksemme (Matteus 20:28; Johannes 3:16). Siten saamme osaksemme onnellisuuden, joka tulee ’elämän löytämisestä ja Jehovan hyvän tahdon saamisesta’.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Kysymykseesi saa vastauksen edellisestä luvusta 18 jakeista 24-25: "Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, pyhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen." Seuraavasta jakeesta luemme että hänelle opetettiin tarkemmin JUMALAN TIE (jae 26).

    Kun sitten Paavali tulee Efesoon, niin hän kysyy opetuslapsilta: "Saitteko Pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon." Pyhän Hengen vastaanottaminen oli alkuseurakunnalle hyvin tärkeä. Ihminen voi siis olla uskossa, vaikka ei ole Saanut Pyhän Hengen lahjaa.
    Paavali sai selville syynkin miksi opetuslapset eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä. Opetuslapsia ei näet oltu kastettu Jeesuksen nimeen. Niin he kastettiin Jeesuksen nimeen. Sitten Paavali pani kätensä heidän päälleen ja he saivat Pyhän Hengen. Tämä ilmeni kielillä puhumisena ja ennustamisena.

    Tästä huomaamme kuinka tärkeä osuus opetuksella on seurakunnissa. Vastakääntyneitä tulee heti opettaa Pyhän Hengen lahjasta. Näin teki Paavali Efeson uskoville heti savuttuaan Efesoon. Oli siis kysymys tärkeästä asiasta. Johannes kastaja tiesi Pyhästä Hengestä (Joh 1:33, Luuk 3:16,21-22, Matt 3:11-17, Mark 1:7-11).
    Jeesus oli luvannut Pyhän Hengen Johanneksen evankeliumin 14. ja 16. luvussa. Näissä luvuissa Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä persoonana. Lue! Hän kutsuu Pyhää Henkeä Toiseksi Puolustajaksi. Jeesus itse on ensimmäinen Puolustaja (1 Joh 2:1). Pyhä Henki on Jumalan Henki, Pojan Henki, Jeesuksen Henki ja Kristuksen Henki.
    Opetuslapset (n. 120 henkeä Ap.t 1:15) saivat Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen kasteen (Ap.t 1:4-8, 2:1-18). Onhan selvää että Opetuslapset tiesivät Pyhästä Hengestä.
    Pietari ja Johannes rukoilivat samarian uskovien puolesta että he saisivat Pyhän Hengen ja he saivat (Ap.t 8:14-17).

    1 Kor 3:16 " Ettekö tiedä, että te olette JUMALAN TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä.

    1 Kor 6:19 "teidän ruumiinne on PYHÄN HENGEN TEMPPELI, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut."

    Näiden Raamatun jakeiden perusteella uskova on Jumalan asumus, temppeli. Jumalan Henki, joka on Jumala, on tullut asumaan uskovaan. Jumala on ottanut asumuksensa seurakunnassa (Heb 3:5-6, Hes 36:25-27, Ap.t 2:1-4).

    Toimiva persoonaton voima ei voi puhua mitään. Pyhä Henki kuitenkin puhuu (Heb 3:7, Ap.t 1:16, 8:29 10:19, 13:2, 28:25).
    Pyhä Henki asettaa virkaan (Ap.t 20:28).
    Pyhä Henki todistaa (Ap.t 5:32, 20:23, Room 8:16).
    Pyhä Henki opettaa ja muistuttaa (Joh 14:26).
    Pyhä Henki johdattaa, puhuu, kuulee, julistaa (Joh 16:13-14, Ap.t 20:23, Room 8:14).
    Pyhä Henki antaa uusia kieliä( Ap.t 2:4).
    Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta (Joh 15:26, Ap.t 5:32) ja antaa siihen voiman (Ap.t 1:8) ja rohkeuden (Ap.t 4:8,33.
    Pyhää Henkeä voidaan pettää (Ap.t 5:3-4).
    Huomaa näissä jakeissa Ananias ja Safiira pettivät Pyhää Henkeä, mutta jakeessa 4 he valehtelivat Jumalalle. Pyhä henki on siis Jumala näidenkin Raamatun jakeiden mukaan.
    Pyhä Henki virvoittaa (Ap.t 9:31).
    Pyhä Henki käskee (Ap.t 11:12).
    Pyhä Henki lähettää (Ap.t 13:4.
    Pyhä Henki tekee päätöksiä (Ap.t 15:28)
    Pyhä Henki esti, ei sallinut (Ap.t 16:6-7).
    Pyhä Henki siirsi Filippuksen toiselle paikkakunnalle (Ap.t 8:39-40).
    Pyhä Henki on lapseuden Henki (Room 8:9-17).
    Pyhä Henki HERÄTTI Jeesuksen kuolleista (Room 8:9-11, 1 Kor 6:14) ja on eläväksitekevä myös meidän kuolevaiset ruumiimme.
    Viimeisestä Aadamista (Jeesuksesta) tuli ELÄVÄKSITEKEVÄ HENKI (1 Kor 15:45). Tämä Henki on Pyhä Henki, Jeesuksen Henki.

    Paavali sai evankeliuminsa suoraan Jeesukselta Kristukselta (Gal 1:11-12). Näin Sana ilmoittaa Paavalin evankeliumin alkuperän. Paavalin oppi on Kristuksen Jeesuksen oppi, ei Paavalin oma.

    Uskovat täyttyvät Jumalan Hengellä. Jumalan Henki on Jumala (Room 8:9-11). Jumalan Henki on Jeesuksen Henki. Jumala on tullut asumaan temppeliinsä. Jeesus käväisi puhdistamassa Jumalan temppelin ja palasi taivaaseen Isän tykö (Hebr 1:3). Taivaasta Hän lähetti Pyhän Hengen (1 Piet 1:12) josta hän sanoi "Minä ja Isä tulemme hänen tykönsä ja JÄÄMME hänen tykönsä ASUMAAN." Jeesus ja Isä tulivat Pyhässä Hengessä helluntaina (Joh 14:15-26, Ap.t 2:1-4).

    >> . Opetuslapsia ei näet oltu kastettu Jeesuksen nimeen. >Pyhä Henki on Jumalan Henki, Pojan Henki, Jeesuksen Henki ja Kristuksen Henki.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>Ei osoiteta persoonaksi. Koska Jumala itse on Henki ja pyhä ja kaikki hänen uskolliset enkelipoikansa ovat henkiä ja pyhiä, niin on selvää, että jos ”pyhä henki” olisi persoona, olisi järkevää, että Raamatussa olisi esitetty jokin tapa, jolla tällainen henkipersoona olisi voitu tunnistaa ja erottaa kaikista näistä muista ’pyhistä hengistä’.

    Apostoleille ja alkuseurakunnalle kolminaisuus oli päivänselvä asia. Ei kolminaisuutta ole ihmiset jälkeenpäin keksineet

    Miksi levität suoranaisia valheita? Varmasti tiedät itsekin että tuo kirjoittamasi on täysin katteeton väite.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>Kolminaisuusoppi on itsessään hyvin epälooginen, joten sitä ei voi järjellä ymmärtää eikä järkevästi selittää.

    Jumalan etuja ei palvele se, että hänestä tehdään sekava ja salaperäinen. Sen sijaan mitä sekavampi käsitys ihmisillä on Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan, sitä paremmin se sopii Jumalan Vastustajalle, Saatana Panettelijalle, ”tämän maailman jumalalle”. Juuri hän edistää sellaisia vääriä oppeja ’sokaistakseen uskottomien mielet’. (2. Korinttolaisille 4:4, KR) Ja kolminaisuusoppi palvelee myös pappien etuja, jotka haluavat säilyttää otteensa ihmisiin, sillä he esittävät kolminaisuusopin sellaisena, jota vain teologit voivat ymmärtää. – Ks. Johannes 8:44.

    Äänestä

  • miksi? kirjoitti:

    Apostoleille ja alkuseurakunnalle kolminaisuus oli päivänselvä asia. Ei kolminaisuutta ole ihmiset jälkeenpäin keksineet

    Miksi levität suoranaisia valheita? Varmasti tiedät itsekin että tuo kirjoittamasi on täysin katteeton väite.

    Lue Aapostolien teot ja UT:n kaikki kirjeet.
    Nämä asiat aukeavat vasta sitten kun Pyhä Henki pääsee opettamaan sinua.
    Ensiksi sinun täytyisi uudestisyntyä Jumalan lapseksi ja ottaa vastaan, ensin uskovien upotuskaste ja sitten Pyhän Hengen lahja (Ap.t 2:38-47, 2:1-4). Silloin Pyhä Henki alkaa opettamaan sinua näistä asioista. Silloin et ole oman viisauden ja ymmärryksen varassa. Eikö Jumala ole paras mahdollinen Raamatun opettaja? On mahdollista saada Jumala opettajaksi Pyhän Hengen kautta. Voit siis tulla Jumalan opettamaksi. Näin sinulla on valtavat näköalat.

    Joh 6:45, 14:26, 1 Kor 2:13, Luuk 12:12

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohdake kirjoitti:

Osaisiko joku jt kertoa OMIN SANOIN ilman MITÄÄN copy-paste juttuja, että miten te käsitätte Pyhän Hengen?

Jos Pyhä Henki ei ole persoona, niin mikä sitten? Miten persoonaton "joku/jokin" voi tulla murheelliseksi taikka rukoilla meidän puolestamme?

Osaatteko laittaa tästä keksustelua OMIN SANOIN?
Copy-paste jutut pyyhkäisen pois saman tien.
Raamatun jakeet ovat ok, mutta suorat lainaukset kirjoistanne ei.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu