mikä sai minut luottamaan sinuun niin kovaa? miksi avasin suuni ja paljastin osan suurta, sisäistä tuskaani? meillä oli niin ihanaa yhdessä, olin löytänyt sinut, josta olin jo pitkään unelmoinut! ystävän, joka hyväksyi minut vikoineni kaikkineni. et torjunut minua, kun minulla oli vaikeaa. et myöskään nauranut minulle, kun elämä hymyili minulle ja olin lapsellisen typerä onnestani. et kääntänyt minulle selkääsi silloinkaan, kun sen tekivät muut "ystäväni" vaan annoit minun itkeä sinulle tuskaani. tiesit, en kaivannut sääliä, pelkkää läsnäoloasi, tunnetta, että on vielä ihmisiä, jotka voivat rakastaa tällaistakin ,epäonnistunutta, ja annoit minulle tukeasi, ymmärtämystäsi, aikaasi ja läheisyyttäsi. annoit minulle myös syyn jatkaa huomiseen, uskoa ihmiseen ja ikuiseen rakkauteen. ehkä se oli näiden seikkojen summa, joka sai minut avautumaan. paljastamaan sinulle osan menneisyyttäni, kärsimystäni. ajattelin, ehkä sinusta olisi mukava tietää, mikä muutti minut näin täysin, mikä veti minut alimpaan helvettiin, ja mikä sai minut nousemaan sieltä ylös. sillä omin voiminenihan minä en sieltä noussut, en, ja omasta vapaasta tahdostani en sinne myöskään mennyt. minulla oli takana painavat syyt, miksi kaikki meni kohdallani niin kuin meni. mutta, minun ei olisi pitänyt. et ollut valmis kohtaamaan kohtaloani, menneisyyttäni, et sitä, mikä oli kerran satuttanut minua niin lujaa. et ollut valmis kuulemaan kokemastani, siitä, että ihminen voi olla hyvin julma toiselle. et ollut valmis kuulemaan hänestä, joka oli tehnyt elämäni 20 vuotta yhdeksi helvetiksi, taisteluksi elämästä ja kuolemasta, itsekunnioituksesta ja häpeästä. et ehkä kuullut huutoani; olen selvinnyt, kaikki on nyt takana! anna anteeksi hänelle, niin olen antanut minäkin!! ilmeisesti et kuitenkaan voi, sillä miksi muuten olisit pitänyt minuun etäisyyttä nämä viimeiset, tuskastuttavat päivät? en tiedä, en keksi muuta selitystä kuin sen, että et kestä nähdä minua, kohdata minua, joka on tahrattu, liattu näin pahoin... olen pahoillani, ystäväni, anna minulle uusi mahdollisuus!! tule ja rakasta minua kuten silloin, kun et vielä tiennyt mistään mitään! olen pahoillani, niin pahoillani, ja, surullinen... kaipaan sinua!!!!
rakkaudella sinulle!
surullinen8(
1374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voin vain kuvitella suuren tuskasi menetetyn rakkaasi vuoksi. Voin tunnistaa siitä osia ja samaistaa itseni noihin niina hetkinä, jolloin olen kokenut yksinäisyyttä ja pelkoa unohdetuksitulemisesta, voin antaa myötätuntoa sydämeni pohjasta, mutta suurinta en voi sinulle antaa: poistaa tuskaasi.
Niin raadollista tässä elämässä on, että löydettyämme sydämemme asujan, me avaudumme ja eheytyminen alkaa, mutta se miten rajua on tyjennys, niin rajua on kuulijoiden kaikkoaminen. Usein kovien kokemusten kuunteleminen hämmentää kuulijaa. Välittäminen ei ehkä sammu, mutta unelma sattaa pirstoutua. Miten olla lähellä tästä eteenpäin, onko minusta kovia kokeneen tukijaksi, saati rakastamaan häntä sellaisena miksi hänet unelmoin? Onko kaikki tästedes pelkkää kriisistä puhumista, vaikka pitäisi olla eteenpäinkatsomista?
Varmasti elämässä tapaa ihmisiä joilla on voimaa seistä ihmisenä rinnalla, niitä vahvoja vain sattuu niin harvojen kohdalle.
Silti teit oikein, että kerroit juuri hänelle. Hän oli sen tärkeän hetken vierelläsi tukemassa sinua, hänen rohkeutensa riitti vain palan matkaa sinun suuremman rohkeutesi rinnalla.
Jos kykenet, niin lohduttaudu sillä, että rakastit, avauduit, ja sait tuntea hänet hetken.
Kuluneelta saattaa kuulostaa sanonta: puristuksessa syntyy timantti. Mutta, sinä olet se timantti! Se mitä sinulle on menneessä tapahtunut ei ole arvokasta, mutta arvokasta on se, että sinä kestit ja olet pystynyt antamaan anteeksi!
Siunausta sinulle ja hyvää juhannusta!