Miksi Lapualla ei ole wlan-lähiverkkoa, vai onko ?
Pelkään pahoin, että Lapua on tippunut kehityksen kelkasta tai jäänyt jälkijunaan ITC-kehityksestä.
Pelkään pahoin, että Lapua on tippunut kehityksen kelkasta tai jäänyt jälkijunaan ITC-kehityksestä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
se langaton netti pitäisi saada?
Lahdessa on kaupungin rakentamana ydinkeskustassa, siellä on myös paljon ihmisiä ja kahviloita. Kovin laajalle se ei kuulu.
Helsingissä on Espalla. Yrittäjärajoitteinen. Mutta kuuluvuus on kehno. Ei pelitä oikein edes Espan reunalla olevien kahviloiden sisätiloissa. Kesällä ehkä ulkona. Muualla Helsingissä on vapaat langattomat verkot sattumanvaraisia.
Missä Lapualla olisi säännöllisesti paljon ihmisiä, tai tapaa kokoontua, tai käy paljon vieraita? Missä siitä olisi paras hyöty?
Kahviloiden ja ravintoloiden pitäjät voisi helposti varustaa omat tilansa langattomilla verkoilla, joita asiakkaat käyttäisi. Eikä ole edes kallista.
Näitä on kaupungeissa jonkin verran. Tallinna on puhaltanut Helsingistäkin ohi tässä. Siellä löytyy hyvin asiakkaille mukavia kahviloita joissa surffaaminen omalla läppärillä sujuu.
Vielä ei olla tiputtu mistään, mutta näissä on hyvä sauma tarjota tämän päivän palveluita ihmisille.
verkko ei ole yrittäjärajoitteinen :) vaan YRITTÄJÄVETOINEN (ei siis kaupungin järjestämä).
Kirjastoon piti tulla Lapualla, en tiedä mikä on nykytilanne.
Lapualta ei löydy julkista tilaa, koska se on ideologisesti vierasta pohjalaiselle kansanluonteelle. Omillaan pitää pärjätä ja omissa omistamissaan nurkissa viihtyä. Nykyversio ilmiöstä on vuoralla-asujien luokittelu kolmannenluokan kansalaisiksi, miksi ei myös vuokranetissä roikkujat. Menkööt sinne, minne kuuluvatkin. OK.
jos kaupungissa on hyvät palvelut, on ne sitten yritysten järjestämät tai kaupungin. Ihmiset viihtyy kaupungilla, kirjastossa, katsomoissa, kahviloissa, käyttää rahaa kaupungilla enemmän, jne.
WLAN verkon käyttäminen ei ole sen kummenpaa sosiaaliapua, kuin gsm-verkon tai tv-signaalin. Molemmat on Lapualla jakelussa.
Tässä ei ole millään tavalla kysymys vuokra/omistus -jutuista. Silkasta tekniikasta.
Toivottasti ylläoleva kirjoitus oli vaan joku erikoinen ajatusmoka. Provoksi se olis niin tylsä, ettei viittis oikein sanoa mitään.
Rupeaa ihan naurattamaan kun kuvittelen tätä markkinatalouden ensi airuetta Lapuan keskustaan, "kaupungille, kirjastoon,katsomoon,kahvilaan" näppäilemään kannettavaansa ja näin edistämään markkinataloutta :-) :-) :-)
Kirjastossa on yrittäjävetoinen, toimii VLP:n tunnuksin. Monet kaupungit jotka suunnittelivat suuria ovat vetäneet jarruja ko. asiassa.
Viron Rakveressa on ollut pitkään systeemi lämpövoimalan rakenteissa mutta se ei ole toiminut hyvin. Keskustassa on pienempi alue, Art-Cafe, marketti Selveri, ja pari muuta pistettä löytyy.
olipa urpo asenne!
Tarkoittaako arvon kirjoittaja sitä, että kunhan saadaan verkot(tomuus) kuntoon Lapuan keskustassa, niin sitten tulee perässä paikat sen hyödyntämiseen. No, *miettii päänsä puhki* onhan siellä jo yksi kahvila, ja muutama penkki kesällä.
Lapuan kaupungin ei tule mielestäni rakentaa tai ylläpitää WLAN-verkkoa.
Se olisi sosialismia, joka tulisi veronmaksajien maksettavaksi aikanaa. Kaupungin tulee hoitaa lakisääteiset toimintonsa, ja KUNNOLLA.
Mitä vähemmän käytät ns."ilmaispalveluja" sitä vähemmän yhteiskunta sinua holhoaa ja verottaa.
Tätä nukuttavaa ideologiaa!
Minun mielestäni kaupunki voisi yhtä hyvin jättää tieverkot rakentamatta. Hirveetä sosialismia kun noita teitä käyttää ihan ilmaiseksi isäntien emännätkin, jotka eivät koskaan ole edes veroja maksaneet, puhumattakaan siitä, että niitä pitää vielä terveyskeskuksen käytävilläkin hyysätä.