Pin-code 0000/1234

Tietoturvaväki on huolissaan koska monella on pin-code'na operaattorin perusasetus.

Olen huomannut että monia suorastaan pelottaa mennä puhelimensa valikkoihin ja niitä alavalikkoineen kyllä riittääkin.

Tunnus kannattaa merkitä omalla koodilla ja jos ei tiedä, joku tuttava kyllä osaa neuvoa.

Esillä oli myös tuntemattomasta numerosta tullut soitto, johon moni vastaa samantein, tai soittaa siihen jos ei pysty heti vastaamaan.

Soitto tällaiseen saattaa maksaa paljon sillä se voi olla maksullinen numero.

Itse kyllästyin numerottomista tai sellaisista numerollisista soitoista joista ei ollut soittajan tietoja saatavissa.

Edullisessakin puhelimessa on ominaisuus jota käyttäen voi olla rauhassa häiritsijöiltä: on soittajaryhmät joita voi sijoittaa eri profiileihin, jopa ajastettuihin.

Eräältä palstalta luin kerran kun eräs kertoi laittavansa puhelimensa "äänettömälle" halutessaan olla rauhassa, harmitellen etteivät hänelle tärkeät ihmiset saa häntä kiinni.

Sieltä vaan tekemään soittajaryhmää ja sitä sijoittamaan haluamaansa profiiliin, sillä siitä selviää.

Tuo järkyttävä soittorumba mainostajilta tai ketä sitten olivatkaan sai aikaan sen että kaikki liittymäni ovat salaisia.

Että: kun vaan istuskelee rauhassa ja nauttii olemassaolostaan, voi ottaa puhelun vaikkapa ihan vaan läheisiltään.
4341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on, ku ei anna numeroansa luetteloon ja salaa operaattoreilta kokonaan numeronsa ja osoitteensa. Siis että ilmoittaa sinne että pistää kaiken salaiseksi, ei tuu myyjät kolkuttelee puhelimeesi. Ei ainakaan minun ole tulleet sen jälkeen.

Äänestä
  • tuon saman asian, tosin omalla tavallani.

    Operaattorisi tietää numerosi, sitä et voi estää.

    Joskus toki saatan pitää puhelimen auki ja vastata vaikka: Pärnäsen korjaamolla :)

    Äänestä

  • Vege-Mix kirjoitti:

    tuon saman asian, tosin omalla tavallani.

    Operaattorisi tietää numerosi, sitä et voi estää.

    Joskus toki saatan pitää puhelimen auki ja vastata vaikka: Pärnäsen korjaamolla :)

    mainitsitkin tuosta salaisuudesta. Sori.

    Taisin kertoa asiani hölmösti. Toki operaattori tietää numeroni (paitsi priipeidin), mutta ei se saa antaa numeroasi kenellekkään jos se on salattu.

    Äänestä

Just äsken vastasin Tuntemattomaan Numeroon, kun tuli vaan olo, että pitää vastata. Siellä yks tätsy kyseli myyntipaikkaa yhteen tapahtumaan joulun alle. Olin vastuussa tapahtumasta viime vuonna, mutten nyt, joten etsin hälle netistä oikean numeron tälle vuodelle. Oli tätsy tyytyväinen.

Kauppiaille ja kerjäläisille sanon en osta, ellen osta. Jos kiinnostaa, kiinnostaa ja kuuntelen.

Ei ole numero salainen, eikä tarvetta siihen ole ollut :)

Olen joko tavoitettavissa tai en ole, eli puhelin on auki, kiinni tai äänettömällä esim. terv.keskuksessa, kokouksessa, kirkossa jne. Vastaaja on ja viestit kuuntelen. Takaisin en soita kuin tutuille, muut soittakoon uudestaan tai jättäköön viestin. Tekstareissa ei ole ääntä ja niihin vastaan kun kerkiän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vege-Mix kirjoitti:

Tietoturvaväki on huolissaan koska monella on pin-code'na operaattorin perusasetus.

Olen huomannut että monia suorastaan pelottaa mennä puhelimensa valikkoihin ja niitä alavalikkoineen kyllä riittääkin.

Tunnus kannattaa merkitä omalla koodilla ja jos ei tiedä, joku tuttava kyllä osaa neuvoa.

Esillä oli myös tuntemattomasta numerosta tullut soitto, johon moni vastaa samantein, tai soittaa siihen jos ei pysty heti vastaamaan.

Soitto tällaiseen saattaa maksaa paljon sillä se voi olla maksullinen numero.

Itse kyllästyin numerottomista tai sellaisista numerollisista soitoista joista ei ollut soittajan tietoja saatavissa.

Edullisessakin puhelimessa on ominaisuus jota käyttäen voi olla rauhassa häiritsijöiltä: on soittajaryhmät joita voi sijoittaa eri profiileihin, jopa ajastettuihin.

Eräältä palstalta luin kerran kun eräs kertoi laittavansa puhelimensa "äänettömälle" halutessaan olla rauhassa, harmitellen etteivät hänelle tärkeät ihmiset saa häntä kiinni.

Sieltä vaan tekemään soittajaryhmää ja sitä sijoittamaan haluamaansa profiiliin, sillä siitä selviää.

Tuo järkyttävä soittorumba mainostajilta tai ketä sitten olivatkaan sai aikaan sen että kaikki liittymäni ovat salaisia.

Että: kun vaan istuskelee rauhassa ja nauttii olemassaolostaan, voi ottaa puhelun vaikkapa ihan vaan läheisiltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu