Kenen puoleen kääntyä jos verottaja huijaa?

Jos on epäselvyyksiä verotuksen kanssa niin kenen, ennenkaikkea puolueettoman 'asiantuntian, viranomaisen tms' puoleen kannattaa kääntyä?

Tuntuu, että verrottaja vetää kotiin päin kysyi mitä kysyi.

Miten on esim. laita seuraavassa: Olin vuoden 2006 osalta oppisopimuskoulutuksessa pääkaupunkiseudulla. Työsuhde oli määräaikainen. Minulla oli asunto Helsingissä, jonka tulkitsen väliaikaiseksi työasunnoksi. En siis ollut kirjoilla Helsingissä vaan varsinainen asuinkuntani oli silloin Vammala ja verotustani käsitellään myös täten Vammalassa.

Ongelma on, että kun hain vähennyksiä matkakuluista viikonloppuisin väliltä Helsinki-Vammala-Helsinki, tulkitsi verotoimisto tämän niin, että 'yksittäiselle henkilölle, jolla on vakituinen työ ja asunto, ei korvata kahden asunnon välisiä matkakuluja kuten vanhempien luonna käyntiä' -selvitys meni jotenkin noin.

No mutta kuitenkin, miten asia voidaan tulkita noin, jos olen kirjoilla Vammalassa, työsuhde on määräaikainen, olen oppisopimusopiskelija ja kaikenlisäksi maksan veroni vielä Vamalaan?

Miten siis on mahdollista että väliaikaisen ja virallisen asunnon välisiä matkakuluja ei korvata? Ymmärtäisin asian täysin, mikäli olisin ollut kirjoilla Helsingissä.

Enhän minä tämän veroviranomaisen mukaan edes periaatteessa olisi verovelvollinen Vammalaan vaan Helsinkiin, koska enhän minä käytännössä voisi poistua Helsingistä, väliaikaisesta asunnosta, viralliseen asuntooni Vammalaan hoitamaan edes näitä veroasioita.

Kaiken kukkuraksi kirjelmässä pyydettiin kirjallista selvitystä mikäli haluan hakea päätökseen muutosta. Pitäisiköhän minun soittaa kyseiseen Vammalan verovirastoon ja pyytää, että lähettävät minulle vastauskirjekuoren 'vaikkapa sinne väliaikaiseen asuntooni Helsinkiin', jotta minulta ei mene kuluja postimerkkiin ja kirjekuoreen? Ihmeellistä, että päätöskirjelmä tuli kaikesta huolimatta Vammalan asuntooni vaikka veroviranomaisen mukaan en periaatteessa töistäni voisi tänne edes tulla muuta kuin omaan laskuuni.
171298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Työskentelypaikkakunnan välisen asunnon ja ns. vakituisen asunnon välisiä matkoja ei saa vähentää (perheetön= ei lapsia). Koska sinulla on ollut asunto käytettävissä Helsingissä, ei Vammalan matkalla ole mitään liittymää päivittäiseen työmatkaasi (eli on vähennyskelvoton elantokustannus). Se missä olet virallisesti (vakituisesti) kirjoilla ei ole tässä asiassa merkitystä, koska käyttämäsi asunto on ollut Helsingissä. Voithan aina valittaa, mutta asia ei tule menestymään.

Äänestä
  • Eli toisin sanoen isäni, joka asui myös samassa asunnossa Helsingissä kanssani ja oli samassa työpaikassa, saa matkavähennykset viikonloppumatkoilta Helsinki-Vammala-Helsinki, koska muun muassa hänen vaimonsa sekä minä olemme kirjoilla Vammalassa, mutta minä en saa, koska minut tulkitaan 'yksittäiseksi ja perheettömäksi' henkilöksi, jolla ei ole oikeutta käydä kotonaan mainitsemastani syystä. Näinkö tämä pitää tulkita?

    Niin ja vielä siitä kirjekuoresta ja postimerkistä, onko verotoimisto velvollinen lähettämään ne minulle koska en haluaisi mitenkään lähettää kirjallista valitustani omakustanteisesti eteen päin. Helsingistä on nimittäin aika kallista lähetellä kirjeitä Vammalaan saatika matkustaa julkisilla kulkuvälineillä vain sen vuoksi, että voisin hakea verotoimiston lähettämää 'hylkäämis' -päätös postia. Kai sentään verotoimiston puhelinvaihteeseen on ilmainen numero?

    Äänestä

  • Petetty!!! kirjoitti:

    Eli toisin sanoen isäni, joka asui myös samassa asunnossa Helsingissä kanssani ja oli samassa työpaikassa, saa matkavähennykset viikonloppumatkoilta Helsinki-Vammala-Helsinki, koska muun muassa hänen vaimonsa sekä minä olemme kirjoilla Vammalassa, mutta minä en saa, koska minut tulkitaan 'yksittäiseksi ja perheettömäksi' henkilöksi, jolla ei ole oikeutta käydä kotonaan mainitsemastani syystä. Näinkö tämä pitää tulkita?

    Onko kustu silmään? Ja verottajan toimesta? Et ole ensimmäinen etkä viimeinen.

    päätökseen mutta itse asioin aina Vantaan tikkurilan verotoimistossa vaikka en vantaalla edes asu.Syynä,parempi palvelu sekä osaamista ja tietenkin lyhyet jonot.Ei sinun Vammalan verotoimistoa tarvitse käyttää.Pienillä paikkakunnilla saattaa kateellisuus vanha kaunat vaikuttaa päätöksiin.Viimeksi mainitusta tiedän useita tapauksia.

    Tulkitsit aivan oikein. Tarkalleen en tiedä mikä tuossa päätöksessä on ollut takana, koska mitä se verotukseen kuuluu miten avioparin yhteiselo on järjestetty vapaa-ajalla. Eli pääsääntö on ettei viikonloppumatkoja saa vähentää, mutta siihen mm. mainittu poikkeus (KHO päätös). Matkakulut lasketaankin todellisesta osoitteesta. Kuljitte varmaan isäsi kanssa eri autoilla peräkkäin Vammalaan ja takaisin. Lisäksi viikonloppumatkoilla ei saa yleensä oman auton mukaan tehdä vähennyksiä, jos julkiset kulkevat ylipäätänsä kotiin.

    Kirjehän lähetetään väestörekisterissä olevaan viralliseen osoitteeseen. Olisithan voinut vaatia kirjeen lähettämistä Helsingin osoitteeseen.

    Miksi verottajan pitäisi maksaa sinun postituskulusi? Voithan aina viedä valituksen lähimpään verotoimistoon, josta se toimitetaan viran puolesta asiaa käsittelevään toimistoon.

    Äänestä

  • vaikuttaako se kirjoitti:

    Tikkurilaan on turha mennä kolkuttamaan, toimisto on nykyään Myyrmäessä. Valituksen voi jättää vaikka Pasilaan (Yritysverotoimistoon).

    Asia käsitellään kuitenkin aina kotikunnan verotoimistossa. Oikaisuissa ei paljon kaunat paina, koska hylkäävän päätöksen tekee aina oikaisulautakunta, joka istuu ko. tapauksessa Tampereella.

    Äänestä

  • skatman kirjoitti:

    Tulkitsit aivan oikein. Tarkalleen en tiedä mikä tuossa päätöksessä on ollut takana, koska mitä se verotukseen kuuluu miten avioparin yhteiselo on järjestetty vapaa-ajalla. Eli pääsääntö on ettei viikonloppumatkoja saa vähentää, mutta siihen mm. mainittu poikkeus (KHO päätös). Matkakulut lasketaankin todellisesta osoitteesta. Kuljitte varmaan isäsi kanssa eri autoilla peräkkäin Vammalaan ja takaisin. Lisäksi viikonloppumatkoilla ei saa yleensä oman auton mukaan tehdä vähennyksiä, jos julkiset kulkevat ylipäätänsä kotiin.

    Kirjehän lähetetään väestörekisterissä olevaan viralliseen osoitteeseen. Olisithan voinut vaatia kirjeen lähettämistä Helsingin osoitteeseen.

    Miksi verottajan pitäisi maksaa sinun postituskulusi? Voithan aina viedä valituksen lähimpään verotoimistoon, josta se toimitetaan viran puolesta asiaa käsittelevään toimistoon.

    Koska vuokrasopimus on ollut isäni ja vuokranantajan välillä, ei minulla ole virallisesti ollut asuntoa Helsingissä.

    Tästä johtuen voidaan kait sanoa, että olen asunut isäni vuokraamassa Helsingin asunnossa "asumisoikeudella".

    Toisin sanoen aion nyt menetellä seuraavasti; 'Asumisoikeus on koskenut ainoastaan työaikaa, maanantaista perjantaihin, 'Ja' jälleen alkaen seuraavasta maanantaista.

    Viikonlopun osalta, koska henkilö, X -isäni, on ollut virallisessa asunnossaan Vammalassa, ei hän ole sallinut minun asua vuokraamassaan työasunnossa viikonloppuisin.

    Tästä johtuen minulla ei ole ollut mahdollisuutta asua viikonloppuja Helsingissä ja katson olevani oikeutettu vuoden 2006 osalta saamaan verohyvitykset viikonloppumatkoilta viralliseen asuntooni Vammalaan työssäoloajalta (pv.kk.2006-pv.kk.2006) Halsinki-Vammala-Helsinki.

    Miltäs tämä kuulostaa?

    En usko kyseisen selvityksen olevan uskottava. Lisäksi sinun tulisi pystyä selvittämään, ettet ole kulkenut isäsi kanssa samaa matkaa. Kuulostaa hyvin keinotekoiselta järjestelyltä.

    Äänestä

  • skatman kirjoitti:

    Tulkitsit aivan oikein. Tarkalleen en tiedä mikä tuossa päätöksessä on ollut takana, koska mitä se verotukseen kuuluu miten avioparin yhteiselo on järjestetty vapaa-ajalla. Eli pääsääntö on ettei viikonloppumatkoja saa vähentää, mutta siihen mm. mainittu poikkeus (KHO päätös). Matkakulut lasketaankin todellisesta osoitteesta. Kuljitte varmaan isäsi kanssa eri autoilla peräkkäin Vammalaan ja takaisin. Lisäksi viikonloppumatkoilla ei saa yleensä oman auton mukaan tehdä vähennyksiä, jos julkiset kulkevat ylipäätänsä kotiin.

    Kirjehän lähetetään väestörekisterissä olevaan viralliseen osoitteeseen. Olisithan voinut vaatia kirjeen lähettämistä Helsingin osoitteeseen.

    Miksi verottajan pitäisi maksaa sinun postituskulusi? Voithan aina viedä valituksen lähimpään verotoimistoon, josta se toimitetaan viran puolesta asiaa käsittelevään toimistoon.

    "Miksi verottajan pitäisi maksaa sinun postituskulusi? Voithan aina viedä valituksen lähimpään verotoimistoon, josta se toimitetaan viran puolesta asiaa käsittelevään toimistoon."

    Miksi minun pitäisi maksaa verovirastoon lähetettävät kirjelmät, jotka verovirasto 'pakottaa' minut lähettämään? Miksi minun pitäisi vaivautua lähimpään verovirastoon 15 km päähän omakustanteisesti? Miksi minun ylipäätään pitäisi olla mukava veroviranomaisille, jos verottaj ei ole mukava minulle? Sitä saa mitä tilaa ja sitä annetaan - vaikka sitten pilkun viilaamista ja vittuilua!

    Äänestä

  • skatman kirjoitti:

    En usko kyseisen selvityksen olevan uskottava. Lisäksi sinun tulisi pystyä selvittämään, ettet ole kulkenut isäsi kanssa samaa matkaa. Kuulostaa hyvin keinotekoiselta järjestelyltä.

    Meillä oli eri työmaa ja eri työaika sitäpaitsi voiko verottaja todistaa, ettei näin olisi ollut?

    Ja jos tämä ei mene läpi niin onhan minulla ässä hihassa ensi vuoden verotukseen. Saattaa olla, että jos tämä temppuilu jatkuu kanssani niin lopetan verojen maksun tyystin ja heittäydyn työttömäksi yksityisyrittäjäksi, nostan työttömyysturvan ja teen kuutamokeikkaa. Rakennustyömailla kun tilausta riittää!

    Äänestä

  • Petetty!!! kirjoitti:

    "Miksi verottajan pitäisi maksaa sinun postituskulusi? Voithan aina viedä valituksen lähimpään verotoimistoon, josta se toimitetaan viran puolesta asiaa käsittelevään toimistoon."

    Miksi minun pitäisi maksaa verovirastoon lähetettävät kirjelmät, jotka verovirasto 'pakottaa' minut lähettämään? Miksi minun pitäisi vaivautua lähimpään verovirastoon 15 km päähän omakustanteisesti? Miksi minun ylipäätään pitäisi olla mukava veroviranomaisille, jos verottaj ei ole mukava minulle? Sitä saa mitä tilaa ja sitä annetaan - vaikka sitten pilkun viilaamista ja vittuilua!

    Olet nyt ymmärtänyt jotain väärin. Verottaja ei pakota sinua mihinkään. Vähennyksiä ei ole mikään pakko ilmoittaa verottajalle. Jos haluat ne ilmoittaa ja haluat välttämättä tehdä perusteettomia lisäselvityksiä jotka eivät perustu mihinkään lakiin eivätkä siten vaikuta verotukseesi, tee se omalla kustannuksellasi. En ymmärrä miksi muiden veronmaksajien pitäisi ne postikulusi maksaa puolestasi.

    Sitä paitsi viitaten tuohon toiseen viestisiisi, vähennysten osalta "todistusvastuu" on aina verovelvollisella, siitä on demokraattisesti päätetty ja säädetty laki. Ei verottajalla ole velvollisuutta todistaa esimerkiksi sitä että isäsi kulkee eri aikaa töihin kuin sinä, vaan se on ihan sinun oma tehtäväsi.

    Muutenhan minäkin vaatisin ties mitä vähennyksiä verotukseeni, enkä esittäisi niistä mitään tositteita verottajalle, vaan pyytäisin heitä todistamaan väitteeni vääriksi. Tarvittaessa mennään vaikka oikeuteen taistelemaan niistä vähennyksistä ja tietysti veronmaksajat maksavat oikeudenkäyntikulut. Niinkö sen pitäisi mennä?

    Äänestä

  • Pettäjä kirjoitti:

    Katotaan nyt, jotenkin joku maksaa menetetyt rahat. Minä otan sen mikä minulle kuuluu ja tiedän mikä minulle kuuluu ja minulle ei mikään penkkiä puhki piereskelevä verolehmä ala päsmäröimään. Otan rahat vaikka joutuisin rikkomaan lakia ja kostan vaikka väkivalloin jos joku minua yrittää estää. Tämä saatanan pyyrokratia on virittänyt lonkeronsa jo aivan liian pitkälle. Tässä ei auta enää mikään muu kuin nousta sen yläpuolelle ja ottaa valta omiin käsiinsä. Sotahuudot on jo huudettu ja murkulat on ilmassa. Jos nekään ei auta on siirryttävä koviin otteisiin ja soitettava Karpolle. Sekin persettä lipittävä karvaturpa lakkoilee ja on lyönyt ohjelmansa saunan naulaan. Eihän tässä siis muukaan auta kuin palkata päiväkodin pihalta tulitikkuleikki-ikäinen pikkupoika töihin verovirastoon tekemään ilkitöitä. Siinä lomassa voin itse kirjoitella hesarin lukijat palstalla surkuhupaista elämäntarinaa siitä kuinka verottaja vei viimeisenkin syljen kostuttaman leipäpalan suoraan köyhän suusta vain koska auvoisa Presidenttimme tarvitsee uutta huippu modernia mersua koristamaan Kultarannan pihamiliöötä. Jos vielä lainanaan tuttua Ostos TV:n lausahdusta 'Eikä siinä vielä kaikki', voin kirjoittaa asiastani vaikka kirjan. Tällä kertaa ei tule Presidentin morsianta eikä Prinsessan valtakuntaa vaan Verolehmän lutkuttaja, jossa kuvailen yksityiskohtaisesti verotoimistosta saamaani kohtelua. Toivottavasti kirjani kanssa pääsen Ilta-Sanomien etukantaan, jossa voin todeta julkisesti 'liian hapokasta, ei kannata lukea', mutta jos luet niin liity kantaani siitä että verottaja on toiminut moraalin kannalta epärehdisti kiertäen kaikkia eettisiä ja moraalisia perusarvoja ja kysymyksiä vähät välittäen pienestä ihmisestä taikka miltä tästä tuntuu.

    Kyllä sitä vaan nykyään on kunnon ihmiset alistuneet kaikenmaailman hyysärien ja sosiaalitanttojen poljettavaksi. Nämä perhanat kun eivät aja muiden kuin itsensä sekä maahanmuuttajien etuja; ehkä vain siksi, että normaali duunaria voitaisiin taas kusta silmään ja polkea palkat alas. Ennen ei olisi tällainenkaan vedellyt. Oltaisiin tartuttu miekkaan ja ajettu hevosella pihaan, heiluteltu sinistä huivia ja haastettu epärehti veronkantaja kaksintaistoon läheisillä basaareilla. Mutta ei nykyään. Laulun sanoja lainatakseni 'ennen laivat oli puuta ja miehet rautaa' vai miten se oli, mutta nykyään voitaisiin kyllä sanoa, että tosimiehet on vaahtokrakkia, imeliä ja pehmeitä, kun taas laivat ovat kryptoniittia. No miten vain, minä en aio kyllä verottajan huoraksi ryhtyä.

    Minua on kanssa kustu silmään jo riittävästi. Ei kusta enää!

    Äänestä

  • skatman kirjoitti:

    En usko kyseisen selvityksen olevan uskottava. Lisäksi sinun tulisi pystyä selvittämään, ettet ole kulkenut isäsi kanssa samaa matkaa. Kuulostaa hyvin keinotekoiselta järjestelyltä.

    isäsikin verotusta ja saa hänetkin tarkkaan syyniin asian kanssa.

    Äänestä

  • Petetty!!! kirjoitti:

    Katotaan nyt, jotenkin joku maksaa menetetyt rahat. Minä otan sen mikä minulle kuuluu ja tiedän mikä minulle kuuluu ja minulle ei mikään penkkiä puhki piereskelevä verolehmä ala päsmäröimään. Otan rahat vaikka joutuisin rikkomaan lakia ja kostan vaikka väkivalloin jos joku minua yrittää estää. Tämä saatanan pyyrokratia on virittänyt lonkeronsa jo aivan liian pitkälle. Tässä ei auta enää mikään muu kuin nousta sen yläpuolelle ja ottaa valta omiin käsiinsä. Sotahuudot on jo huudettu ja murkulat on ilmassa. Jos nekään ei auta on siirryttävä koviin otteisiin ja soitettava Karpolle. Sekin persettä lipittävä karvaturpa lakkoilee ja on lyönyt ohjelmansa saunan naulaan. Eihän tässä siis muukaan auta kuin palkata päiväkodin pihalta tulitikkuleikki-ikäinen pikkupoika töihin verovirastoon tekemään ilkitöitä. Siinä lomassa voin itse kirjoitella hesarin lukijat palstalla surkuhupaista elämäntarinaa siitä kuinka verottaja vei viimeisenkin syljen kostuttaman leipäpalan suoraan köyhän suusta vain koska auvoisa Presidenttimme tarvitsee uutta huippu modernia mersua koristamaan Kultarannan pihamiliöötä. Jos vielä lainanaan tuttua Ostos TV:n lausahdusta 'Eikä siinä vielä kaikki', voin kirjoittaa asiastani vaikka kirjan. Tällä kertaa ei tule Presidentin morsianta eikä Prinsessan valtakuntaa vaan Verolehmän lutkuttaja, jossa kuvailen yksityiskohtaisesti verotoimistosta saamaani kohtelua. Toivottavasti kirjani kanssa pääsen Ilta-Sanomien etukantaan, jossa voin todeta julkisesti 'liian hapokasta, ei kannata lukea', mutta jos luet niin liity kantaani siitä että verottaja on toiminut moraalin kannalta epärehdisti kiertäen kaikkia eettisiä ja moraalisia perusarvoja ja kysymyksiä vähät välittäen pienestä ihmisestä taikka miltä tästä tuntuu.

    Kyllä sitä vaan nykyään on kunnon ihmiset alistuneet kaikenmaailman hyysärien ja sosiaalitanttojen poljettavaksi. Nämä perhanat kun eivät aja muiden kuin itsensä sekä maahanmuuttajien etuja; ehkä vain siksi, että normaali duunaria voitaisiin taas kusta silmään ja polkea palkat alas. Ennen ei olisi tällainenkaan vedellyt. Oltaisiin tartuttu miekkaan ja ajettu hevosella pihaan, heiluteltu sinistä huivia ja haastettu epärehti veronkantaja kaksintaistoon läheisillä basaareilla. Mutta ei nykyään. Laulun sanoja lainatakseni 'ennen laivat oli puuta ja miehet rautaa' vai miten se oli, mutta nykyään voitaisiin kyllä sanoa, että tosimiehet on vaahtokrakkia, imeliä ja pehmeitä, kun taas laivat ovat kryptoniittia. No miten vain, minä en aio kyllä verottajan huoraksi ryhtyä.

    ...valittaa työpaikkasi työsuojeluvaltuutetulle.
    On tainnut maalihöyryjä liikaa olla sinun raksallasi..

    väkivaltaisesta vastustamisesta saa muutakin kuin taputuksen pään päälle...

    Äänestä

kyllä selvityksesi perusteella verottaja on toiminut aivan oikein, kuten jokaiselle veronmaksajalle tulevassa täyttöoppaassa kerrotaan! Nuo vähennykset menee juuri noin!

Mutta tässä muutama vinkki, mitä voisit kokeilla:

Hae matkakuluja asuntosi ja työpaikkakunnan välille joka päivälle eli siis älä ilmoita asuvasi työpaikkakunnalla (hommaa pimeä asunto). ihmiset ajaa tänä päivänä pitkiäkin matkoja työhön es. Tampereelta Helsinkiin jne... ja jos verottaja ei hyväksy omaa autoa laita julkisilla, silloin saat kuitenkin sen max 4700 e täyteen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Huijattu!!! kirjoitti:

Jos on epäselvyyksiä verotuksen kanssa niin kenen, ennenkaikkea puolueettoman 'asiantuntian, viranomaisen tms' puoleen kannattaa kääntyä?

Tuntuu, että verrottaja vetää kotiin päin kysyi mitä kysyi.

Miten on esim. laita seuraavassa: Olin vuoden 2006 osalta oppisopimuskoulutuksessa pääkaupunkiseudulla. Työsuhde oli määräaikainen. Minulla oli asunto Helsingissä, jonka tulkitsen väliaikaiseksi työasunnoksi. En siis ollut kirjoilla Helsingissä vaan varsinainen asuinkuntani oli silloin Vammala ja verotustani käsitellään myös täten Vammalassa.

Ongelma on, että kun hain vähennyksiä matkakuluista viikonloppuisin väliltä Helsinki-Vammala-Helsinki, tulkitsi verotoimisto tämän niin, että 'yksittäiselle henkilölle, jolla on vakituinen työ ja asunto, ei korvata kahden asunnon välisiä matkakuluja kuten vanhempien luonna käyntiä' -selvitys meni jotenkin noin.

No mutta kuitenkin, miten asia voidaan tulkita noin, jos olen kirjoilla Vammalassa, työsuhde on määräaikainen, olen oppisopimusopiskelija ja kaikenlisäksi maksan veroni vielä Vamalaan?

Miten siis on mahdollista että väliaikaisen ja virallisen asunnon välisiä matkakuluja ei korvata? Ymmärtäisin asian täysin, mikäli olisin ollut kirjoilla Helsingissä.

Enhän minä tämän veroviranomaisen mukaan edes periaatteessa olisi verovelvollinen Vammalaan vaan Helsinkiin, koska enhän minä käytännössä voisi poistua Helsingistä, väliaikaisesta asunnosta, viralliseen asuntooni Vammalaan hoitamaan edes näitä veroasioita.

Kaiken kukkuraksi kirjelmässä pyydettiin kirjallista selvitystä mikäli haluan hakea päätökseen muutosta. Pitäisiköhän minun soittaa kyseiseen Vammalan verovirastoon ja pyytää, että lähettävät minulle vastauskirjekuoren 'vaikkapa sinne väliaikaiseen asuntooni Helsinkiin', jotta minulta ei mene kuluja postimerkkiin ja kirjekuoreen? Ihmeellistä, että päätöskirjelmä tuli kaikesta huolimatta Vammalan asuntooni vaikka veroviranomaisen mukaan en periaatteessa töistäni voisi tänne edes tulla muuta kuin omaan laskuuni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu