Vuonna 2005 Talouselämä –lehti kommentoi tasa-arvokeskustelua vastavalitun Ruokakeskon toimitusjohtajan Terho Kalliokosken esimerkillä.
”Ruokakesko on juuri saanut uudeksi toimitusjohtakseen 44-vuotiaan Terho Kalliokosken, 11 lapsen isän. Kukaan ei ole vielä kysynyt Kalliokoskelta, miten hän aikoo yhdistää vanhemmuuden ja uuden haastavan tehtävän.
Käsi pystyyn, kuka osaa kuvitella että Ruokakeskon uusi toimitusjohtaja olisi Teija Kalliokoski, 44-vuotias 11 lapsen äiti? Tai että Terho Kalliokoski olisi pitänyt puolet vanhempainlomista aina uuden lapsen syntyessä, tai edes isille tarjolla olevan kuukauden vapaan?
Ajatusleikki kertoo, miten työelämän tasa-arvo toteutuu teoriassa ja käytännössä.”
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=706908
”Ruokakesko on juuri saanut uudeksi toimitusjohtakseen 44-vuotiaan Terho Kalliokosken, 11 lapsen isän. Kukaan ei ole vielä kysynyt Kalliokoskelta, miten hän aikoo yhdistää vanhemmuuden ja uuden haastavan tehtävän.
Käsi pystyyn, kuka osaa kuvitella että Ruokakeskon uusi toimitusjohtaja olisi Teija Kalliokoski, 44-vuotias 11 lapsen äiti? Tai että Terho Kalliokoski olisi pitänyt puolet vanhempainlomista aina uuden lapsen syntyessä, tai edes isille tarjolla olevan kuukauden vapaan?
Ajatusleikki kertoo, miten työelämän tasa-arvo toteutuu teoriassa ja käytännössä.”
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=706908
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kyllä se mieheltä onnistuu, ei tee heikkoakaan. Naiset vaan ei pysty samaan. Jostain syystä.
11 lapsen isä huippujohtajana onnistuu yhdistämään vastuun kantamisen perheestään vaativaan ja paljon matkustamista edellyttävään työhönsä ihan helposti.
Oluen Ystävät -lehdessä on Kalliokosken haastattelu:
"Perhe on isälle elämän tukipiste. ”Kun minulle tarjottiin Ruokakeskon toimitusjohtajuutta,
keskustelin siitä perheeni kanssa ja kysyin vaimoltani Leenalta – en suostumusta vaan tukea. Ja hän lupasi olla tukena.” Tukea tarvitaan varsinkin nyt. Kalliokoski kertoo olevansa työpaikalla jo kello seitsemän, ja työpäivä venyy usein 12-tuntiseksi."
http://eva.fi/index.php?m=4&subm=2&action=1&id=3
Mutta tuossahan on selvä ristiriita miehen puheissa! Ensin kehuu miten tärkeä perhe on hänelle. Seuraavassa lauseessa kertoo tekevänsä 12-tuntista työpäivää. Jos mies on toimistossa jo klo 7 aamulla, ja tulee kotiin klo 19 jälkeen illalla, ei hän lapsiaan näe. Ei ainakaan ole heitä hoitamassa.
Haastattelu näkyy olevan lehdessä nimeltä "Oluen Ystävät".
jos kello 19 paikkeilla saapuu kotiin ja jos on töissä VAIN viitenä päivänä viikossa. Siis ahkera saa tuohon olla, mutta eihän tuo hirveästi ole. Tunnen ja tiedän esim. keikka- ja komennustyöläisiä, perheellisiä ihmisiä. Joku ajaa rekkaa, joku tekee jotakin muuta. Enemmän ovat kotoa poissa, mutta tuovat leivän kotiin ja maksavat veroja.
Suomessa on jotenkin vallalla oletus, että kotona pyöritään ihan urakalla. Kyllä maailmalla moni tekee pitkää päivää ja korkean tason johtajalle tuo on ihan normaalia. Valintoja on tehtävä. Joku toinen hakeutuu kellokorttihommaan, jossa työ- ja vapaa-ajan ero on selvä ja töitä ehkä max 5x8 tuntia per viikko. Jokainen tyylillään, mikä heille sopii.
En jaksa asettua kannallesi. Jokaisella lapsella erikseen on oikeus saada aikaa vanhemmiltaan. Paljonko jää yhdelletoista lapselle aikaa kun on raskas työ, iltatilaisuuksiakin näkyy olevan kun on paljon johto- ja luottamustehtäviä erilaisissa johtokunnissa. Tällöin isä on lasten velveillaoloaikan kotona enintään 2-3 tuntia, paljonko aikaa jää per lapsi?
Se on varmaan sitä paljon puhuttua laatuaikaa.
Joka hankkii ison perheen sen kuuluu pitää lapsista huolta.
VL-naiset on niin paljon vl-miehiä fiksumpia että jos heitä ei kahlehdittaisi synnytyspakkoon, heistä moni pääsisi siivilleen monipuolisempaan lahjojensa käyttöön.
Nykytilanne, joka perustuu SRK:n ehkäisykieltoon, sallii menestyksen vain vl-miehille.
laatuajasta paljon puhutaan ja tärkeäähän se on, että ehtii olla lasten kanssa, mutta ehtisikö tuossa? En tiedä, miten tarkka arvio tuo klo 19 on, onko se ma-to ja lähdetäänkö perjantaina aikaisemmin tms., mutta itsestäni tuntuu, että jos viikonloput ovat kokonaan vapaita, niin ei tuo niin kauhealta kuulosta. Johtaja voi nauttiakin vapaa-ajasta ehkä toisin kuin pienyrittäjä, joka joutuu usein stressaamaan omasta taloudestaan jatkuvasti. Ja onhan Suomessa ihan ruhtinaalliset lomatkin, jos muihin maihin vertaa.
Me olemme ehkä vääriä ihmisiä arvioimaan, kuinka hyvin hänen perheensä kokee tulevansa huomioonotetuksi ja huolenpidon kohteeksi.
Oletko samaa mieltä jos puhe on 11 lapsen äidistä joka on kotona lasten käytettävissä vain viikonloppuisin?
kuvitella noin päin jo pelkästään siitä syystä, että 11 lapsen äidiksi tuleva on melkoisen pitkän ajan jo raskaana ja imettääkin aika rupeaman yhteensä eli hänellä olisi monesti paljon rikkonaisempaa se työpäivä. Mieshän ei ole raskaana, ei käy jatkuvasti neuvolassa, ei imetä, jne. eli käytännössä mies ei ole samalla tavalla kiinni niissä raskauteen liittyvissä asioissa, vaikka vaimoaan rakastaisi ja kaikki yhteistuumin tehtäisiinkin. Ei tuollaista uraa - ison firman tj - rakentava nainen ottaisi varmaan vastaan 11 lasta juuri näistä käytännön syistä, jotka eivät liity perinteisiin edes niin paljon kuin biologiaan.
En ymmärrä perustelujasi. "Käytännön syyt" joihin vetoat ovat ihmisten luomia systeemejä ja siten muutettavissa. 11 lapsen äiti voi edetä huippujohtajaksi. Hänen tarvitsee vain saada tähän projektiin läheisten ja yhteiskunnan tukea. Kalliokoski kertoo joka toisessa haastettelussaan miten hänen vaimonsa on aina tukenut häntä.
Miksi miehet eivät tue samalla tavoin naisten etenemistä kuin naiset tukevat miestensä uraa?
Miehet voivat ottaa hotiovapaata ja jäädä vaikka kotiin joiksikin vuosiksi. Kalliokoski ei jäänyt koti-isäksi. Miksi?
Nais- ja miesjohtajia ja perheen ja työn yhdistämistä on tutkittu paljon. Kaikissa tutkimuksissa on tästä sama tulos. Miehelle perhe ja lapset ovat nimenomaan voimavara, virkistyksen ja tuen lähde.
Naiselle perhe ja lapset ovat merkinneet katkoksia työurassa, palkattomia kotona vietettyjä vuosia, ammattitaidon rapistumista, heikkoa palkkakehitystä jne.
Tästä on seurannut että monet työelämästä ja omasta ammatistaan kiinnostuneet naiset ovat jättäytyneet tai jääneet vasten tahtoaan lapsettomiksi tai heillä on pienempi perhe kuin he olisivat haluunneet.
Huippu-johtajamiehillä taas on keskiveroperhettä enemmän lapsia.
Mies ei juutu täysvastuullisesti huolehtimaan lapsista käytännössä, vaan hän huolehtii ennen kaikkea omasta urastaan jota lasten kanssa vietetyt virkistyshetket kivasti piristävät.
On paljon ISÄTTÖMYYTTÄ, vaika isä olisikin olemssa...
tarkoitin odotus- ja imetysaikaan liittyviä asioita eli sellaisia, joissa miehen ja naisen rooli on erilainen, halusipa tai ei.
Tietysti jos nainen pitää lyhyen äitiysloman, ettei tule pitkiä katkoja uralle, niin voi edetä pitkälle...mutta silti kyllä veikkaisin, että jos olet jo vaikka kuudetta kertaa jäämässä äitiyslomalle, mikä tahansa iso konserni on jo aiemmin poistanut nimesi sieltä epäviralliselta listalta, josta haetaan tulevaisuuden ylintä johtoa.
"Miksi miehet eivät tue samalla tavoin naisten etenemistä kuin naiset tukevat miestensä uraa?"
Niin, ikuisuuskysymyshän tämä on ja on tilanne hieman muuttunut, vaikka ei se kovin yleistä ole toisin päin. Niitäkin miehiä toki on, jotka tekevät näin. Eräs ystävänikin jäi välillä koti-isäksi, vaikka onkin ns. hyvässä työssä ja se on arvostettava asia, että hänen vaimonsa pääsi haluamaansa työhön. Tämä on kuitenkin perhekohtainen asia. Ehkä useasti nainen herkemmin ottaa kodin vastuulleen ja ehkä jollekin miehelle on kova paikka, jos nainen on iso pomo ja itse tekee todella tärkeää, mutta kuitenkin yhteiskunnallisesti ei niin arvostettua työtä kotona.
"Miehet voivat ottaa hotiovapaata ja jäädä vaikka kotiin joiksikin vuosiksi. Kalliokoski ei jäänyt koti-isäksi. Miksi?"
Se on tietysti heidän asiansa. Niitäkin miehiä on, jotka päätyvät vaimonsa kanssa keskusteltuaan jäämään kotiin joiksikin vuosiksi, mutta niistä ei lähes varmasti tule sitten niitä julkkiksia, joista täällä palstoilla puhutaan. Jos Kalliokoski olisi jäänyt koti-isäksi pidemmäksi aikaa, tuskin olisimme hänestä kuulleetkaan.
Kaksinaismoralismi jälleen kauneimmillaan: vl-liikeen saarnaajan puehissa ja teoissa.
Jos on monta lasta ja ne kotona hoitaa, ei lähes varmasti pysty nousemaan ison firman johtoon. Jos olisivat jakaneet vanhempainvapaat puoliksi tai mies olisi muuten ollut aina "saavutettujen etujen" varjolla ekstralomilla lapsia hoitamassa, ei olisi noussut toimitusjohtajaksi hänkään. Eli varmasti fiksu työnjako näin ja yksi perheestä on päässyt elämässään pitkälle, jos näin voi sanoa. Heillä varmasti on ollut myös varaa hankkia äidille apuja, jos isän työpäivät ovat olleet välillä pitkiä. No, tämä on tietysti heidän oma asiansa, miten ovat elämänsä järjestäneet ja mikä heille toimii.
Muilla kuin vl:llä on perheet pienempiä, mutta tuon tason johtajista valtaosa on miehiä eli nainen on paljon useammin se joka "uhrautuu" ja hoitaa kotia. Joitakin poikkeuksia on tietysti.
Ehkä vl-naiset ei kärsi siitä että heidät on alistettu vain äidin rooliin.
SaarnaMIEHET kehuu äitejä kovin aina rauhanyhdistyksen äitienpäiväjuhlassa.
Koska mainitset aloituksessasi nimeltä merkittyjä henkilöitä.
Saas nähä, kuin tässä aloituksessa käy?
Terv. Observer.
Suuryrityksen toimitusjohtaja on julkisuuden henkilö. Julkisuuden henkilöä voidaan käyttää esimerkkinä vapaasti keskustelussa. Hän on lisäksi vl-puhuja. - Kalliokoski on itse kertonut lukemattomissa haastatteluissaan elämästään, vakaumuksestaan, perheestään ja niin edelleen. sekä vaatinut viiniä eli lisää alkoholia ruokakauppoihin.
Viinit, asperiinit ja nikotiinipurkat ruokakauppoihin.
Asiaa kokeneena ja sivusta seuranneena, tiedän, että on vl naisia, jotka yksinkertaisesti haluavat jäädä kotiäideiksi. Käyvät opiskelemassa jonkin ammatin ja jäävät sitten kotiin. Ja he ihan omasta halusta haluavat tuota. Eivätkä muuta.
Ymmärrän tavallaan asian. Onhan se ihana itse kasvattaa lapsensa. Näkee miten he varttuvat jne. Naiselle tuo asia on yleensä erittäin tärkeää, paljon tärkeämpää kuin yleensä miehille.
Ja tiedän paljon ei-vl naisia, jotka myös haluaisivat olla kotona lastensa kanssa, mutta päätyvät kuitenkin töihin talon maksun ym. syiden takia. Sekä haluavathan monet naiset edetä urallaan niin ei siinä paljon muita vaihtoehtoja ole kuin laittaa lapset pväkotiin.
On myös vl naisia, jotka menevät aina töihin kun lapsi on 9 kuukautinen ja kun tulevat taas raskaaksi ja koittaa äitiysloma, he jäävät kotiin. Näillä joilla on vakituinen työpaikka tämä onnistuu, mutta he joilla ei, niin ovat kovasti aina etsineet uudestaan töitä. Ei voi kun nostaa hattua sellaisille. Saattaa kyllä ottaa välillä aivoon kun ei ole tuota vakituista paikkaa tai että lapsia tulee kokoajan, mutta he ovat tehneet valintansa. He ovat aikuisia ihmisiä ja ovat itse valinneet menneensä naimisiin.
Emmehän me ihmiset voi mennä heille neuvomaan, että lopettakaahan tuo lapsien synnyttely ja menkää töihin. Eivät hekään tule neuvomaan meille, että naiset pois töistä ja kotiin.
Ymmärrän tietenkin sen etteivät he muuta elämäntapaa osaa ja uskalla ajatellakaan, onhan heitä lapsesta asti uhkailtu helvetin tulella.
Ja tiedän myös vl naisia ja luulen, että moni muukin vl:nen ajattelee ja välillä miettii, että miksi näitä lapsia pitää kokoajan tulla, olispa helppoa, jos saisi määritellä sen. Ja ei jaksaisi jne. Ja haluasivat lähteä töihin, mutta eivät kuitenkaan mene kun kokoajan niitä lapsia tulee jne.
Ei tuossa tilanteessa varmastikaan ole helppoa nuin vain lähteä töihin. Lapset pitää aamusta pukea, katsoa että kaikilla on kaikki tarvittava, viedä pväkotiin. Onko kouluikäisiä, miten he pärjäävät koulun jälkeen jne. Onko varaa maksaa pväkotimaksut. Lapset täytyy hakea pväkodista, pitää käydä kaupassa, laittaa ruoka kaikille, valvoa lasten läksyjentekoa, hoitaa pienimpiä enemmän, vaihdella vaippoja, selvittää riitoja, koettaa antaa huomiota kaikille tasavertaisesti, ehtiä vielä illalla leikkiä heidän kanssaan, lukea iltasatuja jne. Pesta pyykit illalla, laittaa niitä kuivumaan Pitää järjestellä paikkoja, laittaa tiskejä jne. Sitten on vielä lisäksi lasten neuvola, hammaslääkäri, vanhempainiltoja, harrastuksiin viemisiä jne. Vl:ien tilaisuuksia vielä kaiken päälle: seuroja, pyhäkoulua, raamattuluokkaa, ompeluseuroja, myyjäisiä, joihin pitää leipoa jne.
Moni ei varmaan osaa edekuvitella minkälaista on pyörittää tuollaista taloutta?
Siksi en itse tuohon rupeaisi, minustahan tulisi hullu.
Olen saanut nähdä vierestä mitä tuollaisen talouden pyörittäminen on ja EI KIITOS!!
Isäni oli aina töissä aamusta iltaan. Oli myös paljon työmatkoja, kokouksia iltaisin jne. Viikonloppuna isossa perheessä on sitten yleensä sitä, että tuota ja tuota pitäisi talosta korjailla ja kaikkea muuta pikkupuuhaa.
Lapset jäävät vähemmälle, ei vanhemmilla ole enää voimia heidän kanssaan vielä koettaa tuollaisessa menossa puuhastella. Ja se on ymmärrettävää, mutta onko tarkoitus todellakin tuon mukainen. Että ihmisen tulee tässä elämässä tuottaa lapsia niinpaljon kuin ikinä pystyy??!!
>> Emmehän me ihmiset voi mennä heille neuvomaan, että lopettakaahan tuo lapsien synnyttely ja menkää töihin.
Idioottimainen ajatuskin. Jokainen päättää ihan itse elämänsä ratkaisut ja jokaisella on täysi oikeus omiin valintoihin. Myös silloin jos päätyy pienepään perheeseen ja työuraan.
Milloin tämän valinnan vapaus koittaa meille vl-naisille? Milloin ehkäisykielto kumotaan?
Olet kai itse valinnut jäsenyyden yhteisössä, joka ei kai ainakaan virallisesti ehkäisyä hyväksy, vaikka itse tunnut hyväksyvän.
Ymmärrän kyllä pointtisi eli haluaisit yhteisön muuttuvan, että voit jatkaa jäsenenä aiheuttamatta muille mielipahaa ja ehkäistä myös vapaasti.
Kuule, ei teidän auta muu kuin alkaa täysillä ajamaan sitä asiaa!!!!!!!!!
Muuten se ei muutu.
Mutta alatko ajamaan, et varmaan.
Isä, niin tuo taisi viimeviikolla lehdessä lukea. Aikaa mennyt jo pari vuotta siitä kun oli 11 lapsen isä.
Varmaan toimitusjohtajan korkea etiikka vaatii häntä jäämään isyyslomalle ja ehkä hoitovapaalle.
Oliko maksimi isyysloma 3 viikkoa? Se on jo hurja aika Suomen muutenkin ennätyspitkien lomien jatkoksi. Jos on kesäloma 4 viikkoa ja vielä tuohon talviloma, olisi tuolla kaavalla jo 2 KK pois töistä vuoden aikana. Kertokaa tämä jenkeille, niin pyörtyvät.
Asia ei ole minun, mutta näkisin ylimpään johtoon valitun alkavan sanoa konsernille hyvästejä, jos jäisi vaikka vuodeksi pois jonkin muun kuin vakavan sairauden vuoksi. Hullunahan ne pitäisivät, jos alkaisi johtoryhmän kokouksessa jostakin hoitovapaasta puhua. Miettikää nyt ihmiset. Eri asia, jos on itse ihan burn-outissa. Silloin voi olla pakko ottaa tauko. Joka tapauksessa, pitkä poissaolo aloittaa alamäen huipulta.
ottamatta kantaa tähän ko henkilöön niin se mitä sanot on varmaan täysin totta mutta se mikä tässä oikeasti mättää on se että sitten ollaan suu mesingillä puhumassa pehrearvoista ja perheen tärkeydestä vaikka omassa elämässä tosiasiassa vastu perheestä jää YKSIN naiselle.
Tämä taas ei tarkoita samaa kuin se että nainen tekee kaiken ja mies ei mitään. Vaan sitä että nainen joustaa aina kun joustaa pitää ja mies ei. Eli perhe elää miehen ja miehen uran ehdoilla.
Yleisesti ottaen uramiesten vaimot/äidit joutuvat etsimään tukiverkot jostain muualta kuin miehestä. Ura mies ei jousta ja on perheen "käytettävissä" silloin kun se uramiehelle sopii. Muu perhe sumplii perheelämän niin kuin parhaaksi taitaa.
Jos ura kerran on perhettä tärkeämpi ja ura on se joka ohjaa ihmisen valintoja käytännössä on turha puhua perhearvojen puolesta. Tekojen ja puheitten on kohdattava eikä tuollaisia sammakoita - perhearvoista - voi kukaan pitää uskottavana.
Vl perhearvot taitaa olla muutenkin suuri kupala.
VL-perhearvot on tosiaan suuri kupla.
Naisille on osoitettu vain yksi elämänmalli, ja mies vain saa käytännössä todeliset mahdollisuduet toteuttaa persoonallisuutensa eri pulia vapaasti. naisen velvollisuus on TUKEA häntä. Kalliokoski kertoo Oluen Ystävät -lehdessä että hän ei suinkaan pyytänyt vaimoltaan LUPAA ottaa vastaan hänelle tarjottu pääjohtajan tehtävä. Ei. Hän asetti vaimonsa vain tämän kysymyksen eteen: Tuetkominua tässä tehtävässä johon aion nyt siirtyä.
Mitä todellisia vaihtoehtoja Kalliokosken vaimolla oli valittavana?
Tämä yksittäistapaus on paljastanut että 11 lapsen isä voi tosiaan edetä rajatta miten korkealla yrityksen hierarkiassa, mutta sama ei ole mahdollista vl-naiselle. Hänen osansa on pakkosynnyttäminen ehkäisykiellon takia. SRK on rakentanut naiselle yhtälön jossa on on vain yksi ratkaisu. Hämmästyttävä on että vl-naiset yhä tänä päivänä alistuvat tähän. Heill eriittää äitienpäivän ontot ylistykset rauhanyhdistyksellä.
En todellakaan väitä ettänaisen elämänssä "pitäisi" muka edetä uraohjuksena, ja muut valinnat olisivat alistetun anisen valintoja. Ei. Mutta väitän että avioliitossa elävällä vl-naisella ei tosiaankaan ole samoja tasavertaisia mahdollisuuksia toteuttaa omaa potentiaaliaan elämässä kuin avioituneella vl-miehellä.
Perhe ja vaimo on miehelle tuki, mutta naisen on haettava uraa ja työtä koskeva tukensa muualta.
Esimerkkiperheen tilennetta en tiedä, mutta olen tässä omassa elämässäni mukana tilanteissa, joissa ns. uraperhe on lastensaantivaiheessa.Kummallakin puolisolla on pitkä, hyvä koulutus ja nousujohteinen ura, avioliitto on solmittu opiskelujen päättymisen ja uran alkamisen taitekohdassa.
Biologinen tosiasia on, että nainen tulee raskaaksi, synnyttää ja imettää vauvan. Raskauden vaikutus alkaa monilla heti hedelmöitymisen jälkeen, pahoinvointi ja muut asiaankuuluvat seikat rajoittavat joskus hyvinkin paljon työlle omistautumista. Pikkuvauvavaiheessa ei yksinkertaisesti ole ajatuksia eikä voimia muuhun kuin vauvan (ja isompien) huoltamiseen. Sen on tainnut luonto niin järjestää turvatakseen lajin säilymisen. ( Ei puhuta nyt poikkeuksista, joissa joku muu kuin äiti on vauvan hoidosta vastuussa, sekin onnistuu). Mutta kokemuksesta voin sanoa, että siinä puolen vuoden päästä synnytyksestä työasiat alkavat hiipiä mamman tietoisuuteen.
Työstä tulee puheluja. Voisitko katsoa sitä ja sitä. Mitä mieltä olet tästä asiasta. Lähetän sähköpostilla muistion, merkkaatko oman mielipiteesi. Palaveri on tiistaina kello 15, pääsetkö mukaan. Äiti imettää ja lukee sähköposteja. Illalla lasten nukkuessa merkkaa mielipidettä ja antaa lausuntoja. Yöllä imettäessä pohtii kinkkisiä juttuja, jotka on parasta saada heti pois alta, etteivät ole haraamassa, kun työt alkavat.
Siis tekee töitä. Etätöitä. Nykyään on johtajasopimukset ja työetukommunikaattori. Se tarkoittaa sitä, että pidä vain lomaa, kunhan teet työsi. Ja olet 24/24 saavutettavissa, katsos kun maapallon toisella puolen kolleegoilla on työpäivä silloin kun täällä on yö. Kun vauvaloma loppuu, äiti on samassa iskussa kuin lomalle lähtiessään, yhtä tietoinen missä talo menee.
Jos on johtaja-ainesta. Ura on aika raadollinen valinta nykypäivänä. Se edellyttää jatkuvaa ajan hermolla olemista ja myös opiskelua. Jatkuvasti yliopistossa menossa joku täydentävä, joka on välttämätön. Ei äitiyslomasta tipu uraputkesta, vaan siitä tippuu, jos ei jatkuvasti kehity ja etene.
Se kehity ja etene on se valintakysymys. Jaksaako sitä pitää mielessä. Se kehity ja etene on myöskin osa sitä työtä, se ja työ ovat sama paketti, josta tehdään molemminpuolinen sopimus silloin kun työsopimus tehdään. Toki voi tyytyä vähempään. Voi vähentää vastuitaan ja velvollisuuksiaan. Sen voi tehdä joksikin aikaa tai voi vaikka jäädä tasolle jossa on jo. Pätevistä ihmisistä firma pitää joka tasolla kiinni (mutta vain niin kauan kuin hänen työlleen on firman toimintastrategiassa tarvetta, muuten annetaan kultainen kädenpuristus, joka sekin on sovittu työsopimuksessa ja saatellaan ovelle).
Mahtuuko tähän perhe? Mahtuu. Ja ei mahdu. Siinä tarvitaan se tuki ja yhteistyö puolisoiden kesken. Jos yhteistyö toimii ja molemmat ovat halukkaita ja kykeneviä jatkamaan uraputkessa, se onnistuu molemmilta. Työaikoja ja vapaita voi sovitella, lasten- ja kodinhoitoon käyttää ulkopuolista apua ( sitä jopa työnantajat tarjoavat, jotta saavat tarvitsemansa henkilöt).
Mutta valita voi toisinkin. Toinen vanhemmista jää kotiin ainakin pikkulapsivaiheen ajaksi. Monesti se on äiti, joka jää. Varmaan sen biologisen tosiasian vuoksi, että äiti synnyttää ja imettää, mutta varmaan myös siksi, että se on yksinkertaisesti luontevinta ja järkevintä useimmissa perheissä. Eikä se ole mikään tasa-arvokysymys, vaan aivan todellinen tosiasia. Lienee sekin niitä luomistyön ihmeellisyyksiä.(Koti-isiäkin on, huom!). Silloin se 'ulkoistettu' puoliso on se, joka leivän hankkii, ja sitä pitempi päivä mitä pitempi leipä tarvitaan perheen pöytään. Siinä vaiheessa toisen työ on kodin ulko- ja toisen työ sisäpuolella.Ja puolisot tukevat toisiaan niissä.
Se perheen yhteinen aika, laatuaika, on jotakin muuta kuin se, mikä luetaan työksi. Toki kotonaoleva voi huomioida lapsiaan (ja tekeekin niin) siinä työn lomassa. Ja mitä se huomioiminen ja laatuaika itsekussakin perheessä on...tuleeko paremmin huomioitua vaikka ei tekisi työtä ollenkaan ja päivät pitkät olisi lasten kanssa?
Liekö tämä OT, mutta sheriffi poistakoon tarvittaessa. Onpahan vain muutamia huomioita nykyajan perhe-elämän vaatimuksista.
Asia on valitettavasti juuri näin. Ja kokemusta on!
Taas tullaan siihen: naiset ovat liian kilttejä. He eivät uskalla alkaa ajamaan jotain heille tärkeää asiaa, vaan lopulta aina suostuvat mieseten haluihin. Miksi näin on? Mikä teitä naisia mättää? Miksi annatte tulla näin kohdelluiksi? Miksi ette ota asioista oikeasti selvää? Opettakaa miehenne alusta asti kunnioittamaan itseänne!
Se onkin vl naisissa ja miehissä kummallista, että naiset juoksevat miesten perässä nuorena paljon aktiivisemmin kuin miehet. Naiset unelmoivat häistä ja äidiksi tulemista, kuitenkaan tajuamatta mitä se oikeasti on. Sinkkunaisia kutsutaan vieläkin vl piireissä vanhaksipiiaksi. Eikä heitä pidetä niin suuressa arvossa kuin äitejä. Luulen, että tuo on suuri syy miksi naiset ensinnäkin yrittävät vaikka väkisin mennä naimisiin. Muuten he kokevat itsensä huonommaksi.
Muistan kuinka minunkin äitini yritti kasvatttaa minut ns. naisen rooliin. Ja en voi kuin ihmetellä, että minkä ihmeen takia minulla pitäisi olla valmiina jokin tietty rooli iskostettuna päähän...
Naiset alistetaan tuolla miesten alapuolelle ja vl naiset ovat itse mukana siinä hommassa tajuamatta mitään itse.
Onneksi olen vahva persoona enkä suostunut äitini opetuksiin. Osaanpa arvostaa itseäni!
"Siinä tarvitaan se tuki ja yhteistyö puolisoiden kesken."
Vain hyvin harvalla tämä on mahdollista. Jos molemmat luovat uraa tuki ja yhteistyötaho on useimmiten muu kuin puoliso. Usein se on äiti tai anoppi tai jomman kumman sisko.
Ja toisekseen
"Jos yhteistyö toimii ja molemmat ovat halukkaita ja kykeneviä jatkamaan uraputkessa, se onnistuu molemmilta."
NÄMÄ asisat eivät ole todellakaan puolisoiden päätettäviä asioita. Useimmiten työnantajalla on mitä suuremmassa määrin se kanto kaskessa jota ei saada kaadettua. Eli työnantaja ei jousta ei sovittele eikä myöskään "hyväksy" mitään sosiaalisia poissaoloja. Tyyliin jos ole poissa urakehitys päätyy siihen.
Työelämässä taitaa tänäpäivänä valita aika kovat arvot. Saat valit joko 100 % sitoutumisen työhön tai et työtä lainkaan.
Ja sitten se että kun puhut tästä "laatuajasta" niin onko ISÄ tosialsilliseti käytettävissä vaikka olisi kotona. Jos HÄN ei oikeasti OLE läsnä. Vaikka ISÄ kuinka hoitaisi "mekaanisesti" lapsi mutta kuitenkin mieli askaroi työ-asioissa tai puhelin pilpattaa tuon tuostakin niin minä kysyn vaan että - oletko koskaan ajatellut oletko sinä oikeasti läsnä lapsillesi.
Ei se että sinä hoidat lapset tarkoita että olet heille OIKEASTI läsnä. ETTÄ oikeasi kohtaat heidät. Vaikka lapset voivat ura perheissä tulla "hoidetuksi" se ei tarkoita että heillä olisi yhtään aikuista joka oikeasti jaksaa kiinostua lapsen asioita AIDOSTI. Ja että aikuisella oikeasti on aikaa lapsen lapsellisille asioille.
Kuinka monella lapsella on se tilanne että puhelinsoitto ohitaa aina lapsen tarpeet. Lapsi on aina se joka joutuu odottamaan vuoroaan jota ei ehkä koskaan tule.
Väitän melekeinpä niin että jos molemmat vanhemmat luovat uraa ja ehkä koittavat jakaa vastuuta lapsilla ei ehkä tosiasiassa ole yhtään aikuista joka oikeasti olisi lasten käytettävissä. Yhtään aikuista jolla oikeasti olisi aikaa hedän ajatuksilleen ja tarpeilleen.
Isoissa perheissä äidin työ voi olla uusien vauvojen saaminen joka yhtä lailla voi johtaa siihen että äiti teke uraa synnyttäjänä ja lapset ovat yhtä lailla ilman aikuisen ihmisen tukea. Koska monesti vauva vie valta-osan niistä voimavarkoista joita äidille arjen pyörittämisen jälkeen jää.
Joten... Mitei oikeasi onko lapsella todella väliä. Onko lapsella todella arvoa. Onko lapsen ajatukset todella tärkeitä aikuisille. Vai onko lasten hoitaminen vain sitä mekaanista perushoidon antamista. Jossa lapselle ei aidosti jakseta tai haluta olla paikalla ja läsnä.
Ei se että olen paikalla tarkoita että olen läsnä.
Ei osunut yksikään ammus:-)). mitäpä syytä minulla olisi täällä valehdella?
Ensin pitää korjata se asia, että minä en itse ole kysymyksessä,mutta hyvin lähellä on tuo uraperhe, joten tiedän kyllä mistä puhun tässä tapauksessa.
"Siinä tarvitaan se tuki ja yhteistyö puolisoiden kesken."
"Jos yhteistyö toimii ja molemmat ovat halukkaita ja kykeneviä jatkamaan uraputkessa, se onnistuu molemmilta."
Näitä et uskonut? Mutta näinkin se menee, usko pois. Ei kysymyksessä tarvitse olla edes mitään työnantajan hyväksymiä "sosiaalisia poissaoloja", koska sellaisia ei tunneta. Palkka maksetaan työstä ja sen tuottamasta hyödystä työnantajalle, ei siitä että rouva X istuu fyysisesti firmassa kahdeksasta neljään. Tärkein työvälinen eli pää ei jää firman pukukaappiin kello 16, vaan se raksuttaa mukana kotona, saunassa, uimahallissa, pururadalla, synnytyssalissa, imetettäessä....Se jos mikä on sitä sataprosenttista sitoutumista, vai?
Sitten tuosta laatuajasta ja läsnäolosta. On aivan eri asioita puhua lapsen hoidosta ja huomioimisesta. On totta, että lapsi voi olla ruokittu ja puhdas, mutta häntä ei ole huomioitu. huomioiminen taas ei riipu siitä, onko yksi tai olemmat vanhemmista kaiken aikaa kotona vai onko heistä toinen tai molemmat myös kodin ulkopuolella työssä. Vaikka vanhempi olisi kotona kaiken päivää hamasta lapsen syntymästä tämän kotoa irtaantumiseen asti, se ei takaa, että lapsi on kohdattu aidosti ja hänelle on annettu arvoa.
Ei se, että aikuinen on fyysisesti läsnä, tarkoita sitä että hän olisi lapselle enemmän läsnä. Kotivanhempi voi olla paljon enemmän pelkkä mekaaninen huoltaja kuin kodin ulkopuolella työskentelevä. Ja myös toisinpäinkin: jos työasia tai mikä asia tahansa on hoidettava, se on hoidettava. SEKIN on osa kasvatusta: aikuisilla on velvollisuuksia myös kodin ulkopuolella ja ne tulee hoitaa, niin sinäkin, lapseni, joudut aikanaan hoitamaan niitä. Jos lapsi ei koskaan joudu "odottamaan vuoroaan", hänestä tulee kaikkiminullenytheti, jolla on ehkä myöhemmin vaikeampaa hahmottaa itselleen, ettei kaikki pyöri vain hänen ympärillään.
Mitä sanoisit tilanteesta, jossa äiti on pitänyt kesälomat ja aloittanut äitysloman, synnyttänyt ja hoitaa vastasyntynyttä ja hänen sisaruksiaan tekemällä ajan ja voimien puitteissa sitä etätyötä? Ja jossa isä piti isyysloman heti vauvan syntymän jälkeen ja jatkaa sitten tavallista rataansa? Ja isyysloman jälkeen sisarukset jatkavat entisessä päiväkodissa osa-aikaisesti, kun äiti ja vauva ovat kotona ja tekevät hiukan töitäkin? Ja kun äiti "aloittaa" taas työt, isä jää keväällä ensin hoitovapaalle ja pitää sitten vuosilomat, jolloin vauva on jo yli vuosi, mutta alle puolitoista? ja sitten äiti pitää lomansa jä jää hoitovapaalle ja taas kesällä lomat perätysten, joiden jälkeen päiväkotiin menee KAKSIVUOTIAS ja sisarukset, ja edelleenkin niin, että toinen vanhempi vie heidät myöhemmin aamulla ja toinen hakee aikaisemmin illalla ja vanhempien töistä osa tehdään kotona vuorotellen ja sitten yhdessäkin, kun kaikki lapset nukkuvat?
Kukaan ei putoa kelkasta, lapset hoituvat ja työ hoituu. Nainenkin voi edetä urallaan, MUTTA SE VAATII NYT SITÄ YHTEISPELIÄ miehen kanssa. Mummo, sisarukset ja muut sukulaiset ovat toki hyvänä apuna ja tervetulleita, sillä totta ihmeessä väsykin yllättää, lapset sairastuvat, vanhemmat sairastuvat jne. Ja sitten vielä asia, mikä liittyy tuollaiseen uraelämään: siinä joutuvat molemmat matkustamaan aika lailla. Parinkin viikon ulkomaan työmatkat ovat tuiki tavallisia monesti vuodessa, ja siihen sitä sukulaisapua on hyvä saada, jotta elämä ei turhan takia vaikeaksi mene.
Tuosta päiväkotiasiasta hiukan, jotta en antaisi sellaista kuvaa, että vauvan sisarukset ovat päivät pitkät poissa kotoa työn kustannuksella. Heillä on osa-aikainen päiväkotipaikka, 1-10 päivää kuukaudessa, lähinnä työmatkoja ajatellen. Päiväkodissa he ovat silloinkin vain välillä 9-15, kuten myös ennen äitiyslomia, jolloin päiväkoti oli kuitenkin jokapäiväinen.
Todella mahtavaa että joillekkin molepien uran luominen on mahdollista ja siinä sivussa pyörätyää se suurperhe jne.
Pitää valita ala oikein ja pitää valita työpaikka oikein. Oneksi kaikilla ei ole tälläsitä valinan mahdollisuutta. Vaan on otettava vastaan töitä kun niitä saa. Yhdestä työnantajasta on valittava se kaikkein vaikein.
Tai et tule lainkaan valituksi koska olet perheellinen.
Olet aivan oikeassa että työantajalle ei aina mikään muu merkitse kuin raha raha ja vielä kerran raha. Kuitenkin edelleen on paljonkin yrityksiä joille työntekijän hyvinvoinnilla ei ole mitään merkitystä.
Yhtään sellaista perhettä en tiedä jossa nousujohteinen urakehitys olisi ollut mahdollista molemmille siten että lapset sairastavat samalla ja perheeseen siunaantuu lisäystä tasaiseen tahtiin. Ja että perheissä olisi pärjätty VAIN puolisoitten hyvällä ja tasapuolisella asioitten jakamisella.
Vaan aina se on vaatinut sitä että tavalla tai toisella perheellä on ollut mahdollista junailla lasten sairastumiset ilman toistuvia työsspoissaoloja. On ollut mahdollista kouluttautua työn ohessa reissata jne... Ja joku muu on kantanut vastuun lapsita.
Näistä tahoista käytetään nimitystä tukiverkko.
Ja tämän asian käätöpuoli on se että lapset tosiasiallisesti kasvataa joku muu kuin vanhemmat koska lapset saattavat olla hoidossa huomattavasti suuremman osan valveillaoloajasta muualla kuin kotona.
Esim. lapsi menee hoitoon klo 7 aamulla on kotona 17.30. Saa eteensä jotain ruokaa on valveilla noin tunnin ja aloitaa iltatoimet ja menee sänkyyn jotta jaksaa herät hoitoon seuraavana aamuna.
Tosiasiallinen aika joka lapsella olsi mahdollista olla vanhempien kanssa jää noin tuniin jos siihenkään. Useimmiten tuonkin tunnin vanhemmat käyttävät joko huilaamiseen tai arjen pyörittämiseen.
Viikonloput hoitaa ehkä mummi kun vanhemilla on joku tärkeä työreissu jne.
Ei ole yksi eikä kasi perhettä joissa tiedän että tosiasialliesesti lapsi on nähnyt äitiään vain muutaman tunnin viikon aikana.
Entä kun tuo aika pitää jakaa 7-8 lapsen kanssa?
Ehkä puhumme eri asioista :) Sinulle uran luominen voi tarkoitaa jotain muuta kuin mitä se minulle tarkoitaa. Tai mitä se on meidän perheessä tarkoittanut. Tai mitä se on tarkoittanut naapurin perheessä.
Ja on vielä yski mustapekka kortti jonka nyt vedän taskusta. Se kun perheeseen syntyy tavalla tai toisella erityislapsi. Tai mahdollisesti useita erityislapsia.
Tai kun raskaudet eivät mene niin kuin pitäisi. Tai elämssä muutenkaan asiat eivät mene niin kuin yleensä on totuttu.
Ja sen minä sinulle JIA sanon että on loukkaus jos sinä sokeasti peilaat muiden elmää sinun elämään tai muiden sellaisten ihmisten elämään jotka ovat elämssään onnistuneet ja ovat saaneet elää elämänsä ilman todellisia vastoin käymisiä.
Ja jos sinä sokeasti väität että uran luominen on molemmilla mahdollista niin se ei aina ole. Koska voi käydä niin että teet mitä tahansa elämässä ei saa aina valita. Eikä elämäänsä voi aina vaikutaa vaikka kuinka haluaisi.
On valittava huonoista vaihtoehdoita se joka on vähiten huonoin.
Ihmnen ei ole kaikkivoipainen oman elämänsä suhteen. Eikä Jumala siunaa kaikkia rautaisella terveydellä ja terveillä lapsilla. Hyvällä työpaikalla ja hyvillä tukiverkoilla. Hyvällä urakehitysellä ym
Ihminen ei katsos JIA saa aina valita. Eikä voi aina vaikutaa omalla toiminnallaan siihen kuinka tämä elämä menee. Ja hvyäksyttävä se että Jumalan kädestä on otettava myös se että kaikille ei ole mahdollista se mistä kirjoitat. Vaan on valitavana vain toisenlaisia asioita.
Jumala on siunannut perhettämme monenalisilla sairauksilla. Ja sitä kautta minusta on kasvanut ihan toinen ihminen joka osaa kunnioitaa toisenlailla elämää kuin ne joille ura itsensäkehittäminen ja muut kovat arvot kuitenkin ovat käytännön tasolla ne mitkä ovat tärkeitä.
Jos minä joudun katsomaan kuolemaa joka päivä silmästä silmään. Osaan olla aidosti kiitollinen myös siitä mitä saan. Jokaisesta päivästä jonka saan arvotaa toisin kuin silloin jos olisin osa tuota markkinatalouden oravan pyörää.
Perheessämme on ollut valittavana vain huonoja vaihtoehtoja. Ja kuitenkin meille on annettu yltäkyllin myös ajallista vaurautta.
Ehkä sinullekkin tulee ennenmin tai myöhemmin se aika että joudut hyväksymään sen tosiasian että sinä et saa viimekädessä valita elämäsi suntaa vaan elämä valistee sinut. Elämä antaa sen mikä sillä on annettavaa. Joillekkin se on ura joillekkin se on jotain muuta.
Lopuksi: En minä sinua valehtelusta ollut syyttäässä vaan siitä että ajattelet että kaikki on mahdollista jos oikein yrittää. Ihmeet ovat kuitenkin Jumalan kädessä ei meidän ihmisten.
Minä olen lakannut pyytämästä omalle kohdalleni ihmettä. Ja olen saanut elämääni reunaehdot joiden sisällä on elettävä. Ja kuitenkin olen saanut ruokaa ja juomaa. Vaateet ja katon pääni päälle. Kaiken mitä tarviten. Ja vähän enemmänkin. Eikä ajalliesti ajatelutuna ole mitään mitä tarvitsisi pyytää. Silti vaikka elämässäni jouduin mutta myös sain valita toisin.
Ymmärrä että se mikä joillekin on mahdollista voi monestakin syystä olla toiselle mahdotonta.
En minä missään nimessä mitään ja ketään loukata tarkoita. Ilmaisinpahan kantani vain ketjussa, jossa epäiltiin että naiset eivät voi edetä urallaan. Sinun tilanteestasi ja asioistasi en tiedä ja vastasinkin sinulle vain koska panit mahdottomaksi kirjoittamani.
"Ja sen minä sinulle JIA sanon että on loukkaus jos sinä sokeasti peilaat muiden elmää sinun elämään tai muiden sellaisten ihmisten elämään jotka ovat elämssään onnistuneet ja ovat saaneet elää elämänsä ilman todellisia vastoin käymisiä."
Tuota, miksi loukkaanuit? Minä en ymmärrä. Mutta jos se sinua yhtään lohduttaa, niin ei minulla itselläni elämä kovin sileätä ole ollut, eikä ole nytkään. Ja jos vielä enemmän sinua lohduttaa, niin ei tuossakaan perheessä jonka tiedän, vaikeuksitta ole eletty. Ei lasten eikä lastensaamisen suhteen. Ne vain eivät kuulu tähän keskusteluun, jonka aiheena oli se, voiko naisella olla sekä ura että perhe.
En juurikaan kirjoittele tänne, mutta olen huomannut, että aina kun jotakin kirjoitan, sinä jollakin tavalla pahennut minun kirjoituksiini. Olipa sitten aihe mikä tahansa. Joten tehdäänkö sopimus: Emme kumpikaan kommentoi toistemme mielipiteisiin näillä palstoilla.
aina kun sanon ettei jonkinalinen elämäntapa ole kaikille valittavissa vaan on mahdotonta. Minua yritetään vakuutaa kuten sinä yrität vakuutaa että hyvällä suunnittelulla jne kaikki on mahollista.
Ja kuitenkin minä olen oman elämäni kautta nähnyt sen että vaikka olisin tehnyt kaiken toisin se ei olisi ollut mahdollista vaan mahdotonta.
Koska elämä jakaa asioita joita ei voi suunitella. Joita ei voi ennakoida. Jotka tekevät kaikken suunnittelemisen turhaksi. On vain elettävä päivä kerrallaan. Ja katsottava.
Vaikeudet joita voi olla monenkin laisia eivät aina ole voitettavissa. Eivätkä asiat ole aina tilapäisiä vaan pysyviä. Tai ehkä pahenevia.
Vaikeuksia varmaan monella on ja ne kuuluvat elämään. Harvapa niiltä säästyy.
Joidenkin kohdalle vain satuu se arpa jossa illuusio paremmasta huomisesta näytetään kateetomaksi. Jolloin elämän rajallisuus konkretisoituu tavalla joka ei jätä epäilysken varaa. Elämä päätyy kuolemaan ja joikainen päivä on lahja.
Siinä tilanteessa jossa minä ja varmaan monikin elää "jonkilaisella lisäajalla" niin luulen että meistä jokainen on joutunyt myöntämään että elämässä rajat eivät aina ole omissa käsissä.
Eikä ole odotettavissa sellaista ihmettä jolla "kaikki muuttuu paremmaksi". Aika ei välttämättä muuta tilannetta mihinkään. Eikä minkään tieteen alan kehitys tule ratkaisemaan ongelmia.
Ja juuri siinä on se loukkaus että minäkin olisi valinnut toisin jos olisi ollut jotain mistä valita. Ymmärrätkö? Kaikki eivät saa elämässä valita.
Ja sitten se että jos ihminen on joutunut hyväksymään sen tilanten mikä on niin kateettomien lupausten maalailu ja idelismi on jossain mielessä loukaavaa.
Tulemme kiertotietä siihen että kun maalailet kuvaa että uranluominen on myös mahdollista et ajattele lainkaan sitä että kuitenkin on muitakin kuin minä jotka eivät saa valita. Joille se on kaikesta haluamisesta tahtomisesta ja yrittämisestä huolimatta mahdotonta.
Ja jos minä vertaan nyt omaa elämääni siihen mikä sinulle on ollut mahdollista ja minulle mahdotonta. Niin viimekädessä minua ei loukaa se että joudun toteamaa että elämä on jakanut minulle toisin vaan se että sinä jossain määrin olet saanut säilyttää idalistisen uskosi siihen että - kaikki onnistuu kun oikein yrittää.
Minä en kadehdi elämääsi vaan sitä että olet saant säilytää tuon perusturvallisuutesi elämään. Sinulla taitaa olla elämässä vielä luottoa ja tulevaisuutta. Voit laskea sen varaan että huomennakin aurinko nousee. Ja kirjoituksistasi päätelle sinä uskot ja luotat siihen että huominen tulee.
Minun elämässäni ei ole luottoa lainkaan. Elämä jatkuu ehkä.. Sen täydellisen tietämättömyyden kanssa on elettävä. Koska vaan voi olla edessä mitä vaan. Ja kuitenkin on jaksettava elää.
Vaikka elämässä ei ole mitään luottoa. On yritettävä jaksaa suunitella junailla järjestää. Ja taas kerran pettyä. Aloitaa kaikki taas alusta. Elämä on ikäänkuin kateettomia lupauksia täynnä. Joten elämää on ikäänkuin pitänyt alkaa elää niin ettei elämältä voi odotaa "lupauksia". On vain katsottava mitä se tuo tullessaan. Elettävä päivä kerrallaan.
Ajattele sinäkin olisit voinut joutua "valitsemaan" toisin niin ettet oikeasti olisi saanut valita vaan olsit joutuntu ja saanut tyytyä siihen mitä sait. Sait jotain muuta kuin se minkä "ansaitsit".
kaikilla vl-llillä olekaan niin mustaa elämä kuin hän antaa kuvan
Lisään vielä tähän,että tiiän naisia jotka etenevät uraputkessa perheestä huolimatta, onhan meillä naistohtoreitakin vaikka toistakymmnentä lasta on synnytetty ja hoidettu koulutukset ja tohtorin väitös tutkimukset.
Mutta olisiko jotain omassa asenteessa vikana, jos aina valittaa, eikä näe mitään positiivista missään.
Tiedän bisnes-naisia ja lapset hoidetaan siinä samalla, sellainen ihminen joka aina nurisee, ei ole iloksi perheelle, eikä äiti tai isä ole läsnä lapselle silloin jos he pyörivät oman napansa ympärillä eivätkä näin ollen ole lasten kanssa kokonaisvaltaisesti.
Et varmaan ole hyssi ainoa ihminen jolla on vastoin käymisiä, mutta itse voi vaikuttaa niistä selviämiseen uskon tuomalla luottamuksella Jumalaan, vai onko se asia jäänyt toisarvoiseksi?
Itse olen aika menestynyt vl-äiti omalla alallani ja pyrkyä ylöspäin olisi kovasti vieläkin. välillä kuulee kommentteja, että kyllä vl-äidin paras paikka on kotona kun siellä työelämässä on niin paljon kiusauksia!!! Ja niitähän on siis vain naisella, ei miehellä!
Että semmoista.
Tsemppiä sinulle työssäsi. Äläkä vaan lannistu koti-äiti kommentteihin!
Haiskahtaa kateus!
"välillä kuulee kommentteja, että kyllä vl-äidin paras paikka on kotona kun siellä työelämässä on niin paljon kiusauksia!!!"
Tosiaan huvittava kommentti. En mitenkään voi kuvitella, että naiselle olisi enemmän kiusauksia kuin miehelle. Maksimissaan saman verran. Ehkä pointtina tuossa oli, että kotona on vähemmän kiusauksia - ja näin olisi myös miehelle.
t. mies
Hei, tsemppia sinulle, pidäthän pintasi.
Täällä toinen urasta ja aktiivisuudesta ja itsensä kehittämisestä kiinnostunut leidi työmaailmasta. Alistajia riittää jos on itse valmis alistumaan...
Tässä näkyy, kuinka tärkeitä ja rakkaita Zioonin äidit meille miehille ovat.
Jopa tusinan lapsen äiti uhrautuu tukemaan meitä kalliisti urallamme. Äideillä riittää hellyyttä ja rakkautta myös meille perheen suurille lapsille.
Vielä erityisen kalliina palveluna haluavat nämä äidit suorittaa meidän puhujaveljien rakkaudella saattamisen kalliiseen Zioonin palvelustehtäväämme.
Me puhujaveljet taas haluamme osoittaa kunnioitustamme rakkaille äideillemme pysymällä mahdollisimman paljon poissa kotoa lisäämästä äitiemme työtaakkaa yhdellä isolla ruokittavalla suullamme. Mieluummin syömme rakkaaan toimitalomme sakastinpuolella keittiövuorolaisten sisarten leipomaa ja tarjoamaa täytepullaa kuin olemme vaatimassa puurolusikallista rakkaitten vaimojemme taakkana kotona.
Äideille suomme näin mahdollisuuden keskittyä äidinrakkauden osoittamiseen kalliille lapsillemme, kun emme ole vartoomassa aviollisten palvelustemme vastaanottoa makuuhuoneissamme kaikkina iltoina.
Uhrautumisella ei ole koskaan savutettu mitään tervettä kuviota.