on lähinnä huvittava kokoelma ennakkoluuloja sekä suuruudenhulluja ideoita.
Ennakkoluulot ovat kärjistettyjä totuuksia, eli on totta että dialektisesti tarkasteltuna jokin aikakausi on kohtaamassa päätöksensä, mutta naiivit johtopäätökset ”aatteen pyrkimyksenä on saada sen verran vaikutusvaltaa, että jokin alue tietoisesti valjastetaan mahdollisimman omavaraiseksi” (lainaus neohumanismin sivuilta) ovat vailla todellisuus pohjaa. Globalisaatio tarkoittaa että olemme siirtyneet aikakaudelle, jossa valtioiden välinen vuorovaikutus on siirtynyt aivan uudelle tasolle, mutta tavat jolla vuorovaikutusta käydään, eivät ole terveellisiä. Ongelmat eivät ratkea sillä että jokainen maa sulkeutuu kuten Pohjois-Korea, vaan on selvää että yleismaailmallisia lakeja tarvitaan, sellaisia lakeja, jotka takaavat kaikkien ihmisten ihmisoikeudet.
Kulttuurit ovat aina muutoksessa, ne elävät ja saavat vaikutteita, mutta niitä ei voida koskaan suojella sisäänpäin kääntymisellä, koska kohtalon tiet ovat tuntemattomat, ehdottomuus ja pyrkimys jonkinlaiseen rodulliseen tai kulttuuriseen puhtauteen ei ole koskaan historiassa toiminut. Kulttuurit ovat eläviä ja kaikille vaikutteille alttiita. Vahvin kulttuuri säilyttää asemansa ja heikommat katoavat, tärkeintä on kuitenkin se että itse ihmiset eivät katoa, he vain oppivat erilaisia tapoja.
Suuruudenhullua on olettaa että tuolla tietotasolla voisi oikeasti jotain poliittista liikettä alkaa kehittämään, asioita ei voida hahmottaa vain yhdestä näkökulmasta, vaan tarvitaan monien eri alojen tietämystä, kokonaiskuvan kehittämiseksi. Sivistys on monisäikeinen asia, historiaa ei voi halveksua ilman että lankeaisi itse johonkin jo tehtyyn ja ratkaistuun ajattelun ongelmaan tai ristiriitaan.
Tärkein huomioitava asia on että asiat joita käsitellään neohumanismin sivuilla, toteutetaan jo olemassa olevan järjestelmän puitteissa, vaikka aluksi oli todettu että olemassa oleva järjestelmä tulee tuhoutumaan. Selkeä ristiriita jota ei voida hyväksyä.
Kun alkaa itsenäisesti kehittää jotain teoriaa, niin kannattaa huomioida että ajattelu ja teorioiden kehittely ei koskaan ole tapahtunut ilman vuorovaikutusta historian kanssa. Ajattelun kehityskaari on aina riippuvainen oman aikakauden ajattelunrajoista, uudet ajatukset syntyvät kun vanhat asiat nähdään aivan uudessa valossa, ristiriidat ratkotaan uusilla menetelmillä, asiat joita ei aikaisemmin osattu kyseenalaistaa kyseenalaistetaan uuden näkökulman kautta.
Summaten voi todeta että neohumanismi on oire jostain, mutta ei ratkaisu itse tautiin. Täytyy vielä sanoa että määrällisestikin tekstiä on todella vähän suhteessa asetettuihin päämäärin. Ja tuolla pitäisi sitten muuttaa maailmaa, huh, huh, ei voi sanoa muuta.
http://www.geocities.com/neohumanismi/
Ennakkoluulot ovat kärjistettyjä totuuksia, eli on totta että dialektisesti tarkasteltuna jokin aikakausi on kohtaamassa päätöksensä, mutta naiivit johtopäätökset ”aatteen pyrkimyksenä on saada sen verran vaikutusvaltaa, että jokin alue tietoisesti valjastetaan mahdollisimman omavaraiseksi” (lainaus neohumanismin sivuilta) ovat vailla todellisuus pohjaa. Globalisaatio tarkoittaa että olemme siirtyneet aikakaudelle, jossa valtioiden välinen vuorovaikutus on siirtynyt aivan uudelle tasolle, mutta tavat jolla vuorovaikutusta käydään, eivät ole terveellisiä. Ongelmat eivät ratkea sillä että jokainen maa sulkeutuu kuten Pohjois-Korea, vaan on selvää että yleismaailmallisia lakeja tarvitaan, sellaisia lakeja, jotka takaavat kaikkien ihmisten ihmisoikeudet.
Kulttuurit ovat aina muutoksessa, ne elävät ja saavat vaikutteita, mutta niitä ei voida koskaan suojella sisäänpäin kääntymisellä, koska kohtalon tiet ovat tuntemattomat, ehdottomuus ja pyrkimys jonkinlaiseen rodulliseen tai kulttuuriseen puhtauteen ei ole koskaan historiassa toiminut. Kulttuurit ovat eläviä ja kaikille vaikutteille alttiita. Vahvin kulttuuri säilyttää asemansa ja heikommat katoavat, tärkeintä on kuitenkin se että itse ihmiset eivät katoa, he vain oppivat erilaisia tapoja.
Suuruudenhullua on olettaa että tuolla tietotasolla voisi oikeasti jotain poliittista liikettä alkaa kehittämään, asioita ei voida hahmottaa vain yhdestä näkökulmasta, vaan tarvitaan monien eri alojen tietämystä, kokonaiskuvan kehittämiseksi. Sivistys on monisäikeinen asia, historiaa ei voi halveksua ilman että lankeaisi itse johonkin jo tehtyyn ja ratkaistuun ajattelun ongelmaan tai ristiriitaan.
Tärkein huomioitava asia on että asiat joita käsitellään neohumanismin sivuilla, toteutetaan jo olemassa olevan järjestelmän puitteissa, vaikka aluksi oli todettu että olemassa oleva järjestelmä tulee tuhoutumaan. Selkeä ristiriita jota ei voida hyväksyä.
Kun alkaa itsenäisesti kehittää jotain teoriaa, niin kannattaa huomioida että ajattelu ja teorioiden kehittely ei koskaan ole tapahtunut ilman vuorovaikutusta historian kanssa. Ajattelun kehityskaari on aina riippuvainen oman aikakauden ajattelunrajoista, uudet ajatukset syntyvät kun vanhat asiat nähdään aivan uudessa valossa, ristiriidat ratkotaan uusilla menetelmillä, asiat joita ei aikaisemmin osattu kyseenalaistaa kyseenalaistetaan uuden näkökulman kautta.
Summaten voi todeta että neohumanismi on oire jostain, mutta ei ratkaisu itse tautiin. Täytyy vielä sanoa että määrällisestikin tekstiä on todella vähän suhteessa asetettuihin päämäärin. Ja tuolla pitäisi sitten muuttaa maailmaa, huh, huh, ei voi sanoa muuta.
http://www.geocities.com/neohumanismi/
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuommoinen ihmisvoimin kasassa pidettävä keinotekoinen "rodun suojeliminen" on täysin luonnon vastaista ja älytöntä. Jos esim. valkoinen nainen haluaa naida mustan miehen on se täysin hyväksyttävää, luonnossakin tapahtuu tälläistä.
Ja tämähän on yksilön oma valinta, johonka ihmisjärki ei paina vaan tunteet. Nämä tunteet taas ovat luonnon määräämiä.
Maailmasta on sen sijaan jo kadonnut monia rotuja, pitäisikö meidän olla vielä apinaihmisiä tai pitäisikö jo kuolleet lajit/rodut yrittää palauttaa takaisin?
Toivottavasti saat nyt kuitenkin edes nukutuksi piruiltasi, valkoisia unia!
olet nyt ymmärtänyt asian aivan väärin. En minä kannata mitään rodun suojelemista, päinvastoin kritisoin tuota neohumanismia.
Filosofian historia on täynnä sellaisia henkilöitä, jotka ovat yrittäneet todistaa että jotain muuttumatonta on olemassa, mutta ilman tuloksia. Kaikki virtaa sanoi Herkleitos.
En myöskään katso että asioita voisi perustella vetoamalla siihen että ne ovat luonnollisia, mikä on luonnollista, ei sellaista voi sanoa.
Planeettamme alkaa pian olla kantokykynsä äärirajoilla ja tuleva taistelu elintilasta tulee olemaan paljon raaempaa, kuin toinen maailmansota. Se tarkoittaa sitä että kyvykkäimmät (valkoiset, pohjois-aasialaiset, pohjois-intialaiset ja juutalaiset) omivat elinkelpoiset alueet ja jättävät kehittymättömimmät kuolemaan.
Miksei liikakansoitusta voisi ratkaista ihmisälylle sopivalla tavalla: diplomaattisesti?
Vain kehittymättömät eläimet turvautuvat joka asiassa fyysiseen voimaan ja väkivaltaan. Historia osoittaa ettei ihminen ole tälläinen, on toki aina ollut vallanhimoisia sotahulluja mutta aina on ollut myöskin niitä jotka ovat vaatineet asioiden ratkaisemista rauhanomaisin keinoin.
Sanot nyt tietenkin että "luonnossa ei ole tasa-arvoa" ja että "ihminen on edelleen luonnonlakien armoilla", et kuitenkaan ymmärrä että itseasiassa juuri korkea moraali ollut ihmisen menestymisen taustana.
Jos katsot kehittymättömimpiä kulttuureita, niin huomaat että niissä on myös usein moraali alkeellisempaa(mm. kannibalismia esiintyy).
Moraali ei rappeuta tai tuhoa ihmistä, vaan juuri päinvastoin.
"Miksei liikakansoitusta voisi ratkaista ihmisälylle sopivalla tavalla: diplomaattisesti?"
Miksei umpisuolentulehdusta voi hoitaa buranalla?
"Vain kehittymättömät eläimet turvautuvat joka asiassa fyysiseen voimaan ja väkivaltaan. Historia osoittaa ettei ihminen ole tälläinen,"
Hihhih. Ihminen on ihmiselle susi. Itseasiassa ihmisen jistoria on ollut väkivallan historiaa.
"on toki aina ollut vallanhimoisia sotahulluja"
On toki ollut myös harvakseltaan niitä rauhan ihmisiä.
"mutta aina on ollut myöskin niitä jotka ovat vaatineet asioiden ratkaisemista rauhanomaisin keinoin." Mutta heidän valtansa?
"Sanot nyt tietenkin että "luonnossa ei ole tasa-arvoa" ja että "ihminen on edelleen luonnonlakien armoilla", et kuitenkaan ymmärrä että itseasiassa juuri korkea moraali ollut ihmisen menestymisen taustana."
Korkealla moraalilla ei ratkaista mihin tungetaan pari miljardia liikoja ihmisiä.
"Jos katsot kehittymättömimpiä kulttuureita, niin huomaat että niissä on myös usein moraali alkeellisempaa(mm. kannibalismia esiintyy)."
Näin on, näin on.
"Moraali ei rappeuta tai tuhoa ihmistä, vaan juuri päinvastoin."
Entäs se diplomaattinen ratkaisu väestöräjähdykseen? Sovitaan, että ollaan kaikki syömättä aina tiistaisin ja torstaisin, niin maailma pelastuu?
Vaikka ihminen on pahimmillaan ollut ihmisille susi niin aivan vastakohtaisiakin esimerkkejä löytyy. Hallitsijoitakin on ollut ääripäästä toiseen.
Diplomaattinen ratkaisu väestönräjähdykseen olisi yksinkertaisesti. Syntyvyyttä pitäisi kontrolloida valtion taholta, vähän kuten Kiinassa jossa yhden lapsen perheitä suositaan.
Ne maat jotka eivät kontrolloi syntyvyyttä pitäisi eristää niin ettei väkeä virtaa jatkuvasti lisää maihin jossa väestön kasvu on hallittua.
Oikea vastaus: "ilkeästä totalitarismista, joka sortaa ihmisiä. Onneksi perhepolitiikkaa onkin jo alettu höllentää."...
Tämä siis on päässyt oppikirjoihin ja kansiin.
Väestöräjähdyksellinen maa eristetään ulkomaailmasta? Sinähän se vasta pelottava olet! Sehän merkitsisi hirveää joukkotuhoa! Kymmenet miljoonat ihmiset kuolisivat! Sellaista kärsimystä ei 2. maailmansodasassakaan ehkä nähty! Ei kuulosta kovin diplomaattiselta.
Sitäpaitsi kyseisten maiden kehitys on siinä pisteessä, että poliittiset toimet eivät auta (varsinkin kun on siinä lisukkeena sisällissota tai saamaton nukkehallitus joka tuottaa öljyä USAlle, heimosodat ym.) Saattaa hyvinkin olla, että hallituksella ei ole mitään käytännön valtaa kansaan (kuten surimmassa osasas kehitysmaita!) Loput ovatkin sitten diktatuureja, joita ei joku diplomatia kiinnosta, kunhan johtajalla on kultaiset vesihanat.
Olennaista ei nyt ole se mistä Kiinaa syytetään tai miten siellä sorretaan ihmisiä. Enkä sanonut että Kiina olisi ihanne esimerkki.
En tarkoita eristämisellä mitään kauppasaartoa tai ihmisten vapaata kulkemista rajoittavia kieltoja vaan maahanmuutto olisi kielletty väestöräjähdyksellisistä maista niihin maihin joissa väestönmäärää pidetään hallinnassa.
Jos länsimaisen mukavuudenhalun ja etelänmaalaisen holttiman lisääntymisen pysäyttämiseksi, ei tehdä mitään radikaaleja toimenpiteitä, niin ihmislajin tulevaisuudella ei ole muuta mahdollisuutta, kuin se että kyvykkäimmät voivat etsiä itselleen elintilaa joltain muulta planeetalta.
Tuo ei ole kestävä ratkaisu eikä varsinkaan inhimillinen.
Kuulisin kyllä mielenkiinnolla miten tämä ongelma ratkaistaan sinun mielestäsi "inhimillisesti"?
Itse asiassa jos ajatellaan että heikompien/huonompien(tässä tapauksessa mm. tummaihoisten yms..) ihmisten tappaminen on ainut ratkaisu niin tämä tätä teurastusta tullaan toteuttamaan myös valkoisen rodun sisällä koska "ali-ihmisten" kuoltua ovat vain "yli-ihmiset" lisääntymässä keskenään ja kamppailemassa elintilasta.
Taistelu elintilasta tulee siis olemaan ikuista joten ihmisten tappaminen ei edes ole mikään ratkaisu väestönräjähdykseen.
"Kuulisin kyllä mielenkiinnolla miten tämä ongelma ratkaistaan sinun mielestäsi "inhimillisesti"?"
Mielipiteeni: Ratkaisua ei ole!
Diplomaattisen/inhimillisen ratkaisun yrittäminen on tuhon tuomittua. Jossain Kiinan kaltaisessa totalitaarisessa diktatuurissa ehkä onnistuikin, mutta kehitysmaiden köyhyystihentymissä on turha edes kuvitella mitään perhesuunnittelua!
Myöskään mitään über-lahtausretkeä Afrikkaan olisi turha tehdä. Sellainen kun olisi täysi mahdottomuus, kuten itsekin tiedät!
Ainoa ratkaisu on odottaa, että paise puhkeaa, ja toimia sen mukaisesti eli linnoittautua ettei itselle kävisi kuinkaan. Tämä on neohumanismia.
Hyvinvointivaltioissa ei ole väestöongelmaa, kuten hyvin tiedät. Suomen keskimääräinen lapsiluku on noin 1,8. Eikä täälläpäin ole myöskään taistelua elintilasta.
Se, miksi jossain päin maailmaa on taisteltava, että saisi litran kuravettä päivässä juotavaksi, juontaa valkoisten ylitsepursuavasta inhimillisyydestä.
Lapsikuolleisuus oli kehitysmaissa helppoa ja halpaa alentaa lääkkeillä, mutta yhteiskunnan yleistä köyhyyttä, joka tuotti korkeat lapsiluvut, ei sitten vaivauduttu poistamaan! Nyt tilanne on riistäytynyt käsissä.
Valkoinen mieshän se taaskin syyllinen on.
Jos on kyvykkäin, on kyvykkäin myös mahdollisimman "elinkelvottomilla" alueilla.
Ei se ole paras tai vahvin, joka hallitsee eniten, vaan se, joka selviytyy vähimmällä!
...niinhän sinä sanoit. Ja mitä kurjempaa, sitä parempaa. Marxin väitetään sanoneen: "Kommunismi syntyy kurjuudesta ja kurjuus kommunismista. Olen keksinyt ikiliikkujan!"...
Eikös muuten Islanti ole aika elinkelvoton alue, ja hyvinhän sielläkin menee. Alaska? Länsimaiset mukavuudet. Etelänavan tutkimusasema? Pizzojen kotiinkuljetus toimii sielläkin.
Tai Australia. Abot olivat kivikaudella, nyttemmin he ovat pulsuja. Eurooppalaiset siirtolaiset voivat hyvin!
Voisivatko eurooppalaiset siirtolaiset esim. Australiassa hyvin, jos heidän pitäisi elää abojen tapaan?
Kyseisen sivun ylläpitäjän velvollisuuteni on kommentoida:
"on lähinnä huvittava kokoelma ennakkoluuloja sekä suuruudenhulluja ideoita."
Ennakkoluuloja?
Suuruudenhulluutta?
Valistaisitko tarkemmin?
"aatteen pyrkimyksenä on saada sen verran vaikutusvaltaa, että jokin alue tietoisesti valjastetaan mahdollisimman omavaraiseksi"
Ilman tuota pyrkimystä neohumanismissa ei ole ainakaan mitään järkeä, koska ilman valtaa ei neohumanismi ole mitään (kuten ei mitkään muukaan aate).
"Ongelmat eivät ratkea sillä että jokainen maa sulkeutuu kuten Pohjois-Korea, vaan on selvää että yleismaailmallisia lakeja tarvitaan, sellaisia lakeja, jotka takaavat kaikkien ihmisten ihmisoikeudet."
Neohumanistinen sulkeutuminen ei välttämättä tarkoita P-Korea-meininkiä, viakka se saattaisi tulla mieleen! Asian ydinhän on se, että neohumanismi uskoo yhteiskuntamme olevan pian romahduspisteessä, kyse on vain ajasta, kymmenistä vuosista. Haukkukaa vain "tuomiopäivän profeetoiksi" tai muiksi mutta sitä mieltä me kuitenkin olemme!
"Kulttuurit ovat aina muutoksessa, ne elävät ja saavat vaikutteita, mutta niitä ei voida koskaan suojella sisäänpäin kääntymisellä, koska kohtalon tiet ovat tuntemattomat, ehdottomuus ja pyrkimys jonkinlaiseen rodulliseen tai kulttuuriseen puhtauteen ei ole koskaan historiassa toiminut."
Neohumanismi ei pyri luomaan mitään überrotua tai überkulttuuria. Neohumanismi pyrkii säilyttämään länsimaiden rippeet tulevien sukupolvien töllisteltäviksi!
"Kulttuurit ovat eläviä ja kaikille vaikutteille alttiita. Vahvin kulttuuri säilyttää asemansa ja heikommat katoavat, tärkeintä on kuitenkin se että itse ihmiset eivät katoa, he vain oppivat erilaisia tapoja."
Ikävä kyllä ihmisillä on taipumusta kadota siinä tilanteessa. Miten kävi esim. Rooman kaupungille? Marmorin, kylpylöiden ja rikkaiden miljoonakaupungista parintuhannen asukkaan malariapesäksi parissa vuosisadassa! Mitä sinä tiedät esim. kimbrien kulttuurista? Todennäköisesti et mitään. Esim. meille suomalaisille on käymässä samoin.
"Suuruudenhullua on olettaa että tuolla tietotasolla voisi oikeasti jotain poliittista liikettä alkaa kehittämään, asioita ei voida hahmottaa vain yhdestä näkökulmasta, vaan tarvitaan monien eri alojen tietämystä, kokonaiskuvan kehittämiseksi."
Neohumanisteissa on yllättävän sivistynyttä porukkaa mukana, itse olen varmaan kaikkein tyhmimmästä päästä... :(
"Tärkein huomioitava asia on että asiat joita käsitellään neohumanismin sivuilla, toteutetaan jo olemassa olevan järjestelmän puitteissa, vaikka aluksi oli todettu että olemassa oleva järjestelmä tulee tuhoutumaan. Selkeä ristiriita jota ei voida hyväksyä."
Ellet tajunnut: nykyinen järjestelmä neohumanismi ei tuhoudu, muut kyllä.
"Ajattelun kehityskaari on aina riippuvainen oman aikakauden ajattelunrajoista, uudet ajatukset syntyvät kun vanhat asiat nähdään aivan uudessa valossa, ristiriidat ratkotaan uusilla menetelmillä, asiat joita ei aikaisemmin osattu kyseenalaistaa kyseenalaistetaan uuden näkökulman kautta."
Tämähän on yksi peruslähtökohdista: emme voi millään ymmärtää muiden kulttuurien ajattelua, varsinkaan, mikäli niiden jäänteet ovat tuhoutuneet vuosisatoja sitten. Ajattelumme on aina rajoittunutta, sidoksissa kulttuuriin.
"Summaten voi todeta että neohumanismi on oire jostain, mutta ei ratkaisu itse tautiin. Täytyy vielä sanoa että määrällisestikin tekstiä on todella vähän suhteessa asetettuihin päämäärin. Ja tuolla pitäisi sitten muuttaa maailmaa, huh, huh, ei voi sanoa muuta."
Neohumanismi on oire, joka on ollut itse asiassa aivan odotettavissakin! Työmme on vasta alussa (toukokuun alussa pidimme ensimmäisen kokouksen) joten odattakaas vain... :D
http://www.geocities.com/neohumanismi/
Tässä vielä neohumanistinen hyvä kirjoitus Suomen Sisusta asiaa sivuten:
"- Tuhoutuuko ihmiskunta nykyisen sivilisaatiomme ristiriitoihin?
Toisin kuin moni muu,en ole rajattoman optimismin riivaama,mutta en myöskään usko,että ihmiskunnan hetki on jo lyönyt. Ennenkin sivilisaatiot ovat romahtaneet käytettyään ympäristönsä luonnonvarat loppuun,mutta jokin toinen sivilisaatio on ennenpitkää korvannut luhistuneen. Tällä kertaa tuhot ovat poikkeuksellisen laajoja,mutta vuosisatoja tai kauemminkin jatkuva suunnaton hätä ja historiaton barbarismi
eivät ole yhtä kuin lopullinen Götterdämmerung.
Sivilisaatiomme on ollut teknisesti hyvin edistynyt sivilisaatio,mutta jotkut muut sivilisaatiot ovat olleet aiemmin sitä edistyneempiä jollain muulla yhteisöelämän osa-alueella ja seuraava sivilisaatio,meidän jälkeisempi voi olla jotain,mitä emme kykene edes täysin ymmärtämään.Emmehän edes ymmärrä,mitä Tang-dynastian kiinalainen todella ajatteli,vaikka tiedämme tuosta ajasta enemmän kuin eräistä oman sivilisaatiomme alkuvaiheen barbaarisista yksityiskohdista.
- Mikä on Suomen tulevaisuus?
Vaihtoehtoja on kaksi:
a. Seuraamme eliitin viitoittamaa tietä ja katoamme historiasta ikuiseksi ajaksi unohdettuina. Meidän jäänteemme elävät muutaman kymmenentuhannen sekaverisen perimässä näiden taistellessa keskenään,ryöstäessä toisiaan ja jopa syödessä toisiaan.
Uuden sivilisaation noustessa me merkitsemme sen edustajille samaa kuin Icenit tämän lukijoille ja todennäköisesti ei edes sitä.
b. Jos tartumme omaan kohtaloomme,luomme hinnasta piittaamatta uuden,terveemmän eliitin ja muutamme historian kulkua kovakätisellä manipuloinnilla,niin tiemme on päinvastainen. Silloin me suomalaiset olemme se keidas,joka ylläpitää vanhan sivilisaation saavutuksista sitä osaa,joka pelastuu romahdukselta.
Se on meidän historiallinen velvollisuutemme!"
hurrikätyri.
Niin vaatimaton kuin tietotasoni onkin rohkenen esittää muutaman varovaisen kommentin. Tämä jo yksin siitä syystä,että useimmat tähän keskusteluun osallistuvista ovat minuakin tietämättömämpiä,mitä Neohumanismiin tulee.
Siis tässä nuo luvatut kommentit ilman mitään järjellistä järjestystä:
- Neohumanistisen käsityksen mukaan sivilisaatiot ovat jonkin tietyn kulttuuripiirin asujaimiston yhteisen arvopohjan luomia ajattelutapakomplekseja.( Sana meemi on hyvin kuvaava ja neohumanistien suosima.)
- Sivilisaation piirissä elävät ihmiset käsittelevät kaikkea kokemaansa ylläolevien kompleksien antamilla henkisillä työkaluilla.
- Nuoret sivilisaatiot ovat siinä mielessä joustavia,että niiden kyky uuttaa hyvinkin keskeisiä arvopohjansa opinkappaleita ja katsomuksia on suurempi kuin vanhojen.
-Esimerkkejä yllämainituista komplekseista ovat mm. uskonnolliset ja filosofiset käsitykset. Niinpä oman sivilisaatiomme keskeisin uskonto on kristinusko lahkoineen ja filosofiamme ydin on jo kauan ollut sekulaari humanismi.
Antiikin sivilisaation uskonto oli polyteismi ja sen filosofisesta näkemyksestä vastasivat mm. Stoalaisuus ja Epikurolaisuus.
( Jep,tiedän,että kyseessä on hyvin rankasti yksinkertaistettu malli,mutta tämä ei ole yliopiston luento ja periaate käynee selväksi!)
- Maailmankaikkeus ei tunne stabiilia tilaa,joten ennenpitkää sivilisaatioiden ongelmanratkaisukyvyn rajat tulevat vastaan ja tämä on johtanut viimeisten 30 000 vuoden aikana sivilisaatioiden romahtamiseen.
- Jos käytämme esimerkkinä omaa sivilisaatiotamme,niin on nähtävissä,että sen kyky joustavuuteen heikkeni oleellisesti joskus vuosien 1300-1600 välillä. Tämä saattaa vaikuttaa oudolta kun tiedämme ne edistysaskeleet,joita sivilisaatiomme tuolloin otti,mutta kyse ei ole materiaalisesta tai teknisestä edistyksestä. Kyse on siitä,että tuolloin otimme käyttöömme ne voimavarat,joita hiukan aikaisemmin tapahtunut kehitys oli luonut käyttöömme,mutta syvempi ajattelutapamme ei ole noista ajoista muuttunut! Onko kukaan kuullut sanonnan ydinasein aseistautuneesta luolamiehestä? Juuri siitä on kysymys.
Mainittu jämähtäminen johtuu ,jos "valistuneet" spekulaatiot sallitaan,siitä yhteensattumasta,jonka saivat aikaan yhtäaikainen "Pieni Jääkausi" ja Ilmestyskirjan ratsastajista kamalin,Rutto. Edellinen rasitti suunnattomasti talouden perusteita ( Koko yhteiskunta eli viljantuotanmnon ylijäämistä.) ja jälkimmäinen tuhosi jo ensimmäisellä muutaman vuoden kestäneellä vierailullaan jopa kolmanneksen koko Euroopan väestöstä! Näiden onnettomuuksien suunnaton taakka vaati yhteisöiltä äärimmäisiä,pitkäkestoisia ponnistuksia ja lukitsi peruuttamattomasti sivilisaatiomme ajattelutavan ja niin ollen pitkällä tähtäimellä sen oleellisesti heikentynyt kyky ratkaista muuttuvan ympäristön ongelmia koituisi sen tuhoksi.
-Viimeinen vaihe ennen sivilisaatioiden tuhoa on ollut ns. "universaalivaltio" tai pyrkimys siihen.
Tämän universaalivaltion tehtävänä on ollut "järkeistää ja tehostaa" hallintoa,luoda hyvinvointia ja yhteisyyttä ja palauttaa rauha. ( nämä sanat ovat kaikuneet niin usein jo silloin kun nykyajan uneksijat olivat hyvin kaukaista tulevaisuutta.)
Ympäristön suolaantumisen kiduttama sumerilainen kulttuuripiiri,joka joutui "rauhanruhtinas" Sargonin hallintaan,Antiikin pikkukaupunkiyhteisön yhdisti Rooma korkojen kanssa luoden jotain,mitä jo Aleksanteri Suuri yritti,Lähi-idän sekava ja kaoottinen valtiosikermä,joka lopuksi joutui "ihmisystävä" Kyyroksen hallintaan. Siinä muutamia esimerkkejä! Entä nykyinen globalisaatio? Yhtenäiset standartit,yhtenäinen valuutta ,yhtenäinen hallinto...
-Ja lopputulos? Tähän asti jokainen universaali valtio,kokonaisen sivilisaation yhdeksi koonnut poliittinen järjestelmä on sortunut joko lyhyessä tai pidemmässä ajassa. Kaikki sen sisäänsä nielemät osaset ovat menettäneet identiteettinsä jo ennen systeemin tuhoa ja lopputuloksena on ollut barbarismi ja unohdus,kaaos ja verilöyly.
-Koko Antiikin sivilisaation perinteet ovat säilyneet vain niiden toimesta,jotka jostain syystä säilyivät liian läheiseltä yhteydeltä kuolevaan universaalivaltioon.
Kaikki,mitä tiedämme koko mainitusta sivilisaatiosta johtuu siitä,että:
1. Irlanti omaksui paljon Roomasta,muttei joutunut sen yhteyteen.
2. Bysantti kesti ensimmäiset iskut ja luotuaan oman perillissivilisaationsa kykeni elämään hyvin vihamielisessä ympäristössä riittämiin,jotta kykeni osaltaan hedelmöittämään läntisen seuraajansa.
3. Kirkko sanoutui irti järjestelmästä,jolta omaksui niin paljon ja vääristellenkin säilytti yhtä jos toistakin.
4. Arabit loivat ratkaisevaksi ajaksi keinotekoisen keitaan Lähi-itään ja säilyttivät paljon sellaista,joka oli vähällä kadota iäksi. tuo keidas tuhoutui nopeasti uskonnolliseen fanatismiin,tataarien nuoliin,Hakimin hulluuteen ja mamelukkien diktatuuriin ja lähempänä meitä rekonquistan miekkoihin,mutta se eli kyllin kauan ,jotta tuo tieto ruokki omaa sivilisaatiotamme.
-Nyt,tuhon lähestyessä,meidän on mietittävä,miten estämme suomalaisuuden ikuisen katoamisen ja jos mahdollista,pelastamme jotain nykyisestä sivilisaatiostamme jotta tuleva hedelmöittyisi. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa meille on kuitenkin tekniset ja tiedolliset edellytykset murtaa historian säälimätön jatkumo,manipuloida historian vääjäämätöntä kulkua.
Eli tässä eräitä neohumanismin opinkappaleita. Edes neohumanistit eivät ole niistä kaikista 100% yksimielisiä,mutta ylläoleva on oleellisesti sitä,mitä neohumanismi pitää sisällään.