Olen saanut täällä monelta noottia;´tee parannus`
Eilen sitten aloin miettimään, että josko on niin, että Jumala on tarkoittanut vain ne, jotka uskovat Jeesuksen Kristukseen pelastetuiksi.
Itse olen oman elämäni antanut Herran käsiin. joka parikymmentä vuotta sitten.
Tuohon tiehen on kuulunut ihana vastasyntyneen tunne ;´olen pelastettu niin paljon Jumala minuakin rakasti, että antoi ainokaisen poikansa.`
Siihen tunteeseen kuului myös ilosanoman, julistaminen kaikille.
Tosin näin jälkeenpäin ajatellessani asiaa karkoitin enemmän ihmisiä Herran luota kuin sain Herran yhteyteen tuolla asenteellani;´Olen pelastettu. Olen saanut ottaa vastaan Jumalan armon. Ota sinäkin. Se on ainoa oikea tie ja totuus. Jos et ota olet matkalla kadotukseen, sillä niin sanassa sanotaan´
Ja taas puin ylleni puhtaat Pyhät vaatteet ja kuljin ylpeäni kuuluessani valittujen joukkoon, siihen ainoaan jotka ovat ymmärtäneet ottaa vastaan Jumalan armon.
Niin sanotusti, nostin itseni yläpuolelle muiden, pakanoiden.
Kuljin seuroissa ja tilaisuuksissa, mutta sitten jokin alkoi mieltäni mättää.Miksi me jos kerran olemme se oikea pelastettu joukko kokoonnumme yhteen ylistämään ihmeellistä löytöämme, Jeesusta.
Mitä Jeesus tekisi. Jeesus menisi varmasti itse sinne ns. synnin pesään luottaen Jumalan voimaan, että hän ei enää eksy, ja veisi tuota ilosanomaa eteenpäin esimerkillään ei tuomitsemalla.
Minua alkoi suoraan sanoen ahdistaa tuo "valittujen joukko ja yhteiset kokoontumiset".
Lähdin omille teille. Kuljin maailmassa. Ainoastaan Jumala oli mukanani.
Aloin nähdä ympärilläni ihmisiä, muitakin kuin pelastettuja.
Näin tuskaiset kodittoman silmät, niissä katse kärsineen Kristuksen.
Parantumattomasti sairaan kasvot, joiden silmissä näkyi luja luottamus siitä, että kotiin ollaan matkalla.
Pienten lapsien itkut ja huudot, heidän kasvoillaan näkyi luottamus auttavaan kaikkivoipaan Isään.
Aloin miettimään elämää ja sen antaja ja antajan tarkoitusta.
Miksi viattomat kärsii, miksi jotkut kärsivät omasta syystään ja miksi jotkut eivät kärsi vaikka miten tekisivät "syntiä".
Onko Jumallalle parempi lapsi se, joka on suomessa kristittyyn kotiin syntynyt lapsi vai irakissa islamilaiseen kotiin syntynyt lapsi. Siis eihän tuo lapsi ole voinut valita kulttuuriaan eikä uskontoaan.
Tottakai ihmisen käsitys elämästä ja moraalista syntyvät kasvuympäristön mukaan.
Sitten ihminen kasvaa ja on jo aikuisiässä. Saa kuulla, että on olemassa kristinusko, mutta jos hänellä on jo luja perususko, joka on lapsena hankittu, on hän yhtä vahva uskonsa oikeudesta kuin suomessa kristittynä syntyneellä ihmisellä.
Nyt jääkin enää Jumalalle asiaksi katsoa ketkä ovat kelvollisia hänen valtakuntaansa.
Itse kristittynä olen ajatellut, ettei Jumala käske meitä kristittyjä, nuhtelemaan tai tuomitsemaan toisin uskovia vaan että rakkautemme olisi niin suuri, että sinne mahtuisi myös muiden uskontojen edustajat.
Voimme itse olla esimerkkinä kristillisestä rakkaudesta.
Tietenkin voimme kaikessa hiljaisuudessa ja sopuisasti vihjaista, että hei on olemassa Jeesus, mutta se, että lähdemme sanomaan ;
"Ainoa oikea totuus on Jeesus ja usko häneen, lue raamattua, rukoile Pyhä Henki antaa sinulle voiman ottaa tuo pelastus vastaan,se on ainoa oikea Henki"
Jos kerta olemme saaneet niin vahvan Hengen Jumalalta, miksi emme luottaisi Jumalan Henkeen ja rukoilisimme muiden puolesta sen sijaan, että lähtisimme tuomitsemaan.
Jos joku on saanut sydämeensä oikean sanoman rakastavasta Jumalasta, miksi meidän pitää lyödä sinne heti piikki; tarkista heti onko uskosi oikea.
Tästä johtuen maailma on täynnä epävarmoja ihmsiä, jotka vaeltavat tietään peläten koko ajan milloin saattuu tuo paholainen ovelasti tulemaan ja veimään häneltä taivaspaikan.
Eikö ole niin, että pitäisi kuunnella sydämen ääntä ja tehdä niin kuin sisällä oleva hyvä(=Jumala) sanoo.
Silloinhan vasta on oikealla tiellä kun itse on levossa Jumalansa kanssa ja antaa muille samanlaisen levon.
Arvostaa jokaista ihmistä ihmisenä, katsomatta mitä uskontoa tai aatetta hän edustaa.
Rakastamalla lähimmäinen Jumalalle, jopa silläkin uhalla että se oma taivaspaikka menee.
"Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin antaa henkensä toisen puolesta" Jeesus on toteuttanut sen.
Emmekö voisi katsoa Jeesukseen ja hänen sanomaansa ja julistaa ilosanomaa, joka on sanoma rakkaudesta.
Käsittämättömän suuresta rakkaudesta, joka voittaa kaikki uskonnot ja aatteet ja yhteiskuntaluokat, rodut.
Vasta kun oppii rakastamaan ´Herraa sinun Jumalaasi`, oppii myös rakastamaan lähimmäistään.
Opetellaan tuomaan pelastusta ilosanomana eikä tuomiona.
Siunaten kaikkia;))

Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko, eli et ole huomannut, että se herran käsiin heittäytyminen vastaa "läskiks" heittäytymistä?
Ja se tunne, kun luulee saavansa vastasyntyneen tuntemuksen, vastaakin sitä, kun ajattelet, että joku asia elämässäsi on ratkennut, eikä sitä tarvi enään miettiä.
Kuitenkin tässä asiassa on se piirre, että ongelma voi olla ikuinen, ja mitään pakettiratkaisua(totuutta) ei ole.
Vastaavan tunnehuipun saa, kun suostuu esimerkiksi aloittamaan seurustelun ja alkaa kohdistamaan kaikki tunteensa vain ja ainoastaan tähän yhteen...
Olenpas minä huumorin tajuton.
No tässä on oppinut ottamaan kaiken niin kirjaimellisesti.
Huhuu sinullekin.
Huhuillaan kun tavataan;))
Viimeinen lause oli minusta hyvä oivallus.
Meidän tulee viedä ilosanomaa ihmisille juuri sille tasolle, missä hekin ovat. Ei ylhäältä "saarnata". Tämä on todella monille vaikea läksy.
Mikä on sitten pelastus ? Se ei ole mikään oppi tai uskomus, jota pidämme oikeana.
Pelastava sydämen usko on Jumalan antama lahja, jonka armosta saamme ottaa vastaan, kun "hyväksymme" Jumalan pelastussanoman Jeesuksen sovitustyön kautta.
Tästä enemmän :
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm
"Pelastava sydämen usko on Jumalan antama lahja, jonka armosta saamme ottaa vastaan, kun "hyväksymme" Jumalan pelastussanoman Jeesuksen sovitustyön kautta."
Tuo on totta meille kristityille, mutta entä ne tuhannet muut, jotka eivät ole kasvaneet kristinuskoon.
Uskon,että heille tulee pelastus tekojen kautta.
On myös monia muita uskontoja ja aatesuuntia, joissa on "opetus" sama kuin kristinuskossa.
Nämäkin ihmiset uskovat kivenkovaan, että heidän uskonsa on oikea. Käsittääkseni muut uskonnot kun kristinusko ja islamilaisuus eivät tuomitse muita uskontoja väärinä.
Minulle itselleni henkilökohtaisesti Jeesuksen sovitustyö ja pelastussanoma on totta ja ainoa oppi johon uskon. Ja uskon saavani Kristuksen kautta armon ja iänkaikkisen elämän.
Silti vaikka tuo on minulle ainoa oikea usko,en usko myöskään, että muut uskot ja ideologiat, jotka toteuttavat tuota Jeesuksen ilosanomaa olisivat vääriä teitä iänkaikkiseen elämään(mitä sillä sitten kukin käsittää).
Mennessäni naimisiin olin "harras" kristitty.
Nykyinen mieheni on ollut aina ns. "kiltti mies".
Naimisiin mennessäni ajattelin, että kyllä tuon kiltin miehen saan uskomaan myös, että Jeesus on ainoa oikea totuus.
Minä kuljin kirkas kruunu päässä ja hän vaan oli ja toteutti käytännössä Jeesuksen oppeja.Kerroin hänelle usein, että vaikka olet kuinka hyvä ihmisenä, mutta et ota Jeesusta vastaan henkilökohtaisesti et ole pelastettu ja näin ollen sinulla ei ole taivaspaikkaa.
Hän kulki tyynenä vierelläni ja kävimme yhdessä läpi tyynet ja myrskyt. Minun voimani loppuivat ja kysyin silloin missä olet Jeesus. Puolisoni katsoi minua lempeästi ja sanoi;"Jeesus on siellä missä sinun sydämesikin on, se on teoissasi, asenteessasi elämään ja muihin ihmisiin, sinä uuvuit. Jospa nyt voisit jättäytyä Jumalan syliin.Sillä Hän on luvannut kantaa meitä."
Silloin tajusin Kristuksen olevan meissä jokaisessa. Hän on siellä missä tahdomme tehdä hyvää ja kylvää rakkautta. Kristuksen rakkaus näkyi puolisossani ilman, että hän kantoi näkyvää kruunua päässään ja suullaan olisi julistanut ainoaa oikeaa oppia.
Nykyään en enää epätoivoisesti yritä hankkiatuota taivaspaikkaa vaan uskoni on lujaa luottamusta siihen mitä toivon. Ja toivon , että jumalan rakkaus näkyisi meissä kaikissa.
Tämä on näitä ikuisuus kysymyksiä.
Oikein tai ei, mutta vasta nyt olen vapaa toteuttamaan Kristuksen ilosanomaa kaiken kattavasta rakkaudesta.
En sano, että on väärin kuulua tuohon "pelastettujen "joukkoon.
Ei se ei ole oleellista. Ja kukin kantaa kruunuaan miten haluaa. Näkyvästi tai hiljaa.
Jokaisen ei tarvitse täyttyä Pyhällä Hengellä, niin että sen näkisi kaikki maailma. Vaan kunkin sydämessä tuo Pyhä Henki joko on tai ei.
Uskon, että moni ihminen tietämättään on saanut tuon pelastavan sydämen uskon,mikä on Jumalan antama lahja.
Siunausta kaikille ;))
En tarkoita, että nykyinen Jumala suhteeni on ainoa oikea.
Haluan vain kertoa, että tämä sopii minulle ja varmasti monelle muule.
Kaikki muut Jumala suhteet ovat aivan yhtä arvokkaita.
Sanotaanhan sanassa, jos joku jättää tekemättä tai tekee jonkin asian Herran tähden,
se olkoon hänelle siunaukseksi.
Siis jos joku, ei katso TV.tä
ja hän tekee sen Herran takia, on se oikein.
Jos joku ottaa vastaan aikuiskasteen
ja tekee sen Herran takia, on se oikein.
Jos joku ei käy ns. "synninpaikoissa"
vaan ainoastaan kirkossa ja kokouksiisa
ja tekee sen herran tähden on se oikein.
Herra on antanut ohjeet jokaiselle
kulkea tietä oman käsityskensä mukaan siitä,
mikä on oikein ja väärin.
Jos ihminen on uskossaan luja ja saa siitä rauhan.
Miksi täytyisi alkaa karsimaan pois jostain mikä on rakennukseksi itselleen, jos sen tekee Herrassa.
Edelleen kaikkia siunaten;)))
Mitään mitä tähän voi sanoa, muuta kuin että,
tuo on kyllä oikeaa kristillistä ajattelua.
Kiitos kirjoituksesta.