Petturi sharon

Tämän vuoden vaaleissa sai Israelin oikeisto oikein murska voiton ja se oli merkki siitä että nyt pitää toimia terrorismia vastaan oikein olan takaa. Mutta mitä tekee nyt petturi sharon se onkin nyt hyväksymässä tiekartan mikä on suuri ansa Israelia vastaan. Nyt pitää Israelin luovuttaa sille kuuluvia ja Israelille oikeutettuja maa alueita arabi terroristeille. Kukaan ei voi kiistää tosiasiaa, että niin Juudea kuin Samaria ovat olleet kokonaisuudessa Israelia ei arabeille kuuluvaa aluetta. Koska tuolla alueella on ollut arabivaltio? Tuo alue on se minkä Jumala lupasi Israelille ja sitä ei saa luovuttaa pakanoille jos luovuttaa siitä seuraa kuolemanrangaistus. Tuo alue on vain osa siitä minkä ovat Juutalaiset ostaneet itselleen jo 1800 luvulla ja hallinneet sitä ja heidän elinkeinonsa ovat mahdollistaneet myös arabien muuton tuolle alueelle. Isralein alueen pitäisi olla huomattavasti suurempi kuin nyt on. Siihen pitäisi kuulua osa jordaniaa ja libanon, mutta epäoikeudenmukaisessa alue jaossa sitä pienennettiin. ensin yk joka laittoin jordanian rajan menemään Jordanvirtaa myöten ja jättäen libanonin ym. pois. Sitten vuonna 1949 liitti arabimaat itselleen koko länsirannan ja Itä-Jerusalemin ja Gasan ym. eikä yk puuttunut asiaan mitenkään. Nyt kun on Israel saanut itselleen takaisin vain osan sille kuuluvista alueista ja Jerusalemin kokonaan itselleen sen minkä vain osan on Jumala heille luvannut.

Tämä on suuri ansa minkä kohteeksi nyt Israel joutuu, sillä nyt voi arabiterroristit rauhassa aseistaa ja itseään keskelle Israelia ja silloin on tosi helppo iskeä Israeliin suurella ylivoimalla ja tuhota Israel. Israel joutuu tosi suuren vaaran alle. Tyytykö arabit siihen jos he saavat vain osan maata Israelista? Ei tyydy, sillä eihän rauhaa ollut vuosina 1949-167 kun nou alueet kuului arabeille eikä kukaan silloin puhunut mitään "palestiinalaisvaltiosta" vaan siloin juuri perustettiin terroristi järjestöt plo ja hamas ym. Minkä vuoksi? Pitikö heidän vaupauttaa koko palestiina eli Israel? Vai tehdä "palestiinalaisvaltio" sille alueelle mikä kuului silloin arabimaille? Jälkimmäinen ei ehkä ole mahdollinen koska terrori-iskut tehtiin Israelia vastaan eikä arabeja ja aluetta piti silloin arabit hallussa ei Israel eli miksi taisteltiin arabimaiden tuella Israelia vastaan vaikkei maa kuulunutkaan edes Israelille. (olisi mukavaa jos esim. nimim. a ja o vastaisi tuohon).

Nyt olisi sharonin pitänyt toimia voimakkaammin terroristeja kohtaan eikä noin lepsuilla otteilla mitä nyt on toiminut. Israelin olisi pitänyt ottaa kokonaisuudessaan hallintaan arabi alueet ja vankita kaikki terroristit ja heidän johtajansa kuten arafatti. Mitä sharon oikein pelkää kun ei uskalla tehdä mitään arafatille? Nyt ei ole uskaltanut sormenpäälläkään koskea arafattiin vaikka arafatin rikoslista Israelia kohtaan on aivan suuren suuri, että jo kuolemantuomiokin olisi liian lievä rangaistus arafatille. Herää vain kysymys miksi ei todellista terrosristia vankita? Mikä estää sharonia toimimasta arfattia vastaan? Pelkääkö hän???

Nyt pitäisi sharonin jo ryhdistäytyä ja osoittaa todeksi ne vaali lupaukset mitä moni äänestäjä odottaa muuten on aivan sama hallitseeko sillä joku sossu työväenpuole vai oikeisto (oikeisto on aina oikeisto ja oikeassa ja oikeudenmukainen) ei ole rabinilla ja sharonilla mitään eroa molemmat ovat persereijästä tulleita mammanpoikia jotka saisivat hameen päälle pukea.
20448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmetteeköhän kukaan enää, mistä se antisemitismi tulee.
Kuka kirjoitti vanhan testamentin? Juutalaiset tietenkin!
Ehkä he väärinnymmärsivät tai ottivat liian sanallisesti käsitteen "luvattu maa".

Varsinkin kun vanhaa testamenttia välitettiin suullisesti, laulamalla, n. 900 vuotta ennenkuin ensimmäiset värssyt kirjoitettiin paperille.

Mitä Jeesus, itsekin juutalainen, sanoi lainoppineista, tiedämme.. kutsui heitä farisealaisiksi, jotka tuijottivat vain lain kirjameen ymmärtämättä sen henkeä.

Salaam, Shalom, Rauhaa!

Äänestä
  • Jeesus sanoi myös että laista ei poistu pieninkään kirjain ja ettei Jeesus ole tullut lakeja ja profeettoja kumoamaan vaan täyttämään. Eli kaikki Vanhan Testamentin ennustukset ja lupaukset Israelista ovat voimassa nyt ja aina.

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    Jeesus sanoi myös että laista ei poistu pieninkään kirjain ja ettei Jeesus ole tullut lakeja ja profeettoja kumoamaan vaan täyttämään. Eli kaikki Vanhan Testamentin ennustukset ja lupaukset Israelista ovat voimassa nyt ja aina.

    Juuri niin: täyttämään, koska juutalaiset olivat väärentäneet lain.

    Jeesus sanoi myös, että ”rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”.

    Kun hän oli ristillä ja juutalaiset huusivat ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” hän pyysi isältään antamaan heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä sanovat.

    Mutta miksi juutalainen olisi siitä kiinostunut, kun hän oli heille huoranpoika.

  • sinisukka kirjoitti:

    Juuri noin täyttämään ei kumoamaan eli Vanhan Testamentin ennustukset ovat edelleen voimassa.

    Myös pakanat oli ristiin nautlitsemassa Jeesusta, ettei yksin Juutalaisia voi asiasta syyttää, sillä myös meidän syntien vuoksi on Jeesus ristiin naulittu.

    Äänestä

Sharonilla taitaa olla itsellään luurankoja kaapissa(?)

Mutta itse tilanteensta - uskon, että kaikki menee juuri niinkuin on tarkoitus.
Kirjoitusten mukaan.

Äänestä
  • Parempi laiha sopu kin lihava riita.

    Äänestä

se Herra koettelee sanamiestä. Voit lohduttautua sillä, että vaikka koettelee
niin ei hylkää. Ehkä Herran johdatuksessa löydät jonkin toisen aiheen
mistä vaahdota.

Äänestä
  • Nyt kyllä koetellaan enemmän Israelia. Rukoillaan nyt ettei tuo epäoikeudenmukainen tiekartta toteudu ja että myös sharon tulisi järkiinsä ja luopuisi tuosta hankkeesta.

    Äänestä

olisin odottanut että nimim. a ja o (sinikukka) olisi edes vastannut tuohon eikä alkanut mitään typeriä asioita väittämään.

"Tyytykö arabit siihen jos he saavat vain osan maata Israelista? Ei tyydy, sillä eihän rauhaa ollut vuosina 1949-167 kun nou alueet kuului arabeille eikä kukaan silloin puhunut mitään "palestiinalaisvaltiosta" vaan siloin juuri perustettiin terroristi järjestöt plo ja hamas ym. Minkä vuoksi? Pitikö heidän vaupauttaa koko palestiina eli Israel? Vai tehdä "palestiinalaisvaltio" sille alueelle mikä kuului silloin arabimaille? Jälkimmäinen ei ehkä ole mahdollinen koska terrori-iskut tehtiin Israelia vastaan eikä arabeja ja aluetta piti silloin arabit hallussa ei Israel eli miksi taisteltiin arabimaiden tuella Israelia vastaan vaikkei maa kuulunutkaan edes Israelille. (olisi mukavaa jos esim. nimim. a ja o vastaisi tuohon)."

Äänestä
  • Sinisukalla on muutakin tekemistä kuin roikkua koneen ääressä joillakin keskustelusivuilla.
    Vastauksen pitäisi olla selvä, jos olette seuranneet uutisia. Beirutissa äskettäin KAIKKI arabivaltiot, vielä kerran, sanoivat hyväksyvänsä rauhan Israelin kanssa sillä edellytyksellä, että palestiinalaiset saavat oman valtionsa.
    Tätä toisti muutama päivä sitten vielä kerran saudien ulkomisterikin.

    Mutta palestiinalaisvaltio ei ole koskaan ollut juutalaisten suunnitelmissa. Päinvastoin, heidän tarkoituksensa on pitää koko länsiranta, mieluiten ajaa alkuperäiset asukkaat maan pakoom kuten tapahtui v. 1948. Gallppien mukaan enemmistö israelilaisista on sen kannalla.

    Kun pres. Bush mainitsi siitä ensi kerran viime vuoden alussa nimellä ”itsenäinen valtio”, syntyi Israelissa melkein paniikki. Siihen asti olivat luulleet amerikkalaisten tekevän mitä käsketään.

    Äänestä

  • sinisukka kirjoitti:

    Sinisukalla on muutakin tekemistä kuin roikkua koneen ääressä joillakin keskustelusivuilla.
    Vastauksen pitäisi olla selvä, jos olette seuranneet uutisia. Beirutissa äskettäin KAIKKI arabivaltiot, vielä kerran, sanoivat hyväksyvänsä rauhan Israelin kanssa sillä edellytyksellä, että palestiinalaiset saavat oman valtionsa.
    Tätä toisti muutama päivä sitten vielä kerran saudien ulkomisterikin.

    Mutta palestiinalaisvaltio ei ole koskaan ollut juutalaisten suunnitelmissa. Päinvastoin, heidän tarkoituksensa on pitää koko länsiranta, mieluiten ajaa alkuperäiset asukkaat maan pakoom kuten tapahtui v. 1948. Gallppien mukaan enemmistö israelilaisista on sen kannalla.

    Kun pres. Bush mainitsi siitä ensi kerran viime vuoden alussa nimellä ”itsenäinen valtio”, syntyi Israelissa melkein paniikki. Siihen asti olivat luulleet amerikkalaisten tekevän mitä käsketään.

    Tuo ei ollut vastaus kysymykseen. Kukaan Israelilainen ei hyväksy nykyisistä alueista luovuttamaan maata. Kysymys olikin että miksi ei valtiota perustettu silloin kun ko. alueet kuuluivat arabimaille 1949-1967? Ei taida tulla vastausta.

    Näyttää sinulla olevan täällä netissä ihan riitävästi aikaa levittää tuota arabiprobakandaa, että minä vain kommentoin tuota sinun sanomaasi, että "seli, seli, seli.

    te olette sairaita ihmisiä. kirjoittelunne ei edusta kristillistä Israel -käsitystä lainkaan ja toisaalta teidän yltiö-Israel -sympatianne ei myöskään perustu terveeseen sionismiinkaan!
    Eli lukekaa enemmän esim. Suomen juutalaisten seurakunta lehteä Ha´Kehilaa ja mikäli pidätte itseänne kristtyinä luopukaan VT:n Israel-käsityksestä ja siirtykää pikkuhiljaa UT:n puolelle ko. asiassa!

    Äänestä

  • doorgunner kirjoitti:

    Taas nimim. a ja o:lta yritys siirtää vastaus velvoite pois yrittämällä vaihtaa keskustelun aihetta eri nimimerkillä. Mutta et onnistu, sillä minä odotan edelleen vastausta sinulta. sitten vasta aloitan kommentoimaan sinun noihin heittoihin kun saan vastauksen.

    en tiedä kenen kanssa sulla on kettu kynimättä mutta minä olen ensikertaa tekemisessä sinun edustamasi sairaan "amerikkalais-apokalyptisen messianismin"( jota sellaset gnostikot kuin Hal Lindsdey ja Jerru Falswell vai mikä se vesipää onkaan) tartuttavat vapaa suuntalaisiin ihmisiin!
    eli oletkos tutustunut esim. Suomen juutalaisten kirjoitteluun se on aivan toista ku sun juttus. Päätä oletko kristitty vai juutalainen. Juutalaisten argumentaatio on ymmärrettävää ja selvää, mutta sinä oot kyllä jokseenkin irti kaikesta tässä kysymyksessä!!!

    Olen Kristitty ja minun Raamatussani on Vanha ja Uusi Testamentti ja molemmat ovat Pyhiä kirjoja en luovu kummastakaan.

    Nyt on sitten sinun vuorosi a ja o vastata minun kysymykseeni.

    Onko muuten oikean Kristityn tapa haukkua toista sairaaksi ja mieleltään vialliseksi?

    koska en ole tuo a ja o -nimimerkki ei minun kuuluisi vastata mutta koska olet niin pihalla teen sen pastoraallisista syistä.

    olet oikeassa: en katso olevani hyvä kristitty mutta se ei estä minua sanomasta että sinun pointtisi eivät ole "kristillisiä" tai apostolisen uskonmukaisia. sinun kantasi edustaa pienen pienen fanaattisen joukon ilmavaivaista Israel -kritiikkiä, jossa unohdat päälinjan juutalaisten (ja jopa Sharonin pointit!) ja toisaalta käsittelet palestiinalaisia kuin heillä ei olisi mitään osaa tai arpaa Pyhällä Maalla! Lisäksi kehoittaisin sinua tutustumaan esim. vanhojen kristillisten yhteisöiden (katolisten ja ortodoksisten) ko.ongelmatiikkaa käsittelevää opetukseen! mutta nehän ovatkin noita paavin ja kuvienpalvojia eivätkä kristittyjä vai mitä!?

    paljon muutakin voisin tuoda esille mutta minun ei tarvitse koska tekstisi osoittaa sinut vikäpääksi epä-kristilliseen eskatologiaan. jatka elämistä unessa. tavataan toisen tulemisen aikoihin ja katsotaan kumpi lähtee ja minne!?

    ... ensi kertaa edes kaytin nimimerkkia “sinisukka”.
    Miksi rauhaa ei tehty jo aikaisemmin, siita ei kannata spekuloida tanaan.
    Ehka aika ei ollut kypsa viela rauhan solmimiseen.
    Israel ei muutenkaan ole koskaan aikonut sallia palstiinalaisvaltion pystyttamista ja sen takia on venyttanyt neuvotteluja heidan kanssaan loputtomiin. Oslokin on nahtava siina valossa.
    Nyt lehti on kaantynyt ja he nakevat itsekin, etta nykytilanne ei voi jatkua pitempaan.

    Kuka sitä yleensä olisi kysynyt Israelilta jos valtio olisi perustettu arabimaahan? Koska arabit on jotain Israelilta kysynyt?

    Edelleen ei vastausta.

    Äänestä

  • Sanamies kirjoitti:

    Kuka sitä yleensä olisi kysynyt Israelilta jos valtio olisi perustettu arabimaahan? Koska arabit on jotain Israelilta kysynyt?

    Edelleen ei vastausta.

    just... tilaa HaKehila!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sanamies kirjoitti:

Tämän vuoden vaaleissa sai Israelin oikeisto oikein murska voiton ja se oli merkki siitä että nyt pitää toimia terrorismia vastaan oikein olan takaa. Mutta mitä tekee nyt petturi sharon se onkin nyt hyväksymässä tiekartan mikä on suuri ansa Israelia vastaan. Nyt pitää Israelin luovuttaa sille kuuluvia ja Israelille oikeutettuja maa alueita arabi terroristeille. Kukaan ei voi kiistää tosiasiaa, että niin Juudea kuin Samaria ovat olleet kokonaisuudessa Israelia ei arabeille kuuluvaa aluetta. Koska tuolla alueella on ollut arabivaltio? Tuo alue on se minkä Jumala lupasi Israelille ja sitä ei saa luovuttaa pakanoille jos luovuttaa siitä seuraa kuolemanrangaistus. Tuo alue on vain osa siitä minkä ovat Juutalaiset ostaneet itselleen jo 1800 luvulla ja hallinneet sitä ja heidän elinkeinonsa ovat mahdollistaneet myös arabien muuton tuolle alueelle. Isralein alueen pitäisi olla huomattavasti suurempi kuin nyt on. Siihen pitäisi kuulua osa jordaniaa ja libanon, mutta epäoikeudenmukaisessa alue jaossa sitä pienennettiin. ensin yk joka laittoin jordanian rajan menemään Jordanvirtaa myöten ja jättäen libanonin ym. pois. Sitten vuonna 1949 liitti arabimaat itselleen koko länsirannan ja Itä-Jerusalemin ja Gasan ym. eikä yk puuttunut asiaan mitenkään. Nyt kun on Israel saanut itselleen takaisin vain osan sille kuuluvista alueista ja Jerusalemin kokonaan itselleen sen minkä vain osan on Jumala heille luvannut.

Tämä on suuri ansa minkä kohteeksi nyt Israel joutuu, sillä nyt voi arabiterroristit rauhassa aseistaa ja itseään keskelle Israelia ja silloin on tosi helppo iskeä Israeliin suurella ylivoimalla ja tuhota Israel. Israel joutuu tosi suuren vaaran alle. Tyytykö arabit siihen jos he saavat vain osan maata Israelista? Ei tyydy, sillä eihän rauhaa ollut vuosina 1949-167 kun nou alueet kuului arabeille eikä kukaan silloin puhunut mitään "palestiinalaisvaltiosta" vaan siloin juuri perustettiin terroristi järjestöt plo ja hamas ym. Minkä vuoksi? Pitikö heidän vaupauttaa koko palestiina eli Israel? Vai tehdä "palestiinalaisvaltio" sille alueelle mikä kuului silloin arabimaille? Jälkimmäinen ei ehkä ole mahdollinen koska terrori-iskut tehtiin Israelia vastaan eikä arabeja ja aluetta piti silloin arabit hallussa ei Israel eli miksi taisteltiin arabimaiden tuella Israelia vastaan vaikkei maa kuulunutkaan edes Israelille. (olisi mukavaa jos esim. nimim. a ja o vastaisi tuohon).

Nyt olisi sharonin pitänyt toimia voimakkaammin terroristeja kohtaan eikä noin lepsuilla otteilla mitä nyt on toiminut. Israelin olisi pitänyt ottaa kokonaisuudessaan hallintaan arabi alueet ja vankita kaikki terroristit ja heidän johtajansa kuten arafatti. Mitä sharon oikein pelkää kun ei uskalla tehdä mitään arafatille? Nyt ei ole uskaltanut sormenpäälläkään koskea arafattiin vaikka arafatin rikoslista Israelia kohtaan on aivan suuren suuri, että jo kuolemantuomiokin olisi liian lievä rangaistus arafatille. Herää vain kysymys miksi ei todellista terrosristia vankita? Mikä estää sharonia toimimasta arfattia vastaan? Pelkääkö hän???

Nyt pitäisi sharonin jo ryhdistäytyä ja osoittaa todeksi ne vaali lupaukset mitä moni äänestäjä odottaa muuten on aivan sama hallitseeko sillä joku sossu työväenpuole vai oikeisto (oikeisto on aina oikeisto ja oikeassa ja oikeudenmukainen) ei ole rabinilla ja sharonilla mitään eroa molemmat ovat persereijästä tulleita mammanpoikia jotka saisivat hameen päälle pukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu