ja mormoninkirjan opit eivät ole samat vaan ovat ristiriitaiset niin mormonit korvaavat nuo opit mormoninkirjan opeilla ja hylkäävät Raamatun opit vaikka nuo Raamatun opit olisivat oikeat.
Näin on käynyt mm. kuolleiden tilaa koskevassa opissa.
Näin on käynyt mm. kuolleiden tilaa koskevassa opissa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ole samaa mieltä, mutta asiaan liittyen voin sanoa, että silloin kuin Raamatun opit ovat ristiriitaisia Raamatun oppien kanssa, Mormonin kirjasta, Opista ja Liitoista tai Kallisarvoisesta helmestä löytyy usein jae tai pari, jotka selventävät asiaa.
opettavat että ne henget jotka sidottiin vankeuteen vedenpaisumuksen tullessa (1 Pietari 3 luku 19 jae) olivat vedenpaisumuksessa kuolleiden ihmisten henkiä. Mormonit opettavat sitä silti vaikka 1 Pietarin kirjeen 4 luvun 6 jakeessa sanotaan että nuo henget eivät olleet ihmisiä. Tuossa jakeessa (1 Pietari 4 luku 6 jae) viitataan langenneisiin enkeleihin.
samaa mieltä noiden kohtien tulkinnasta.
korjata tuon "virheen" Raamattuun ja pyytää muitakin Raamatunkirjoittajia tekemään niin. Ovathan mormonit muuttaneet mm. mormoninkirjan sanojakin niin että niistä ei enää saa selvää.
Mm. he ovat muuttaneet mormonikirjassa tekstin jossa heidän johtajiaan sanotaan johdattavan Jumalan kansaa harhaan ja hämmentävän sen polut.
Alkuperäinen käännös mormoninkirjassa:
"Oi kansani, sinun JOHTAJASI johdattavat sinut harhaan ja hämmentävät sinun polkujesi suunnan"
Korjattu käännös?
"Oi kansani, sinun OPASTAJASI johdattavat sinut harhaan ja hämmentävät sinun polkujesi suunnan".
on ensimmäisessä englanninkielisessä laitoksessa ja missä kohdin se esiintyy? Tässä oli siis kaksi kysymystä.
tällainen "korjaus" löytyy?
löytyy 2 Nefin kirjan 13 luvun 12 jakeessa. Siis alkuperäisissä suomenkielisissä mormonikirjan käännöksissä. Korjaus jossa puhutaan "opastajista" löytyy mormoninkirjan vuoden 2002 käännöksessä.
osoittaa valituksesi raamatunkäännöskomitealle.
Kyseinen MK:n kohta on lainaus Jesajan kirjan 3. luvun 12. jakeesta, joka vuoden 1933 raamatunkäännöksessä kuului näin: "Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan." Nykyraamatussa sama jae kuuluu näin: "Kansani, sinun opastajasi vievät sinut harhaan, he ovat hämmentäneet askeltesi suunnan."
Mormonin kirjan suomennostyössä on käytetty apuna nykyistä raamatunsuomennosta.
Aiheesta josta kukaan muu ei ole kiinnostunut.
Varsinkin kun kyseessä on oma mielipiteesi joka siis on jo kuultu.
ovat senverran monimutkaisia että niistä kyllä löytyy aina uutta pohdittavaa.
mitään UUTTA täällä viiteen vuoteen!!!!
... tuolla toisessa ketjussa on "pohdittu" tuota "Näin on käynyt mm. kuolleiden tilaa koskevassa opissa."
...
Miksi heittää toinen ketju aiheesta ...? Mutta olkoot.
Raamatun opetuksen ja MK opetuksen suhteen esim kuolleista??
että ihmisen kuoltua hänen tietoisuutensa lakkaa (Saarnaaja 9 luku 5 ja 10 jae) ja hän menee hautaan odottamaan ylösnousemusta josta hän saa ylösnousemuksen Jeesuksen sanojen mukaisesti (Johannes 5 luku 28 ja 29 jae).
Mormonit opettavat että ihmisen kuoltua hänet herätetään henkimaailmaan tietoiseen tilaan (Alma 40 luku).
jos Saarnaajan kirjasta täytyy hakea teologian teesit. Kyseessä on kuitenkin filosofinen pohdiskelu, johon sisältyy vastakkaisia näkökohtia ja mielipiteitä. Näin opetti myös mm. David Pawson.
niin useat kohdat uudessa testamentissa on ristiriidassa tulkintasi mukaan. Esim. Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Jeesus lupasi ristillä olleelle ryövärille, että tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa, Jeesus meni kuoltuaan niiden kolmen päivän aikana henkimaailmaan tietoisena saarnaamaan hengille.
Tuo saarnaajan kohta tarkoittaa hautaa, jossa ruumis lepää ei ole tietoisuutta. Se ei puhu henkimaailmasta. Siksi on turhaa palvoa hautausmailla hautoja ja antaa sinne esim ruokaa vainajille, niinkuin jossakin on tapana. Kuoltuaan ruumis ei todellakaan ole tajuissaan.
Unski
jos et edes usko Raamattua
kuollut mies kärsi väkivaltaisen kuoleman eli joku siis tappoi hänet.
Kaikki ihmiset (varmuudella ainakin kaikki alle 8-vuotiaat lapset jotka kuolevat väkivaltaisen kuoleman alle 8-vuotiaina) jotka kärsivät väkivaltaisen kuoleman eli joku tappaa heidät, saavat heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan.
Vertaukset eivät anna todellista näkemysta asioihin eikä niihin siksi tule uskoa suoraan.
Jeesus kuoli myös väkivaltaisen kuoleman ristillä eli häneenkin pätevät sanat että jos ihmisne kuolee väkivaltaisen kuoleman eli joku siis tappaa hänet, hän saa heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan.
Eli Aadamin poika Aabelkin sai heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan.
opit ovat peräisin. Nehän suorastaan kiihottavat tappamiseen.
Mormonioppeja ne eivät ainakaan ole.
kuolee luonnollisen kuoleman, hän ei saa herätystä henkimaailmaan vaan hän menee hautaan lepäämään tiedottomaan tilaan.
vinoutunut näkemys asioista? Jos ihmiset saavat herätyksen henkimaailmaan väkivaltaisen kuoleman kärsittyään niin sehän osoittaa Jumalan oikeamielisyyttä eli sitä suuremmalla syyllä nuo kertomani asiat ovat oikeita.
uskon Raamattuun. Se on Jumalan sanaa. en kuitenkaan usko mm. seuraavia asioita:
"ei Jumalaa olekaan."
"se on turha, kuin Jumalaa palvellaan, ja mitä se auttaa, että me pidämme hänen käskynsä, ja vaivaamme meidän elämäämme Herran Zebaotin edessä?"
"Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa"
Teesien lisäksi raamatussa on myös antiteesejä.
opit ovat peräisin? Oletko keksinyt ne itse vai opetetaanko niitä jossakin muuallakin?
Ketkä saavat heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan?
Äidilleni syntyi tyttölapsi pohjois-Suomessa vuonna 1955. Tuo tyttö eli kuitenkin vain 1 1/2 päivää sillä hänet surmasi henkimaailmasta käsin eräs paha nainen.
Äitini oli opiskelemassa Forssassa noin 35 vuotta myöhemmin tuon tyttölapsen kuolemasta.
Äitini oli asuntolassa lepäämässä sängyllä kun joku pukkasi häntä kylkeen ja sanoi että hän oli se tyttö joka kuoli. Äitini ei nähnyt tuota tyttöä vaan tunsi ja kuuli hänen sanansa.
Tuo tyttö kertoi äidilleni miten taivaassa/henkimaailmassa saa opetusta ja paljon muuta hän kertoi mitä tapahtuu taivaassa/henkimaailmassa.
Tuo äidiltäni kuultu kertomus osoittaa että ainakin alle 8-vuotiaat lapset, jotka kuolevat väkivaltaisen kuoleman maan päällä eli joku tappaa heidät, saavat herätyksen heti kuoltuaan henkimaailmaan/taivaaseen.
noin, vaan kaikki elävät kuolemansa jälkeen tietoisina henkimaailmassa. Henkimaailma on jakautunut kahteen olotilaan. Toista kutsutaan henkivankilaksi, jonne joutuvat pahat ihmiset ja toinen puoli on paratiisi jonne menevät vanhurskaat henget.
Vankilaan joutuvia voidaan kutsua kuolleiksi, koska ovat hengellisesti kuolleet Jumalalle. He elävät siis erossa Jumalastaan ja ovat näin Jumalalle kuolleita. Alle kahdeksanvuotiaana kuolleet ovat automaattisesti paratiisissa ja saavat aikanaan ylösnousemuksen Jumalan selestiseen valtakuntaan. He ovat siis Jumalalle eläviä. Tästä saattaa sinulle tulla väärinkäsitys henkimaailmaan herättämisestä.
Henki ei asu haudassa, jonne kuollut ruumis haudataan odottamaan ylösnousemustaan, siksi Saarnaaja sanoo, ettei tuonelassa (haudassa) ole ajatusta eikä tietoisuutta.
Unski
myös että kuoleman jälkeen on sama kohtalo ihmisellä ja eläimellä, missä osioissa eläimet asustavat? Entä missä Saarnaaja kertoo ylösnousemuksesta?
kirjan 40:s luku josta oelt poiminut nuo tiedot, on virheellinen ilmoitus kuolleiden tilasta ja tuo loppu mongerrus on sen verran sekavaa etten ota siihen kantaa jos itsekään uskot siihen.