kiinnittää tai on kiinnittänyt huomiota kumppania katsellessa siihen seikkaa,että onko mahdollinen kumppanisi uskossa vaiko ateisti?
Kuinka monelle se on ehdottoman tärkeetä,että kumppani edustaa samaa elämänkatsomusta tai näkemystä Jumalista kuin sinä itse?
Ja kuinka monelle uskolla ei ole mitään merkitystä,kunhan kumppani on muutoin ihastuttava olemukseltaan?
Itse olen aika tarkkaan vältellyt hankkiutumasta mies seuraan,jossa ollaan oikeen syvästi uskovaisia.Ja melkeenpä tiet on aina erkaantuneet viimeistää erilaisten näkemysten vuoksi,paitsi monen muunkin näkemyksen eriäväisyyden niin myös uskonasioiden vuoksi.
Kuinka monelle se on ehdottoman tärkeetä,että kumppani edustaa samaa elämänkatsomusta tai näkemystä Jumalista kuin sinä itse?
Ja kuinka monelle uskolla ei ole mitään merkitystä,kunhan kumppani on muutoin ihastuttava olemukseltaan?
Itse olen aika tarkkaan vältellyt hankkiutumasta mies seuraan,jossa ollaan oikeen syvästi uskovaisia.Ja melkeenpä tiet on aina erkaantuneet viimeistää erilaisten näkemysten vuoksi,paitsi monen muunkin näkemyksen eriäväisyyden niin myös uskonasioiden vuoksi.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Varhaisaikuisuudessa tutustuin nuoreen naiseen, jonka kanssa tunsin olevani samalla aaltopituudella.
Sitten tuli jossain vaiheessa tuli puheeksi elämänkatsomukset ja kerroin olevani ateisti. Suhde lopahti nopeasti. Hän kun toivoi partnerilta "hengellisiä" hetkiä kirkon lauteilla.
Ja hyvä niin...
Nykyisen vaimoni löysin luonnontieteilijöistä. Olemme joka osalla suhtkoht samalla aallonpituudella. Jos jotain tapahtuisi ja joutuisin uudelleen etsimään partneria, niin en taatusti ottaisi uskovaista (ei senpuoleen, ei uskovainen ottaisi minuakaan :-) )
Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä tukevammin jalat maassa elän ja sitä kiehtovammaksi olen kokenut ympäröivän maailman.
Uskovainenkin voi olla jalat tukevasti maassa ja kokea ympäröivän maailman kiinnostavana ja kiehtovana. Hänellä vain on ei-uskovaan nähden hengellinen lisäulottuvuus, jonka voi määritellä vanhan sanonnan mukaan "käsi aurassa ja sydän taivaassa".
"Hänellä vain on ei-uskovaan nähden hengellinen lisäulottuvuus,"
Uskoo kamelikuskien nuotiotarinoihin pitäen niitä tosina, omaa olemattomia mielikuvituskavereita jne jne.
Tuon logiikan mukaan syöpäkin olisi vain lisäulottuvuus terveessä ruumiissa.
On muutes hyviäkin puolia tuolla lokiikalla. Aatteles nyt vaikka treffihakemukseen itsensä kuvaileminen; olen blondi, jolla on muutamia lisäulottuvuuksia.
yksinkertaista :)..meille blondeille.
ajatellakaan olevani uskovaisen kanssa. En mitenkään, en milloinkaan. Tai toisin päin, tuskin kukaan uskova haluaisi olla minun kanssani, koska äänekkäästi vastustan uskonnonopetusta ja kirkon valtaa.
itsellä on joskus ollu uskovainen akka. ei se sen ihmeellisempää ollu ku muidenkaan kans. ei uskon asiat paljon suhteeseen vaikuttaneet ole. jos siis se toinen(uskoipa tai ei) jättää ne asiat omaan mieleensä eikä ala tyrkyttää.
Kiihkomieliset ääriainekset, jotka eivät anna tilaa toisenlaisille ajatuksille latistavat kyllä kaiken kiinnostuksen heti kättelyvaiheessa.
Olisi myös aika tylsää, jos elämänkumppani olisi itseni kopio. Eihän hän enää täydentäisi minua millään lailla, eikä varmaankaan pitäisi mielenkiintoa yllä kovinkaan pitkään.
Tietynlaisen uskiksen kanssa voisi olla mahdotonta elää, nimittäin sellaisen, joka on vakuuttunut siitä, että hän on itse oikeassa ja minä väärässä. Mutta suvaitsevainen uskis, joka ei tuputa tai painosta, voisi olla ihan käypä vaihtoehto, jos tämä muuten olisi OK.
Uskoon tullutta entistä alkoholistia, rikollista tai sairaan mustasukkaista en kyllä elämänkumppaniksi valitsisi missään tapauksessa. Ei sillä, etteikö ihmiselle pitäisi antaa uutta mahdollisuutta. Minä vaan en lähtisi siinä asiassa tulella leikkimään, enkä varmaan ymmärtäisi sitä heidän perisynti-anteeksianto-teemaansakaan.
viestiä ihan muusta asiasta. Muistatko kun pyysin, eri nikillä tosin, toiveita omista hautajaisista, niin nyt sinun ja monen muun siihen pyyntöön vastanneiden kirjoittajien jutut ovat tänään lehtipainossa. Kaikki jutut eivät mahtuneet mukaan, mutta aika kattava ja värikäs otos siitä tuli. Nimimerkit poistin, vain kertomukset ovat jäljellä.
>>kiinnittää tai on kiinnittänyt huomiota kumppania katsellessa siihen seikkaa,että onko mahdollinen kumppanisi uskossa vaiko ateisti?>Kuinka monelle se on ehdottoman tärkeetä,että kumppani edustaa samaa elämänkatsomusta tai näkemystä Jumalista kuin sinä itse? >a kuinka monelle uskolla ei ole mitään merkitystä,kunhan kumppani on muutoin ihastuttava olemukseltaan? >Itse olen aika tarkkaan vältellyt hankkiutumasta mies seuraan,jossa ollaan oikeen syvästi uskovaisia.Ja melkeenpä tiet on aina erkaantuneet viimeistää erilaisten näkemysten vuoksi,paitsi monen muunkin näkemyksen eriäväisyyden niin myös uskonasioiden vuoksi.
uskonasiatkin tulevat jossain vaiheessa puheeksi tai muutoin esiin.Joko suoraan asiasta kysymällä tai kautta rantain.
Mä luulen,ettei ole kuitenkaan ihan mahdoton yhdistelmä uskossa olevan ja ateistin välinen suhde.Riippuen tietysti siitä kuinka voimakasta roolia kummankin vakaumus suhteessa ja elämässä yleensäkin näyttelee.Meikun kanssa samoilla linjoilla olisin tässä asiassa.
Ja miksipä ei siis kumppanin ollessa muutoin viehettävä,olisi siis mahdollista päätyä yhteen,jos tosiaan uskonasiat eivät ole liian rajusti törmäyskurssilla ja tarkoita toisen alistumista toisen tahtoon.
Niin mie tarkoitinkin kumppaneillani ja mies seuralla aikaisempia tuttaviani. Ja aviomiehenikin kanssa alkaessa seukkaamaan aikoinaan näistä uskon asioista juteltiin kyllä ihan alkumetreillä. Ja minua lykästi,vaikka mies kuuluu kirkkoon, ei hän ole uskossa.Tai vaik hän olisikin hiljaa ittekseen ees vähän uskossa,niin ei se meidän suhteeseen kyllä mitenkään haittaavasti vaikuta.
Enkä ole huomannut et minun panteistinen elämänkatsomuksenikaan häntä mitenkään haittaisi,sillä hänkin on hyvin pitkälti samanoloinen ja ajattelee asioista samaan suuntaan.Toki aina on asioita,joissa ei ihan samaa mieltä olla,mutta sehän oisikin jo tylsää jos kaikki olisi toistensa kopioita :)puolisotkin siis.
>>Niin mie tarkoitinkin kumppaneillani ja mies seuralla aikaisempia tuttaviani. Ja aviomiehenikin kanssa alkaessa seukkaamaan aikoinaan näistä uskon asioista juteltiin kyllä ihan alkumetreillä.
sellasta meinaa eläpäs työnnä sanoja toisen suuhun. Sie sen sanoit en minä.
Mie vaan kerroin et näin myö tehtiin eli juteltiin jo alkumetreillä uskonasioista ja niiden suhteen asiat ja omat uskomukset halki poikki ja pinoon :)Oli huojentavaa saada puhua itsestään just sellasena kun oikesti onkin. Ja huomata et se söpö ja ihana ihminen jonka kanssa haluaa alkaa elämään yhdessä on samoilla aaltopituuksilla.
Olisin ollut TODELLA TODELLA TODELLA pettynyt jos hän olisi alkanut paasaamaan mulle Jumalasta.Tai vannonut Jumalan nimeen,koska itse en olisi kyennyt heittäytymään samaan uskoon mukaan.Ja niin olisi tiemme eronneet.
>
taaskin vaan sun mielipiteesi asiasta jota et ilmeisesti ymmärrä lainkaan.
Alat olemaan aika puuduttavaa seuraa ja ennalta arvattavissa. Vaihdahan taktiikkaa :)
palstan tarkoitus on tuoda erilaisia mielipiteitä esiin, vai mitä.
Jos seura ei kelpaa, niin vaihda palstaa, tai keksi parempaa tekemistä, tai seuraa?
Sinullahan ainakin sivupersoonia riittää seuraksi, mutta miksi ihmeessä tulet tänne niiden kanssa keskustelemaan, voithan tehdä sen yksin kotonasikin?
muiden kanssa täällä,koska kotona mulla on seuranani vaan minä ja lemmikit. Tosin kyllä mä lemmikeillekkin juttelen moneen otteeseen päivänaikana. :)
Ja vaikka iltasin sitten tulee juteltua miehen kanssa,niin sen kanssa ei oikeen tälläsiä juttuja silleen saa puheeksi,kun on jurompi puhumaan näin syvällisiä asioita kun mitä täälläkin pohditaan.
Ja hänen ajatuksensa ovat jo melkoisen tuttuja,joskin välillä muovaantuvat uusiksi. Täällä taas on monenlaisia juttuja joita on ihan kivaa puntaroida ja miettiä.
luuserin elämä voi olla kun ei keksi itselleen parempaakaan tekemistä koskaan, mutta sinähän olitkin koukussa tänne.
pyykkiä pesemään ja mene sie kattomaan vaikka tota "Disso ketjuasi,siellä on sulle tarpeeksi purtavaa loppu päiväksi ;o)
Mie lähden nyt pyykille ja kotiaskareisiin :)Paina kellon aika taas mieleen ;o) ettei pian tarvi kysyä johan nopeesti takasin tulit.
>
koska klikkasin "ilmoita asiattomasta viestistä" namikkaa ja ilmoitin Disso viestisi kopioiduksi ;o)
Ihan hieno homma et poistui :o)Jipii!! Viellä kun saadaan joku laatimaan se adressi,jolla sut saadaan boikotoitua ulos täältä,niin sitten sopii juhlia!! :)))
jo toinen ilmottautui, ihanko teit se siivouksen lomasa..hehe tuolla on toinen kopioitu vesitomulta, käytäpä nappulaasi..hehe
>
teeppä taas uusi kopiointi ja saat taas ketjun katoamaan :) Elä sitten ihmettele mihin ne sun kirjotukset katoilee,kun ihan itse niitä muotoilet siihen malliin et ne saadaan klikattua roskakoriin :)
Laadippas nyt niistä mulla diagnosoiduista sairauksista se referaatti,siis fibrosta ja migreenistä. Levottomat jalatkin voit siihen yhdistää,koska siitäkin kyllä kärsin.Mutta tee ne referaatit tuonne minne ne kuuluu eli sairauksien puolelle.Ja refluksiastakin voisit tehdä ja palleatyrästä,nekin löytyy. Sitten viellä miten olisi pco,siitäkin kuulemma kärsin eli nyt nopiaan laatimaan uusia tiedotteita mitä nämä ihmeelliset sairaudet ja oireyhtymät ovatkaan.
Niin säästyy täällä tätä arvokasta tilaa näille ateismin kannalta oleellisemmille jutuille :)
(tai tietenkin toimia avoliitto) vaatii onnistuakseen, että kumppanit ovat ystäviä. Siihen taas kuuluu, että keskustellaan yhdyessä, nauretaan yhdessä, jaetaan yhteisiä mielenkiinnon aiheita.
Toisen klooni ei tietenkään käy, missä silloin keskustelun miellyttävä jännite?
Seuraavaksi vasta tulee seksi. Kukaan ei pysty olemaan petissä toisen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa.
Jos uskossa oleminen/ateismi sopii tämän kuvion sisään, niin siinä on yksi keskustelunaihe lisää. Jos se on toiselle henki ja elämä ja toinen ei ole tippaakaan kiinnostunut, niin ei siinä taida kovin hyvin käydä. Sama muuten koskee poliittisia mielipiteitä. Eikä taida hyvin sujua esimerkiksi vegaanin ja pihvinpurijankaan liitto.
voi olla kanssasi mistään erimieltä,koska ajattelet noi asiat kuten minä :)
>>Toisen klooni ei tietenkään käy, missä silloin keskustelun miellyttävä jännite?>Seuraavaksi vasta tulee seksi. Kukaan ei pysty olemaan petissä toisen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa.
ihmettele ollenkaan, sehän olet sinä.
>
Vegaaneista en osaa sanoa. Minä olin ollut laktovegetaari jo pitkään tutustuessani avomieheeni. Ruokavalioni taustalla on buddhalaisuuteen kuuluva ahimsan periaate, eli väkivallan välttäminen, myös eläinten suhteen. Avopuolisoni metsästää ja syö lihaa. Itse en edes koske paljailla käsillä liharuokaan, enkä valmista sitä. Ilman avioliiton lukkoja ja siteitä olemme kuitenkin syöneet yli 15 vuotta samassa ruokapöydässä.
Teillä menee hyvin, osaatte puhua oikeista asioista. Meillä mies on kapteeni evp ja minä vakaumuksellinen pasifisti. Joskus käy keskustelu kirpeäksi, mutta ei riidaksi, koska olemme aikuisia ihmisiä.
Tunnen kuitenkin mukavan parin, joille tuli ero juuri ruokavalioasioissa. Vaimolla on nykyään uusi, joka on hänen kaltaisensa "rehunpurija" (kuten entinen mies sanoi).
Minä en muuten valmista mitään liharuokaa. En itse asiassa ole koskaan edes perehtynyt sen valmistukseen. Teen aina lihattoman aterian, johon mies voi halutessaan lisätä omia eväitään. Hän syö mieluummin minun tekemää kasvisruokaa, kuin ryhtyy itse ruuanlaittopuuhiin. Soijakin kelpaa aivan hyvin ruuaksi riistamiehelle, kunhan mausteet ovat kohdallaan.
Eihän parisuhteessa kaiken tarvitse olla yhteistä. On yhteinen elämä ja on myös kummankin henkilökohtaiset elämänalueet. En minä tarvitse miesseuraa taidenäyttelyyn tai kangaskauppaan, enkä minä tunge mukaan ampumaradalle.
En ole koskaan voinut ajatella olevani uskovaisen kanssa yhdessä. En vain Voi Kuvitella, että yhteiselosta tulisi mitään.
Enkä usko, että yksikään uskovainen minun seuraani haluaisi pitemmän päälle, sillä en arkaile arvostella uskontoja.
Hiukan päältä parikymppisenä tapasin miehen, joka vei jalat alta kokonaisuudellaan ihan tyylipuhtaasti 6-0 ja voi järkytys sitä pettymystä kun tuli vasta kuukausien päästä puhetta yhteisestä tulevaisuudesta ja miten se menisi; kirkkohäät jne. Hän oli valmis pakottamaan minut käymään rippikoulun uudestaan. Mie nieleskelin kauhusta ja tuijotin typpiä silmiin änkyttäen, että "ei VOI olla totta..."
Suhde loppui aika pian tuon väittelyn jälkeen. Mies ei antanut periksi vaatimuksistaan yhtään, enkä minä olisi mitenkään voinut alistua niihin.
Muutoin hyvinkin fiksun ja järkevän miehen pääkopasta löytyi ihan uskomaton aukko, eikä sille löytynyt koskaan mitään järkeenkäypää syytä.
Sen jälkeen tuli treffailtua muutamia tyyppejä ennen nyk. miestä ja aika suorasanaisesti kysyinkin jo alkuun, mikä on asian laita uskontojen suhteen.
Rivi-krisselismi oli ok, ja on edelleen (nyk. mieheni atte), mutta vakava jumaliin uskominen täysin laskuista pois.
En minä kykene luottamaan ihmiseen, joka turvaa mielikuvituskavereihin tosipaikan edessä. Sehän on täysin irrationaalista, vastuutonta ja pakoilevaa käytöstä.
Samankaltainen elämänkatsomus on kuitenkin yksi hyvin tärkeä osa toimivaa suhdetta. Varmasti poikkeuksiakin löytyy, mutta omalla kohdallani en sellaista kykene näkemään.
Minun avarakatseisuuteni ja suvaitsevaisuuteni loppuu siihen, kun mahd. uskova kumppani ilmoittaa luottavansa elämänsä näkymättömän hahmon käsiin, joka hänet pistää taivaaseen mutta minut, kumppanin, ikuiseen kärsimykseen helvetin lieskoissa..
isosti perää on,ettei hirveesti varmaan luottamusta synny jos toinen luottaa elämän asioissa itseensä ja kumppaniin ja toinen suuntaan luottonsa yläkerran herraan. :)
Kyllä mullakin oli joskus muutama sellanen poikakaveri aikoinaan,että uskonnolla oli näkyvä rooli heidän elämässän ja perheissään.
Yhden äiti jopa yritti parantaa minun migreeniä,koska oli lukenut kirjan jossa kerrottiin osan ihmisistä kykenevän siihen. ja hän uskoi poikansa kanssa olevan niitä valittuja,jotka kykenevät käsillä parantamaan.
Hän oli myös varma,että eräs hyvin tunnettu uskonnollinen naiskirjailija ja parantaja olisi minulle sukua. Siksi vain et sukunimeni silloin sattui olemaan sama kuin kirjailijan.
Ja käännytystä siis tapahtui pojan äidin taholta,poika sen sijaan sai minut kaikkoamaan luotaan pahoinpitelemällä minua.
Toinen tapaus taas oli sekakäyttäjä,jonka sekakäyttö paljastui vasta hyvän aikaa seurusteltuamme.Hän oli juuri uskoon kääntynyt,koska oli jossain terapiassa saanut päähänsä että Jumala auttaa.Ja silti hänen Jumalauskonsa ja sekakäyttönsä olivat ristiriidassa keskenään.
Jumala käski lopettamaan,mutta ei onnistunut ja hän purki syntejään juomalla ja nappailemalla tabuja lisää.Söipä tuo minun kaikki migreeni lääkkeenikin ahneuksissaan.:o/
Sitten tuli taas kuvioihin väkivalta,jonka alkaessa tajusin heti ottaa ja lähteä.
Eli monta pelottavaa tekijää yhdessä tai yksikseen on mun kohdalla vaikuttanut lopputuloksiin. Uskovaisenhan ei tietty tartte olla mitään edellä kuvaamani laista ja tuskin valtaosa edes onkaan noin himmeetä sakkia,mitä minä olen tuntenut.
Eli yleistys ei käy tässä kohtaa yhteen omien kokemuksieni kanssa.
En usko että pystyisin elämään persoonajumalaan uskovan kanssa. Useimpiin elämäni miehiin tutustuin kirjeitse, joten kyllä siinä ehti tuollaisetkin asiat läpikäydä ennenkuin tapasi face to face. K-uskovaisen kanssa yksinkertaisesti repisin raivosta pelihousuni ennenpitkää... Tuntuisi kuin seurustelisin ala-asteikäisen kanssa. :P
Sellainen ihminen joka ei siedä ajatustakaan kuoleman jälkeisen olemassaolon mahdollisuudesta taas tuskin jaksaisi minun juttujani kuunnella kovin pitkään. Olin kerran syvästi ihastunut yhteen mieheen jolle esim. reinkarnaatiosta puhuminen oli turhaa höpinää, koska asioita ei hänen mielestään tarvinnut lainkaan märehtiä, ja vähän luulen että olisin pidemmänpäälle tuntenut itsensi aivan narriksi hänen seurassaan, kun en minä olisin yksinäni mietiskellyt katsomuksellisia asioista. Minulle on hyvin tärkeää että elämänkumppanini on melkein samaa mieltä nimenomaan näistä asioista; muiden ihmisten kanssa ei ole niin väliä uskovatko samoin kuin minä. (Kunhan eivät silmille tule.)
Pitkäaikainen kumppanini oli karkeasti ottaen alunperin buddhismin fanittaja, itselläni on balttiarallaa teosofitausta. Kummatkin olemme edenneet vaiheeseen jossa on enää vaikea kutsua itseään oikein miksikään. Ainakin itselleni tiukat muiden kehittämät opit alkavat olla vähän yhdentekeviä, tärkeintä on se mitä sisällään kokee.
Kestää, jos alistuu! Pätee ystäviin ja kumppaneihin. 2 kertaa eronnut yli 60 näinen.
kannanotto josta tykkäsin ja allekirjoitan itsekin.
>>Kummatkin olemme edenneet vaiheeseen jossa on enää vaikea kutsua itseään oikein miksikään. Ainakin itselleni tiukat muiden kehittämät opit alkavat olla vähän yhdentekeviä, tärkeintä on se mitä sisällään kokee. >>
allekirjoittaisi omaasi ja pitäisi hienona?
Sitä kutsutaan narsismiksi.
kirjoituksen kirjoitti toinen,josta olin vain samaa mieltä :)Onko sekin jo nykyään rikos olla samaa mieltä?
kyllä sivupersoonansa kanssa saa olla samaa mieltäkin, ei tule niin paljoon edes ristiriitoja mieleensä silloin, toisin kun jos alkaa riitelemään itsensä kanssa, se vasta paha vaiva on.
että laumaeläimen on paras ajatella lauman tavalla vai?
Onneksi sentään maailmasta löytyy myös noita itsenäisiä ajattelijoita, niin emme istu enää puussa.
Minä olen päässyt sivupersoonien kanssa mukavaan yhteisymmärrykseen. Jokaisella persoonalla on oma viikonpäivänsä, jolloin saa omia näkemyksiää ilmi tuoda. Muut silloin vain nyökkäilevät ja tekevät muistiinpanoja mahdollisista arkumettivirheistä, joihin tulevat vuorollaan sitten puuttumaan.
näin meillä, sopusoinnussa :)
ajatella tietysti :)Mulle vaan aika vieras ajatus jutella itsensä kanssa,kun huomattavasti kivempaa on kun saa omaa ajattelua tukevia kommentteja toisilta tai kun saa eriäviä näkemyksiä toisilta,koskien omia näkemyksiä.
Itsensä kanssa olisi kamalan tylsää jutella. Aina pitäisi olla samaa mieltä :o(
>
nokinenäkin voisi ottaa oppia, mutta valitettavasti trolli ja peelo jäisi silti palstoille, mutta ei läheskään niin kokonaisvaltaisesti kuin nyt.
tai siis ainakin meillä oli tosi kovat työ saada joku marssijärjestys tehtyä. Vielä kun nuo perjantain ja lauantain persoonat ovat sellaisia jippojen keksijöitä että oksat pois.
Kyllä tässä vieläkin kauhulla noita viikonlopun kaveruksia odottelee, niillä sitä turnauskestävyyttä tuntuu riittävän. Ei meillä muilla meinaa muistiinpanot riittää heidän toilailujaan kirjaillessa.
Mutta suosittelen kyllä lämmöllä tällaista järjestelmää, mikäli hankaluuksia personiensa kanssa ilmenee :)
Itse en voisi olla minkään kovin uskovaisen ihmisen kanssa. Eli siis minkään sortin fundamentalisti ei ainakaan käy. Sopivan flegmaattinen suhtautuminen uskonasioihin olisi ok. Epäilen, että jos uskonnollisuus nousisi toistuvasti esille, niin yhteiselo päättyisi riitelyyn.
fantasia että pääsis panemaan joskus sellasta tosiuskovaista muijaa!
Toinen on sit sellanen älytön goottitypykkä mitä pitäs päästä kopasemaan.
Ennen suhtautumiseni oli neutraalia ja suvaitsevaa, minulla on aina ollut myös uskovaisia tuttuja.
Kunnes aloin seurustella hellarimiehen kanssa. Painostus uskoon kävi lopulta sellaiseksi, että suhdetta oli mahdotonta jatkaa. Mies ei lopulta hyväksynyt sitä, että en ole uskovainen. Aika ikävä kokemus. Suosittelen ei-uskovaiselle pysyttelyä kaukana kovin uskovaisista piireistä; seurustelua, avioliitosta puhumattakaan, ei kannata aloittaa; siitä ei yksinkertaisesti seuraa mitään hyvää. En halua yleistää, mutta totuus on valitettavasti usein tämä.
Uskonto ja elämänkatsomus on vain kokoelma hassuja muuttuvia mielipiteitä. Yritän katsoa mielipiteiden läpi suoraan ihmiseen, eli ts. ei ole merkitystä noilla asioilla.
Tosin kokemuksesta olen huomannut, että syvästi uskovaiselle saattaa tulla ajoittain tarve "jakaa tärkeitä asioita toisen ihmisen kanssa". Tämä tarkoittaa yllättävän usein römpän jakamista lahkoveljille.
Erilaisista elämänkatsomuksista saattaa tulla ongelmia, mutta enpä aio siitä jatkossakaan välittää. Elämänkatsomuksellisen vastinparin löytyminen kun tuntuu hiukan epätodennäköiseltä ja hiukan tylsältäkin ajatukselta.
uskis miehistä että en ottaisi. Käsitän kuulemma raamatun aivan väärin, ja asia aiheuttanut riitoja menneisyydessä.
Sinänsä mua ei häiritse kenenkään usko tai uskon puute, mutta fanaattisuutta en jaksa kuunnella, enkä miestä joka on minua tyhmempi.
Sen sijaan älykäs ja monipuolinen ajatusmaailma mielikuvituksella rikastettuna, ja se että pystyy hyväksymään minun ajatusmaailmani, olisi meikäläisen unelma miehen kuvaus. Eipä vaan ole onnistanut.
Satuin kyllä nykyiseltä kullalta kysymään melko pian tapaamisen jälkeen, uskooko hän Jumalaan. Ihan tyydyttävä "en tiedä. enpä ole asiaa miettinyt. en varmaankaan" vastaus tuli. Hinku-uskovaisten kanssa en yleensä tule edes toimeen ja itse en ainakaan missään nimessä haluaisi tulevia lapsiani uskontotunneille tai kirkon leireille (mihin itse jouduin... aika reilua kun kukaan ei kertonut että se leiri minne menin ja kaverit pyysivät olikin joku uskovaispaska. jäi muuten ikuiset traumat leireistä) ja on se siksi aika tärkeää. Jos todella rakastaa niin voi antaa anteeksi rakkaan vikoja mutta veikkaan että oma kulta on nyt alkanut ajatella asioita enemmän kun puhun kuitenkin uskonnosta aika usein. Olen sanonut ettei minun takia kannata erota kirkosta ellei se ole oma juttu.
On se vähän hankala tulla toimeen ihmisten kanssa jotka vaikka toivottavat Jumalan siunausta ja jos siihen jotenkin vastaa niin saa yrmeitä katseita. On sillä merkitystä vaikkei ehkä pitäisi olla. Veikkaisin että uskovainen kumppani kuitenkin haluaisi toteutta uskoaan (jos ei siis ole tapauskovainen joka ei ole ikinä edes miettinyt asiaa vaan kuuluu vaan kirkkoon) ja se kävisi minua ärsyttämään...
kaikki saa uskoa ihan mihin huvittaa, kunhan eivät koita pakkosyöttää sitä muille, jolloin tulee sanaharkka...
fanaattisen sekopään tai aivopestyn kanssa ei voi tulla pitemmän päälle juttuun.
Toinen on avoin ja toinen ei.
Vierastan yleensäkin kaikkia fundamenttalisteja. Mutta jos elämänkatsomus poikkeaa voimakkaasti omasta niin ei siinä jää mitään mahdollisuuksia pidemmälle yhteiselolle.
Siis ei listalle:
-uskovaiset
-horoskoopit
-ufot
-maasäteilyt, ihme-energiat aurat ym.
Jos naisen kaulalla roikkuu risti niin sen on sitten syytä lojua melko isojen päällä:) Enkä sittenkään jää aamulla perään haikailemaan.