Kauheaa omavanhurskautta tuolla Mikolla.
Ei muuta tee kuin luettele ansioitaan. Sanoi vielä itseään Lestadiolaiseksi.
Ei muuta tee kuin luettele ansioitaan. Sanoi vielä itseään Lestadiolaiseksi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
asioista, ei ihmisistä. Ok?
Puhutaan myös ihmisistä silloin kun on tarve. Ei pilkaten, vaan huomauttaen esim. väärän tiedon levittämisestä. Ok?
Kaikki meidän omat ansiot tulessa palaa, jotka on rakennettu heinistä ja oljista.
Niin Aapo. Oikeassa olet.
Omat ansiot palavat.Mutta Jeesus-kalliolle rakennettu perustus kestää.
Siksi olen iloinen että olen voinut rakentaa kestävälle perustalle .
Tästähän apostoli Paavali kirjoittaa:
10. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. 1 Kor.3:10-15
Onko sinusta parempi, että uskovat vaan istuu hiljaa paikoillaan, ettei vaan tule omia ansioita. Ei... parempi olisi kai ryömiä, ettei olisi omia ansioita...Ei ehkä kuitenkin olla hiljaa paikoillaan, ettei päästä ylpistymään. Ei kannata mennä evankeliumia julistelemaan mihinkään, ettei vaan omavanhurskaus pääse kukoistamaan. Niinkö?
1. Kor. 4:5: "Älkää sen tähden lausuko mitään tuomiota ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta."
En ole lestadiolainen,enkä ole siksi itseäni sanonut.
Mutta tässäpä oikeaa tietoa Mikosta uusituilta nettisivuiltani,ks. http://www.pp.kpnet.fi/mila
Saarnaaja Mikko Lahden julistustyötä:
Suomessa: - Kristuksen sanan julistustyötä Suomessa ev.lut.kirkossa ja vapaissa suunnissa mm. Gideon -järjestön kautta, alkaen v.1988.
Venäjällä: - v.1993-2001 julistus-ja avustamistyötä vapaiden suuntien kanssa Karjalassa ja Kuolan niemimaalla; mm.Seetri ry, Kokkola. -v.1997 ev.lut. kirkon julistus-ja katulapsiavustustyötä Pietarin alueella.
Internet:- v.1998 alkaen kristillisiä kirjoituksia n. sadassa keskusteluforumissa
Äänitteet, kirjoitukset ja kirjat:
Kirjatuotantoa ,kustantaja Julistuspalvelu Mikael Oy
-Tulkoon valkeus ilm. v.1996. Seitsemän kertomusta Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta Suomessa ja Venäjällä .Julkaistu venäjäksi v.2000.
-Rakkaus ei koskaan häviä ilm. v.1998. Kaksitoista kertomusta Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta .Käännetty englanniksi.
-Tulevaisuuden etsijä ilm.v.2003.Kaksitoista internet-keskustelua nuorten kanssa Jumalan maailmasta.
-Lisäksi änitteitä ,opetus-ja lehtikirjoituksia.
Kirjoja myy:
- Yhteiskristillinen Lähetyskeskus, Kokkola, p.06-8318086
- 20 kristillistä kirjakauppaa Suomessa
- 200 muuta kirjakauppaa Suomessa, mm. Akateeminen ja Suomalaisen kirjakauppa.
Myös joidenkin kristillisten herätysliikkeiden ja järjestöjen kuten Viisi leipää,kaksi kalaa ry,(Jyväskylä),Kansan Raamattuseura, Kansanlähetys, Patmos ry, toimistojen kautta äänitteitä ja kirjoja voi tiedustella.